Miten puhua lapselle kuolemasta?
0
Kuolemasta puhuminen on minulle todella vaikea aihe. Se on asia minkä haluaa vain jättää mielessään taka-alalle ja olla aktiivisesti miettimättä, koska jos siihen uppoutuu yhtään enempää, olosta tulee todella ahdistunut ja pelokas. Kuolema pelottaa minua valtavan paljon. Vuosien varrella olen löytänyt joitakin keinoja helpottaa oloa aiheen keskellä, mutta edelleen se kauhistuttaa. Varsinkin nyt, kun minulla on myös lapsi. Ajatuskin siitä, että hänelle tapahtuisi jotakin tai joutuisin itse jättämään hänet, salpaa hengityksen. Kuolema on silti alati läsnä ja niin tiivis osa elämistä, että väkisinkin se tulee esiin. Ihan Disneyn piirretyistä oikeisiin lähipiirin ihmisiin, lapsi joutuu vastakkain kuoleman kanssa lukuisia kertoja elämässään. Miten puhua lapselle kuolemasta ja auttaa häntä käsittelemään asiaa, joka on itsellekin pelottava?
Tehtävänä suojella
Minä olen vanhempi. Minun tehtäväni on olla se turvallinen aikuinen, joka luo kotiin luotettavan ja vakaan ilmapiirin. Sinänsä on ihan sama mitä asioita itse pelkään, koska minun tehtäväni on vähentää lapsen pelkoja, ei siirtää omiani eteenpäin. Muistan itse hyvin vahvasti miten olen ajatellut kuolemaa jo lapsena ja valvonut iltaisin pimeässä yrittäen saada kiinni siitä mitä se tarkoittaa. Mitä kuolemassa tapahtuu ja mitä sitten on edessä – vai onko mitään.
Kuoleman kohdalla toivoisin, että osaisin uskoa tuonpuoleiseen ja siihen, että elämä jatkuu taivaassa. Se olisi valtavan lohdullista. Mutta se ei ole osa minua. Uskon siihen, että jotakin ihmeellistä tässä maailmassa on ja että mahdollisuuksia on vaikka mihin. Miettikää nyt vaikka avaruutta ja miten erikoinen sekin on. Luonto on ihmeellinen. Mistä sitä tietää mitä toisella puolella odottaa?
Koiran kuolema
Oikeastaan ensimmäisen kerran meidän lapsi tuli tutuksi kuoleman kanssa koiramme kuoltua viime keväänä. Se tapahtui silti aika pimennossa, eikä hänelle selvinnyt mistä oli kyse. Olimme juuri lähteneet mökille, ja yllättäen sairauskohtauksen saanut koiramme piti lopettaa seuraavana päivänä (lue täältä). Se vain katosi.
Tavallaan se katoaminen konkretisoi sen mitä kuolema on, kun joku vain poistuu paikalta. Lapsi näki minun itkevän ja olemme usein puhuneet siitä, miten meillä on kaikilla ikävä. Vältin tiettyjä sanontoja, kuten pois nukkumista, ettei kuolemaa liitetä millään tavalla nukkumiseen. Englannin passed away on siinä mielessä hyvä ilmaisu, että se kertoo jonkun ikään kuin siirtyneen muualle. Minä olen puhunut suoraan kuolemasta. Kuolema ei sanana ole vaarallinen, ja siinä on jopa kaunis sointu.
Vaikeinta on ollut vastata kysymykseen miksi. Miksi Vilho kuoli? Olen sanonut, että oli sen aika. Olen sanonut, että nyt sen on hyvä olla ilman kipuja ja se jaksaa juosta ja leikkiä ihan kuin pentuna. Ei sairastamisesta tai vanhuudesta oikein voi puhua sen enempää kuin nukkumisestakaan, jotta kuolemaa ei tarvitse pelätä aina jonkun ollessa kipeä tai vanha. Se on hemmetin vaikeaa. Kuolemaa tulee esiin elokuvissa, kun Bambin äiti ammutaan tai Simban isä jää vauhkoontuneen lauman jalkoihin. Ne ovat onnettomuuksia, joissa syy-seuraussuhde on selkeä.
Vielä vuosi sitten koira kulki mukana?
Kuolema mielessä
Viime aikoina lapsi on itse puhunut kuolemasta. Sanonut, ettei halua ikinä kuolla ja toivottanut minulle hyvää yötä sanoen, että älä äiti ikinä kuole. Siinä ei oikein tiedä mitä sanoa. Toistaiseksi olen vain todennut ettei hänen tarvitse sellaisia miettiä. Mutta enhön voi myöskään valehdella, ettei niin kävisi. Jossain vaiheessa täytyy sanoa, että joskus kaikki kuolevat. Mutta en halua jättää häntä niiden käsittämättömien suurien ajatusten pariin illalla nukkumaan mennessä. Joskus ne ovat silti edessä.
Täytyy löytää siis keinot puhua asiasta ilman, että siitä tulee ahdistavaa. Antaa hänelle keinoja käsitellä käsittämätöntä ja oppia elämään sen läsnäolon kanssa vajoamatta synkkyyteen tai pelkotiloihin. Itse tosiaan yritän vain pitää ajatuksen taka-alalla, mutta sen lisäksi minua jotenkin lohduttaa se tosiasia etten ole tässä yksin. Kaikilla on sama edessä. Ne elämää suuremmat julkisuuden henkilöt, joiden elämä tuntuu olevan silkkaa satua. Legendat. Jokainen meistä. Koska se koskee meitä kaikkia, se ei voi olla niin pelottavaa ja kammottavaa. Me kaikki olemme tässä yhdessä, ja se tuo minulle valtavan paljon turvaa.
Jos aihe pysyy nyt esillä, koitan varmaan edelleen välttää sen syvällisempiä keskusteluja ja vain todeta ettei siitä tarvitse huolehtia ja että hänellä on kaikki hyvin. Koirasta puhuessa voimme todeta että ikävä on ja muistella aikoja yhdessä. Olen aiemminkin sanonut, että Vilho elää meidän muistoissamme ja siitä voidaan puhua ja katsella kuvia aina kun siltä tuntuu. Mutta Vilho kuoli, koska se oli sen kannalta parempi. Oli sen aika. Kaikki kovin epämääräistä, mutta kenties kuitenkin ikätasoon sopivaa. Lisäksi hän keksi itse hurjan hienosti Leijonakuningasta katsoessa, että Simban isä elää sumussa. Se oli minusta hieno oivallus. Siihen voimme palata myös myöhemmin, sillä myös minä haluan ajatella, että kuolleet voivat edelleen olla läsnä, tarkkailla ja suojella meitä joka puolella ympärillä. Olla olemassa siellä sumussa.
Onko teillä jakaa vinkkejä miten asiasta voisi lempeästi keskustella?
