Hae
Saran kotikolo

Maidotonta virvontaa ja kevään tuloa

Virvonta on ollut meillä tapana muistaakseni siitä asti, kun lapsi oli kaksivuotias. Itse virvoin pienenä isovanhemmat, mutta en ikinä käynyt virpomiskierroksella sen kummemmin – meidän kylillä lapset kävi sen sijaan pääsiäislauantaina noitimassa karkki vai kepponen -meiningillä. Se oli meidän sukupolven juttu, jota ei sen koommin sielläkään harrastettu. Virvontaa on otettu mukaan meidän pääsiäisen aikaan pikkuhiljaa, aloittaen ihan vain meistä ja isovanhemmista ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa ihan varsinaiselle kierrokselle.

Virvontaa ja Päivä pupuna

Pukeutuminen rehtiin hyvin simppelisti vanhoja huiveja ja pupun korvia sekä kasvomaalia hyödyntäen. Ilma oli ihanan keväinen ja aurinkoinen, ja sopi hetkeen täydellisesti. Lähdettiin kierrokselle yhdessä päiväkotikaverin kanssa, ja hänen äitinsä oli sopinut paikkoja etukäteen Facebookissa. Tuttujen talojen lisäksi käytiin kolmessa paikassa vähän kauempana, ja yhteensä virvottavia taisi tulla kymmenkunta. Koska pari paikkaa oli kauempana, tuli tehtyä ihan oikea kierros, mikä oli tosi kivaa. Lapsetkin rohkaistui parin treenikerran jälkeen ja loru alkoi tulla äänekkäämmin.

Tässä vieraiden ihmisten virpomisessa on aina se juju, etteivät palkkiot tyypillisesti ole ruokavalioon sopivia. Puhuttiin tästä etukäteen ja sanoin, että ottaa vaan reippaasti mitä tarjotaan ja kiittää, ja katsotaan sitten kotona sopiiko ne vai ei. Ja olikin kiva huomata, että sieltä tuli myös sopivia, kuten pari Mignon munaa. Muut vaihdettiin sitten kotona maidottomiin ja gluteenittomiin versioihin ja annettiin sopimattomat muille. Olihan siinä korissa isompi satsi herkkuja kuin mitä hänellä on koskaan ollut, joten riemu oli aikamoinen. Tilasin itse Mokkapuulta upeita vegaanisia suklaamunia, joten niitäkin löytyi.

Serkkujen seuraa

Käytiin vielä mun siskon luona moikkaamassa serkkuja ja tultiin illaksi kotiin valmistautumaan uuteen viikkoon. Viikonloppu meni jotenkin tosi hujauksessa, ja tuntui oikeastaan ensimmäistä kertaa aidosti keväältä. Oli aurinkoa, mutaa, hiekkaa ja linnunlaulua. Liian paljon vaatetta ja ulkoilua ilman hanskoja. Pistettiin pyörien renkaisiin ilmaa ja nostettiin naperon satulaa ylemmäs. Toivottavasti ei enää takatalvi iske uudelleen, koska tää tuntuu just nyt hurjan hyvältä. Enää vaan noi hiekat pois kaduilta ja äkkiä vihreää, ettei katupölykään ala liiaksi vaivata.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi     

Facebook

Parhaat ruokablogit

Ihanat gluteenittomat & maidottomat pääsiäisherkut!

Gluteenittomat ja maidottomat pääsiäisherkut aloittavat pääsiäiseen valmistautumisen! Havahduin yhtäkkiä siihen, että pääsiäinen on jo ensi viikolla. Kääk! Tänä vuonna ajattelin itse tehdä vegaanisen aprikoosi-valkosuklaajuustokakun, jonka ohjeen vielä jaan jos vain ehdin. Kenties kuitenkin vasta pääsiäisenä tai sen jälkeen, mutta maistuva kevätkakku siitä varmasti myös tulee! Suosittelen lämpimästi myös oheista aprikoosijuustokakkua, joka on ollut pääsiäisen ykkösherkkuna useamman kerran.

Mutta teitä muita varten tässäpä on kätevä kooste ihanista pääsiäisherkuista, jotka ovat gluteenittomia, maidottomia, soijattomia, kananmunattomia ja ilman valkoista sokeria valmistettuja. Ne sopivat siis lukuisiin erikoisruokavalioihin, allergikoille ja muuten vain kyseisiä aineksia vältteleville. Joten eikun valmistamaan herkkuja pääsiäisen varalle, joita voi syödä huoletta ja hyvällä omallatunnolla!

 

Gluteenittomat ja maidoTtomat pääsiäisherkut

 

Ensinnäkin mämmi, tuo suomalainen erikoisuus. Itse tykästyin mämmiin vasta tajuttuani yhdistää sen vaniljakastikkeen kanssa. Rukiinen, tumma, puuromainen seos ja kermainen, lempeä vaniljakastike ovat toisiaan täydellisesti tukeva makupari! Tällä ohjeella valmistat gluteenittoman mämmin, joka on myös terveellinen, ravitseva ja erittäin herkullinen!

Gluteeniton mämmi

 

Pasha on pääsiäisen oma ihana vanukas, ja tämä maidoton versio on niin maistuva, että sitä tekee mieli syödä vielä pääsiäisen jälkeenkin! Tämä maidoton pasha on myös vegaaninen.

Maidoton pasha

 

Pääsiäinen ei ole pääsiäinen ilman suklaamunia, ja kaikeksi onneksi ne onnistuvat mainiosti myös terveellisinä raakasuklaaversioina! Näissä raakasuklaamunissa on hauska pehmeä moussetäyte, mikä tekee niistä vieläkin herkullisempia…

Moussetäytteiset raakasuklaamunat

 

Ja vielä sokerina pohjalla tässä ohje mitä maistuvimpaan pääsiäiskakkuun. Tässä ihanan raikkaassa ja mehevässä kakussa maistuu raikas aprikoosi, ja se sopii loistavasti myös muihin kevään ja kesän juhlahetkiin. Tässä kakussa on käytetty soijajogurttia ja kananmunaa, mutta soijajogurtin voi korvata jollakin muulla maidottomalla jogurtilla ja kananmunat puolestaan chiamunilla tai kananmunankorvikkeella. Kakku maistuu niin ihanalta, että sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla osana pääsiäispöytää!

Aprikoosi-juustokakku

 

Mitä pääsiäisherkkuja teidän pääsiäisenne viettoon kuuluu? Otan mielelläni vastaan vinkkejä myös muista ton-ton herkuista ja pääsiäisruuista.

Toivottavasti kaikilla on edessään maistuva pääsiäinen ja ihania aurinkoisia kevätpäiviä! Ja hei, niitä lisäherkkuja eli pääsiäissuklaata ja karkkeja löytyy muun muassa Vegekaupasta ja Dammenbergilta, sekä suureksi iloksi nykyään ihan perus Prismastakin. Gluteeniton ja maidoton pääsiäinen on siis mahdollinen helposti, vaivattomasti ja erittäin maistuvasti!

 

Muista myös osallistua upeaan

Cavalluna hevosshown lippuarvontaan

täällä!

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook   

Parhaat ruokablogit