Super suklaiset suklaakeksit
Olen koukussa. Aamukahvi vaatii nykyään rinnalleen erityisen herkun, ja siksi nämä super suklaiset suklaakeksit paistuvat uunissa lähes viikottain. Rusinakaurakeksit ovat epäilemättä suosikki keksejäni, mutta välillä sitä vaan haluaa kokeilla jotain erilaista. Suklaahan toimii aina ja kaikessa, joten siitä on tullut valmistettua jäätelöä ja muun muassa näitä meheviä, über suklaisia keksejä! Näistä gluteenittomista herkkukekseistä ei suklaata puutu, ja niiden koostumus on hurmaavan browniemainen!
Parhaimmillaan suklaakeksit ovat mielestäni jääkaappikylmänä, jolloin taikinassa oleva suklaa on päässyt kunnolla jähmettymään ja keksien sisus on suussa sulavan mehevä. Jääkaapissa keksit kaiken lisäksi säilyvät hyvän aikaa – jos siis säilyvät, koska nämä todellakin vievät kielen mennessään…
Voit valita itse käyttämäsi kasvimaidon ja/tai suklaan laadun. Vaikka paistettaessa raakasuklaan terveysominaisuudet auttamatta kärsivät, suosin silti itse raakasuklaata monissa leivonnaisissa, koska silloin suklaa on taatusti laadukasta eikä sisällä mitään ylimääräistä. Raakasuklaa on toki hintavampaa kuin tavallinen, joten etenkin näin kuumennettavissa ruuissa voit ihan hyvin käyttää jotakin tavallista suklaata. Valitset mitä tahansa suklaata, suosittelen pitäytymään mahdollisimman tummassa ja vähintään 70% kaakaota sisältävässä. Näin saat myös kekseihin tuhdin ja täyteläisen suklaan maun.
Suklaalla voit myös hyvin lisätä kekseihin erilaisia makuja valitsemalla esimerkiksi mintun tai appelsiinin makuista suklaata.
Gluteenittomat suklaacookiet valmistuvat todella nopeasti, mutta paistamisen jälkeen kannattaa malttaa odottaa hetki ja antaa keksien jäähtyä, jotta ne eivät pehmeinä hajoa käsiin. Jäähdyttyään ja etenkin jääkaapista otettuna keksit ovat jämäköitä. Ah, super suklaiset suklaakeksit ovat silkkaa parhautta!
SUPER SUKLAISET SUKLAAkeksit
Sulata suklaa ja kookosöljy juoksevaksi ja lisää sekaan kasvimaito sekä vaahterasiirappi. Sekoita keskenään kaikki kuivat ainekset.
Lisää nesteseos kuivien aineiden sekaan ja sekoita huolella tasaiseksi taikinaksi.
Lusikoi taikinasta uunipellille leivinpaperin päälle noin ruokalusikallisen kokoisia kekoja. Jos haluat kekseistä litteitä, taputtele nokareita ohuemmiksi. Tällöin kannattaa huomioida myös paistoaika: ohuemmat keksit kypsyvät nopeammin, ja paistoaikaa voi lyhentää.
Paista keksejä 200 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia. Anna keksien jäähtyä täysin ennen syömistä, jotta ne jähmettyvät kunnolla. Kekseihin tulee jäähtyessään houkuttelevan kakkumainen, kiinteä ja tiivis koostumus.
Suklaakeksit säilyvät hyvin jääkaapissa tai muutaman päivän huoneenlämmössä. Niitä kannattaa säilyttää kannen alla kuivumisen estämiseksi, mutta huoneenlämmössä keksien koostumus saattaa pehmetä kannen alla jopa liikaa ja keksit pilaantua nopeasti. Itse suosin jääkaappia tai pakastinta. Jäätynyt keksi pehmenee puraistavaksi nopeasti ja on muuten syntisen hyvää hieman kohmeisena!
Suklaakeksit ovat helppo, nopea ja maistuva leivonnainen niin erikoisruokavaliota noudattaville kuin tavallisille mupeltajille, joten keksejä saa tarjolle kahvipöytään lyhyelläkin varoitusajalla mitä erilaisimmille ruokailijoille.
Suklaacookiet maistuvat aivan ihanalta myös metsäretkellä kuuman juoman kanssa nautittuna.
Paras viljaton banaanileipä
Viime aikoina olen jatkuvasti himoinnut paitsi banaaneita, myös banaanileipää, joka kermaisella pähkinävoilla valeltuna on melkoista herkkua. Viljaton banaanileipä on mahtava lisä aamupalapöytään tai välipalaksi. Se on itse asiassa melko kummallinen leipä, sillä vaikka siitä leipänä tuleekin puhuttua, niin lopputulos on jotain leivän ja kakun väliltä. Niin kai makeat leivät monesti toimivat?
Tässä on proteiinikyllästetty, yksinkertaisista raaka-aineista koottu PARAS viljaton banaanileipäresepti. Kaikki turha höttö on jätetty pois, ja lopputuloksena on ravitseva, herkullinen, mehevä, kostea leipä, joka antaa potkua päivään. Viljattomana leipänä tämä sopii moneen eri ruokavalioon, ja siitä saa muuten hyvä satsin proteiinia päuvään ja täytettä vatsaan!
Viljattomana leipä on myös luontaisesti gluteeniton. Kanamuna tekee siitä todellista superfoodia ja myös loistavan aamupalan niille, jotka välttelevät hiilihydraatteja aamuisin. Kananmuna takaa leivälle pehmeän ja mehevän koostumuksen, ja mielestäni viipale tätä viljatonta banaanileipää tuokin elävästi mieleen paksun viipaleen banaanilettua!
Jos et syystä tai toisesta voi käyttää mantelijauhoa, voit korvata sen esimerkiksi kikhernejauholla tai kvinoajauholla.
Tämä viljaton leipä maistuu minulle ennen kaikkea pähkinävoilla voideltuna, mutta sen päälle sopii oikeastaan mikä vaan – tai ei mikään. Leipä on niin maukasta, ettei päällysteitä edes tarvitse. Kun haluan syödä ennen kaikkea banaanileipää pähkinävoilla, valitsenkin aina tämän reseptin, sillä jauhoisempien ja kuivempien leipien päälle pähkinävoi ei niinkään sovi.
Jos siis haluat erityisen herkullisen, mehevän ja ravitsevan viljattoman leivän, kokeile tätä!
PARAS VILJATON BANAANILEIPÄ
Sekoita ainekset tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella, kaada leipävuokaan ja koristele viipaloidulla banaanilla, jos haluat. Paista leipää uunin keskitasolla 200 asteessa noin 40 minuuttia.
Anna jäähtyä ennen leikkaamista. Valmis leipä kannattaa säilyttää jääkaapissa. Viipaleita voi hyvin pakastaa.
Tämän leivän päälle sopii loistavasti pähkinävoi. Toinen suosikkini on totta kai chia-hillo – koska mihin se ei muka sopisi?! Mutta etenkin kuvien kermainen, suussa sulava cashewtahna banaanileivän päällä on lähes liian herkullista ollakseen totta!
Mutta kyllä banaanileipä on niin hyvää, että sitä tulee syötyä ihan sellaisenaankin!
| Myös itse tehty cashew tuorejuusto maistuu leivän päällä |


2