Hae
Saran kotikolo

Lempeän pehmeä granola

Pehmeä granola valmistui aikanaan ensimmäisen kerran perheemme vauvalle, mutta sen jälkeen sitä on tullut hyödynnettyä monessa muussakin. Se toimii helppona terveellisenä keksitaikinana, piirakkapohjana tai tuorepuurona, joka muuten pysyy erinomaisesti lapsen omassa lusikassa ja auttaa harjoittelemaan itse syömistä.

Pehmeä granola on lempeää mutusteltavaa hampaattomaan suuhun, ja samalla monipuolinen sekä ravitseva välipala, joka maistuu hurjan hyvältä. Tämä helppo granola sopii niin hedelmäsoseiden kuin jogurtin sekaan, ja se on todella hyvää sormisyötävää. Niin lapsille kuin aikuisille. Olen nimittäin saattanut napsia noita sattumia aika paljon itsekin.

 

Pehmeä granola

1 banaani
1rkl suolatonta ja makeuttamatonta maapähkinävoita
1,5rkl kookoshiutaleita
2,5dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1dl vettä

 

Muussaa banaani kulhossa ja lisää sekaan loput ainekset. Sekoita ainekset yhtenäiseksi massaksi. Sattumia saa jäädä, kunhan ainekset vain ovat kunnolla kostuneet ja sekoittuneet toisiinsa.

Levitä massa leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paahda uunissa 175 asteessa 20 minuuttia. Anna granolan jäähtyä ennen syömistä.

Säilytä valmis granola ilmatiiviissä astiassa, jotta se myös pysyy pehmeänä. Jääkaapissa granola säilyy pidempään, mutta se pärjää hyvin myös pari päivää huoneenlämmössä. Koska pehmeä granola jää tavallista kosteammaksi, se pilaantuu nopeammin kuin täysin kuivaksi paahdettu versio.

Granolaan saa isoja sormiin sopivia sattumia, kun et sekoittele sitä pellillä liikaa. Yhtä lailla isoja sattumia on helppo murustaa pienemmiksi vaikka juuri jogurtin pinnalle. Meillä tämä granola on suosituinta juuri sormin naposteltuna, mutta olen itse tosiaan hyödyntänyt samaa massaa myös muissa lapsen leipomuksissa. Kokeile esimerkiksi helppoja ja terveellisiä mustikkapiirakoita: lusikoi massaa leivinpaperille ja levitä ohuiksi keksimäisiksi levyiksi. Peitä pohja mustikoilla ja ripottele pinnalle hieman ceylon kanelia. Paista 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

 

Katso myös

 

Mausteinen granola

Marjagranola

Banaanigranola

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *