Hae
Saran kotikolo

Saako lapsen kanssa olla kaveri?

Asiasta kuulee mielipiteitä suuntaan jos toiseen – onko hyvä asettua lapsen kanssa kaveritasolla vai pitäisikö sittenkin aina säilyttää se vanhemman ja lapsen välinen ero ja olla läsnä auktoriteettina. Siis  saako lapsen kanssa olla kaveri vai onko siitä haittaa?

Itse ainakin myönnän ihan ensimmäisenä, että tuo kaksivuotias napero on minulle paitsi elämäni tärkein ihminen ja pakahduttavan rakas tytär, myös kaveri. Ja se on linjaus, joka on tullut luonnostaan ja jota olen tavoitellut ihan tarkoituksella. Katselin nuoruuteni (ja okei uppoaa se täysillä edelleen) lumoutuneena Gilmoren tyttöjä ja haaveilin samanlaisesta äiti-tytär suhteesta oman lapsen kanssa. En sitä teiniäitiyspuolta, mutta kaverillisia välejä, jolloin puhutaan vapaasti kaikesta ja vietetään aikaa yhdessä kuin parhaat kaverit. Tiedostan myös, ettei todellisuudessa ihan vastaavaa voi olla.

Miksi?

Vanhempi ja lapsi ovat aina vanhempi ja lapsi. Voisin kuvitella, että hengaamalla kuin parhaat kaverukset lapsi joutuu kasvamaan vailla tarpeellista auktoriteettia ja rajojen vetäjää, mikä taas tekee lapsuudesta epävarmaa. Itse uskon vahvasti siihen, että rajat ovat yhtä tärkeässä osassa kasvatusta kuin rakkaus, eikä toinen toimi täydellisesti ilman toista.

Joten kyllä,

meillä komennetaan ja komennetaan kunnolla. Meillä on sääntöjä. Mutta meillä myös keskustellaan. Meillä kysytään lapsen mielipidettä ja annetaan vapautta valita. Ja se tärkein, meillä vietetään aikaa yhdessä. Syöden, peseytyen, pukien ja satuja lukien ihan normaalien lapsen hoitamiseen liittyvien asioiden puitteissa, mutta myös monissa muissa jutuissa. Sellaisissa, joihin voisin yhtä hyvin mennä kaverini kanssa. Kahden vuoden ikä rajoittaa vielä jotain, mutta tämä napero on ollut esimerkiksi loistava kahvilakaveri ensi kuukausistaan saakka. Asiaan varmasti vaikuttaa myös se että olemme olleet aina paljon kahdestaan. Mukana on myös muita läheisiä, mutta olemme olleet olleet koko ajan aika tiivis kaksikko ja minulle on ollut itsestään selvää, että lapsi kulkee mukanani. Enkä ole pitänyt lasta rajoittavana tekijänä, minkä takia olisi pitänyt istua vain kotona. Olemme olleet aika paljon menossa hänen koko ikänsä, ennen kuin päiväkodin ja työarjen keskellä arki vähän rauhoitti ja aikaa alettiin viettämään enemmän kotona. Toki koronallakin asiassa iso osuus.

Tämä kaveripuoli on tullut hyvin esiin juuri tällä viikolla, kun olemme olleet kahdestaan kotona. Emme ole nähneet muita kavereita tai sukulaisia, vaan olleet tosiaan ihan kahdestaan. Minä olen se aikuinen, joka pistää ruuat pöytään ja lapsen nukkumaan ja pidän huolta siitä, että lapsi pysyy kunnossa. Mutta muuten me vaan hengaamme yhdessä, ja olo on rento kuin kaverin kanssa olisi. Välillä selaan itse nettilehtiä ja tyyppi leikkii omiaan. Ja sitten leikimme yhdessä. Myönnettäköön, etten samanikäisten kaverien kanssa leiki ihan samoja juttuja enää, mutta yllättävän koukuttavaa se nukkekodin järjestely on edelleen.

Saako lapsen kanssa olla kaveri?

Meillä on tänään leffailta. Eilen kävimme Sea Lifessa ja hengasimme vielä Lintsillä. Sitä ennen köllötimme vierekkäin sohvalla, kuuntelimme sadetta ja juttelimme. Se on se paras juttu. Jutteleminen. Siis puolin ja toisin lentelevät kysymykset, mielipiteiden vaihto ja asioiden miettiminen ääneen. Tässä on sellainen minusta syntynyt tyyppi, jonka pää on aivan mieletön ja jutut hulvattomia. Siis tässä on ihminen kenen kanssa todella haluan viettää aikaa ja joka on ykkösvalinta mukaan niin moniin juttuihin, että kyllä tässä kaveruudesta voi ilman muuta puhua.

Lapselle tulee jatkuvasti eteen uusia kokemuksia ja asioita. Se into tarttuu itseenikin, ja tekee elämästä monin tavoin maagisempaa. Se tuo energiaa ja kasvattaa odotuksia. Olen myös aina ollut ihminen, joka haluaa olla yksin. Tarvitsee paljon aikaa yksin. Aina se ei ole mahdollista, ei parisuhteessa, lapsiperhearjessa, koronan keskellä. Mutta nykyään lapsen kanssa vietetty aika ja yhteinen tekeminen lataa akkuja yksinoloa paremmin. Ja välillä on onneksi myös se hetki yksin. Aina ei huvita lääkärileikit, muovailuvaha tai edes hiekkakakut. Sikäli onkin ihanaa kun lapsi kasvaa ja leikkii mielellään myös yksin. Välillä on syyllinen olo, jos en koko ajan leiki tai ole mukana. Ja sitten kuuntelen hänen höpinöitään ja vilkaisen ovensuusta miten mielikuvitus laukkaa ja saa aikaan mitä upeimpia ideoita, joita itse en olisi tullut ajatelleeksi. Tylsyys on myös hyvä tunne.

elinikäinen ystävyys

Ei meistä mitään Gilmoren tyttöjä ole tulossa. Minä olen äiti, enkä mitään muuta haluaisi ollakaan. Minä olen kuitenkin äiti, jota lapsi voi pitää myös kaverinaan. Ihmisenä, jonka kanssa haluaa viettää aikaa. Jota pytää mukaan elokuviin ja ravintolaan syömään. Kenen kanssa röhnöttää sohvalla viettämässä laiskaa leffailtaa. Käy yhdessä lenkillä ja matkustelee maailmalla. Ja juttelee elämästä, asioista. Toivon, että asettamalla rajoja ja pitämällä kasvatuksessa myös tiukkaa puolta mukana, olen lapselle pysyvä ja varma. Se ihminen, jolle voi kertoa mitä tahansa ilman pelkoa siitä, että katoan. Ei kaikkea tarvitse kertoa. Mutta voi kertoa. Sen näkymättömän vanhempi-lapsi muurin haluan pitää poissa.

Lapsen kasvaessa lisämahdollisuuksia tekemiselle tulee vaan lisää ja lisää. Tarkoitus olisi mennä tässä joskus elokuviin ja teatteriin, kun tuo perhanan tauti nyt vähän asettuisi. Mennä viettämään tyttöjen iltaa ja olla hotellissa yötä. Oma lapsi on kuin kotona oleva valmiin paketin kaveri – sellainen kenen kaikkia puolia rakastaa täysillä. Odotan mielenkiinnolla millaisia omia kavereita hänelle alkaa tässä tulla. Mitä omien kavereiden kanssa tehdään. Heillä voi olla ihan omat juttunsa. Ihan kuten meilläkin. Minä olen tässä pysyvästi, enkä mene minnekään.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit

Arkeenko se pitää taas palata?

No vähän raflaava otsikko, koska tykkään kyllä arjesta. Yleisesti ottaen rakastan arkea ja sen mukanaan tuomia rutiineita, tapoja ja tekemisiä. Mutta ei voi kieltää etteikö kesä ja vapaus olisi myös vieneet mukanaan. Kaksi kuukautta vailla aikatauluja, sääntöjä, pakotettuja menoja ja kellon seuraamista. On menty fiiliksen mukaan, pysähdytty hetkeen, unohdettu rytmit ja aikataulut. Ja nyt, arkeenko se pitää taas palata?

Kotiinpaluu Muumilaakson kautta

Olimme poissa kotoa mökillä viitisen viikkoa. Palasin naperon kanssa kotiin tämän viikon maanantaina äitini kyydissä, ja tiistaina vietimme melko helteisen päivän Muumimaailmassa serkkujen kanssa. Kuumuudesta huolimatta meillä oli todella hauska päivä, ja lapset (myös 10v) tykkäsivät kovasti. Mummi hemmotteli kaikkia kolmea herkuilla ja vapaavalintaisilla ostoksilla Muumimaailman putiikista. Omani valitsi uuden pelin, mitä pelattiin heti seuraavana aamuna. Muumimaailma on kyllä hauska retkikohde. Se on mielikuvituksellinen, sekä lapsia että aikuisia viihdyttävä, ja paikkana se aktivoi liikkumaan, tutkimaan, kuvittelemaan ja leikkimään. On noidan mökkiä, missä pääsee hämmentämään vihreää räkäsoppaa, muumiteatteria ja muumitaloa sekä lukuisia tuttuja muumihahmoja, joita oma lapsi kipaisi halaamaan kädet ojossa. Kaikkia paitsi Haisulia, jonka arveli purevan.

Päivä oli pitkä – lähdimme aamulla kahdeksalta ja takaisin autossa olimme puoli viisi. Ehdin saada lapsen istuimeen kiinni ja hän oli unessa ennen kuin auto lähti parkkipaikalta. Poikki olimme kyllä kaikki. Seuraavana päivänä sattui sopivasti sadesää, ja kävimme vain kaupassa ja kirjastossa hakemassa uutta luettavaa. Muutenkin tämä loppuviikko ja samalla viimeinen lomaviikko otetaan ihan rauhassa. Annan lapselle aikaa olla pitkästä aikaa kotona, leikkiä omassa huoneessa ja omalla pihalla. Eilen auringon paistaessa ehdotin, että käymme leikkipuistossa ja jätskillä. Edes jätski ei voittanut puolelleen, vaan hän halusi ihan vain leikkimään omalle pihalle.

Lomamuistot kantavat pitkälle

Tämä kesäoli todella kesä. Oli kuumaa, ajoittain jopa tukalan kuumaa. Lenkillä meinasi pökertyä, vaikka oli liikkeellä ennen kahdeksaa aamulla. Öisin pyöri sängyssä yrittäen löytää lakanoista vähän viileämmän kohdan. Paidat hikosi märäksi heti aamun ensimmäisinä tunteina, ja järvessä läträttiin monta kertaa päivässä. Mikä ihana kesä olla lapsen kanssa veden äärellä! Tuo pieni vesipeto juoksi tai hyppäsi rohkeasti järveen ja polski menemään kellukkeidensa kanssa kuin vanha tekijä. Onhan hän käynyt uimassa koko ikänsä, mutta tämä itsenäinen meno kellukkeilla on ihan oma vaiheensa.

Marjastus jäi tänä kesänä vähiin, koska mustikkaa alettiin kerätä vasta meidän lähtiessämme ja oma saalis jäi yhteen ämpärilliseen. Elättelen toivoa, että miehen äiti jaksaa kerätä meille vielä lisää. Metsävadelmia keräsin kotiin muutaman litran syötäväksi, ja vähän korvensi lähteä kotiin kun vadelmat alkoivat olla parhaimmillaan. Pakastimeen asti niitä ei nyt tullut, mutta ovathan ne toisaalta tuoreena parhaimmillaan. Tuttuun tapaan kävimme keräämässä pensasvadelmia Kolarinpellon marjatilalta, ja niitä kertyikin reippaat 12,6 kg. Jotain on siis jo talven varalle jemmassa – myös laatikossa ostettuja mansikoita.

Kesä todella tuntui kesältä. Sai nauttia lämmöstä, uimisesta, auringosta, ulkona syömisestä, hellemekoista, letuista, tuoreista marjoista, veneilystä. Tällaisen kesän jälkeen syksyn viileys tuntuu piristävältä ja akut on todella ladattu pimeän ja kylmän talven varalle.

Arkeenko se on taas palattava

Maanantaina alkaa arki. Aloitan itse uuden työn, alkuun kaiken lisäksi paikan päällä toimistolla etätöiden sijaan. Ihanaa päästä vaihteeksi toimistolle, mutta samalla on myös ihanaa, että etätöiden mahdollisuus säilyy myös jatkossa. Onhan se valtavan hyvä arkea pehmittävä tekijä. Joskus voi ottaa aamun iisisti aamutakissa, olla meikkaamatta ja käydä vaikka kesken päivän lenkillä valoisaan aikaan. Mutta yhtä lailla ihana saada nähdä työkavereita kasvotusten ja keskustella, pukeutua muuhunkin kuin iänikuisiin legginseihin ja lähteä oikeasti liikkeelle pois kotoa. Toimisto sijaitsee Otaniemessä, minne on kaiken lisäksi aivan ihana reilun 8 km matka pyöräillä. Ostin nimittäin myös uuden pyörän, jonka pitäisi saapua tänään. Vanha pinkki Poni on ollut mainio kaupunkipyörä, mutta vaihteettomana se alkaa olla raskas polkea 2v lapsi kyydissä. Uudella pyörällä voi lisäksi käydä ihan pyörälenkillä, jos siltä tuntuu.

Maanantaina myös lapsi palaa päiväkotiin. Toivon, että sujuu hyvin. Olen puhunut viime päivinä päiväkodin aloituksesta enemmän ja pohtinut ääneen mitä kaverit ovat kesällä tehneet, millaisia uusia lapsia ryhmään ehkä tulee, mitä kaikkea päiväkodissa askarrellaan ja leikitään. Ennen loman alkua arki sujui hyvin, ja vaikka kotoa harmitti lähteä, napero jäi päiväkotiin sopuisasti ja tuli iltapäivällä iloisena vastaan hakiessa. Pitkään se kuitenkin myös harmitti, ja jätin aamuisin itkuisen lapsen hoitoon. Päivät menivät hyvin, mutta päiväkoti ei kuitenkaan ollut paikka, jonne hän halusi mennä. (Lue fiiliksiä kevätkaudesta täältä.)Toivon todella, että se muuttuu. Että kaverit alkavat nousta arvoonsa ja heidän näkemistään odotetaan. Kenties se on edessä nyt seuraavana talvena, kun lapsi täyttääkin jo kolme. Serkkujensa kanssa hän on ainakin erottamaton, ja leikkii heidän kanssaan sujuvasti. Ja itkee surkeana perään, kun serkut lähtevät. Sehän on ihan parasta, kun päiväkodissa on kavereita joiden kanssa saa viettää koko päivän. Siinä vaiheessa saadaan paras irti molemmista maailmoista – läheisyydestä kotona vanhempien ja muun perheen kanssa, sekä leikeistä kavereiden kanssa.

Kevyt aloitus arkeen

Otamme alun päiväkotiin kevyesti lyhyemmillä päivillä. Menen itse maanantaina töihin vasta 9.30, ja oletan että myös muina aamuina aloitus on vasta myöhemmin. Ehdin hyvin viedä lapsen itse hoitoon, ja mummo ottaa koppia hakemisista aikaisemmin iltapäivällä. Muutenkin teemme parhaamme, että arjesta saadaan kevyttä ja mukavaa. Mummo ottaa välillä hoitoon ja tarjoaa vapaapäivän, ja muutenkin hakee usein aikaisemmin kotiin. Tänä talvena myös oma äitini varmaan uskaltautuu myös Helsinkiin ja voi tulla välillä hoitoapuun. Yritän myös tehdä jonkun viikon etänä mökiltä käsin, jolloin lapsi saa viikon mökkiloman.

Uusi työ tekee tietysti sen, että itsekin vasta opettelen. En tiedä työaikoja tarkasti ja joudun menemään etenkin alussa muoden aikataulujen mukaan. Kunhan saan hommista paremmin kiinni alan toki tehdä töitä aikaisemmin aamusta, jotta iltaan jää yhteistä aikaa perheen kanssa. Sekin aika koittaa yllättävän nopeasti. Viime vuonna pätkätyöläisenä aloitin kahdessa uudessa työssä, ja vaikka alussa kaikki on uutta ja työn tekeminen aika hakemista, viikossa ja etenkin parissa viikossa alkoi jo olla selkeästi rutiinia ja omaa vastuuta tehtävistä, joita voi hoitaa itsenäisesti.

Sitä paitsi onhan se mahtavaa aloittaa uusi työ! Tässä on niin paljon kaikkea mistä olen innoissani. Kelitkin sopivasti viilenivät kaupunkiin palatessa. Joten ei muuta kuin arki, tervetuloa! Tehdään tästä ihana ja inspiroiva syksy!

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit