Joululoman recap
Meidän joululoma alkoi hyvissä ajoin, kun suuntasin lapsen kanssa Lappeenrantaan jo jouluviikon tiistaina. Olipa hyvä mieli ajella talvisissa maisemissa kohti joulun viettoa! Perillä oli pipareiden leivontaa, ulkoilua, viimeiset työjutut ja yhdessä oleilua, kunnes perjantaina ajettiin mun mummolla kyläilyn kautta mökille. Sää oli aikamoinen ja tiet kehnossa kunnossa, mutta siinähän se matka jouluradiota kuunnellen sujui.

Joulu mökillä
Mökillä pääsi nopeasti joulu tunnelmaan. Maisema oli kuin sadusta – lunta ihan joka puolella korkeina nietoksina, kirkkaana loistava tähtitaivas ja joulukoristeita joka puolella. Koko jengi oli kasassa aattona iltapäivästä, ja sitä ennen aika kului valmisteluihin ja pulkkamäkeen. On muuten hyvää treeniä pulkan kanssa hangessa vaeltaminen!

Käytiin rantasaunassa, syötiin jo vähän pipareita ja aattoaamuna katseltiin joulupukin kuumaa linjaa. Joulupöydästä löytyi monenlaista herkkua, ja lapsen suosikkia silliä kului kovaan tahtiin. Sopivasti ruokalajien välissä sattui joulupukki soittamaan ovikelloa, ja oli lahjojen vuoro. Napero taisi saada suurimmat toiveensa ja oli haltioissaan. Lahjat olivat erinomaisia, eikä niitä ollut liikaa. Muutama lelu ja sen lisäksi pyjama, collegeasu, marmeladia ja askartelutarvikkeita. Hartaasti toivottu laulava Asha-nukke tuli, ja Toive-leffan teemalaulu soikin iloisesti läpi joulun. Tiikeriperhe oli ollut toiveissa, ja yhdestä paketista löytyi iso ja pieni tiikeripehmolelu. Niiden kanssa nukuttiin sitten joka yö. Oikeaa joululoman tunnelmaa.

Into päästä leikkimään oli kova joka aamu, ja etenkin My Little Pony hahmoilla ja bussilla oli käyttöä. Joka päivä ulkoiltiin paljon, ja itsekin kävin hiihtämässä ja kävelyillä ihan yksin, kun serkukset paini hangessa keskenään. Katsottiin useampi leffa, pelattiin pelejä, syötiin hurjasti marmeladeja ja piapreita ja nukuttiin pitkään. Oli ihanaa. Ei olisi voinut olla kauniimpi joulu, kun miettii sitä lumen määrää ja maisemaa. Ihan valtavan kaunista. Ja ilma oli täydellinen. Kun lähdin lapsen kanssa ajamaan kotiin uuden vuoden aattona, pakkanen oli kiristynyt -17 asteeseen, mutta siihen asti se pysyi alle kymmenessä asteessa.

Uudeksi vuodeksi kotiin
Uutena vuotena oli tosiaan matkapäivä, eikä tehty ihmeitä. Kotona meni ilta melkein 2 viikon reissun jälkeen, nachopeltiä syöden ja tavaroita purkaen. Uuden vuoden päivänä käytiin miehen vanhemmilla syömässä hurjan hyvä ateria, ja siinä pakkasessa ulkoilut jäi aika vähiin. Kuten koko viikon, lähinnä muutama lyhyempi pyrähdys tullut tehtyä. Tänään napero menee yökylään serkuille ja perjantaina lähdetään vielä Lappeenrantaan kavereita tapaamaan loman viimeiseksi viikonlopuksi.

Ensi viikolla taas arkea, uuden vuoden merkeissä. Viime vuosi ei ollut helppo, enkä tiedä onko helppoutta näkyvissä ihan heti nytkään. Mutta on aika hienoa miettiä että mitä kaikkea yhteen vuoteen voikaan mahtua. Kaikki on vielä edessä, ja odotan tältä vuodelta hienoja asioita.

Hyvää uutta vuotta kaikille!
Mitä laitoin lapsen joulukalenteriin?
Olen tehnyt naperolle itse täytetyn joulukalenterin siitä asti, kun hän täytti vuoden. Ensin kalenteri oli tietty isompi juttu itselleni kuin lapselle, mutta siitä tuli nopeasti erittäin odotettu perinne. Tänä vuonna kalenterin perään kyseltiin jo pitkään, ja viimeiset päivät ennen ensimmäisen pussukan avaamista tyyppi oli kuin kissa pistoksissa. Nyt siitä on jo ehtinyt tulla ihana aamurutiini, joka tuo hurjasti iloa joulun odotukseen. Mutta mitä laitoin lapsen joulukalenteriin tänä vuonna?
Katso myös

Lähtökohtana oli, etten halua kalenteriin turhaa krääsää, koska synttäreiden ja joulun myötä tavaraa tulee joka tapauksessa. En myöskään halunnut täyttää sitä ihan vaan karkeilla, koska, no, herkkujakin joulukuussa tuppaa tulemaan ihan riittävästi. Täysin ilman leluja tai herkkuja ei silti mennä. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että kalenteri täyttyi tänä(kin) vuonna ihan kivoilla jutuilla! Ja nythän siitä on ehditty jo avatakin monta yllätystä.
Näin ollen tämä postaus on ehkäpä vähän aikataulusta myöhässä, mutta ehkä siitä irtoaa ideoita sitten ensi vuoteen?

Kalenterista löytyy muun muassa
– laastareita
– hammastahnaa
– minikokoinen pöllöpehmolelu
– jouluinen kylpypommi
– joulukuusen koristeita
– pieni tiimalasi (hammaspesun riittävää kestoa varten)
– suihkupommi (vai miksi sitä nyt kutsuisi – kuitenkin suihkussa käytettävä pommiversio)
– maidottomia suklaapommeja (kaakaon tekoon)
– Tonttu suklaamarmeladeja
– magneettikirjanmerkkejä
– hiusdonitsi
– merinovillalapaset
– vedessä kuoriutuva dinosauruksenmuna
– minikokoinen lepakko pehmolelu
– magic towel
– pari yllätysohjelmaa: Disneyn uusi Toive-leffa serkkujen kanssa sekä kaupunginteatterin Lumikuningatar

Tykkään tuosta joulusukkakalenterista tosi paljon – se on samalla tosi nätti joulukoriste. Mutta ne sukkapussit on niin hiivatin pieniä. Enkä tarkoita, että kalenteriin pitäisi saada ängettyä hirveä määrä tavaraa, vaan pikemmin että käytännöllisiä lahjoja olisi helpompi keksiä jos ne mahtuisi kalenteriin paremmin. Nytkin olisi voinut hankkia kyniä, muovailuvahaa, uusia sukkia jne. jos sukkiin vain mahtuisi. En halua kuitenkaan tämän ikäiselle täyttää sitä pelkillä lapuilla, kun niitä ei osaa lukea vielä itse. Esimerkiksi viime vuonna käytin lappuja itse asiassa aika paljon, tyyliin ”yllätys löytyy sohvalta”, kun pyöreät kylpypommit eivät mahtuneet kalenteriin. Ja lapsella oli tänä vuonna yksi toive: ei lappuja. Siitä sain pidettyä aikamhyvin kiinni, ja ainoastaan leffaan ja teatteriin meno kerrotaan lappusella.

Joulu poissa kotoa
Tänä vuonna joulua vietetään mun perheen kanssa mökillä, ja matkaan tulee lähdettyä jo alkuviikosta. Kalenteri pitänee siis ottaa matkaan mukaan, että loput sukat saa tutkittua siellä. Mietin sikäli etukäteen mitä laitoin lapsen joulukalenteriin vikoille päiville. Jotenkin sinne päätyi suurin osa niistä syötävistä yllätyksistä.

Kalenterin täyttö on musta hauskaa, ja sisältöä saa hyvin kehitettyä aina sen mukaan kun lapsi kasvaa. Isompana mukaan tulee sitten varmaan enemmän niitä lappusia ja ohjelmaa mielenkiinnon kohteiden mukaan. Haaveilen, että joku vuosi täytän koko kalenterin pelkällä ohjelmalla: leffoja, ravintolaa, teatteria, useokäyntejä, jouluisia päiviä Porvoossa ja vaikka mitä! Kalenteri voisi samalla olla se oma joululahja lapselle. Synttäreiden sekä joulun osuessa samalle kuulle lahjoja piisaa kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi.



0