Hae
Saran kotikolo

Omat suosikki lastenvaatemerkit

Kun meillä oli vauva, en niinkään miettinyt lastenvaatteiden brändejä. Tai totta puhuen en ollenkaan. Ihastelin vain miten söpöjä ja pieniä vaatteet olivat – ja miten nopeasti niistä kasvetaan ulos! Lapsen kasvaessa olen kuitenkin löytänyt selkeitä suosikkeja tarjonnasta, ja ne omat suosikki lastenvaatemerkit alkavat olla vakiona. Nämä ovat niitä brändejä, joilta etsin uusia kokoja ensimmäisenä.

Ihana Mainion mekko löytyi alesta hintaan 20€. Se oli myös 4vee synttärimekkona ja muistutti tarpeeksi Elsa-mekkoja.

Kaikeksi onneksi olen myös alkanut ymmärtää mistä tuo napero itse tykkää, ja merkit ovat löytyneet myös sitä kautta. Hän kun on nimittäin aika lailla tarkka omista kuteistaan, ja siinä on ihan sama miten paljon itse tykkäisin siitä mustasta, harmaasta ja valkoisesta… Uskon vakaasti, että jo pienenkin lapsen pitää saada päättää itse. Hän niissä vaatteissa päivät kulkee. Minun tehtäväni on varmistaa, että päälle puetaan puhtaat ja säänmukaiset vaatteet. Mitä sitten jos ylä- ja alaosa ei ihan mätsää tai sukat on eri paria. Se on vaan osa sitä hurmaavaa värikästä persoonaa, joka hän on.

Vaatteiden tulee olla kestäviä ja hyvälaatuisia, mielellään kotimaisia tai eurooppalaisia brändejä. Monet kotimaiset merkit valmistavat tuotteet myös ulkomailla, joten sikäli keskityn enemmän Eurooppaan kuin pelkästään Suomeen. Mutta toki aina ilahduttaa miten upeita merkkejä meillä on myös Suomessa!

Merkkivaatteiden ei tarvitse tulla kalliiksi. Suosin usein alennuksia, joita löytyykin kivasti monta kertaa vuodessa. Samoin verkkokauppojen omat outletit ovat oikeita aarreaittoja, ja kirpparit sekä kivijalkaliikkeissä että verkossa. Hinta ei siis todellakaan pääse päätä huimaamaan, ja samalla tietää saavansa laadukasta vaatetta lapsen ylle.

Suosikki lastenvaatemerkit

 

Verson puoti

Ihania kotimaisia vaatteita erilaisilla eläinhahmoilla kuvitettuina! Kaikkea mistä lapsi tykkää – mekkoja, legginsejä ja kuvioituja paitoja. Materiaali on aina mukavaa ja mitoitus meille tosi toimiva. Itsellänikin on täältä mm. suosikkitunika ja leggarit.

Småfolk

Best <3 Näihin ei vaan kyllästy. Ihan saamarin söpöjä asuja, rohkeissa väreissä (mille en edes itse aina lämpeä, mut lapsi rakastaa) ja kaikissa malleissa. Löytyy rimpsuhelmamekkoja, haalareita, paitoja, legginsejä ja collegehousuja. Kaikkea. Värit ja kuvat osuvat meille täysin nappiin.

Tämä Småfolkin mekko on päällä useita kertoja viikossa. Vaikka itse karsastan oranssia, on tuo räväkkyys vaan naperolle istuvaa.

Metsola

Tuttua laatua ja kivoja malleja. Löytyy yksiväristä äidin makuun ja kuvioituja lapselle. Yleensä vaatteet sopivat hyvin, mutta koot on aika pieniä ja hassusti lyhyitä. Ne henkselihousut oli ihan suosikkeja, mutta piti jättää pois käytöstä jo kauan ennen kuin lapsi edes oli ”koon mittainen”, kun jalkoväli alkoi tuntua epämukavalta haarojen noustessa liian ylös. Pituutta siis voisi olla lisääkin, mutta perus paidat, mekot ja pöksyt toimivat hyvin. Ainakin kun ostaa aina kokoa isompana.

Mainio

Tätä ei voi olla rakastamatta! Niin hauskoja ja muhun iskeviä vaatteita, että tekisi aina mieli hankkia ihan kaikki. Lapsen omia suosikkeja löytyy paljon nimenomaan Mainiolta, kuten ihanat kesähaalarit. Vaatteilla hassutellaan ja sehän meille sopii. Värimaailmakin kivan lempeä myös mun silmille, ja ilmettä haetaan enemmän leikkauksilla. Vaatteet on myös ihanan pehmeitä päällä. Ja tuntuvat kestävän pesusta toiseen vaikka kuinka. Myös talviasusteet on huippuja! Meillä on ollut Mainion tupsupipo nyt useamman talven, eikä ikinä tarvitse pelätä että lapsi olisi päiväkodissa kaula paljaana kuten ennen.

Mainiolta löytyy ihan parhaat haalarit. Hassun hauskat ja rennot päällä. Kuvissa nyt kesäversiot, jotka on välillä päällä myös sukkisten ja pitkähihaisen paidan kanssa.

Walkiddy

Uusi löytö, joka puhutteli välittömästi. Kuosit ja materiaalit menee hyvin paljon samassa linjassa aiempien kanssa. Mukavia ja pehmeitä arkivaatteita, joissa on kauniita kuvituksia ja kiva leikkaus. Mitoitus on todella hyvä. Tosiaan uusi tuttavuus, mutta tykästyin heti. Niitä vaatteita, joita naperokin valitsee itse päälleen. Laatu on pysynyt tosi hyvänä eikä värit ole haalistuneet pesussa ollenkaan. Lisäksi nuo collegepöksyt on suorastaan hurmaavan pehmoista matskua.

Molo

Molo onkin varmasti monille tuttu, ja se vaan toimii. Perusvaatteita ja sitten astetta parempaa. Mololta löytyy just meidän lapsen näköisiä isoja collegpaitoja ja mekkoja, jotka on koristettu runsailla kuvituksilla muun muassa hevosista ja kukista. Valitsen aina isomman koon. Niitä merkkejä, joilta lähden ekana etsimään isompaa kokoa kun tulee tarve uudelle. Olisipa samoja vielä aikuisten koossa!

Reima (ulkovaatteet)

En oikein Reimaa hanki muuten kuin ulkovaatteissa, mutta niissä se onkin loistava. Meillä on ollut kevyttoppahaalari, kauluria, rukkasta ja pipoa. Taattua laatua, jonka voi luottaa olevan Suomen säähän suunniteltua. Nyt myös tulossa ensimmäiset Reiman paljasjalkakengät, mitä odotan innolla. Hinta oli varsin hyvä, olisiko ollut reilut 50€, joten nämä menee varmaan kokeiluun heti tänä kesänä. Toivottavasti on hyvät. Löytyy kuulemma kokoon 40 asti!

Reiman haalari, Metsolan pipo ja Affen kengät 🖤 Aika vakiosetti näiltä merkeiltä.

Affenzahn (kengät)

Affet on muuten kengistä ollut suosikkeja. Mallit on hauskan värisiä ja koristettu kivoilla lasta miellyttävillä yksitiskohdilla, kuten läpän alta kurkistavalla hailla. Talvikengät menee leudoilla keleillä, mutta kunnon pakkasiin ne eivät meillä riitä. Sen sijaan välikausikengät ja lenkkarit on ihan huippuja. Kevyitä, joustavia ja silti ”kunnon” kenkiä eikä pelkkiä tossuja, jotka kuluu heti puhki. Myös mitat tuntuu lapsen jalkaan sopivalta. Tuttua luotettavaa laatua, jonka valitsen aina vaan uudelleen.

Affenzahnilta on ollut joka vuosi kesälenkkarit, välikausikengät ja/tai talvisaappaat.


Froddo
(kengät)

Toinen hyvä merkki kengissä on ollut Froddo. Näitä on käytetty enemmän ns. kaupunkikenkinä, koska usein meillä on ollut nahkaiset kengät käytössä. Tänä talvena on myös ihan Prismasta hankitut talvikengät, jotka on olleet hinta-laatusuhteelta ihan super hyvät. Froddo on vähän edullisempi kuin moni muu paljasjalkakenkä, ja laatu on siinä tosi hyvä. Affen jälkeen toinen suosikkimerkki kun kenkiä etsii.

Entä mikä ei ole toiminut?

En ole ollenkaan merkki-ihminen siinä mielessä, että tykkäisin esitellä brändien logoja tai tuoda siitä merkkivaatteiden ”merkkiä” esiin. Päinvastoin, musta se olisi todella noloa. Yksi syy näiden merkkien suosimiselle onkin niiden maanläheinen ote. Näillä ei prameilla tai korosteta jotenkin tiettyä statusta. Eikä ne edes ole mitenkään kalliita, paitsi jos vertaa vaikka H&M:n valikoimaan. Kestävyys on kuitenkin samalla ihan eri tasolla. Siinä, missä ne henkkamaukan vauvabodyt haalistuivat jo parin kuukauden käytössä, nämä merkit ovat aina kestäneet runsasta käyttöä ja rymyämistä menettämättä kuitenkaan vaatteen ominaisuuksia tai värejä. Meillä ainakin menee ruokaa vaatteille melkeinpä joka aterialla, joten pestävää kertyy. Samalla ne on tehneet hyvin kauppansa vielä kirpparilla jäätyään meille pieneksi.

Sen sijaan esimerkiksi Gugguu ja Mini Rodini ovat jääneet meillä tosi vähiin. Gugguun mitoitus on kerrassaan hämmentävä. Meillä on pienikokoinen lapsi, ja silti jopa yhtä kokoa isompana hankitut vaatteet ovat kuin makkarankuoria. Eivät näytä eivätkä tunnu mukavilta, kun jo kolmivuotiaana mekko kiristi päällä. Parit sortsit meillä on olleet käytössä ja hellehattu, mutta muuten olen skipannut nämä kuteet ihan kokonaan. Mekot olisi ihan söpöjä jos kangas olisi joustavampaa ja mitoitus väljempää.

Mini Rodinista sinänsä tykkään, mutta lähinnä ulkovaatteissa. Ja ne ovat hurjan hintaisia jopa käytettyinä. Joten hyviä kamppeita olen löytänyt muutenkin ja voinut skipata nämä. On meillä jotain yksittäisiä alelöytöjä ollut, mutta siihen se jää. Ei tee mieli maksaa yli 200€ haalarista, jossa on molemmissa polvissa reiät. Ei vaikka olisi muuten miten korkealaatuinen ja kestävä vaate vielä seuraavallekin.

 

Mistä lastenvaatteista te olette tykänneet?

 

Småfolk ❤️

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

2 kommenttia

  1. Krista kirjoitti:

    Tosi kiva postaus! Olisi vielä kiva tietää, millainen vartalonmalli teidän lapsella on, niin voisi arvioida sen perusteella, mitkä näistä merkeistä voisivat olla omalle lapselle hyviä.

    T. Pitkäselkäisen laiheliinin äiti

    • sarankotikolo kirjoitti:

      Hei, kiva kuulla että tykkäsit😊 hmm apua, miten sitä kuvailisi..meillä on ollut ikäänsä nähden pikkuruinen tyyppi, mutta mittasuhteiltaan varsin tasainen, ei siis mitenkään pidempi keskivartalo tms. Näissä kaikissa merkeissä mitoitus on musta rento ja joustava, vastaa varsin hyvin kokoaan. Metsola pienintä kokoa, ja siinä esim. paidat näyttää lyhyemmältä nopeammin kuin muissa merkeissä. En usko että pituuden kanssa olisi ongelmaa teilläkään. Istuu myös kivasti, ei purista eikä nuole ihoa, vaan mukavan rennot mutta paidatkaan ei mitään telttoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *