Päiväretki Strömforsin ruukkiin
0Mietimme siskoni kanssa mitä kesäkivaa voisimme yhdessä lasten kanssa tehdä, ja päädyimme lähtemään päiväretkelle Ruotsinpyhtäälle vanhaan ruukkiin. Strömforsin ruukki on yksi Suomen parhaiten säilyneistä ruukkiyhdyskunnista, ja se sijaitsee vain noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ihan Loviisan kupeessa. Päiväretkeen voi siis hyvin yhdistää myös Loviisan kaupungin, jos aika riittää. Me pitäydyimme nyt ihan ruukissa, mutta Loviisa jäi kyllä mieleen potentiaalisena retkikohteena vaikka lapsen kanssa kahdestaan. Päiväretki Strömforsin ruukkiin tarjosi meille hauskan kesäpäivän, josta etenkin takapenkin serkukset ottivat ilon irti.
Idyllinen ruukkikylä ja ulkoilualue
Itsessään ruukissa ei ole ihmeitä. Sieltä löytyy taidenäyttelyä, muutama käsityöputiikki ja ravintoloita sekä kahviloita. Aurinko paistoi ja maisemat olivat kauniita. Ruukin ympäristössä oli käynnissä pyöräilykilpa, ja pyöräilijöitä suhasi vauhdilla ohi kapeaa ajotietä pitkin. Itseäni poltteli päästä melomaan, kun katselin houkuttelevan näköisiä kapeikkoja ja auringossa kimmeltävää vettä. Kartassa myös näkyi lukuisia vaellusreittejä. Ruukki jäi sikäli mieleen mainiona retkeily- ja ulkoilualueena, mikä houkuttelee palaamaan vielä takaisin.
Lähdimme liikenteeseen aamupäivästä ennen puoltapäivää ja olin naperon kanssa takaisin kotona vähän ennen seitsemää illalla, joten täysi päivähän siitä tuli. Tavallaan tuntui, ettemme tehneet paikan päällä mitään ihmeitä, mutta eihän se toisaalta ollut tarkoituskaan. Vietimme aikaa yhdessä ja fiilistelimme kesää. Ravintolassa oli ruuhkaa ja ruuan saamisessa kesti sen aikaa, että saimme jälkkäriksi jätskit kaupan päälle. Napero vetäsi itsensä kesäisille naarmuille ottamalla flipat hiekkatiellä ja laastarin irrottamisen draamaa seurasi vielä sunnuntaille saakka. Herkkukaupasta hän valitsi itselleen Muumi-tikkarin kaikista käsintehdyistä uniikeimmista herkuista riippumatta, ja hykerteli onnessaan tikkari kourassa sen syömiseen asti.
Kotimatkalla takapenkki riehaantui ja vaikka etupenkillä huutaminen hermoja ajoittain kiristi, oli jälleen hauska seurata serkusten keskinäistä riekkumista ja hauskanpitoa. Heillä on ihan omanlaisensa suhde, ja olen siitä aina valtavan onnellinen. Ihanaa päästä juhannuksena yhdessä mökille ja antaa heidän nauttia kesälomasta yhdessä.
Strömforsin ruukkia voin suositella erinomaiseksi vaihtoehdoksi
– helpolle päiväretkelle pääkaupunkiseudulla
– ulkoiluun, retkeilyyn ja veden äärellä oleskeluun
– koko perheen ohjelmaksi
– hyvää ruokaa kaipaaville
Auringon lisäksi kohdalle osui myös kunnon kaatosade, jota pääsi pakenemaan tunnelmallisen ravintolan sisälle. Ruuaksi söin lapsen kanssa yhteisen annoksen tattipastaa, jonka sai myös vegaanisena ja gluteenittomana. Myös maidottomia jäätelöitä löytyi, ja napero sai viimein kaipaamansa mansikkajäätelöä.
Päivän aikana ruukissa näkyi niin retkeilijöitä, kaveriporukoita, pyöräilijöitä (paljon!) kuin polttareita viettävää juhlaväkeä. Alue siis houkuttelee monia.
Kotiin tuli ostettua minttukaakaota, kuusenkerkkäkahvia, polkakaramelleja ja kanelilla maustettua tummaa suklaata. Miten niin herkkupainoitteista, heh!
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
No miten eka päiväkotikausi meni?
Napero aloitti päiväkotitaipaleensa tammi-helmikuun vaihteessa, ja ajalle sopivaan tyyliin alku oli poikkeuksellinen suurimman osan päiväkodin porukasta ollessa ensimmäiset kaksi viikkoa karanteenissa. Alku oli rento ja rauhallinen, ja koska aloitin itse työt vasta maaliskuussa, päivätkin pidettiin lyhyinä. Mutta miten eka päiväkotikausi meni näin kesäloman alussa taaksepäin katsoen?
Vahvan alun jälkeen reaaliteetit iski
Alku sujui loistavasti. Lapsi jäi päiväkotiin tuosta vaan, ja lähinnä hakiessa temppuili vastaan pukemisen ynnä muun kanssa. Vein hänet aamulla yhdeksän maissa ja haimme pois kolmen pintaan. Talvella porukka jäi välillä aamusta sisälle kovemmalla pakkasella, mutta yleensä napero oli helppo tiputtaa pihalle muiden kanssa. Alusta asti päiväkodissa nukuttiin päiväunet, syötiin hyvin ainakin ruuan ollessa mieluista ja leikittiin samaan tyyliin kuin kotonakin. Kaikki vaikutti todella hyvältä.
Menikö siinä viikko vai kaksi, kun lapsi jäi ensimmäisen kerran aamulla itkemään perään. Ja jäi sen jälkeen aika poikkeuksetta joka aamu. Siinä vaiheessa taisi hoksata, että päiväkotiin tosiaan mennään joka aamu. Itku loppui kuulemma nopeasti, mutta kurjaahan oma lapsi on jättää itkemään perään. Pian alkoi myös kotona angsti päiväkotiin menoa vastaan. ”Ei halua päiväkotiin”, ”ei tänään päiväkotia?”, ”nyt on vapaapäivä?” toistui päivittäin. Viikonloppua odotettiin ja maanantaisin alkoi heti itkettää, kun sanoin päiväkodin taas alkavan. Tämä päiväkotikausi oli lyhyt, mutta toki kaksivuotiaan elämässä pitkä jakso. Päiväkotiarki tuli jo tutuksi, ja kesäloman jälkeen on kyllä tiedossa mistä on kyse.
Päivät menivät aina hyvin, ja siinä mielessä lapsi oli ihan ok jättää hoitoon, vaikkakin itkuisena. Huomasin myös pian miten päiväkodin laulut ja leikit tulivat kotiin leikkeihin mukaan, ja siitä tuli valtavan hyvä mieli. Niin paljon asioita mitä en itse olisi ikinä pystynyt hänelle jakamaan ja opettamaan. Myös kotiin tuotuja piirustuksia ja taideteoksia oli ihana katsella. Ei tarvitse jokaista glitteriampullia hankkia kotiin, kun niillä pääsee sotkemaan päiväkodissa.
Päivät pitenee
Kun aloitin itse työt maaliskuun alusta, hoitopäivät pitenivät. Päiväkotiin mentiin jo aamupalalle 7-8 välillä ja kotiin haettiin 3-4 välillä. Arki väsytti, ja aamuisin piti lähteä liikkeelle varsin napakasti. Siinä vaiheessa itse kamppailin, sillä ajatus päiväkodissa vietetyistä tunneista tuntui pahalta. Tiesin, että siellä on kaikki hyvin, mutta päivien pituus tuntui hurjalta. Kunnes siihen tottui. Isovanhemmat myös auttoivat paljon, ja hakivat usein aiemmin iltapäivällä tai ottivat päiväksi hoitoon, että sai ylimääräisen vapaapäivän. Pari kertaa napero meni mummolle ja vaarille torstaina yöksi, ja jäi perjantaiksi hoitoon. Laatuaika isovanhempien kanssa on ollut mitä mainioin lisä arkea keventämään.
Arkea kevennettiin myös mökkiviikoilla. Pari viikkoa päiväkodista tuli lomaa, kun menimme mökille ja minun vanhempani ottivat hoitovastuun työpäivieni ajaksi. Eläköön etätyöt! Helpottavia tekijöitä siis oli, mutta lähtökohtaisesti keskiviikko ja torstai olivat väsyneitä iltoja ja helposti kaikki kiukutti. Perjantaisin olikin sitten viikonloppufiilis ja riemukasta. Maanantaisin oli uimatunti ja välillä kävimme ratsastamassa, mutta muuten harrastuksia ei tähän alkuun olisi kaivannut. Päiväkotiarkeen totuttelemisessa on ollut ihan tarpeeksi. Sikäli korona-aikana aloitettu päiväkoti ei ole hullumpi vaihtoehto, koska ylimääräiset menot tosiaan loistavat poissaolollaan. Sairaspäiviäkään ei juuri tullut. Yhden päivän pidin kotona, kun edellisenä iltana nousi kuume juuri ennen pääsiäislomaa. Ja kerran mies haki pari tuntia aiemmin kotiin, kun päiväkodista pistettiin viestiä että on kipeän oloinen.
Mitä jäi käteen?
Päiväkoti on tehnyt meille kaikille hyvää. Ei lapsi sinne ikinä haluaisi mennä, mutta päiväkodissa tehdään selkeästi kivoja juttuja ja se on tehnyt hänelle hyvää. Tilanne vaatii vain totuttelua. Kenties tässä on joku ainoan lapsen syndrooma, kun vanhempien lellikki pistetään keskelle ryhmää, jossa huomiota jaetaan eikä kukaan ole se ”oma” aikuinen. Hoitajat ovat olleet todella mukavia, ja sellaisia jotka aidosti nauttivat näistä lapsista ja heidän kanssaan tekemisestä. Ryhmä on myös ihanan pieni (8 lasta). On kiva kuulla mitä kaikkea viikossa on ehditty tehdä, ja keskustella hoitajien kanssa siitä, miten lapsella menee.
Meidän tyttö kuulostaa olevan aika lailla oma itsensä. Semmoinen hassuttelija-puoli ei taida olla vielä niin esillä, ja päiväkodissa mennään asialinjalla. Mutta hän kyllä näyttää kun menee hermo tai joku asia ei miellytä. Hän on tarkka, ja kun ehti esimerkiksi tottua päiväunet nukkumaan tietyssä sängyssä tietyssä paikassa, ei sen vaihtamista hyväksytty ollenkaan. Hän myös leikkii erilaisilla hahmoilla ja nukeilla ihan kuin kotonakin. Puhuu paljon, mutta lausunta on suurelta osin vielä epäselvää. Kuulostaa kaikki tosi tutulta.
Vähän vielä epämukavuusalueella
Vessakäynnit ovat sujuneet hienosti, vaikka joskus on tullut vahinko. Hän ei kerro itse hädästä, mutta aikuiset ovat alkaneet tunnistamaan merkkejä esimerkiksi ulkoillessa, ja osaavat kysyä pitääkö mennä vessaan. Siinä huomaa, että päiväkoti on tilanteena vielä epävarma ja olo ei ole ihan rento. Kotona napero hilpaisee vessaan kun on hätä ja hihkaisee ehkä matkalla että on sinne menossa. Ulkona kertoo kun hätä on. Joten siinä on eroa. Alussa hän oli alkanut välillä yhtäkkiä itkeä äitiä ja oli ihmetelty mikä tuli, kunnes oli tajuttu kysyä onko pissahätä. Se on vähän sellainen oma sydän musertuu – hetki, kun miettii että toinen on epätoivoisena yrittänyt pidätellä eikä äitiä näy missään eikä hän tiedä mitä tehdä. Sikäli, onneksi paikalla on ihania aikuisia joiden tiedän pitävän sylissä ja puhuvan hänelle kauniisti ja olevan läsnä. Ei vain meidän lasta varten, vaan kaikkia. Se on myös yksi päiväkodin tärkeistä opeista, että on myös muita. Uskon, että se voi tuntuakin alkuun kurjalta, mutta that’s life. Kasvamiseen kuuluu myös sopeutumista uuteen, jotta tässä elämässä voi pärjätä.
Meille on kerrottu, että napero on hyvin tarkkaavainen ja kuunteleva lapsi. Hän kuuntelee tarkasti ohjeita ja perusteluja sille, miksi joku asia tehdään niin kuin tehdään. Hän on lempeä ja kiltti muille. Leikkii lähinnä yksin, mutta kevään tullen alkoi välillä leikkiä myös muiden kanssa, jotka jakoivat samoja intressejä, kuten kotileikkejä tai hiekkahommia.
Varmuus varmasti lisääntyy kasvun myötä ja päiväkodista tulee tosiaan paikka, jossa voi ottaa ihan rennosti. On kiva kuulla, että napero on sikäli ihan oma itsensä, ettei vaikka ole hiljaisena jossain nurkassa. Kun kaverit alkavat enemmän kiinnostamaan (ehkä juuri ensi talven aikana), päiväkoti muuttuu paikkana muutenkin varmasti mieluisammaksi.
Kesäloma ja taas uusi arki
Olimme juuri viikon mökillä ja tämän kauden päiväkotipäivät käyvät vähiin. Viimeiset kaksi viikkoa menivät kahdella hoitopäivällä. Jäljellä on enää kuusi päiväkotipäivää, ja todennäköisesti vain viisi, sillä pidän ensi viikolla jonkun päivän vapaana ja nappaan naperon mukaan tekemään kesäjuttuja Helsingissä ennen pitkää mökkilomaa. Juhannusviikon maanantai on viimeinen hoitopäivä, ja siitä alkaa loma. Lähdemme heti tiistaina tai keskiviikkona mökille ja palaamme heinäkuun lopussa. Elokuusta aloitan uuden työn ja päiväkotiarki jatkuu. Lapsi saa onneksi jatkaa samassa ryhmässä ja samoissa tiloissa. Tulee jokunen uusi lapsi ja jokunen isompi siirtyy alakerran tiloihin. Hoitajat pysyvät samoina, ja ryhmään tulee 7 lasta.
Viimeisen vuoden voimassa ollut etätyö tulee joskus loppumaan, ja arki toimistolle kulkemisineen tulee viemään enemmän aikaa. Ihanaa päästä ihmisten ilmoille, mutta toisaalta onhan se ollut mieltöntä ajansäästöä välttää työmatka. Koitan jatkossa kulkea mahdollisimman paljon pyörällä tai juosten, jotta ei tarvitse työpäivän jälkeen lähteä enää lenkille vaan sen ajan saan käyttää lapsen kanssa. Ja toki etäpäiviä saa tehdä myös jatkossa. Uskon, että jatkossa saakin yhdistää molempien tapojen parhaat puolet. Piristävää, että välillä on syytä vetää ylleen muutakin kuin legginsit, mutta ihanaa, että joskus voi tehdä töitä kotoa käsin. Hyvä tästä tulee!
Syksyn tullen isovanhemmat ovat varmasti taas iso apu. Voivat hakea aiemmin hoidosta ja ottaa tosiaan välillä päiväksi heille hoitoon. Saadaan arkeen helppoutta ja lapselle lepoa. Ehkä ensi talven aikana myös omat vanhempani voivat välillä ottaa naperon mökille hoitoon tai tulla muutamaksi päiväksi meille, kun rokotukset ovat kerta edenneet ja olen hyvin hyvin toiveikas, että talvi alkaisi näyttää jo normaalimmalta. Päivä kerrallaan siis. Vapaapäiviä voi onneksi ottaa tilanteen mukaan nopeallakin aikataululla, kun väsymystä on ilmassa. Onneksi on tukiverkostoa, jonka puoleen kääntyä ja joustavat työajat molemmilla. Seuraava päiväkotikausi on täyspitkä, mutta eiköhän siitä selvitä. Se aamuitku loppui jossain vaiheessa, ja eiköhän edessä ole vielä sekin päivä, kun päiväkotiin oikeasti halutaan mennä.
Sitä ennen vietetään ihana kesäloma!
Lue myös
Ensimmäinen viikko päiväkodissa