Saako lapsen sukupuolesta iloita?
2
Tätä olen miettinyt usein jo ennen raskaaksi tuloa. Saako lapsen sukupuolesta iloita vai pitäisikö sukupuoli siinä ohittaa samaan sukupuolineutraaliin tyyliin kuin muutkin sukupuoleen liittyvät asiat.
Meillä on tyttö
Vastaan lyhyesti: saa! Minun mielestäni todellakin saa. Olen ainakin itse valtavan onnellinen juuri siitä, että meillä on tyttö. Minusta on ihanaa, että hän on lisäksi hyvin tyttömäinen tyttö. On nimittäin sellainen pinkki röyhelöprinsessa kuin olla voi. Rakastaa leikkiä nukeilla, nukkekodilla ja hevosilla. Siihen on tosi helppo itse lähteä mukaan ja jakaa se innostus, koska olen itse tykännyt ihan samoista asioista.
Sukupuolesta emme ottaneet etukäteen selvää, koska ei sillä mitään väliä ollut. Vauva kuin vauva. Eikä edes syntymän hetkellä tullut sellaista oloa kuin olin etukäteen kuvitellut, että ”meillä on nyt tyttö!”. Vauva oli ulkona ja sain hänet syliini enkä edes miettinyt sukupuolta sen kummemmin kuukausiin. Tyylilleni uskollisena olin hankkinut vaatteissa etukäteen valkoista, mustaa ja harmaata, mitä nyt nimijuhliin sitten tummansinisen mekon. Mutta ei se sukupuoli näkynyt ensimmäiseen vuoteen oikeastaan kuin nimen valinnassa ja muutamassa vaatteessa.
Tässä vaiheessa vauva on vauva, eikä sukupuoli nouse esiin mitenkään.
Ennen kaikkea ihmisiä
Sukupuolista puhuminen on aina tulenarka aihe, jolla meinaa väkisinkin loukata jotakuta. Olen itse aina tiennyt olevani hyvin vahvasti nainen, tykkääväni sillä tavalla vain miehistä ja jopa tykännyt tyttömäisiksi mielletyistä jutuista. Se on osa minua.
Yhtä lailla tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät biologisesta perimästään huolimatta tunne olevansa naisia, eivät ehkä miehiäkään. He saattavat tykätä sillä tavalla naisista, miehistä tai molemmista. Se on jokaisen oma totuus, jota kukaan muu ei voi kieltää. Se on yhtä todellinen osa ihmistä kuin mikä tahansa muu asia.
Ja faktahan on, että kukaan ei voi tietää millainen lapsi sieltä syntyy. Ihan sama miten paljon sukupuolta etukäteen selvittää, lapsi voi olla transnainen tai -mies tai muun sukupuolinen. Ihminen, jonka elämässä biologinen sukupuoli ei näy mitenkään tai sitten se tulee esiin vahvasti. Voi olla poika, joka rakastaa vaaleanpunaisia mekkoja, ja voi olla tyttö, joka ei kuuna päivänä pistäisi mekkoa ylleen. Sitä kun ei voi tietää. Sieltä syntyy aina ennen kaikkea ihminen, joka kasvaessaan näyttää ja kertoo aina vain lisää siitä kuka ja millainen hän on.
Sikäli kaikki odotukset ja toiveet sukupuoleen liittyen ovat aika vaarallisia. Jos toivoo kovasti juuri sitä tyttöä niin kannattaa kysyä itseltään miksi. Tai mikä erityisesti poikalapsessa on se juttu. Onko pettymys, jos tyttö ei pidäkään mekoista, haluaa ajella hiuksensa lyhyiksi ja on kiinnostunut vain työkaluista? Tai kokeeko vaikeaksi, jos poika toivoo lahjaksi nukkeja ja haluaa pukeutua pastelliväreihin? Ja jos se tuntuu pettymykseltä tai vaikealta, niin miksi? Miksei riitä että tekee itse niitä juttuja mistä tykkää, ja antaa lapsen tehdä samoin? Varmasti on kuitenkin paljon sellaista mitä voi jakaa, eikä sen tarvitse liittyä sukupuoleen millään tavalla.
Ihana asia kasvattaa tyttöä
Miksi sitten minusta on ihanaa, että meillä on juuri tyttö? Meidän lapsessa se tyttöys tulee todella vahvasti esiin. Me tykkäämme niin monista samoista asioista. Minusta on ihanaa, että hänkin rakastaa mekkoja ja haluaa hoitaa vauvoja. Mutta poika voisi olla ihan samanlainen. Ja minä antaisin hänen olla ihan samanlainen. Joten ei se siitäkään johdu, että jaamme erinäisiä tyttöjuttuja. Kuka tahansa muu lapsi voisi tykätä ihan erilaisista jutuista ja tekisimmekin vähän erilaisia asioita, ihan sama mitä sukupuolta hän olisi. Ne ovat osa ihmisen persoonaa ja mieltymyksiä. En minä voisi tätäkään lasta pakottaa ponin kyytiin, jos hän ei sinne haluaisi.
Minun kohdallani ilossa tyttölapsessa parasta on se samaistumispinta. Minä olen kasvanut tyttönä, ja minä tiedän millaista se on. Niin hyvässä kuin pahassa, minä tiedän millaisia asioita on edessä ja muistan vielä miltä ne tuntuivat. Haluan uskoa, että pystyn olemaan siinä tukena. Koska kasvaminen on hemmetin vaikeaa, ja itselleni olisi vaikeinta kun en osaisi ymmärtää. Omaan kasvamiseeni liittyi aika monta kipupistettä, jotka vaikuttavat vielä tänä päivänä. Jos voisin oman tyttöni säästää edes yhdeltä. Köllötellä hänen vieressään ja jutella asioista, joista ei jutella kenenkään muun kanssa. Siinä se nousee arvoonsa.
Tukisin yhtä lailla myös poikalasta. Tietenkin. Mutta en tiedä millaista on olla esimerkiksi teini-ikäinen poika.
Mutta ei sillä sukupuolella ole rakkauden kanssa mitään tekemistä. Ihan yhtä vimmalla rakastaisin ketä tahansa lasta. Lakkaisin poikalapsen kanssa kynsiä ja antaisin hänen pukeutua prinsessamekkoihin, jos ne häntä kiinnostaisivat. Veisin ratsastamaan ja tanssitunneille. Ja sitten seuraisin mitä mieltä hän niistä on. Ihan kuin nytkin. Mutta ei ole mikään salaisuus, että minusta on ihanaa päästä jakamaan ratsastus ja heppaintoilu yhdessä.
Tykkääkö hän niistä koska on tyttö?
Varmaan osittain. Kavereiden lapsia seuratessa poikalapset ovat kiinnostuneita ihan eri asioista. Ja sitten osittain ihan täysin samoista. Ja ne kaikki poikalapset taas keskenään vähän erilaisista. Sehän tässä jännää onkin, seurata noita lapsia ja millaisia he ovat. Miten siistejä persoonia tähän maailmaan kasvaa.
Minusta on ihanaa saada olla pienen tytön äiti. Ja samalla kamalan pelottavaa. Jos omista haavoista on jotakin hyötyä, niin niiden hyödyt tulevat esiin tässä. Minä kävin ne kolhut läpi, jotta voin olla viisaampi omaa tyttöäni varten. Jotta hän selviäisi helpommalla.
Näitä ajatuksia on vähän vaikea pukea sanoiksi ja tehdä ajatuksista ymmärrettäviä. Toivottavasti en loukannut tällä ketään, se ei ole missään nimessä tarkoitus. Kävikö selitys mitenkään järkeen?
Tiivistettynä sanoisin, että mielestäni sukupuolesta saa olla innoissaan, mutta on hyväksyttävä ennen kaikkea ihminen. Arvostettava ja rakastettava persoonaa, ja osattava jättää sukupuoli sivuun. Kuunneltava, mitä lapsi itse kertoo. Mikään ei estä bondaamasta perinteisten ”äiti-tytär” tai ”isä-poika” juttujen äärellä, mutta niistä ei pidä tehdä oletuksia tai jättää niitä tekemättä, koska pojan tilalla onkin tyttö tai toisin päin. Omat kiinnostuksen kohteet pääsee jakamaan kuitenkin, ja parhaassa tapauksessa lapsi opettaa uusia myös vanhemmille.
Sukupuolineutraali on unohdettu juttu, vain esimerkiksi sukupuolineutraali avioliitto on tuossa asiassa hyvä ja monet julkisen hallinnon puolella olevat asiat, mutta kasvatuksessa painotetaan sukupuolisensitiivisyyttä sekä sukupuolitietoisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että on monia erilaisia tapoja olla tyttö tai poika.
Eikä kukaan voi sanoa toiselle, että et saa iloita jos syntyy tietty sukupuolinen lapsi. Itselläni on kolme lasta ja kyllä itse ainakin toivoin poikaa kun minulla oli jo tyttö. Ja näin kävikin. Kolmannen kanssa ei ollut toiveita. Itse olen katsonut, että poika on ollut helpoin kasvattaa kuin tyttö.
Kiitos kommentista. Olen samaa mieltä siitä että on täysin luonnollista ja sallittua toivoa jompaa kumpaa, varmasti kaikille selvää että molempia silti rakastetaan yhtä lailla. Ihana kuulla, että toiveesi kävi toteen ja sait molemmat. Ja koska nämä ovat tosiaan ensi sijaisesti yksilöitä, näin sen juuri kuuluukin olla että heille annetaan tilaa ja mahdollisuuksia olla ihan mitä vain.