Hae
Saran kotikolo

Miniloma lasten kanssa Ähtärissä

Olimme perjantaista lauantaihin kaverin ja lasten kanssa Ähtärissä viettämässä pikkuista lomaa. Varasimme reissun kun olin bongannut pari kuukautta aiemmin tarjouksen kevätpaketista, johon kuului hotelliyö aamupalalla, hotellikylpylä ja kahden päivän eläinpuistoliput. Setti oli aika mainio ja hinta vain 133€ molemmilta, että kun huomasin vielä meidän pääsevän junalla ihan eläinpuiston kupeeseen, päätimme siltä seisomalta tehdä pienen kevätreissun.

Ähtärin pandat tulivat tutuiksi.

 

Lasten kanssa Ähtärissä on vaikka niin mitä. En ole aiemmin siellä päin käynytkään, mutta voisin ehdottomasti mennä uudestaan. Ilmat nyt oli vähän mitä sattuu kaatosateesta harmaaseen ja kylmään, mutta se ei sinällään menoa hidastanut. Lämpimällä säällä toki olisi pärjännyt vähemmillä varusteilla. Jos paikalle kesähelteillä päätyy, tarjolla on myös uimarannat ja eläinpuistossa ihania spotteja eväiden syömiseen.

 

Perjantaina lähtö junalla

Pidin perjantain palkattomana vapaana ja hyppäsimme junaan puoli 11 aamupäivällä. Matkalla oli kaksi vaihtoa. Ensin vaihdettiin pienen lelujunan näköiseen paikallisjunaan Tampereella, ja sitten vielä toisen kerran uuteen paikallisjunaan Haapamäellä. Mennessä pienet paikallisjunat olivat melko täynnä, mikä toi energiaa tihkuvien lasten kanssa matkustamiseen oman arominsa. Mutta selvittiin siitäkin. Eläinpuiston pysäkki oli kenties maailman pienin juna-asema, ja sieltä oli kilometrin kävely hotelli Mesikämmeneen ja eläinpuistoon. Kaverilla oli rattaat mukana mutta me lähdimme ilman, ja vitsi miten hienosti tuo kolmevuotias taas meni. Välillä kantaa niin kävellen pääsee tekemään vaikka millaisia retkiä.

Ähtäri Zoohon kuuluu myös pieni farmi.

 

Perjantaina pääsimme hotelliin vielä kuivin nahoin, mutta loppupäivän satoi kaatamalla. Mukana oli onneksi kumpparit ja sadetakki, niin suuntasimme heti pandataloon ja farmille kotieläimiä katsomaan. Ne olivat hotellista toisella puolella tietä, kuten myös eläinpuiston aloituspiste. Kävimme myös hotellin kylpylässä, mikä altaiden puolesta ihan riitti, mutta missä hampaat kalisivat kylmästä. Onneksi oli poreallas lämpimällä vedellä, missä istuttiin pitkän aikaa.

Kylpylässä läträämistä

Kylpylän jälkeen söimme illallisen Mesikämmenen ravintolassa. Ruokalista ei ollut kaksinen, mutta riittävä. Saimme lapsen kanssa gluteenittomat ja maidottomat burgeriateriat 35€. Hinta-laatusuhde ei paras, mutta ei siitä olisi kahden lapsen kanssa enää mitään ravintolaa kauempaa lähdetty etsimään. Ruuan jälkeen huoneeseen hammaspesulle ja nukkumaan. Lapset jakoivat vuodesohvan ja me kaverin kanssa isomman sängyn. Kello oli iltasadun jälkeen jo yhdeksän, ja oma napero simahti sekunnissa. Olihan sitä oltu aika tauotta menossa aamusta asti.

Lauantaina tyyppi sitten heräsi ja tuli viereen jo kuuden jälkeen, eikä tietenkään enää nukahtanut. Mietin jo että kiva, tästähän tulee jännä päivä. Mutta on hän vaan sellanen tsemppari. Käytiin hotellin aamupalalla, joka oli varsin perus mutta oikein riittävä. Meillekin löytyi gluteenittomat leivät ja vegaaniset jogurtit sun muut. Eläinpuisto aukesi kymmeneltä, joten naperot ehtivät leikkiä vielä huoneessa ennen lähtöä.

 

Kierros eläinpuistossa

Eläinpuistoon lähtiessä taas satoi, mutta loppupäivän oli poutaa. Ähtärin eläinpuisto on eläintarhaksi aika ihana, sillä puistoreitti kulkee metsässä ja siellä saa tehtyä ihan kunnon kierroksen. Eläimillä näkyy olevan hyvät oltavat, paitsi nyt ehkä susilla, jotka luonnossa kulkisivat laajalla alueella ja nyt vaan makoilivat tarhassa. Reitti oli mukava kiertää, ja ympäristö kaunis. Lapsille löytyy ihmeteltävää ihan jo polun varrelta, kun kiviä ja kukkia voi tutkia eläintarhojen välissä.

Mutta lasten kanssa Ähtärissä pääsee kerrankin näkemään myös niitä eläimiä, kun karhut ovat aktiivisesti liikkeellä ja pienet metsäpeuran vasat juoksentelevat ympäriinsä.

Reitin varrella on lukuisia leikki-, nuotio- ja eväspaikkoja, ja uimaankin tosiaan pääsisi. Lämpimällä säällä kunnon eväsretki olisi must, mutta ihmettelimme, ettei lähimaillakaan ollut kauppaa tai kioskia mistä olisi saanut eväitä. Autolla liikkuvat pääsevät toki vaikka Tuuriin. Mutta ilmakin oli sen verran kolea, että eväiden syönti ulkona ei varsinaisesti houkutellut.

Ähtärissä on paljon leikkipaikkoja ja kauniita pysähdyspaikkoja eväiden syöntiin.

Mainio reissu kotimaassa

Hotelli Mesikämmenessä oli todella hyvä palvelu, ja saimme pitää huoneen myös lauantaina lähtöön asti. Saimme lapset vielä huoneeseen päiväunille, mikä pelasti kotimatkan. Olin aiemmin törmännyt keskusteluun missä hotellia manattiin homeiseksi ja sanottiin kaikkien heränneen silmät ummessa ja tukkoisina yöpymisen jälkeen, joten etukäteen vähän mietin mitäköhän siellä on. Tilat olivat vanhat mutta siistit, ja hotelli on aika makeasti kallion sisään rakennettu mistä lapset innostuivat. Kaveri sanoi, että huoneeseessa ollessa alkoi kutittaa ja aamulla tuntui tukkoiselta, ja hänen lapsensa yski yöllä jonkin verran. Omani myös köhi kotiin tultuamme. Joten tiedä häntä mitä siellä oikein on, mutta itse en huomannut mitään. Yksi yö nyt onneksi ei pahempaa vahinkoa tee, mutta onhan se kurja tilanne jos paikkoja ei korjata ja henkilökunta joutuu sisäilmaongelmille altistumaan.

Paluumatka alkoi kuudelta ja palasimme samaa reittiä kotiin kahden vaihdon kautta. Vaihtoaika oli molemmilla kerroilla lyhyt, vain 8 ja 5 minuuttia, mutta hyvin ehdittiin. Vain Tampereella piti vaihtaa toiselle raiteelle tunnelin kautta. Onneksi kaikki kulki ajallaan, eikä myöhästymisistä tullut ongelmia. Kotona olimme vasta kymmenen aikaan illalla, ja väsynyt matkustaja alkoi ollakin. Kannoin naperon asemalta kotiin ja hampaidenpesun kautta meidän sänkyymme nukkumaan, minne sammuikin taas hetkessä. Aamulla saimme vielä heräillä vierekkäin hyvän lomareissun päälle.

Lasten kanssa Ähtärissä tekeminen ei lopu, ja etenkin kesällä ulkoilmajuttuja löytyy runsaasti. Paikkana puisto ja sen ympäristö on kaunis ja rauhallinen ja sinne pääsee sujuvasti niin junalla, omalla autolla kuin matkailuautollakin. Pientä tai suurempaa kotimaanreissua miettiville voin lämpimästi suositella Ähtäriä.

Ähtärin eläinpuiston juna-asema on todellakin maalaisromanttinen. Matkaa eläinpuistoon on noin kilometri.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Vegaaninen vadelmajäätelö

Pidettiin tuossa leffailta, ja halusimme leffaherkuksi itse tehtyä jäätelöä. Minä halusin taas lakritsijäätelöä, napero puolestaan vadelmaa. Onneksi lakritsi ja vadelma sopivat aika mainiosti yhteen, joten teimme molempia. Tässä tulee ihanan kermaisen ja marjaisan makuinen vegaaninen vadelmajäätelö!

Vegaaninen vadelmajäätelö hurmaa heti!

 

Tsekkaa myös Vegaaninen lakritsijäätelö.

Vadelmajäätelö on haikean pinkkiä ja seassa on vadelmasattumia.

 

 

Vegaaninen vadelmajäätelö

 

 1 tölkki kondensoitua kookosmaitoa (~320g)

2 dl kasvipohjaista vispikermaa

2,5dl soijamaitoa (käy myös muut kasvimaidot)

Ripaus Bourbon vaniljajauhetta

1,5dl vadelmia (tuore tai pakaste)

 

Vispaa vispikerma vaahdoksi jos haluat. Meillä se ei ollut tarpeeksi kauan kylmässä että olisi vaahtoutunut, mutta se ei haittaa mitään.

Sekoita kaikki ainekset vadelmia lukuun ottamatta tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Voit päättää itse miten haluat vadelmat sekaan. Voit lisätä vielä nekin ja sekoittaa kokonaan massaan, lisätä osan massaan ja osan kokonaisina, tai kaikki kokonaisina. Me tiputtelimme kokonaisia vadelmia jäätelömassan sekaan sen ollessa jäätelökoneessa pyörimässä. Massan alkaessa jähmettyä vadelmia hajosi sekaan ja massa alkoi muuttua vähän pinkimmäksi, mutta marjoja jäi samalla sekaan myös sattumina.

Vegaanisen vadelmajäätelön pariksi sopii loistavasti gluteeniton vohveli.

 

Valmista jäätelö jäätelökoneessa tai pakastimessa laakeassa kannellisessa astiassa. Pakastaessa pidä kylmässä ainakin muutama tunti ja sekoita muutaman kerran tunnin aikana, kunnes koostumus on halutun kaltainen.

Vadelmajäätelön koostumus pysyy täydellisen pehmeänä myös pakastimessa.

 

Vegaaninen vadelmajäätelö oli nappivalinta, sillä marjajäätelöt toimivat aina. Vadelma on myös hapan ja sikäli hyvä vastapari makealle kondensoidulle kookosmaidolle.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit