Välimerellinen kasvispiirakka (G, M)
Eikö suolainen piirakka ole ihan hyvä ja terveellinen vaihtoehto pizzalle? En oikeastaan ole suolaisten piirakoiden ystävä, koska en oikein tiedä milloin niitä kuuluu syödä. Aamiaisella? Eeei… Lounaaksi? Ehkä, lisukkeena. Välipala? Illallinen? Piirakka ei ole varsinainen ateria, enkä keksi sille järkevää paikkaa ruokailuissani satunnaisia juhlia ja brunsseja lukuun ottamatta, kun taas makeat piirakat uppoavat milloin vain. Välimerellinen kasvispiirakka on kuitenkin ihanan ruokaisa, täyttävä ja maukas suolainen piirakka, joka maistuu koska vain!
Välimerellinen kasvispiirakka onnistui kuitenkin niin hyvin, että olen oikein odottanut hetkiä kun pääsen siihen käsiksi! Eniten piirakkaa on kulunut eväänä esimerkiksi piknikillä, mutta se maistui aika mainiolta myös eräänä aurinkoisena iltapäivänä omalla terassilla auringossa nautiskeltuna.
Välimerellinen kasvispiirakka ei ehkä ole sieltä kauneimmasta päästä, varsinkaan vegaanisella juustoraasteella viimeisteltynä. Vegaanisissa juuston korvikkeissa on se ongelma, että ne eivät sula oikean juuston tavoin, ja piirakan pinnalle jää siksi raastesuikaleita. Itseäni tuo ei niinkään haittaa, sillä vaikka vegejuustot maistuvat sellaisenaan ihan hirveältä, tällaisessa ruuassa ne toimivat mukavasti.
Jos haluat juuston sulavan kunnolla, voit kuumentaa kerma-juustoseoksen ennen vuokaan kaatamista, jolloin juusto sulaa kerman sekaan ennen uuniin menoa. Siinä tapauksessa sekoita perunajauhot tilkkaan kylmää kasvikermaa, ja kaada kiehautetun nesteen joukkoon suurusteeksi. Jos lisäät ainekset kylmänä, pelkkä sekoittaminen kulhossa riittää.
Alun perin ajattelin kokeilla juuri suolaista piirakkaa, josta saisin helppoa evästä liikenteeseen sekä kylmänä että kuumana nautittuna. Ja koska halusin piirakkaan ehdottomasti oliiveja, ajatukseni sinkosivat välittömästi Välimerelle. Joten tuloksena välimerellinen piirakka. Joka muuten maistui puistonpenkilläkin valtavan hyvälle!
VÄLIMERELLINEN KASVISPIIRAKKA
1/2tl psylliumia
1dl vettä
Kookosöljyä tai muuta rasvaa vuoan voiteluun
Sulata kookosöljy ja sekoita siihen muut ainekset. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan tai leivinpaperilla voidellulle pellille (=näyttää pizzalta, eikö?).
2,5rkl perunajauhoa
| Tässä vaiheessa kasvispiirakka on kauneimmillaan! |
Pilko tarvittavat kasvikset pienemmäksi ja ripottele ne sekä kikherneet, oliivit vuokaan pohjan päälle.
Murskaa tai pilko valkosipulinkynnet pienemmäksi.
Sekoita kasvikerma ja perunajauho keskenään. Lisää vielä juustoraaste, valkosipulimurska ja mausteet, ja kaada vuokaan täytteiden päälle.
Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes sen pinta alkaa ruskistua.
Kyllä tämä kävi pikaisesti haarukoidessa ihan kunnon lounaasta. Tykkäsin kasvispiirakasta erityisesti kiireessä nautittuna, kun sitä pystyi helposti haarukoimaan suuhunsa muun tekemisen ohessa ja kuitenkin saamaan ihan kunnon aterian vaikka lomalle pakkaamisen keskellä. Kasvispiirakka toimii sekä lämmitettynä että jääkaappikylmänä, joten se sopii myös monenlaisiin tilanteisiin.
Kokeile vegaanista kasvispiirakkaa esimerkiksi kesän juhlissa, piknikeväänä ja herkullisena lisukkeena muille maistuville kesäruuille!
Sokeriton mansikkalakritsi
Kotitekoinen sokeriton mansikkalakritsi on ratkaisu karkkihampaan kolotukseen. Vaikka näillä namuilla ei ole oikeastaan mitään muuta tekemistä lakritsin kanssa kuin koostumus, kutsun niitä lakritsiksi, koska se kuvailee niitä parhaiten. Mansikkalakritsi on saanut vaikutteensa Twizzlereistä, joita myös mansikkalakritsiksi kutsutaan, vaikka mielestäni ne ovat pikemmin viinikumimaisia pötköjä.
Minä olin ennen karkkihullu. Ostin kerralla helposti sen kilon niitä irtokarkkeja, ja voi että mikä ilo niitä oli sieltä pussista valikoida! Minulla on myös aina ollut erikoinen (ja omasta mielestäni varsin viihdyttävä…) tapa kuoria paitsi karkit, myös muukin syötävä. Tiedättekö, siis aina ensin reunat pois, sitten vähitellen kohti keskustaa. Karkit olivat tähän tarkoitukseen parhaita! Ja riisipiirakat. Pitääkin tehdä riisipiirakoita taas pian…
No, karkeista eroon oppiminen oli kivinen tie, enkä valehtele että se olisi ollut helppoa. Mutta nykyään elän ilman irtokarkkeja, koska olen oppinut tekemään niin paljon omia terveellisempiä versioita. Yhtenä tämän hetken suosikeistani ovat nämä mansikkalakritsit, jotka voi myös pilkkoa pienemmiksi namupaloiksi. Yhteneväisyys Twizzlereiden kanssa on ilmeinen, vaikka olenkin jättänyt koristeelliset kierteet tekemättä. Ainekset ovat yksinkertaisia ja valmistaminen helppoa. Jos et omista kuivuria, kuivattaminen onnistuu helposti myös uunissa.
Sokeriton mansikkalakritsi ovat täynnä kasvikuitua, terveellisiä rasvoja ja taateleiden luonnollista makeutta. Mansikkalakritsi säilyy jääkaapissa useita viikkoja, ja maistuu sekä karkkihetkinä että terveellisenä välipalana. Se on raakaherkkua parhaimmillaan!
SOKERITON MANSIKKALAKRITSI
Liota pähkinöitä muutama tunti ja taateleita noin tunti etukäteen. Liottamisen jälkeen siivilöi vesi pois ja huuhtele pähkinät.
Sekoita kaikki ainekset psylliumia lukuun ottamatta tehosekoittimella yhtenäiseksi, mahdollisimman sileäksi massaksi. Lisää lopuksi psyllium ja sekoita vielä uudelleen.
Kaavi massa pursotinpussiin tai vaikka pakastepussiin, jonka kulman leikkaat auki. Pursota massaa kuivurin levylle tai uunipellille leivinpaperin päälle tasapaksuina viivoina.
Valitse itse minkä kokoisia lakritseja haluat. Itse teen yleensä melko ohuita ja lyhyitä pötköjä, jotta ne kuivuvat nopeammin. Voit toki myös pursottaa massan koko alustan pituisiksi lakritsipatukoiksi, ja halutessasi vaikka pilkkoa ne pienemmiksi paloiksi kuivattamisen jälkeen.
Kuivata kuivurissa tai uunissa 50 asteessa noin 24 tuntia. Mitä kuivempia ja ohuempia lakritsit ovat uuniin mennessä, sitä nopeammin luonnollisesti kuivuvat. Mikäli sinulla ei ole kiertoilmauunia, jätä uunin luukku hieman raolleen. Voit laittaa esimerkiksi keittiöpyyhkeen luukun väliin, jotta se pysyy raollaan.
Kun lakritsit ovat valmiita, säilytä niitä jääkaapissa.
Sokeriton mansikkalakritsi on lakritsimaisen sitkeää, toffeemaisen tahmeaa ja raakapatukoiden tapaan mehevä terveysherkku. Koostumukseen voit vaikuttaa itse kuivattamiseen käytetyllä ajalla. Mitä pidempään kuivatat, sitä sitkeämmän koostumuksen saat.
Eihän ainakaan näitä omia versioitani voi kauniiksi kehua, mutta ne ovat sitäkin herkullisempia. Itse tehdyssä mansikkalakritsissa maistuu makea taateli, raikas mansikka ja pähkinöistä tuleva täyteläinen kermaisuus. Mansikkalakritseista saa tehtyä myös koristeellisempia tai eri muotoisia, jos intoa ja kärsivällisyyttä askarteluun riittää. Vaikka massa on alussa märkää, siitä tulee kuivuessaan muovailuvahamaista, ja voit kesken kuivaamisen muotoilla massaa haluamaasi muotoon.
Lisää terveellisiä karkkivinkkejä saat muun muassa tästä fruit rolls – ohjeesta, joka valmistuu pelkistä hedelmistä. Maukkaita karkkihetkiä!


2