Hae
Saran kotikolo

Viime viikonloppuna me…

Viime viikonloppuna me pyrimme olemaan paljon ulkona, mutta sunnuntaina oli piiitkästä aikaa myös ihan oikeita menoja ja tapahtumia. Hassusti sattuivat molemmat samalle päivälle, mutta siinähän kerran laittautuneina ajeltiin sitten vain paikasta toiseen.

Viime viikonloppuna me

  • Katselimme aamulla lastenohjelmia (pääasiassa Peppi Pitkätossua)
  • söimme aamupalaksi pitkään hautunutta kaurapuuroa kaikilla herkuilla (mustikoilla, vadelmahillolla, maapähkinävoilla ja granolalla)
  • Kävimme metsäretkellä hämmentämässä vesilätäköitä, napsimassa mustikoita ja puolukoita ja seikkailemassa juurakkoisia polkuja pitkin
  • Söimme lounaaksi pitkästä aikaa maksalaatikkoa, ja nam olipas taas ihanaa!
  • Minä kävin laittamassa uudet geelilakkaukset kynsiin
  • Kävimme Seurasaaren ulkomuseoalueella tutkimassa vanhoja rakennuksia ja etsimässä kummituksia, ja samalla kahvilassa
  • Kävimme yhdessä lapsen kanssa aamulenkillä
  • Leikimme oman pihan leikkipaikalla
  • Nukuimme yhteensä kahdet päiväunet (napero lauantaina, minä sunnuntaina)
  • Puimme ylle juhlavaatteet ja kävimme kummitytön 1v synttäreillä
  • Jatkoimme juhlavaatteissa ja kävimme miehen serkun luona ikään kuin myös lasten myöhästyneillä synttäreillä
  • Naposteltu juhlissa ties mitä herkkuja, jotka maistuivat hyvältä mutta jotka tekivät sunnuntai illasta aika nuutuneen ja saivat menemään sänkyyn aikaisin

 

Siinä meidän viikonloppu pääpiirteissään. Ilma oli ihana, ja oli kiva viettää kunnolla aikaa ulkona ilman valtavaa kerrosta vaatetta. Ehkä se oli nyt oikeasti hyvästit kesälle, kun syyskuulle vaihdetaan. Mutta sekin on ihan okei. Onhan se syksyn raitis tuuli, punertavat lehdet ja pimenevät illat hyvinkin tunnelmallista aikaa, kun sen vain sellaiseksi tekee.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Tahmainen ruususuola-pähkinätoffee (G, M, V)

Olen tehnyt usein erilaisia raakafudgeja, jotka ovatkin hurjan helppo ja terveellinen vaihtoehto karkkipäiväksi. Tällä kertaa tein ihan toffeeta keittämällä, jotta siitä tulisi erityisen mureaa ja siihen saisi imeytettyä ihania syksyn makuja. Vaikka kuumentaessa osa ravinteista tosiaan katoaa, tämä pähkinätoffee on kuitenkin tehty terveellisistä ja aidoista raaka-aineista, mikä tekee siitä erinomaisen terveysherkun! Ihanasti makua on korostamassa  myös herttaisen pinkki ruususuola.

Mitä eroa fudgella ja toffeella sitten on? Perinteisesti fudge valmistetaan voista, maidosta ja sokerista, kun taas toffee on sekoitus pelkkää voita ja sokeria. Minun keittiössäni nuo ainekset kuitenkin korvataan terveellisemmillä vaihtoehdoilla, ja raakaversioissa ainekset ovatkin tyystin erilaiset.

Tässä kuumennetussa versiossa peruspohjan idea on sama, mutta rasva tulee ravitsevista pähkinöistä ja sokeri luonnon omasta vaahterasiirapista, joka onkin ihanan aromikas ja erityisesti syksyyn sopiva makeuttaja. Tämä pähkinätoffee on täydellinen syksyn namu!

Valmistin tätä toffeeta ystävälleni, joka kyselee aina sen perään – ja sai nyt ison pussin kerralla kotiin vietäväksi. Näytti onneksi jälleen maistuvan.

Toffeen valmistus on todella helppoa, ja sen makua voi muunnella monella tavalla omia mieltymyksiä vastaavaksi. Tässä ohjeessa fudge on maustettu herkullisilla syksyn mauilla, ja makua korostettu entisestään ruususuolalla.

Valmis toffee säilyy hyvin jääkaapissa – jos säilyy… Ohjeen mukaisilla määrillä toffeeta tulee sellainen määrä, joka kummasti hupenee aina muutamassa päivässä. Onneksi sitä on niin helppo valmistaa lisää!

RUUSUSUOLA-PÄHKINÄTOFFEE


2,5dl vaahterasiirappia
2,5dl pähkinävoita (käytin maapähkinää)
1dl murskattuja pekaanipähkinöitä
1/4tl neilikkaa
Ripaus vaniljajauhetta
Karkeaa ruususuolaa vähän hienonnettuna

Sekoita vaahterasiirappi,  pähkinävoi, neilikka ja vanilja yhteen kattilassa. Anna seoksen kiehahtaa ja madalla lämpöä niin, että se hieman kuplii. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se alkaa selkeästi paksuuntua – eli noin vartin ajan. Ripottele pinnalle murskatut pekaanipähkinät ja sekoita ne mahdollisimman hyvin massan sekaan.

 

Kaada toffee esimerkiksi vuorattuun leipävuokaan tai pieniin konvehtimuotteihin – mikä vain sattuu kotoasi löytymään. Anna toffeen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä jääkaappiin jähmettymään noin tunnin, parin ajaksi.

Murskaa ruususuolapaloja pienemmäksi, mutta älä hienonna täysin sileäksi. Leikkaa valmis toffee sopivan kokoisiksi paloiksi ja pyöräytä palaset suolarouheessa. Varo, ettet suolaa liikaa. Parasta on ensin maistaa yksi, jotta tiedät onko suolan määrä sinulle sopiva. Ja tässä vaiheessa olet ehdottomasti ainakin yhden toffeemaistiaisen ansainnutkin!

 

Säilytä valmis toffee jääkaapissa. Mikäli et tule napsineeksi kaikkea heti, se säilyy hyvin kylmässä muutamankin viikon ajan.

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit