Hae
Saran kotikolo

Rouskuva gluteeniton cookies n cream jäätelökakku (G, M, V)

Ajattelin kokeilla keksijäätelöä. Sitten ajattelin kokeilla jäätelökakkua. Joten luonnollisesti ajattelin kokeilla näitä kahta yhdessä. Joten tadaa, tässä on gluteeniton cookies n cream jäätelökakku! Jäätelökakku on loistava kesäinen jälkiruoka ja kaikille kesän lapsille sopiva synttärikakku!

Cookies n cream onkin jäätelölaatu, joka toimii erityisen hyvin jäätelökakkuna. Kun keksitaikinaa pistää vielä kakkupohjaksi, keksinautintoa saakin vielä enemmän.

 
      

Tämä jäätelökakku on helppo kuin mikä, vaikka siinä onkin useampi valmistusvaihe. Halusin pitää ainekset simppeleinä, joten sekä jäätelö että keksitaikina valmistuvat kuitenkin vähällä vaivalla ja vain muutamilla aineksilla. Ainesosissakaan ei ole mitään sen kummallisempaa, mitä ei löytyisi ihan lähikaupoista. (En nyt lupaa että ihan joka lähikaupasta, mutta ymmärtänette pointin.)

Jäätelökakun voi valmistaa jo hyvissä ajoin etukäteen, sillä se säilyy mainiosti pakastimessa ainakin viikon ajan. Pidempään en säilyttäisi, sillä keksitaikina voi alkaa härskiintyä. Kakku kannattaa myös suojata kannella, jotta se ei kuivu.

Jos jäätelökakku ehtii olla pakastimessa odottamassa useita tunteja, anna sen pehmetä huoneenlämmössä ainakin puoli tuntia ennen tarjoilua.

COOKIES N CREAM JÄÄTELÖKAKKU

Keksitaikina

2dl kaurajauhoa 
2dl mantelijuomaa
1/2dl raakakaakaojauhetta
1/2dll kookossokeria
2rkl kookosöljyä

Sulata kookosöljy juoksevaksi. Sekoita kaikki ainekset yhtenäiseksi, kiinteäksi massaksi. Seoksen ei tarvitse olla täysin tasaista.

Tee taikinasta tasainen levy leivinpaperin päälle pellille. Paista taikinaa uunssa 175 asteessa noin 40 minuuttia. Anna levyn jäähtyä täysin, jolloin se kovettuu. Murenna levy keksimuruiksi. Mikäli murut eivät mielestäsi ole tarpeeksi rouskuvia, paahda niitä vielä hetki uunissa.

Levitä keksimuruja tasaisesti leivinpaperilla vuoratun vuoan pohjalle. Leipävuoka tai irtopohjavuoka sopivat muotonsa puolesta tähän hyvin. Itse käytin silikonista leipävuokaa.

Jäätelö

4dl kookosmaitoa
2dl kookoskermaa
1dl cashewpähkinöitä
4rkl agavesiirappia
Ripaus vaniljajauhetta

+ pinnalle 1dl raakasuklaata

Tarvittaessa liota cashewpähkinöitä muutama tunti etukäteen. Jos käytössäsi on tarpeeksi tehokas blenderi, liottamista ei välttämättä tarvitse.

Sekoita kaikki ainekset yhteen tehosekoittimella. Pyri saamaan massasta täysin sileää.

Kaada jäätelöseos jäätelökoneeseen ja anna koneen pyöriä 40 minuuttia.

Kaada 2dl keksimuruista jäätelömassan sekaan. Anna koneen pyöriä vielä 10-15 minuuttia. Kaavi jäätelöseos kulhosta vuokaan pohjan päälle, ja pakasta suunnilleen tunniksi.

  
Ilman jäätelökonetta pakasta jäätelömassaa erillisessä kulhossa noin kaksi tuntia. Sekoittele massaa reunoja myöten ainakin muutaman kerran pakastuksen aikana.

Lisää lopuksi sekaan keksimurut, sekoita, kaavi seos vuokaan pohjan päälle ja pakasta vielä tunnin ajan.

Sulata raakasuklaa vesihauteessa.

Kumoa kakku vuoasta tarjoilulautaselle ja koristele lopuilla keksimuruilla sekä raakasuklaalla.

Tarjoile kakku heti.

 

 

Tykkäsin suklaisen keksin ja vaniljaisen jäätelön yhdistelmästä kovasti – palasessa maistuu sekä rouskuva, tuhti keksi että raikas, kermainen jäätelö.

 

 
Kakun voi tarjoilla kokonaisena, tai valmiiksi paloiksi leikattuna, kuten minä tein. 

 

Tästä kakkuinnostuksesta on otettava ilo irti ja tehtävä pian jokin toinen jäätelökakku! Onko makutoiveita?

❤️Sara

Sitkeät gluteenittomat suklaahippukeksit

Rakastan keksien leipomista monestakin syystä. Ensinnäkin, mistä tahansa kaapista löytyy riittävästi aineksia jonkinlaisten keksien leipomiseen. Toiseksi, keksien leipominen on niin helppoa ja rentouttavaa puuhaa, että se onnistuu ihan mututuntumalla saatavilla olevia aineksia sekoitellen. Sikäli tartun usein kulhoon ja lastaan kaivatessani pientä rentoa puuhastelua, ollessani muuten vain tylsistynyt tai halutessani jotain pikaista helpotusta makeannälkään. Näin saivat alkunsa myös nautinnollisen sitkeät gluteenittomat suklaahippukeksit!

Aina kekseistä ei tule maailman parhaimpia, mutta välillä ne taas onnistuvat yli odotusten. Turvaudun usein suurin piirtein samoihin tuttuihin resepteihin, jotka tiedän varmasti toimivaksi, mutta välillä on vain kiva heitellä aineksia sekaisin ja katsoa mihin se johtaa. Nämä taivaalliset gluteenittomat suklaahippukeksit ovat saaneet alkunsa juuri tuollaisesta päähänpistosta. Aikaa leipomiselle ei juuri ollut, mutta halusin silti vimmatusti käyttää hetken aikaa keittiössä, joten  tuttuun tapaan päädyin keksitaikinan äärelle.

Oheinen resepti on hieman muunneltuna ensimmäisestä kyhäelmästä, koska tällä kertaa halusin oikeasti mitata ainekset reseptiä varten. Aika hyvin onnistuin toistamaan summanmutikassa kulhoon heitellyt määrät, sillä tämä toinen satsi onnistui ihan yhtä hyvin.

Nämä gluteenittomat suklaakeksit ovat myös vegaanisia ja ilman valkoista sokeria valmistettuja. Joten niillä saa herkutella usein ja monta kerralla!
Ohjeella tulee yksi pellillinen ja keksien koosta riippuen noin 15 keksiä.

GLUTEENITTOMAT SUKLAAHIPPUKEKSIT

3dl gluteenitonta kaurajauhoa
2dl mantelijuomaa tai muuta kasvimaitoa
1,5dl vaahterasiirappia
20 kuivattua taatelia
1/2dl sulaa kookosöljyä
2rkl psylliumia
Ripaus Bourbon vaniljaa
+ 1dl raakasuklaata rouhittuna

Liota taateleita tunnin ajan. Sulata kookosöljy. Kaada taateleista liotusvesi pois ja sekoita taatelit, kookosöljy, vaahterasiirappi sekä mantelijuoma sileäksi nesteeksi.

Sekoita kuivat ainekset erillisessä kulhossa. Kaada nesteseos kuivien aineiden sekaan ja sekoita yhtenäiseksi taikinaksi.

Lusikoi taikinasta leivinpaperin päälle uunipellille haluamasi kokoisia nökäreitä ja painele tasapaksuiksi kekseiksi. Keksit eivät juuri leviä uunissa, joten tee niistä heti haluamasi kokoisia.

  
Paista keksejä 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Maista pari lämpimänä, mutta jätä osa odottamaan, sillä jäähtyneinä nämä keksit ovat erityisen maukkaita! Jäähtyessään keksit jähmettyvät lisää ja niistä tulee ihan täydellisen sitkeitä ja tahmaisia.

Säilytä valmiit keksit ilmatiiviissä astiassa tai pussissa. Ne säilyvät huoneenlämmössä joitakin päiviä, mutta pidempään säilytettäessä keksit kannattaa pistää jääkaappiin.

 

Gluteenittomat suklaakeksit ovat mainio terveellinen leipomus, jossa on makeudestaan huolimatta kelpo aineksia täyttämään mahaa vaikka välipalalla.

Olen itse rusinakeksien ykkösfani, mutta suklaakeksit maistuvat etenkin erityisinä herkkuhetkinä. Vegaaniset suklaakeksit ovat helppo tarjottava myös monenkirjavalle vierasjoukolle, jossa nykypäivänä on ainakin yksi kasvissyöjä mukana. Näitä suklaahippukeksejä ei tarvitse erikseen valmistaa vain erikoisruokavalioita noudattaville, sillä ne maistuvat taatusti ihan kaikille syömistottumuksiin katsomatta.

 

Erikoisruokavalioihin sopivia leipomuksia ei tarvitsekaan valmistaa jokaiselle syöjälle erikseen, kun tarjottavia voi jo valmiiksi suunnitella kaikille sopivaksi. Itse en kylään mennessäni ikinä odota tai varsinkaan oleta saavani syötävää, ja se on minulle ihan ok (tulee näitä herkkuja leivottua ihan riittävästi itsekin), mutta monet kuitenkin haluavat varata erikseen jotain. Sikäli on aina helpompaa leipoa sellaista, mikä sopii kaikille, ja erikoisruokavalioisetkin saavat ruokapöydässä vapaat kädet.

❤️Sara