Hae
Saran kotikolo
Kaupallinen yhteistyö

Millaisia vaatteita lapselle? Meidän suosikit!

Kaupallinen yhteistyö: Kaiku Kids

Itse vähän yllätyin siitä, miten pienenä tuo tyyppi alkoi kiinnittämään huomiota omiin vaatteisiinsa. Välillä on aamuisin täysi sota päällä, jos on väärän väärinen paita tai sukat, jotka eivät miellytä. Pakkohan häntä on siinä kuunneella, koska vaikka miten pienestä lapsesta onkaan kyse, en voi pakottaa häntä pukeutumaan vaatteisiin, joista hän ei pidä. Pidän huolta siitä, että vaatteet ovat tarkoituksen ja sään mukaisia, ja yritän vähän haastaa kokeilemaan uudenlaista. Kummasti itselle tuo iloa nähdä lapsi omaa silmää miellyttävissä vaatteissa. Itse asiassa, harvoin tulee nykyään hankittua itselleen vaatetta – automaattisesti päätyy aina lastenvaatteiden puolelle! Mutta millaisia vaatteita lapselle on hankittu?

Kestävää ja mukavaa

Etenkin koronan aikana, kun arki on pyörinyt aiempaa vahvemmin ihan kotipiirissä, vaatteissa olen keskittynyt mukavuuteen. Ne saavat olla siistejä, niihin voi kuulua mekkoja, mutta ne ovat arkivaatteita, joissa voi venkuilla, hyppiä, kiemurrella ja touhuta. College, trikoo ja puuvilla ovat kova sana.

Nykyään hankin lapselle kokoa 98/104, ja hänen pituutensa on 92 senttiä. Huima kasvu ollut taas vuodessa. Koko tuntuu suurimmassa osassa aika passelilta. Kun samaa kokoa ehditään käyttää pidempään, vaatteisiin raaskii panostaa ihan eri tavalla. Vauvakoot vaihtuivat nopeasti ja saimme paljon vaatetta kierrätettynä ja lahjaksi, niin omat hankinnat eivät nousseet samalla tavalla esiin. Nyt pukeutuminen on osa myös lapsen persoonaa ja tuokin vahvasti esiin sen millainen tyyppi hän on ja mistä tykkää. Tämä napero on ollut alusta saakka kovin tyttömäinen tyttö, niin sanotusti. Rakastaa pinkkiä, gllitteriä, mekkoja ja röyhelöitä. Sinänsä helppoa, koska niitähän pikkutytöille tuntuu löytyvän enemmän kuin tarpeeksi. Haastavampaa onkin sitten totuttaa myös muunlaiseen valikoimaan, ettei kulje ihan vaahtokarkkina joka päivä. Musta yleensä uppoaa myös, mikä lämmittää tämän äidin sydäntä suuresti.

Vaatteiden kestävyys on erityisen tärkeää, kun samaa vaatetta käyttää pidempään. Sitä pestään usein, ja parissa pesussa haalistuvat ja venyvät vaatteet alkavat vain ärsyttää. Lisäksi vaatteella säilyy hyvä arvo myös seuraavalle käyttäjälle, kun se pysyy hyväkuntoisena vaikka käytetty onkin. Laatu on myös miellyttävän materiaalin takuu. On tärkeää, että vaate hengittää ja tuntuu mukavalta ihoa vasten. Vai miten moni aikuisista haluaa käyttää melkein muoviselta tuntuvia materiaaleja, joiden alla kiehuu kuin elmukelmuun käärittynä?

Vastuullisempia valintoja

Vastuullisuus ja kotimaisuus on alkanut olla yhä suuremmassa roolissa vaatevalinnoissa. Etenkin lastenvaatteet, joita löytyy kotimaisilta valmistajilta vaikka kuinka, tuovat valtavan hyvän mielen kun tietää samalla tukevansa suomalaista työtä ja vastuullisia valintoja.

Yksi ikisuosikkini on tietysti ihana Metsola, jolta löytyy uniikkia, laadukasta ja perusarkeen sopivaa vaatetta aina vauvoista kouluikäiseen. Metsolaa on meillä kaapissa enemmänkin. Mätsäävät pipot sekä minun että isänsä kanssa, haalaria, collegepöksyä, legginsiä, mekkoa ja paitaa. On merinohuivia ja sukkahousua. Tässä on vaatemerkki, jolta löytyy ulkohaalareita lukuun ottamatta kaikki mitä lapsen perusvaatevalikoimaan tarvitsee. Ainut vika ettei samaa löydy aikuisten koossa, koska esimerkiksi striped paidat olisivat aivan ihania myös itselleni!

Tämä Metsolan overalls haalari on niin ihana etten kestä! Mikä parasta, lapsi saa sen helposti itse auki ja melkein myös kiinni vessassa käydessään, mikä monien haalarien kanssa on ongelmallista. Meillä on tämä ruskea ja pinkki. Aivan ihana polvisukkien kanssa! Ja sen verran ohut, että menee myös kesällä.

 

Välillä mietin pitäisikö repertuaaria vähän laajentaa, mutta toisaalta miksi? Eipä siitä haittaa ole, vaikka lapsi olisi päästä varpaisiin yhtä Metsolaa, jos se molempia miellyttää. Tuntuu, että millaisia vaatteita lapselle ikinä etsiikään, Metsolalta löytyy aina vaihtoehtoja.

Gugguu on tuttu monille luksusmerkkinä, ja esimerkiksi ihanat toppahaalarit ovatkin todella hintavia. Niitä olen ihaillut joka vuosi, mutta en ole raaskinut vielä ostaa. Sen sijaan asusteita meillä on ollut, ja Gugguuta löytyy käytettynä muun muassa Torista todella hyvin. Ihana sininen frillamekko on esimerkiksi todella hyvässä kunnossa, värit edelleen tasaiset ja materiaali kunnossa. Ihana mekko ihan vaan päiväkotiinkin! Papu, Kaiko ja Kivat ovat takuuvarmoja. Tsekkaan aina ensin Torin valikoiman, ennen kuin tilaan uutena, sillä kaikissa näissä laatu kyllä kestää käyttäjältä toiselle.

 

Kevennystä väreillä

En ole missään nimessä luksusmerkkien tai sinänsä brändien perässä menevä ihminen, vaan pidän pelkistetystä tyylistä ja suosin merkkejä, joiden tiedän takaavan hyvän laadun. Omassa pukeutumisessani olen aika väritön ja lapsellakin on melko paljon ihan vaan yksiväristä harmaata, valkoista ja mustaa, mutta hän on myös 3v ja rakastaa pinkkiä, hevosia, Pipsa Possua ja värejä. Kyllä hän saa niitäkin käyttää.

Valitettavan paljon ne kuosit vaan löytyvät halpahallivalikoimista, joita en periaatteesta viitsi hankkia. Pipsat päätyvät sitten lähinnä sukkiin. H&M on tässä se tasapainoilun toinen puoli, josta välillä löytyy joku kovin tykätty kuosi, vaikka se ei laadultaan parasta olisikaan. Bambi huppari ja Minni Hiiri yöpaita tuovat kuitenkin suhteessa paljon iloa sen aikaa, kun niitä käyttää. Ja onneksi henkkamaukka on viime vuosina panostanut suuresti vastuullisuuteen esimerkiksi kierrätyksen osalta. Esimerkiksi parit trikoosortsit hankin sieltä viime kesäksi, kun ei sitä ikinä alkukesästä tiedä millainen lomakausi on tulossa ja onko sortseille edes tarvetta. No eipä melkein ollutkaan, kun uv-tamineissa sai mennä suurimman osan kesästä mökkipihassa pitkin päivää!

Heppalippis oli oma valinta ja kesällä kova juttu.

 

Helppo verkkokauppa laadukkaille vaatteille

Olen käyttänyt tämän vuoden aikana runsaasti ihanaa ja monipuolista Kaiku Kidsin verkkokauppaa, minne on ollut blogin kautta käytössä alekoodi. Tykkään todella paljon helppoudesta, kun yhdestä verkkokaupasta löytyy laaja valikoima, jonka tietää olevan laadukas ja tarjoavan paljon vaihtoehtoja. Kaiku Kids on kuopiolainen lastenvaatekauppa ja verkkokauppa, jonne yrityksen omistaja Emmi Iskanius on kerännyt kokoelman suoranaisia aarteita. Merkkejä löytyy niin Metsolalta, Kaikolta, Papulta, Mainiolta kuin Name it:ltä – ja se on vasta alkua. Voit kurkata kaikki brändit täältä.

Kuvissa näkyy omia suosikkilöytöjäni Kaiku Kidsiltä, joissa lapsen mielipidettä on kuunneltu tarkkaan. Ihana puhvihihainen collegepaita oli järjettömän söpö päiväkodin valokuvauksessa, ja Silly Silas henkselihousut ovat itsessään yksi syy miksi haluaisin viisi lasta lisää. Osa näistä tuotteista on Kaikulta loppu, mutta tsekkaa ihmeessä muut vaihtoehdot! Esimerkiksi Metsolan uusia mallistoja tulee valikoimaan samanaikaisesti Metsolan oman verkkokaupan kanssa. Millaisia vaatteita lapselle sitten etsiikään, täältä takuulla löytyy. Kuten osasta kuvia näkyy, vaatteet ovat olleet rakastettuja ja käytössä 🙂

 

Ihana ja monipuolinen Kaiku Kids!

 

 

 

Vitsit odotin talven tuloa että saa tämän järjettömän söpön Mainion kypäräpipon käyttöön! Katso myös muut valikoiman pipot!

 

 

Metsola pupu haalari – ihan paras loppukesän ja alkusyksyn ulkoiluun, ja ihanan lämmin talven sisävaate. Myös muita haalareita löytyy!

 

 

Paras ja niin lapsen itsensä näköinen syyssetti, joka toivottavasti mahtuu vielä myös keväällä (aika reilut kyllä otin, mutta you never know…). Name it softshell haalari, Metsolan tupsupipo ja merinohuivi.

 

 

Kaiku Kids on loistava esimerkki kotimaisesta yrityksestä, jossa näkyy vahvasti omistajansa oma arvomaailma ja tausta. Valituissa vaatteissa korostuu korkea laatu, käytännöllisyys ja ihanat yksityiskohdat. En voi kuin suositella! Jos etsit korkealaatuisia ja kauniita lastenvaatteita, joissa lapsikin aidosti viihtyy, kurkista Kaiku Kidsin valikoimaa. Sieltä löytyy myös ulkovaatetta jokaiseen vuodenaikaan ja ihania asusteita. Myös aikuisille 😛

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit

Kaupallinen yhteistyö: Kaiku Kids

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *