Hae
Saran kotikolo

Unelmien Kirsikkapiirakka

Rakastan kirsikoita. Niitä tulee kuitenkin syötyä lähinnä kesällä tuoreena, eikä silloinkaan tarpeeksi. Voitte arvata miten ilahduin kun Prisman pakastealtaaseen oli ilmestynyt Coopin pakastekirsikoita! Hinta per pussi on muistaakseni vain pari kolme euroa, ja voi että miten ne on hyviä. Olen tehnyt joka viikko parista pussillisesta sellaisen keitetyn kiisselimäisen seoksen, jota olen syönyt vaniljajogurtin kanssa. Nam! Kun pääsin mökille, oli ihan vaan pakko kokeilla kirsikkapiirakkaa kun paikalla oli useampia syöjiä. Ja siitä tuli ihanaa!

Kirsikkapiirakassa on sama idea kuin siinä syömässäni keitoksessa, sillä keitin myös täytteen kirsikat kiisselimäiseksi seokseksi. Se on myös helppo tapa valmistaa kirsikkapiirakka, sillä keitetty täyte vain kipataan taikinapohjan päälle ja paistetaan. Ei tarvitse murehtia nesteiden leviämisestä joka puolelle kirsikoiden sulaessa, ja piirakasta tulee hurmaavan meheä. Jokaisen kirsikan ystävän must herkku!

Unelmien Kirsikkapiirakka

 

Täyte

 

500 g pakastekirsikoita (2 Coopin pakastepussia)

1 dl punaista mehua tai vettä

1 dl sokeria

1,5 tl vaniljasokeria

3/4 dl perunajauhoa + 1 dl kylmää vettä

1,5 dl kirsikkahilloa

Laita kaikki muut ainekset paitsi perunajauho-vesiseos ja hillo kattilaan, ja kiehauta. Sekoita perunajauho kylmään veteen ja sekoita hyvin, ja kaada ohuena nauhana kattilaan kiehuvaan seokseen. Anna muhia muutama minuutti, ja poista kattila levyltä.

Valmista seuraavaksi taikina.

 

Taikina

 

100 g leivontamargariinia

1/2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

3 dl gluteenitonta kaurajauhoseosta (käytin Virtasalmen viljatuotteen kaurajauhoseosta)

1 kananmuna

 

Sulata leivontamargariini ja lisää sen sekaan muut ainekset. Sekoita hyvin, kunnes saat aineksista hyvän taikinamassan.

Voitele pIirakkavuoka käyttämällä esimerkiksi osa pinnalle tulevasta margariinista.

Levitä piirakkataikina mahdollisimman tasaiseksi pohjaksi vuoan joka puolelle. Päätä itse haluatko peittää sillä myös hieman vuoan reunoja.

Levitä hillo pohjan päälle, ja kaada kirsikkaseos hillokerroksen päälle.

 


Pinnalle

 

100 g leivontamargariinia (huom. käytin tästä osan vuoan voiteluun)

1 rkl vaniljasokeria

1 dl kaurahiutaleita

1 dl kaurajauhoseosta

 

Sulata leivontamargariini, ja sekoita siihen kaikki muut ainekset. Ripottele seosta kirsikkaseoksen päälle.

Paista piirakkaa uunissa 175 asteessa noin 30 minuuttia, tai kunnes pinnalla oleva taikinamassa on hieman ruskistunut. Meillä mökkiuuni on melkoisen tehokas, joten paistoaika voi hyvin vaihdella. Huomaat kyllä, kun piirakka alkaa näyttää paistuneelta – täyte ei ole enää niin löysää ja pinta on kauniin ruskettunut.

Anna piirakan vetäytyä ennen syömistä, jotta täyte ehtii paremmin asettua.

Parhaimmillaan kirsikkapiirakka on seuraavana päivänä jääkaapista, kun sen maku on kunnolla tiivistynyt. Vaikka oli se mielettömän hyvää myös tuoreena vaniljajäätelön kanssa. Jääkaapissa se kuitenkin jähmettyy ja kirsikan maku pääsee täydellisesti esiin.

Kirsikoista on nyt tullut sellainen vakio meidän pakastimessa, että kaikenlaisia kirsikkaleivoksia tulee tehtyä varmasti lisää. Kertokaa jos on hyviä ideoita ja etenkin toimivia reseptejä! Itselläni on mielessä etenkin kirsikkajäätelö…

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Lapsen kanssa laskettelemassa

Meillä on jonkin verran lasketeltu kun olin lapsi. Reissuja Rukalle, Tahkolle, Leville ja Kolille, ja monia päiväkäyntejä Joutsenossa olevaan Myllymäkeen. En silti ole oikein ikinä ollut rinteessä omalla mukavuusalueella. Mäet jännittää, en tykkää vauhdista ja siinä epävarmuudessa on joutunut menemään vähän koko ajan kieli keskellä suuta. Miehen perhe sen sijaan on käynyt vuosittaisilla laskettelureissuilla Alpeilla, ja laskettelu on kaikkien suosiossa. Itse olin viime kerran mäessä Rukalla vuonna 2009, joten olihan siinä mennyt hetki. Kun isäni kuitenkin halusi viedä meidät Tornimäkeen laskettelemaan kun olimme mökillä, pakkohan se oli lähteä. Napero nimittäin oli erittäin innolla menossa. Mitä sitä ei lapsen eteen tekisi? Tosin täytyy sanoa, että lapsen kanssa laskettelemassa on ihan eri tavalla hauskaa kuin mitä oli itse lapsena lasketellessa!

Pitkästä aikaa rinteessä

Kun saimme paikan päällä kamppeet ylle ja lähdimme mäkeen, meinasi nopeasti tulla harmitus. Napero oli käynyt mäessä kerran aiemmin joulun aikaan, kun isäni otti hänet mukaan mennessään siskoni ja hänen lastensa kanssa rinteeseen. Tyyppi valitteli jo etukäteen, ettei halua mitään valjaita ylleen, mutta aloittelijalle ne tuntuivat lähes pakolliselta.

Siinä sitten koitettiin mennä, itsekin pitkästä aikaa laskuun totutellen. Isäni laski lapsen kanssa ja vei hänet hississä, itselläni oli omissa suksissa ihan tarpeeksi vahtimista. Mutta olihan siellä selkärangassa jotain muistissa, ja itse asiassa tuntui tosi kivalta olla rinteessä taas vuosien tauon jälkeen! Sen verran myös ikää ehtinyt tulla välissä, että siinä osaa olla armollisempi itselleen. Rinnettä saa tulla alas tasan omaa tahtia siten, että se tuntuu mukavalta. Siinä on velvollinen vain itselleen.

Laskettelun opettelua

Napero ei sen sijaan oikein innostunut. Valjaat harmitti, häntä selvästi nolotti, ja alkoi melkein saman tien haluta lähteä pois. Laskettiin vielä muutaman kerran, ja pidettiin kahvilassa luova tauko. Sen jälkeen alkoikin tapahtua. Kahvilasta rinteitä kohti oli pieni loiva lasku, ja lapsi lähti mäkeä kohti itsekseen. Osin hän karkasi, osin taisi luisua alamäkeen vahingossa, mutta siitä tuli meille hauska vitsi. ”Mä karkasin kun kuulin sanan valjaat!” – ja näin ollen palattiin hänen kanssaan lasten rinteeseen ilman mitään valjaita. Ukki lähti laskemaan isompia mäkiä, ja minä annoin lapsen kokeilla ihan itse. Ja hemmetti miten hienosti meni! Kaikki mitä hänelle yritettiin opettaa valjaiden kanssa, tuli ilman valjaita täysin luonnostaan. Ja se into mikä sieltä puski läpi! Yhtäkkiä laskettelu oli hänen mielestään parasta ikinä, eikä olisi millään malttanut lähteä pois. Lasten rinteessä pääsi yksin nousemaan hissillä ylös ja laskemaan mäkeä alas, pujottelemaan ja pysähtymään – hyppyreitäkin hän ehti jo kokeilla. Ukilta meinasi tippua silmät päästä tämän kaiken nähdessään.

Omaan tahtiin opettelua

Sanoisin, että opettelu on tosi paljon lapsesta kiinni. Meidän tyyppi on varovainen ja harkitseva, ja siinä mielessä hänen voi antaa tehdä jos hän itse sitä haluaa. Koska ei hän halua tehdä vielä asioita, jotka tuntuvat olevan liikaa. Vaikka siinä välillä itse joutuu jännittämään toisen puolesta ja pistämään kaiken toivon peliin, ettei toinen kaadu ja satuta itseään, sitä vaan täytyy antaa tilaa. Se oppimisen kaari oli nimittäin taas ihan mielettömän nopea. Kun sai mahdollisuuden, hän oppi laskettelemaan minuuteissa. Opeteltavaa totta kai vielä riittää, mutta parhaitenhan sitä oppii tekemällä. Ihan kuin vauvana kävelemään opettelu – ei sitä opita pitelemällä vaan vanhempien käsistä kiinni.

Vaikka se on joskus todella vaikeaa. Menee hetki, ettätyyppi voi ankkurihissillä kulkea itsekseen tai että uskallan lähteä hänen kanssaan kahdestaan jyrkimpiä mäkiä alas, mutta tätä menoa ei kauaa. Pitää vaan viedä häntä laskemaan, ja siihen harjoitteluun on loistavia paikkoja ihan lähellä kotia. Siellä saa tehdä itse, treenata ja oppia, ja ehkä ensi talvena isänsä voi uskaltaa laskea hänet alas isompaakin rinnettä. (Se tuntuu nimittäin itselleni vielä ajatuksena turhan hurjalta. Kenties kun itse en ole mikään hurjapää. Mies sanoo aina, että pahinta mitä voi käydä on vaan se että kaatuu. Mutta tietty kovassa vauhdissa jyrkässä rinteessä kaatuminen voi loukata pahastikin.)

Ja täytyy sanoa, että näin pitkän tauon jälkeen ne pikkurinteet riittää itsellenikin ihan täysin! Lapsen kanssa laskettelemassa on älyttömän kivaa, etenkin, kun se ilo ja laskemisen hauskuus tarttuu niin vahvasti.

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi     

Facebook

Parhaat ruokablogit