Hae
Saran kotikolo

Yksi vuosi äitinä

Olen nyt ollut äiti yhden vuoden. Vuosi äitinä on ollut monin tavoin ihmeellinen, mutta toisaalta ihan vain tavallista arkea. Vauvan syntymä otettiin vastaan hyvin rauhallisesti, luonnollisena tapahtumana, jota oli odotettu koko yhdeksän kuukautta. Itse asiassa jo paljon pidempään. Näin jälkikäteen ajatellen, olimme kuitenkin ensimmäiset kuukaudet aika höpsähtäneitä.

              

 

Olemme naureskelleet monet kerrat niille illoille, kun vuoron perään toinen kiiruhti vauhdilla suihkuun toisen pidellessä vauvaa ja kyykätessä pitääkseen tämän rauhallisena. Sitä tuli myös pähkäiltyä turhan pitkään ja hartaasti asioita, joita ei välttämättä olisi tarvinnut pähkäillä ollenkaan. Mutta se kuuluu asiaan – tämä on ensimmäinen lapsemme, ja sellaisen alle kolme kiloisen nyytin tuominen kotiin mullistaa kenen tahansa elämän. Kaiken kaikkiaan otimme vastasyntyneen kanssa ihan rennosti, ja ajattelimme, että tekemällä oppii. Jokainen vauvakin on yksilö, joka pitää opetella tuntemaan jotta tietää mikä toimii parhaiten.

 

Ihmeellistä arkea vauvakuplassa

Eihän se meidän vauvamme silti kenenkään muun elämää mullistanut. Oli ihmeellistä työnnellä vauvaa ulkona vaunuissa ja katsella vastaantulijoita, tuntien että kaikki tuijottavat. Vaikka oikeasti kukaan ei kiinnittänyt meihin sen enempää huomiota. Itse sitä vain myhäili ja ajatteli  tiedättekö että meillä on täällä kyydissä ihan pieni vauva? Vaikka julkisilla paikoilla kuukauden tai parin ikäinen pallero keräsi kyllä katseita, olimme silti vain tavallisia ihmisiä muiden tavallisten ihmisten seassa. Siinä vaiheessa oma tunnelma ei vain ollut tavallinen, vaan maaginen. Meidän elämme oli muuttunut peruuttamattomasti, vaikka muiden arki jatkui ennallaan.

Minä olen halunnut äidiksi niin pitkään kuin vain muistan. Monet haaveet ovat vuosien varrella muuttaneet muotoaan tai jopa kadonneet kokonaan, mutta lapsen saaminen ja äidiksi tuleminen ovat vain vahvistuneet. Useamman vuoden ehdin jo tosissani pelätä, etten saisi koskaan tulla äidiksi, sillä lapsen saamiselle ei vaan tuntunut olevan sopivaa hetkeä. Sitten tämä tyyppi päätti ilmestyä lähes vahingossa, ihan kuin ilmoittaen että pistäkää piste sille jahkailulle sillä hän tulee tasan nyt. (Nyt tyypin tuntiessani sopisi hänen suuhunsa aika hyvin!) Raskaus ja äitiys eivät ole koskaan olleet minulle itsestäänselvyyksiä, ja raskausaikana vauvan hilluessa mahassa minulla oli pakottava tarve saada hänet jo syliin.

 

Vauva-arjessa

Monella tapaa meidän vauvavuotemme oli älyttömän helppo. En osaa samaistua vanhempiin, joille vauvavuosi on raskasta aikaa. Yksinkertainen syy helpolle arjelle ollut lienee se, että vauvamme on aina nukkunut hyvin. Jo ensimmäisistä viikoista saakka hän heräsi ehkä pari kertaa yössä syömään, ja jatkoi heti unia. Kolmen kuukauden ikäisenä siirsimme hänet omaan huoneeseen, jossa kävin kerran pari yössä hänet syöttämässä. Jokunen poikkeus matkan varrelle on mahtunut, mutta silti meidän kohdallamme huono yö on tarkoittanut vauvan heräämistä ehkä kolme kertaa yössä, tai heräämistä ennen aamu neljää, mikä oli hyvin poikkeuksellista.

Seitsemänkuukauden ikäisenä hän alkoi nukkua ilman yösyömistä, ja kahdeksankuukautisena kellon ympäri ilman heräämistä. Kun esimerkiksi mökillä nukuimme samassa huoneessa, havahduin itse helposti vauvasta lähteviin ääniin, vaikka hän ei olisi hereillä ollutkaan. Sikäli myös eri huoneissa nukkuminen takasi meille paremmat yöunet. Missään vaiheessa vauvavuotta en ollut väsynyt, enkä tiedä millaista vauva-arki on huonosti nukuttujen öiden ja raastavan väsymyksen kanssa. Sillä on valtava merkitys mielialan ja ilmapiirin kannalta. Monet turhat riidat saavat aikansa väsymyksestä.

 

Aikaa itselle

Ennen vauvan syntymää jännitin eniten sitä, miten kestän oman ajan puutteen. Olen lapsesta asti tarvinnut omaa tilaa ja aikaa olla yksin, ja pienen vauvan kanssa yksinoloa ei juuri ole. Onnekseni huomasin nopeasti, ettei sitä vauvan kanssa samalla tavalla kaivannut. Nautin omasta ajasta erityisesti aamuisin (katso Oma täydellinen aamurutiini) ja miehen kanssa kahden keskisestä ajasta iltaisin. Kun vauva vielä alkukeväästä nukkui pitkiä, jopa neljän tunnin päiväunia, minulle ehti jo iskeä ikävä. Nykyään päiväunia on enää yhdet, ja niiden aikana ehdinkin mukavasti itse hengähtää hyvän kirjan parissa, laittaa ruokaa tai mitä sitten haluankaan. Omaa aikaakin on siis löytynyt. Ja vaikka välillä on ihanaa olla yksin, palleron kanssa hengailu on niin paljon parempaa!

Vauvavuoteen suhtautuminen oikealla asenteella on myös merkittävä asia jaksamisen kannalta, mutta olemme päässeet monella tavalla helpolla. Vaikka lapsemme oli ennen liikkeellelähtöään jossain määrin turhautunut halutessaan enemmän kuin taidot antoivat periksi, hän on kaiken kaikkiaan ollut todella tyytyväinen ja iloinen tyttö. Olemme käyneet läpi jonkin verran vatsavaivoja, vierastamista, rintaraivareita sun muuta, mutta kiitos hyvin nukuttujen öiden ja menossa viihtyvän onnellisen vauvan vuosi äitinä on ollut elämäni onnellisinta aikaa. Jos vauva olisi huutanut taukoamatta, valvonut öisin, kärsinyt allergioista ja ollut muilla tavoilla haastava, kokemus olisi varmasti täysin toisenlainen, vaikka unelma äitiydestä olisikin käynyt toteen.

 

Uusi perheenjäsen

Emme tienneet saammeko tytön vai pojan, ja jostain syystä minulla oli vähän tunne pojasta. Kun sitten minulle ojennettiin syliin mustatukkainen pieni tyttö, se oli siinä. Olin aina halunnut oman pienen tytön. Oman lapsen. Olla äiti. Tämä lapsi on minun unelmani, eikä minulta puutu enää mitään. Se on paljon sanottu, mutta se on myös totta. Rakastin lastani ensi hetkestä asti, jo raskausaikana, ja tarve pitää huolta oli läsnä välittömästi.

 

Kesällä 7-kuukautisena oli takertumisvaihe melko voimakas

 

Silti, yhtä lailla kuin missä tahansa ihmissuhteessa, se todellinen rakastuminen tuli tutustumisen myötä. Rakastuminen juuri tähän ihmiseen, juuri sellaisena kuin hän on. Ja hän on mahtava tyyppi. Huumorintajuinen, menevä, villikin. Ja toisaalta herkkä, lempeä ja läheisyyttä kaipaava. Hän on sosiaalinen ja rakastaa huomiota. Pieni show on usein päällä. Tarkkailija, silmät pyöreänä seuraamassa ympäristöä. Koko ajan menossa. Malttamaton ja temperamenttinen, ja silti niin sitkeä tsemppari, joka rakastaa halailua, hippaleikkiä, marjoja ja unipupu Haisua. Kerrassaan ihmeellinen pieni ihminen, joka on nyt jo yksivuotias, ja antanut minun elää suurinta unelmaani jo yli vuoden ajan.

 

Pinna kireällä

Onhan minullakin ollut niitä päiviä, kun hermoja kiristää ja vauvallekin on tullut tiuskittua, jopa huudettua. Vaikka se onkin tuntunut pahalta, yritän muistaa, että ihmisiä tässä vain ollaan ja toisaalta lapsenkin on hyvä huomata, että myös aikuiset näyttävät tunteitaan. Kunhan jälkeenpäin pyytää anteeksi. Oman lapsen kanssa olen ollut yllättävän kärsivällinen, ja toivon, että pinna venyy entisestään nyt kun ulkovaatteita pukiessa yritetään kiemurrella karkuun ja sanan ”EI” merkitystä todella testataan. Tässäkin levännyt olo merkitsee paljon.

Esimerkiksi nyt meillä oli kenties vauvavuoden raskain viikko – eikö olekin osuvaa että juuri se vauvavuoden viimeinen viikko! Lapsi sai rokotukset viime viikolla, niistä nousi kuume samana iltana ja kurja, väsynyt olo pariksi päiväksi. Mutta jotenkin se kurjuus vain jatkui, ja tyyppi on ollut todella itkuinen ja vaisu. Tiedä sitten miksi. Mutta heti huomaa kuinka raskasta on kuunnella toisen itkua päivästä toiseen. Kyllä siinä hermo kiristyy itselläkin. Sitten vihdoin hän oli pari päivää taas oma ihana, iloinen itsensä, kunnes torstai-iltana nousi kuume. Ja se nousi ja nousi, kunnes mittari näytti jo yli 40 astetta. Meillä on otsasta mittaava lämpömittari, enkä tiedä kuinka luotettava se on, mutta kuumetta oli joka tapauksessa runsaasti.

Koko yö meni kuumeessa, mutta aamulla se oli laskenut ja synttäripäivän sankari oli oikein hyväntuulinen. Kunnes iltapäivällä neljän aikaan kuume alkoi nousta uudelleen, kipusi jälleen samoihin lukemiin ja teki pienestä todella kipeän. Panadolia naamaan ja nukkumaan. Kuume oli vähän tullut alas siihen mennessä kun itse menin nukkumaan, mutta puolen yön jälkeen se oli taas noussut. Lisää panadolia, ja aamuyöstä mittari näytti enää reilua 37 astetta. Alan olla todella kypsä tähän, eikö toinen olisi jo sairastellut tarpeeksi! Tuntuu ihan hullulta, että ensimmäisen kerran tulee kipeäksi rokotuksista, joiden pitäisi nimenomaan estää tulemasta kipeäksi. Neuvolassa puhuttiin yhden illan tai aamun pituisesta kuumeilusta, ei useamman päivän korkeasta kuumeesta. En osaa uskoa että juuri viikko rokotusten jälkeen olisi iskenyt sattumalta ensimmäinen kuumetauti muuten vaan.

Miten muilla on mennyt rokotusten kanssa, onko näin vahva reaktio ylipäätään kuinka yleinen?

 

 

Tästä eteenpäin

Kaiken kaikkiaan vuosi äitinä on mennyt valtavan nopeasti, liian nopeasti. Ja toisaalta on vaikea edes ajatella elämää ennen äitiyttä, niin kaukaiselta se tuntuu. Tämä yksi vuosi äitinä on ollut vasta ensimmäinen monista. Vuoteen on mahtunut valtavasti, ja siitä onnettomasta pienestä rääpäleestä on kasvanut ihan iso tyttö, joka osaa jo valtavasti asioita ja haluaa oppia koko ajan enemmän. Tämä vuosi äitinä oli myös todella intensiivinen, ja päiväni ovat pääsääntöisesti täyttyneet ajasta tyttäreni kanssa. Se on ollut täysin ok, enkä olisi halunnut vaihtaa sitä mihinkään. Välillä silti mietin, kuinka kauan tällä tahdilla olisi mahdollista jatkaa ja silti tuntea olevansa vielä oma itsensä, eikä vain toisen ihmisen äiti. Parhaimmillani olenkin molempia, koska ne kaksi osaa eivät ole erotettavissa. Se, että olen äiti, ei muuta sitä asiaa, että olen yhä myös minä. Nykyään tärkeä osa minua on myös äitiys.

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit

 

Synttäriviikon ohjelma

Viime viikolla vietin synttäreitäni, ja kyseiselle viikolle sattui vaikka minkälaista hauskaa ohjelmaa. Itse asiassa koko lokakuu on täytetty mukavilla menoilla, mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Synttäriviikon ohjelma ikään kuin kruunaa onnistuneen ja hauskan lokakuun! Sehän passaa, sillä helposti sateisella kylmällä säällä mieli on vähän apeana ja olo nuutunut. Mukavat menot pitävät kehon liikkeellä ja mielen virkeänä.

Minun synttäriviikkoni alkoi ihan tavallisilla arkipäivillä ja lapsen kanssa harrastamisella, mikä oli varsin mukavaa messuviikonlopun ja kavereiden kanssa vietetyn illan jälkeen. Maanantaina olimme vauvauinnissa koko perhe ja tiistaina kävimme kahdestaan vauvasirkuksessa. Sirkuksessa onkin ajoittain vauhti päällä temppuja tehdessä. Ehdinpäs tiistai-iltana leipoa myös suklaakeksejä valmiiksi synttäriviikon varalle! Lisäksi ostin myös ensimmäisen paketin joulukahvia, nam!

Tiistaina sain käsiini myös vihdoin uudet juoksulenkkarit, jotka olisi pitänyt hankkia jo toissa keväänä. Koska en raskausaikana voinut kuitenkaan juosta, lenkkarit jäivät hankkimatta ja viime aikoihin asti olenkin mennyt samoilla vanhoilla. Uudet tuntuvat jalassa todella hyviltä, ja se jos mikä saa lenkit sujumaan kuin rasvattu!

 

Leipomista ja preppailua

Keskiviikkona olikin touhukas päivä. Piti leipoa synttärikakku, preppailla seuraavana päivänä kavereille tarjottava lounas ja siivota. Mieheni olikin poissa koko päivän, mutta onneksi äitini tuli kaupunkiin ja sain kädet vapaaksi imurointia varten. Näimme äitini kanssa ensin upouudessa Triplassa, jonka jälkeen hän tuli meille leikkimään naperon kanssa. Olin saanut pinnat pyyhittyä ja pestyä jo kokkailun jälkeen, joten siivous olikin imurointia vaille valmis. Illalla miehen tultua kotiin kävimme vielä koko perhe saunassa ennen iltapalaa.

Keittiössä on onneksi paljon kivoja laatikoita mitä penkoa, niin äiti voittaa vähän aikaa leipomiselle

 

Minun piti alunperin pyytää kavereita synttärikakulle lauantaina, mutta kävi ilmi ettei kyseisenä lauantaina juuri kukaan pääsisi paikalle. Niinpä skippasin tänä vuonna varsinaiset kakkukahvit ja leivoin synttärikakun ”vauvaklubillemme” torstaiksi. Äitiyslomalaisena on ollut erityisen hauskaa, kun samassa tilanteessa on ollut useampi kaveri! Meille syntyi viime joulukuussa sattumalta kolme vauvaa viikon sisään, ja toukokuussa vielä yksi kaveri sai toisen lapsen ja liittyi jengiin mukaan. Aika paljon päiviä on vietetty hengailemalla kaikessa rauhassa jonkun kotona, lapset lattialla leikkimässä ja vuoron perään päiväunilla. Samalla olemme saaneet tärkeää vertaistukea ja mahdollisuuden jauhaa loputtomiin niistä kaikista lapsiin liittyvistä asioista, joita kukaan muu kuin toinen äiti ei jaksa kuunnella.

 

Kakkukahvit meillä

Torstaina kokoonnuimme siis meille, ja synttärikakun lisäksi olin tehnyt lounaaksi ihania bataattipizzoja, joista vauvatkin saivat omat versionsa. Laitoin lasten pizzoihin tomaattisosetta, valkosipulia, tofua, sieniä ja pikkutomaatteja, kuten aikuisillekin, mutta jätin juuston pois. Muihin pizzoihin laitoin vegaanista juustoraastetta. Mikäli lapsille haluaisi juustoa laittaa, raejuusto olisi pizzan päälle aika hyvä. Kannattaa kokeilla, jos teillä on raejuustoa syöty.

Ensimmäinen pizza maistui varsin hyvin. Ensin päältä lähtivät täytteet, sitten nuoltiin tomaattikastiketta ja lopuksi murennettiin pohja pieniksi paloiksi.

 

Aikuisten pizzaan tuli punaista pestoa ja vegejuustoa. Oli muuten ensimmäinen oikeasti hyvä vegejuusto mitä olen maistanut! Siitä tuli uunissa ihanan rapeaa eikä ollenkaan sellaista esanssista rasvaista litkua kuin yleensä.

 

Synttärikakuksi tuli tänä vuonna ihanainen porkkanakakku, jota oli tehnyt pitkään mieli.

Tein kakun osittain vanhan ohjeen mukaan ( klik), mutta vegaanisena ja ilman mantelia, jota mieheni ei voi syödä. Lapsille tein porkkanakakkumuffinsseja, joihin jaan ohjeen myöhemmin. Oheen keitettiin kahvit.

Lapsetkin viihtyvät, kun toisista on seuraa ja ympärillä tapahtuu. Ihanaa oleilua kaikessa rauhassa! Kavereiden lähdettyä ja miehen tultua kotiin kipaisin pikaiselle lenkille testaamaan uusia lenkkareita. Kylläpäs tuntui juoksu mukavalta, kun kengissä on taas kunnon vaimennukset ja askellus on pehmeää. Illalla äitini ja siskontyttöni tulivat vielä maistelemaan kakkua.

Synttärikortit. Ainakin toinen tyyppi esitti minua.

 

lapsenvahtimista ja konserttia

Perjantaina minulla oli aamusta pidempään rauhallista omaa aikaa, kun vauvan unet venähtivät yhdeksään. Välillä huoneesta kuului ääntä, mutta sitten taas hiljeni, joten annoin hänen olla jos unet jatkuvat. En sitten tiedä nukahdettiinko siellä aina uudestaan vai tykkäsikö hän vain köllötellä unipupunsa kanssa, mutta yleensä kun herätään niin kutsu käy ihan selkeästi. Kenties hänkin vain halusi hieman omaa aikaa aamuunsa, kuten äitinsäkin!

Ehdin juuri antaa vauvalle aamupalan ja imettää, kun molemmat mummot ja nuorempi siskontyttöni pamahtivat paikalle. Mummojen mennessä yhdessä kirjamessuille minä jäin  lasten kanssa. Suuntasimme heti ulos leikkipaikalle, missä molemmat saivat touhuta omiaan. En ole vauvan kanssa juuri leikkipuistoissa vielä käynyt muuten kuin keinumassa, kun on tuntunut ettei niin pieni siellä vielä mitään pysty tekemään. Mutta nyt hän konttasi pitkin pihaa niin tyytyväisenä, huitoi lapiolla hiekkalaatikolla ja muusasi tekemiäni hiekkakakkuja. Vaikka ulkovaatteissa meno on vielä kömpelöä, pitää ehdottomasti alkaa mennä välillä ulos ihan vain leikkimään, eikä aina kävelylle.

Kävimme lasten kanssa kaupassa, ja kun lounaan jälkeen omani meni päiväunille annoin toisen katsella My Little Ponya. Itse tein makaronilaatikon valmiiksi. Kun mummot tulivat takaisin messuilta, vauva juuri heräili ja jätin hänet oman äitini kanssa välipalalle kun lähdin itse lenkille. Olikin ihana ilma juosta, kun vähän sateli vettä ja ulkona oli hyvä happi.

Perjantaina illalla menin kaverini kanssa syömään sushia ja jatkoimme yhdessä Hartwallille Vesalan keikalle. Perjantai oli oikea syntymäpäiväni, joten mikäs sen parempaa ohjelmaa kuin kunnon konsertti! Olin suuri PMMP:n fani, ja onkin ihanaa, ettei tuosta kaksikosta tarvinnut täysin luopua.

 

Parisuhdeaikaa ja kirjamessuja

Koska synttärikakut jäivät lauantailta väliin, hyödynsimme mieheni kanssa äitini Helsinki-visiitin ja karkasimme kahdestaan juhlistamaan vuosipäiväämme. Olemme nimittäin tavanneet syntymäpäivänäni yksitoista vuotta sitten. Ja kyllä, saatoin olla silloin kavereideni kanssa baarissa juhlistamassa 22-vuotissynttäreitä. Tapasimme yhteisen kaverin kautta ja siitä se sitten lähti. Miten siitäkin on  jo niin hemmetin kauan?!

Aloitin päivän kuitenkin pikavisiitillä kirjamessuille. Koska olen itse kirjaihminen (ja lukenut kirjallisuustiedettä pääaineenani), kirjamessut ovat olleet minulle joka vuotinen perinne niin kauan kuin olen Helsingissä  asunut. Heti aamusta messukeskuksessa oli vielä mukavan väljää, ja kun pistin vauvan kantoreppuun sain rennosti kierrellä katsomassa tarjontaa. Ei siinä kuitenkaan samalla tavalla pääse uppoamaan messuhulinaan kuin itsekseen kulkiessa. Annoin vauvan välillä leikkiä lasten osastolla ja tutkimme yhdessä aika paljon kiinnostavia lastenkirjoja. Kävimme myös Viini & Ruoka – messuilla maistelemassa muutamia näytteitä. Kun vauvan saama tomaattismoothie ja parapähkinätahna loppuivat kesken ja alkoi mennä hermo, totesin että onkin aika lähteä kotiin lounaalle.

Kävimme miehen kanssa iltapäivällä Flamingo Spassa nautiskelemassa erilaisista saunoista ja lämpimistä altaista. Paikka oli tupaten täynnä, kenties osittain syyslomien ja sateisen lauantain takia, mutta aikuisille suunnattu spa-osasto pysyi onneksi mukavan rauhallisena.

Kun sormenpäät olivat tarpeeksi ryppyiset, menimme vielä syömään. Kotona odotti leluista räjähtänyt lastenhuone ja sielunsa kyllyydestä mummin kanssa leikkinyt lapsi. Illalla käytimme vielä koiran lenkillä ja saatoimme mummin junalle.

 

Heppatytön paluu

Sunnuntaina olikin puolestaan jännittävä päivä, kun menin pitkästä aikaa ratsastamaan vanhan työkaverin kanssa. Olen lapsena käynyt ratsastustunneilla useamman vuoden ja ollut innokas heppatyttö – minulla oli hoitohevonenkin! Kyllästyin kuitenkin harrastuksen tietynlaiseen suorittamiseen ja paineeseen. Halusin vain olla hevosten lähellä ja harrastaa, en kilpailla, mutta tunneilla paine kilpailuihin tuntui vain nousevan. Jätin säännöllisen harrastamisen ja sen jälkeen olen käynyt ratsastamassa silloin tällöin. Nykyään jo haaveilisin ratsastuksen aloittamisesta taas säännöllisesti, mutta se on järjettömän kallis harrastus. Niinpä taidan jatkaa sitä vain silloin tällöin.

Kävimme tällä kertaa Talli Fagerängissä Espoon Kauklahdessa. Tallilla pääsee ohjatuille maastoretkille islanninhevosilla, ja kun reitit ja hevoset ovat tulleet tutummiksi, sieltä voi vuokrata hevosen ihan itsenäiselle maastoretkelle. En ole enää kovin innoissani kenttätunneista, mutta maastoratsastusta rakastan! Se tunne, kun vaan annat hevosen mennä pitkin metsätietä on ihan mieletön!

Vaikka tauon jälkeen hevosen selkään noustessa on jännitystä ilmassa, luotto hevoseen tulee aika nopeasti. Islanninhevoset ovat loistavia maastoratsuja, sillä ne ovat varmajalkaisia ja ketteriä, mukavan pieniä ja askellajeiltaan täydellisiä pitkän matkan ratsuja. Meillä oli tunnin reissu, ja melkein kolmen vuoden tauon jälkeen se oli varsin riittävä. Ratsastin ilman satulaa, mikä olikin super hauskaa ja muuten aika hyvää treeniä tasapainolle ja keskivartalolle! Aika länkisäärisenä sieltä selästä taas alas tultiin. Lisäksi koko matkan satoi nyrkin kokoisia räntäpalloja, ja lenkin jälkeen tulikin vilu aika nopeasti.

Synttäriviikon ohjelma oli kaikin puolin täynnä hauskaa tekemistä ja mukavia yksittäisiä hetkiä. Myös marraskuulle on luvassa kivoja juttuja, ja joulukuu se vasta juhlia onkin täynnä.

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

 

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit