Keuhkoputken tähystys eli bronkoskopia kokemus
0
Olen kirjoitellut aiemmin keuhkokuumeista toipumisesta sekä niiden aiheuttaman syyn selvittämisestä. Keuhkopolilla käynnistä maaliskuussa ei selvinnyt sen enempää, ja lääkäri pisti lähetteen seuraavaksi diffuusiokapasiteetin mittaukseen sekä bronkoskopiaan, eli keuhkoputken tähystykseen. Siihen oli alun perin aika jo heti huhtikuun alussa tiistaina, mutta juuri edellisenä perjantaina alkanut lakko peruutti ajan päivää ennen. Perumista osasin lakon myötä jo odottaa, mutta olihan se silti harmi, kun oli henkisesti ehtinyt valmistautua. Sinänsä bronkoskopia kokemus ei kuulostanut ihan parhaalta tavalta viettää päivää, mutta vahvimpana oli halu saada se vaan pois alta.
Lakon jälkeen aika tulikin aika nopeasti, vain viikon varoitusajalla. Koska bronkoskopia vaatii päiväsairaalakäyntiä, tulee tutkimuksesta saikkupäivä. Onneksi omassa työssä tämä ei vaatinut kummempia järjestelyjä tai varautumista. Samaan aikaan alkoi juuri kunta-alan lakko ja lapsen päiväkoti meni kiinni, mutta isovanhemmat riensivät jälleen kerran hätiin ja ottivat naperon yökylään.
Päiväsairaalaan aamusta
Menin Meilahden Kolmiosairaalan päiväsairaalaan aamulla 8.30. Operaatioon ei tarvinnut varautua kovin merkittävästi. Piti olla syömättä puolenyön jälkeen, joten käytännössä aamupala jäi vaan välistä. Lääkkeet sai aamulla ottaa. Sairaalassa pääsin saman tien osastolle, vaihdoin ylleni pinkin sairaalapyjaman (aikamoinen synnytys flash back muuten) ja menin omalle paikalleni potilasvuoteeseen odottamaan tutkimuksen alkua. Mukana oli puhelin ja kuulokkeet, ja kuuntelin odotellessa äänikirjaa. Sairaanhoitaja kävi välillä jututtamassa ja vajaa tunti ennen tutkimusta toi esilääkkeet. Niihin kuuluivat rauhoittava pilleri ja käsivarteen pistettävä pistos ainetta, joka vähentää syljeneritystä. Merkittävää vaikutusta en lääkkeillä huomannut. Olisin toivonut olevani aika tokkurassa tutkimusvaiheessa, mutta vaikka otin täyden annoksen rauhoittavaa, en huomannut sen juuri vaikuttavan. Suuta kuivasi ja vähän väsytti, mutta siinä sängyllä odotellessa olisi varmaan väsyttänyt muutenkin.
Homma toimi aika ripeästi. Tutkimusaika oli klo 10, ja potilaskuljettaja tuli viemään minut tutkimussaliin varttia vaille. Se oli jossain määrin kiusallista, sillä tuntui tyhmältä makoilla sängyssä työnneltävänä kun olisin ihan hyvin voinut kävellä saliin itsekin. Tutkimuksen valmistelu vei vielä hetken, mutta aika lailla kymmeneltä päästiin varmaan aloittamaan.
Bronkoskopia kokemus potilaan näkökulmasta
Eihän se kivaa ollut. Ensin suuhun suihkaistiin puudutusainetta, mikä maistui niin pahalta että suu vetäytyi väkisin irvistykseen. Sitten hoitaja otti paperin kanssa kielestä kiinni, ja lääkäri suihki pitkällä varrella lisää puudutusainetta syvemmälle nieluun. Se pisti yskittämään, mikä kuulemma kuului asiaan. Nielu alkoi puutua nopeasti, ja se tuntui siltä kuin kurkku vetäisi umpeen. Hengitys kulki ihan normaalisti, mutta tuntui ettei nieleminen onnistu.
Seuraavaksi kävin makoilemaan sängylle ja suuhun laitettiin sellainen muovikappale, mikä piti suun auki. Silmille tuli lappu. Lääkäri vei suunnilleen kynän paksuisen letkun nielusta alas suihkien samalla lisää puudutusainetta. Se oli ehdottomasti se hirvein vaihe. Samaan aikaan kakoi letkun ärsyttäessä kurkkua ja yski hengitysteihin suihkutettavaa puudutusainetta pois. Kun nielusta päästiin pidemmälle, vähän helpotti. Sitten lääkäri keräsi keuhkosta näytteitä. Osa oli huuhtelunäytteitä, missä keuhkoon suihkittiin fysiologista keittosuolaa ja se imettiin saman tien pois. Pari kertaa vielä yskitti, lähinnä kun huuhtelunäytteen nestettä imettiin lopuksi vielä pois. Pääasiassa näytteiden oton ajan oli helppo olla yskimättä, kuten oli tarkoitus. Näytteiden otto ei varsinaisesti tuntunut missään. Lähinnä huomasi, että kurkussa jokin painaa, mutta siinä vaiheessa ei ollut tarvetta edes kakoa enää. Letkun poistamista nielusta en edes huomannut. Kokonaisuudessaan tutkimus vei noin 20 minuuttia, ja aika meni paljon nopeammin kuin olisin osannut odottaa.
Osastolla toipumassa
Tutkimuksen jälkeen minut kärrättiin takaisin päiväsairaalan osastolle, missä odotin vajaat kolme tuntia puudutuksen lakkaamista. Tässä vaiheessa väsyttikin enemmän. Puudutus alkoi helpottaa nopeasti sen verran, että nieleminen sujui, ja pahinta odotellessa olikin se suuhun jäänyt kamala maku, mitä ei tietenkään saanut pois. Piti odottaa pari tuntia ennen kuin sai juoda ja syödä. Kuuntelin siis äänikirjaa ja surffailin kännykällä netissä. Silloin olisi tehnyt mieli nukkua, mutta ei ollut niin rauhallista että osasi alkaa nukkumaan. Kuuntelin miten joku mies osastolla riehui ja uhkasi toimittaa jokaisen hoitajan putkaan. Miten uskomattoman kärsivällisesti ja lempeästi he suhtautuivatkaan.
Yleisestikin, mielettömän lämpimiä kohtaamisia ja hoivaa. Minulla oli säännöllisesti luonani käyvä omahoitaja ja tutkimuksen aikana huoneessa oli lääkärin ja amanuenssin lisäksi vielä neljä hoitajaa. Joku ehkä opiskelija, en ole varma, mutta mielestäni hänelle opastettiin mitä siinä oikein tapahtuu. Joka tapauksessa henkilöstölle on huutava tarve. Sille ajalle potilaan kanssa on tarve. Todella toivon, että terveydenhoito saadaan sellaiseen kuosiin että homma toimii ja hoitajat jaksavat tehdä työtään samanlaisella lämmöllä ja empatialla.
Sain pienen välipalan syötäväksi ennen kotiutumista, ja mies tuli hakemaan minut yhden maissa. Lääkkeiden takia kotiin sai lähteä taksilla tai jonkun hakiessa. Olo oli kuitenkin ihan hyvä ja normaalin tuntuinen, ääni vain käheänä ja paleli kovasti. Kaiken kaikkiaan bronkoskopia kokemus oli kamala, mutta nopeasti ohi. Kotona söin vielä lisää ja köllöttelin sohvalla telkkaria katsellen. Nukahdinkin jossain välissä. Kurkku tuli aika kipeäksi ja yskitti varsin paljon. Huuhtelunäytteiden takia varoiteltiin, että voi nousta kuume, mutta minulle ei tullut. Olo oli kuin olisi iskenyt pieni flunssa. Seuraavana päivänä vielä väsytti ja kurkku oli vähän herkillä, mutta ihan normaalisti tein jo päivän töitä ja vointi oli varsin jees. Naperonkin sai takaisin kainaloon illan tullen. Pari päivää otin aika rauhassa että kurkku ehtii toipua. Seuraavana päivänä nimittäin alkoi tuntua kipeältä taas iltaa kohden, ja päänsärkykin palasi. Mutta siitä se lähti parempaan päin. Sitten pääsin jo joogaamaan ja lenkillekin.
