Lapsen erikoisruokavalio

Meillä on noudatettu pääasiassa gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota monta vuotta. Homma lähti minusta, mutta siihen liittyi melko pian myös mieheni, ja luonnollisesti saatuamme lapsen tuo lapsi syö kotona myös samaa ruokaa kuin me. Lapsen erikoisruokavalio on aihe, joka herättää ihmisissä paljon ajatuksia ja kysymyksiä, ja käyn tässä läpi meidän kokemuksiamme.

Äiti, joka syö eri tavalla

Aikanaan kamppailin kovastikin sen asian kanssa, miten lapsi ja erikoisruokavalio sopivat yhteen. Haluan opettaa lapselle toki terveelliset ruokailutottumukset, mutta myös ruuan nautinnon ja sosiaalisen aspektin sekä sen, että ruoka on kuitenkin vain ruokaa. Hyvä ruoka on yksi suurimpia elämän nautintoja, mutta ahdistava tai stressaava asia sen ei tulisi koskaan olla. Minulle se ollut sitä oikeastaan aina, paitsi nyt viimeisinä vuosina. Olen käyttänyt ruokaa lohtuna, palkintona, stressin purkajana ja ihan vaan viihdykkeenä.

Nykyään olen oppinut kuuntelemaan kehoani ja mitä se milloinkin tarvitsee, ja voin sanoa suhteeni ruokaan olevan terve. Vaikka olen erikoisruokavaliolla ja vältän tiettyjä ruokia, ruoka ei kontrolloi minua tai ajatuksiani – enää. Voin halutessani joustaa ilman omantunnontuskia. Syömme lapsen kanssa 100% kauraleipää, vaikka se ei olisi puhdaskauraa. Syön sokeria ja makeita herkkuja kun mieli tekee. Söin koko raskaus- ja imetysajan himoitsemaani juustoa. Nyt olen jättänyt sen pois, jospa se auttaisi krooniseen yskään, joka jäi kahden keuhkokuumeen jälkeen päälle. Joskus on kuitenkin varmasti vielä saatava leipäjuustoa. Mutta ymmärrätte pointin?

Sen sijaan en tarvitse vehnäpullaa tai tavallista pastaa, koska niihin on vaihtoehdot, jotka toimivat ihan yhtä hyvin. Joustot ovat pieniä, mutta riittäviä. Jos haluaisin syödä jouluna tavallisen joulutortun tai suklaakonvehteja, se olisi mielestäni ihan ok. Mutta en halua. Leivoin omia pipareita ja hankin vegaanista suklaata. En tarvitse muuta, vaikka muutkin hyviä ovat. Reagoin sokeriin nykyään herkästi, ja myös ne jouluna syödyt vegaaniset suklaat tekivät lopulta olosta inhottavan. Liika sokeri saa olon todella ärtyneeksi ja nuukahtaneeksi ja aiheuttaa päänsärkyä.

Syön aina herkkuja kun mieli tekee, koska läheskään aina ei edes tee. Syön paljon peruskotiruokaa, ja olen paremmassa kunnossa kuin koskaan, niin henkisesti kuin fyysisesti. Nykyiset ruokailutottumukset ja -rajoitukset ovat sellaisia, mitkä minulle toimivat. Koska niistä voi joustaa, ne eivät rajoita elämääni. Mutta ne tuovat valtavasti hyvinvointia ja jaksamista, joten niiden noudattaminen on itsestään selvää ja myös helppoa.

Minä olen tehnyt tähän pisteeseen pitkän matkan. Se on yksi syy, miksi uskon voivani opettaa terveen ruokasuhteen myös erikoisruokavaliota noudattavalle lapselle. Vaikka aikanaan söin kaikkea, oli suhteeni ruokaan kaikkea muuta kuin hyvä. Uskon, että siinä vaiheessa olisin luonut paljon huonommat puitteet lapsen kehitykselle kuin nyt.

Mutta entä lapsi?

Lapsen erikoisruokavalio on sikäli haastava, ettei lapsen pidä joutua hetkeäkään miettimään mitä saa ja ei saa syödä. Allergiat ovat tietenkin eri asia. Haluan totuttaa lapsen syömään ravitsevaa ja terveellistä perusruokaa sekä tutustuttaa erikoisempiin makuihin, kuten simpukoihin, sushiin, oliiveihin ja rapuihin. En halua hänen olevan ennakkoluuloinen, vaan kokeilevan uteliaana uusia makuja. Hän on aina ollut hyvä syömään, eikä ruokaa ole tarvinnut tuputtaa. Jos ei maistu, ei tarvitse syödä, mutta muuta ei tule tilalle. Kasviksia saisi syödä paljon paremmin, mutta ehkä nekin iän kanssa. Yritän jemmata kaikenlaista smoothieihin, mutta olen vissiin jäänyt kiinni, koska nekään eivät meinaa enää kelvata, elleivät ole kaupan valmiita.

Meillä panostetaan juhlaruokiin, nautitaan perhepäivällisistä vieraiden (millonkohan taas…?) ja isovanhempien kanssa kaikessa rauhassa ja tehdään pääosin ruuat itse. Olen tosin löytänyt kaupan valmiit gluteenittomat ja maidottomat kalapuikot, jotka maistuvat kaikille. Haluamme syödä hyvää ruokaa, tietenkin. Se ei ole vain polttoainetta, vaan myös nautinto. Mutta, ihan tavallinen arkiruokana syötävä sosekeitto voi olla sekä yksinkertaista että maukasta. Joten arkena tarjolla on ihan perusmakuja, herkulliseksi tehtynä.

Olin ennen lapsen syntymää ajatellut, että kodin ulkopuolella hän saa syödä mitä vain, jos syöty ruoka ei aiheuta ongelmia. Lue Raskaus ja erikoisruokavalio. Se on vähän muuttunut. Kotona meillä on vain ruokavaliomme mukaisia ruokia, ja niitä on hankittu myös mökille. Napero on paljon hoidossa miehen vanhemmilla, ja saa myös siellä ruokavaliomme mukaista ruokaa. Lapsen erikoisruokavalio on voimassa myös kodin ulkopuolella. Joskus hän on saanut muualla juustoa tai maitosuklaata. Siihen on kuitenkin tulossa muutos.

Ei enää maitotuotteita

Itse asiassa äskettäin kävi ilmi, että lapsella on laktoosi-intoleranssi. Kuulemma hyvin harvinainen näin pienillä, mutta se on geneettinen ja ollut siis syntymästä asti. Meillä oli lokakuussa mukava kihomatojen sävyttämä viikonloppu, jonka jälkeen lapsi on yleensä päivittäin sanonut mahan olevan kipeä. Alkuun sen ajatteli johtuvan madoista ja niitä vastaan otetuista lääkkeistä. Sitten mietimme onko kyse tietynlaisesta huomion hakemisesta, vai onko mahassa vain ilmaa. Kuitenkin hän on leikkinyt, syönyt ja mennyt ihan kuin ennenkin. Kuitenkin hän mahakivusta mainitsi edelleen melkein päivittäin, joten kävimme lääkärissä. Otettiin testejä, ja kohonneen CRP:n takia vielä vatsan ultraääni. Testi paljasti laktoosi-intoleranssin, ja ultran mukaan se ja madot ovat todennäköisesti yhdessä aiheuttaneet suolistoon tulehdustilan, joka on paranemaan päin. Kontrolli tästä tulee vielä alkuvuodesta.

Nyt siis maito jää kokonaan pois. Joo, olisihan sitä laktoositonta olemassa, jos haluaisi kokeilla. Meillä ei maitoa kotona käytetä muutenkaan, ja isovanhemmatkin ostavat hänelle kasvipohjaisia vaihtoehtoja, joten ei tässä aleta laktoosittomaan lehmänmaitoon vaihtamaan. Koska kyse on geenistä, ei ole edes tiedossa kuinka hyvin hän laktoositonta kestäisi. Nyt suolisto myös tarvitsee aikaa rauhoittua.

Ei hän vielä ymmärrä miksi ei voi jatkossa syödä mitä tahansa. Mutta hän tottuu. Niin tottuvat kaikki ne lukuisat lapset, joilla on pahojakin allergioita ja syömisten kanssa on oltava todella tarkka. Me voimme edelleen tilata ulkomailla ruokaa aika huoletta ja tietää, että satunnainen maitoannos aiheuttaisi väliaikaisia vatsakipuja, mutta ei hengenvaaraa.

Ei tämä meille sikäli aiheuta mitään muutosta vanhaan. Kasvipohjaisia versioita on saatavilla niin paljon, ettei kukaan jää mistään paitsi. Oikeastaan lapsen erikoisruokavalio ei ole sen kummempi ruokavalio kuin muutkaan. Syömme ihan tuttuja juttuja mitä muissakin perheissä, vaikka jogurtista se lehmänmaito puuttuisikin. Jogurtti on silti jogurttia ja makaroni makaronia, vaikka se olisi riisistä/maissista/kikherneistä valmistettua.

Entä jos lapsi haluaa?

Tämä on se isoin kysymys. Kuten kaikki vanhemmat, myös me päätämme mitä meidän lapsemme syö. Ja kuten kaikki vanhemmat, me teemme kuten näemme parhaaksi. Sekä minä että mieheni olemme aloittaneet erikoisruokavalion terveyssyistä. Se ei ole enää lähellekään yhtä tiukka kuin alussa, mutta vointi on merkittävästi parempi. Paljon kuulee aina kommentteja miten on väärin jos vanhemmat vaikka päättävät lapsen puolesta, että tämä noudattaa kasvisruokavaliota. Mutta ihan rehellisesti – miten moni kaksivuotias päättää itse mitä syö? Se on täysin vanhempien käsissä. Ehkä lapsi ei haluaisi syödä lihaa. Tai kasviksia. Tai ruisleipää, tai pikaruokaa. Vanhemmat tarjoavat lapsilleen omien periaatteidensa mukaista ravintoa. Vaikka vanhemmat eivät mielestään noudata mitään ruokavaliota, he kaikki ovat tehneet valinnan esimerkiksi juuri siitä, tarjotaanko lapselle lihaa. Ja millaista lihaa. Tai karkkeja. Ja kuinka usein. Se on lapsen puolesta tehty valinta. Ihan kuin meilläkin.

Lapsella on samat alttiudet kuin meillä. Miksi syöttäisin elämäni tärkeimmälle ihmiselle ruokia, joita en itsekään halua syödä? Siispä, me teemme päätöksen hänen puolestaan. Ihan kuin kasvissyöjät, jotka eivät anna lapselleen lihaa. Tai lihansyöjät, jotka tarjoavat lapsilleen lihaa. Hän voi ryhtyä kasvissyöjäksi vasta, kun pystyy itse valitsemaan. Yksikään pieni lapsi ei valitse omaa ruokavaliotaan, vaan se on täysin seuraus vanhempien tekemistä valinnoista.

Sama se on meillä. Tästä asiasta tullaan puhumaan lapsen kasvaessa aina ikätason mukaan. Maito on ainakin toistaiseksi täysin ei, jotta suolisto saa rauhassa toipua. Kenties aikanaan hän voi kokeilla laktoosittomia tuotteita kodin ulkopuolella, jos haluaa. Tai syödä gluteeniviljoja. Syödä ihan mitä tahansa. Me emme voi sitä hänen puolestaan päättää. Mutta nyt me voimme. Me emme tee asiasta numeroa, eikä hän ole sitä ikinä kyseenalaistanut, koska ei tiedä muusta. Kysymme yleensä mitä hän haluaa iltapalaksi, ja vastauksena on leipää ja pikku jogurtti. Ei siinä eritellä että sellainen maidoton, kasvipohjainen jogurtti ja gluteeniton itse leivottu leipäkö?

Oma tahto

Vielä tulee eteen aikoja, kun hän haluaa vaikka juhlissa syödä jotain tavoistamme poikkeavaa. Se on okei. Juhlissa saa syödä mitä vain, paitsi sitä maitoa. Se voi olla hänelle kurjaa, mutta siitäkin puhutaan. Hän kasvaa ja oppii ymmärtämään, että maito tekee hänen mahansa kipeäksi. Ihan kuin pähkinäallergiset oppivat ymmärtämään, että pähkinä salpaa hengityksen, vaikka pähkinävoi näyttäisi kuinka hyvältä tahansa. Ei kaikkea ole pakko saada, ja olisi todella turhaa surkutella sen takia.

Sen sijaan toteamme, että se ei käy, ja mitä muuta olisi tarjolla. Vanhempien asenne on se ratkaiseva tekijä. Jos keräännymme kaikki kermakakun eteen voivottelemaan miten kamalaa on ettei sitä voi edes ihan pientä palaa maistaa, voi elämä miten epäreilua, kyllä varmasti harmittaa. Ei tehdä asiasta numeroa, se on vaan fakta, josta siirrytään eteenpäin.

Kaikkeen tottuu

Kuulusin mielelläni millaisia tilanteita esimerkiksi allergialasten vanhemmille on lapsen kasvaessa tullut eteen. Ovatko lapset miten sopeutuneet rajoituksiin? Miten heille on ikätason mukaan asia selitetty?

Itselläni on aiheeseen läheinen näkökulma, kun olen seurannut siskoni perhettä vuosien ajan. Heidän kaksi lastaan noudattavat kasvisruokavaliota, eivätkä ole koskaan syöneet lihaa. Maitotuotteita, kuten juustoa, jäätelöä ja maitosuklaata, saa mennä joskus, mutta kotona on vegaaninen linja. Eivät lapset sitä itke. Se on todellisuus, johon he ovat kasvaneet, ja jonka he ainakin nyt valitsevat myös itse. Ei sitä tiedä tuleeko joskus tarve kokeilla muuta. He ovat kyselleet, keskustelleet, pohtineet ja sopeutuneet. Eivätkä ole jääneet mistään paitsi. Lapset ovat uskomattomia sopeutumiskyvyssään.

Meillä taustalla on terveyssyyt. Mutta me voimme joustaa, jos se ei aiheuta pahoinvointia. Eikä se tarkoita, että syömme aina optimoidun terveellisesti. Kyllä meillä menee pikaruokaa, sipsejä, kakkua ja  jätskiä. Itse yritän tehdä ne vähän terveellisempinä versioina, mutta hyvin meille kaikille se kaupan jäätelökin välillä maistuu. Se, että valitsemme gluteenitonta ja maidotonta ja vältämme valkoista sokeria, ei tee meistä neuroottisia syömisen suhteen. Otamme rennosti, syömme mitä mieli tekee ja pyrimme valitsemaan parhaan saatavilla olevan vaihtoehdon. Joskus se tarkoittaa raikasta salaattia, joskus pizzaa tuplajuustolla.

Lapsi saa sitten aikanaan tehdä itse omat valintansa. Kotona toimimme tietyllä tavalla, mutta se ei tarkoita, etteikö muita vaihtoehtoja voisi kokeilla kodin ulkopuolella. Nopeastihan sen sitten huomaa kestääkö hän esimerkiksi tavallista pastaa vai ei. Tai haluaako edes sitä kokeilla. Kerromme hänelle miksi toimimme kuten toimimme, ja keskustelemme asiasta sen verran kuin hän haluaa. Keskustelussa on tärkeää kysyä mitä lapsi itse ajattelee asiasta ja millaisia fiiliksiä se herättää. Harmittaako se, ja jos kyllä, niin mikä erityisesti? Mitä hän itse toivoisi? Ja toisaalta luulen ettei hän asiasta niin perin pohjaisesti edes halua keskustella. Se on tosiasia, johon hän on kasvanut ja hänelle se tulee olemaan hyvin simppeliä arkipäivää.

Tai sitten hän vain maistaa joskus ruisleipää, toteaa että hyvää on ja jatkaa sillä linjalla. Jos se aiheuttaa vatsakipua tai muita ongelmia, tuskin jatkaa.

Aika näyttää

Paljon on sellaista mitä emme tiedä tai mihin emme osaa varautua. Aika näyttää, ja sitten edetään tilanteen vaatimalla tavalla. Keskeistä on, että lapsen erikoisruokavalio ei ole ongelma, kenellekään. Ihmisille, joiden ei tarvitse miettiä mitä syödä, tilanne vaikuttaisi varmasti haastavalta. Meille se on itsestäänselvyys ja niin tuttua, ettei meidänkään tarvitse sitä sen kummemmin miettiä.

Me syömme gluteenitonta pastaa, kasvipohjaisia jogurtteja ja maitoja, vegejuustoa. Tummaa suklaata, raakasuklaata ja omia leipomuksia. Kaupasta ostettua leipää ja itse leivottua leipää. Me emme jää paitsi mistään. No okei, riisipiirakoita tulisi syötyä useammin jos voisi, mutta niitäkin saa joskus aikaiseksi leivottua itse ja kun maksaa vähän extraa, kaupastakin löytyy. Hyvin on pärjätty.