Kolmen pennin ooppera Lahdessa
0
Lippu näytökseen saatu Lahden kaupunginteatterilta.
Kävin katsomassa Lahden kaupunginteatterin syksyn 2026 version Kolmen pennin oopperasta, ja päällimmäisenä mieleen jäi ennen kaikkea esityksen kekseliäs toteutus. Lauri Maijalan ohjaama versio on täynnä oivalluksia, jotka pitävät katsojan hereillä silloinkin, kun itse tarina uhkaa hukkua näyttämön jatkuvaan levottomuuteen.
Jo heti alussa huomio kiinnittyy lavastuksen ja näyttämökerronnan kekseliäisyyteen. Työryhmän nimet esitellään lavan poikki liukuvissa pahvilaatikoissa tavalla, joka sopii teoksen rosoiseen maailmaan täydellisesti. Orkesteri puolestaan soittaa näyttämön ylätasolla sumuisen lasin takana, kuin salakapakan nurkassa piileskellen. Ratkaisu on visuaalisesti hieno ja luo esitykseen oman tunnistettavan tunnelmansa.
Kuva: Lahden kaupunginteatteri
Kuva: Lahden kaupunginteatteri
Vimmaa, visuaalisuutta ja yksi lumoava sivuhahmo
Mukana on myös muutamia todella onnistuneita soolonumeroita, joissa esiintyjät kohtaavat yleisön suoraan. Juuri näissä hetkissä esitys on parhaimmillaan. Katsoja saa tarttumapintaa hahmoihin, ja Brechtin kuuluisa yleisön puhuttelu toimii erinomaisesti.
Valitettavasti samaa ei voi sanoa kaikista laulukohtauksista. Musikaalin suurin ongelma on se, että laulujen sanat hukkuvat usein musiikin, äänenvoimakkuuden ja yleisen näyttämötohinnan alle. Kun sanoista ei saa selvää, kärsii myös kerronta. Ongelma heijastuu koko esitykseen: päällimmäiseksi tunnelmaksi jää monessa kohtaa huuto, kohellus ja jatkuva levottomuus. Energiaa riittää, mutta välillä sitä on niin paljon, että itse tarina jää jalkoihin.
Ajankohtaisuutta esitys hakee tuomalla nyky-yhteiskunnan ongelmia näkyvästi näyttämölle. Osa näistä ratkaisuista tuntuu kuitenkin enemmän alleviivaamiselta kuin oivalluksilta. Erityisesti omissa vaipoissaan kulkevat vanhukset vievät ajatukset enemmän mauttoman slapstick-komedian kuin terävän yhteiskunnallisen kommentaarin suuntaan. Tarkoitus on varmasti provosoida, mutta ainakaan minulle kohtaukset eivät avanneet uusia näkökulmia.
Rosvopäällikkö Macheath puolestaan nähdään tässä tulkinnassa vieroitusoireiden keskellä sätkivänä hahmona. Ratkaisu tuo rooliin oman kulmansa, vaikka hahmo jää kokonaisuudessa enemmän muiden näyttämöllisten ratkaisujen varjoon.
Esityksen ehdoton helmi löytyy kuitenkin muualta.
Kuva: Lahden kaupunginteatteri
Kapakka-Jennyä ja siivoojaa esittävä näyttelijä Vilma Kinnunen on koko illan vahvin kiintopiste. Hänen rauhallinen ja varma läsnäolonsa pitää kokonaisuutta kasassa silloinkin, kun ympärillä riehuu täysi kaaos. Ja kun hän alkaa laulaa, esitys pysähtyy hetkeksi hengittämään. Kaunis, hallittu tulkinta muistuttaa siitä, miten paljon voimaa näyttämöllä voi olla ilman jatkuvaa meteliä.
Myös rosvopäällikön morsiamen roolissa nähtävä näyttelijä Aurora Manninen onnistuu hienosti omissa hetkissään. Hän välittää uskottavasti aluksi hieman höpsön ja sinisilmäisen nuoren naisen, jonka olemukseen kasvaa vähitellen kovuutta, itsevarmuutta ja vaarallista vetovoimaa.
Kuva: Lahden kaupunginteatteri
Osaton onkin eniten osallinen
Silti kaikkein mieleenpainuvin hahmo oli minulle niin sanottu osaton sivuhahmo, joka viettää lähes koko esityksen näyttämöllä. Välillä hän jää taka-alalle varjoihin, välillä nousee keskelle tapahtumia, mutta on jatkuvasti läsnä osana näyttämön sykettä. Hänen liikkeensä, tanssinsa ja tapansa olla lavalla olivat suorastaan hypnotisoivia. Huomasin usein seuraavani juuri häntä, vaikka huomion olisi pitänyt olla jossain aivan muualla.
Kuva: Lahden kaupunginteatteri
Lahden Kolmen pennin ooppera on visuaalisesti kunnianhimoinen, rohkea ja täynnä hienoja ideoita. Se tarjoaa lukuisia yksittäisiä loistohetkiä, mutta kokonaisuutta vaivaa ajoittain levottomuus, joka syö tarinan terää.
Kuva: Lahden kaupunginteatteri
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Lomaviikko kesällä Rukalla
Kesäloma se sitten meni, ja kun kohta käännytään jo syyskuuhun, tajusin että enpä ole kesämenoista kirjoittanut mitään. Sille on ihan pätevä syy, olen nimittäin kirjoitellut kaikkea muuta. Mutta perus kesäloman ja mökkikauden marjankeruun, kävelyiden ja letunpaistojen lisäksi tänä kesänä oli yksi erityisen ihana viikko Rukalla. Kesällä Rukalla on ihan eri fiilis kuin keskellä talvea – ja mun mielestä se on jopa ihanampi.
Heinäkuussa kesälomalla pakkasin lapsen ja tavarat autoon, ja ajettiin viikoksi Rukalle. Matka sujui tosi hyvin, huudatin hyvää musiikkia autossa ja pysähdytitin matkalla Kajaaniin syömään. Ja ostamaan lapselle vaatteita, koska vähän ennen Kajaania tajusin, että olin unohtanut lapsen koko matkalaukun mökille. Ulkovaatekassi sentään tuli matkaan mukaan. Mutta eipä siinä, alennusmyynnin kautta parit leggarit ja paidat lisää, ja matka jatkui.
Oli ihanaa ajaa pohjoiseen vievää tietä ja odottaa milloin ensimmäisiä poroja alkaisi tulla vastaan.
Saarimökki ja vaellusretkiä
Meillä oli mökki saaressa, missä saatiin olla täysin keskenään. Ainut kumppani oli naapurin pihassa asustava poro.
Meidän viikko-ohjelma oli käytännössä se, että aamut otettiin rauhassa aamupalan kanssa, ja sitten lähdettiin retkelle. Kierrettiin erilaisia vaellusreittejä, kuten kaunis Pyhän Jyssäys ja Valtavaaran huiputus. Kierrettiin Rukatunturia ja kiivettiin sen huipulle, ja kirsikkana kakun päällä käytiin tekemässä Pieni Karhunkierros.
Olisin voinut jatkaa tuollaista elämää ihan loputtomasti – miten ihanaa oli vaan pakata evästä reppuun ja suunnata luontoon ilman mitään aikatauluja. Koira kulki hienosti matkassa mukana, ja takaisin mökillä mentiin koko porukka suoraan järveen. Illalla sitten saunottiin, joku ilta katsottiin elokuvaa.
Vaellusten lisäksi käytiin laskemassa koskea, mikä oli ihan super hauskaa. Olen aikanaan käynyt aupair-perheeni kanssa Montanassa koskenlaskussa ja muistaakseni pelkäsin kuollakseni, kun jouduin ”lapsiystävällistä” koskea alas yksinäni kajakin kyydissä. Mutta nyt oli hauskaa, juuri sopivasti vauhtia ja roiskeita. Upea kokemus, suosittelen ehdottomasti!
Käytiin myös yksi ilta katsomassa karhuja. Istuttiin kopissa nelisen tuntia, ja välissä meni pitkä aika ilman mitään havaintoja. Ja sitten metsän laidasta ilmestyi uusi karhu, ja se oli kaiken odotuksen arvoista. Ne on hienoja eläimiä.
Käytiin myös Kuusamon Tropiikissa kylpylässä ja sen jälkeen pizzalla Pizzeria Rukassa, mistä saa muuten tosi hyvää pizzaa.
Ruka on kesällä eri kokemus
Rukan kylä on kesällä hyvin erilainen kokemus kuin hiihtokaudella. Vilinää siellä oli paljon nytkin. Rinteet on muutettu huvipuistoksi, missä voi laskea kelkalla ja mäkiautolla tai kokeilla rinnetta pitkin kulkevaa vuoristorataa. Hinnat on varsin kovia, joten meillä jäi nyt väliin. Käytiin kiertelemässä kaupoissa ja syötiin jäätelöt meininkiä seuraten.
Poroja näkyi niin paljon että lapsi sekosi laskuissa heti ekana iltana. Kesällä niitä liikkuu valtavina tokkoina ja ajaessa saa pysähdellä vähän väliä, kun porot ovat asettuneet lepäämään keskelle kaistaa.
Parasta kesällä Rukalla on kuitenkin se uskomaton rauha mikä siellä tuli vastaan heti saapuessa. Se maisema, ne metsät, polut ja tunnelma. Tunnelmaa tekee toki itsekin ihan vaan ihastumalla siihen ympäristöön, mutta jestas miten rakastin olla siellä. Ja lapsi myös. Ei me oltaisi haluttu lähteä pois sitten millään.
Nyt vaan miettimään minne päin Lappia mennä ensi kesänä. Koska tekisi hirveästi mieli päästä jo sinne uudelleen.
