Saako vähän valittaa, koska nyt en enää jaksa tätä perhanan tilannetta? Monta viikkoa meni ihan kivasti. Tekemistä riitti, mieli pysyi positiivisena ja päivät vierähtivät nopeasti. Lupaus lämpimästä keväästä loisti edessä ja sen piti tuoda mukanaan vaikka mitä kivaa tekemistä. Vaikka ilmassa on vallinnut epävarmuutta, huolta ja ikävää, kesää kohti mennessä tätä poikkeusarkea vielä jaksoi. Olen koko ajan ajatellut, että kesä menee mukavasti ulkoillessa, koska kesällähän ollaan koko ajan ulkona joka tapauksessa, ja syksyllä näemme mikä tilanne on silloin. Mutta kuinka kävi? Ennätyskylmä kevät, räntää, lunta maassa, vettä, muutaman asteen lämpötiloja ja ennusteet, jotka eivät vala minkäänlaista toivoa paremmasta.

Täytyy sanoa, että nyt en enää jaksa!

Tässä on nyt ollut useampi riivatun päivä, kun on tehnyt vain mieli itkeä ja piiloutua peiton alle. Tämä pirun kylmä toukokuu yhdistettynä korona-arkeen on todella koetellut jaksamista. En enää kestä herätä aamuisin ja kohdata ulkona valkoisena hohtavaa maata, lenkkeillä päin näköä satavassa räntämyräkässä, pukea lapselle villahaalaria, hupparia, lapasia, rukkasia, softshelliä, kurahousuja, kumppareita ja ties mitä kerroksia. Vuosi sitten grillasimme omalla terassilla kesävermeet päällä ja huolehdimme ettei pieni vauva läkähdy. Tänä vuonna mietitään pitääkö talvihaalari ottaa vielä takaisin käyttöön.

Ilmasta valittaminenhan on täysin turhaa. Säälle ei mahda mitään, mutta omalle asenteelleen kyllä. Tässä vaiheessa omaa asennetta alkaa olla vaan aika mahdotonta parantaa. Olen vain odottanut mahdollisuutta retkeillä, tehdä piknikkejä, leikkiä rannalla, käydä ulkojätskillä. Viettää aikaa ulkona auringonpaisteessa ilman palelua. Kyllähän ne sadepäivät normaalisti saisi kulumaan, onhan Helsingissä tekemistä. Ja kavereille voisi mennä kylään, ravintolaan syömään tai jestas, kutsua ihmisiä meille peräti sisätiloihin. Kun kaikki normaali tekeminen on viety pois, ulkoilu on se ainut juttu. Ja perhana, kaiken tämän keskellä me ansaitsemme lämpöä, aurinkoa ja nautintoa siihen ulkoiluun!

Hyviä puolia

on ollut se, että meidän napero viihtyy ulkona säällä kuin säällä. Hän rakastaa sadevaatteita ja ottaa mielellään kurahousut jalkaan, eikä vesisade kunnon varusteissa tunnu missään. Hän on myös voinut edelleen nukkua päiväunet rattaissa terassilla, koska no eipä ole ollut liian kuuma. Ilma on myös puhdasta ja hapekasta, minkä itsekin huomaan lenkkeillessä. Lenkkeily onkin ollut henkireikä, joka parantaa mieltä välittömästi. Vaikka taivaalta sataisi pieniä puukkoja, ei tulisi mieleenkään jättää sitä väliin.

Vaikka se säästä valittaminen on tosiaan turhaa, puran tätä harmitusta nyt yleisesti universumiin ja toivon, että se helpottaa. Hoidin ärtymystä myös päiväunilla ja sepäs vasta hellikin mieltä. Pidän myös mielessä, että kesä on vasta edessä ja siitä ehtii tulla lämmin. Enkä edes vaadi liikoja, ei tässä olla niin hulluja että helteistä puhuttaisiin. Mutta edes se mukava +15, ei jatkuvaa jokapäiväistä sadetta ja kylmää tuulta. Niin, että ulos voisi vihdoin mennä ilman hanskoja ja pipoja ja kaikkia välikerroksia. Istua ihan vain aloillaan, eikä tehdä haarahyppyjä lämmitelläkseen. Ei kai se voi olla liikaa vaadittu? Joten joku sään henki, jos luet tämän, anna vähän lohtua. Kun Kroatian reissu jo peruuntui eikä lämpöön pääse matkaamaan pitkiin aikoihin (voi olla ettei todella pitkiin aikoihin), me tarvitsemme lämpöä tännekin. Sitä lämmön tuomaa lohtua, energiaa ja positiivisuutta. Sen aistii ilmassa heti kun aurinko paistaa ja lupailee vähän paremmasta.

Pakkohan kesänkin on edes hetkeksi tulla, eikö?

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook   

Parhaat ruokablogit  

Lue myös nämä

Nyt se uutisointi toden teolla räjähti, eikä koronatilanteelta voi enää välttyä. Olemme tosin seuranneet uutisointia aika ahkerasti alusta saakka ja tiedostaneet, että tämä virus tulee leviämään käsiin (kirjaimellisesti) myös Suomessa. Korona on vaikuttanut meidän elämäämme käytännössä vielä aika vähän, mutta se suunnitelmien tasolla se on vaikuttanut paljonkin. Koska en ole itse vielä töissä vaan lapsen kanssa kotona, elämme ihan samaa lapsen ehdoilla sujuvaa arkea kuin muutenkin. On kuitenkin odotettavissa, että tilanne tulee vaikuttamaan entistä enemmän ihan jokaiseen suomalaiseen.

Mökkielämää

Lähdimme keskiviikkona perheeni mökille viettämään pitkää viikonloppua. Tämä oli ollut suunnitteilla jo helmikuun alusta saakka, eikä liittynyt millään tavalla koronaan. Mutta täytyy sanoa, että olipa hyvä ajankohta! Kun me täällä katselimme hentoa lumisadetta ikkunasta, veimme pikkulinnuille ruokaa, nukuimme pitkään ja saunoimme, Helsingissä kaupat tyhjenivät vessapaperista ja riisistä ja uutisissa alkoi toistua sana valmiuslaki. Täällä luonnon keskellä eristyksissä tunsi äkkiä olevansa erityisen hyvässä turvassa.

Minun oli tarkoitus jäädä vielä muutamaksi päiväksi lapsen kanssa miehen palatessa sunnuntaina töihin, mutta jotenkin alkaa tuntua siltä että jäämmekin määrittelemättömäksi ajaksi. Mikäs täällä mökillä on ollessa, meillä on kaikki mukavuudet tiski- ja pyykinpesukoneesta alkaen, kaksi saunaa, palju, sulat metsätiet lenkkeilyä varten ja iso piha, jossa lapsi voi leikkiä ja koira ulkoilla vapaana. Ja täällä olemme todellakin karanteenissa. Lähikauppaan on reilu 8km ja pakastin on täynnä hirvenlihaa. Meillä ei ole mitään hätää.

Vanhempani ja veljeni tulevat mökille viikonlopuksi ja kuka tietää, kenties täällä on pian myös siskoni perhe koulujen sulkiessa ja sukulaisia mökki täynnä. Pihalla on aittoja jotka saa lämpimäksi ja tilaa kyllä riittää. Ainakin olisi myös seuraa, emmekä olisi täällä viikkokausia kolmistaan. Mieskin varmaan palaa takaisin ensi viikon aikana ja tekee etätöitä.

Peruttuja matkoja

Onnekseni en ole juuri ostanut teatteri- tai konserttilippuja, jotka jäisivät käyttämättä. Sen sijaan päiväreissu kaverin kanssa Tallinnaan ja perheen kanssa varattu viikon matka Dubrovnikiin huhtikuun lopussa eivät tule onnistumaan. Se on ollut tiedossa oikeastaan siinä vaiheessa, kun Italiassa alkoi koronatapauksia olla aina vain enemmän, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä tuli Suomeen. Matka oli odotettu ja totta kai se harmittaa, mutta matkalle pääsee myöhemminkin. Eipä se kovin hauska loma olisi peikko olkapäällä ja ihmisten ollessa eristyksissä. Puhumattakaan siitä, että joutuisi sairaalahoitoon ulkomailla tai ei pääsisi sieltä kotiin. Liikaa turhia riskejä, joita en pienen lapsen kanssa ota. Saatamme myös olla miehen kanssa jossain määrin riskiryhmää, en tiedä. Miehellä on sairauksia, emmekä tiedä kuinka vakava tauti hänelle olisi. Itse olen sairastanut kaksi keuhkokuumetta, ja myös influenssan sairastaminen alkoi painua keuhkoihin. On siis oletettavaa, että myös korona aiheuttaisi minulle keuhkokuumeen. Vaikka lapsi ei sairastuisi vakavasti, kipeä lapsi on aina surullinen näky. Ja jos olemme kaikki sairaana ja itse vaikka keuhkokuumeessa, kuka hänestä pitäisi huolta?

Tervettä varovaisuutta

Me emme ole hamstranneet, seonneet, panikoineet tai piiloutuneet. Mutta kyllä nämä uutiset on syytä ottaa vakavasti, eikä vähätellä tilannetta koska ”ei se nyt minulle ole uhka”. Kukaan ei tiedä kuinka vakavasti itse tai läheiset tämän taudin sairastaisivat. On myös jokaisen vastuulla tehdä osansa, että taudin leviäminen saadaan kuriin. Ulkoministeriö muun muassa suosittelee unohtamaan matkustamisen. Mielestäni on uskomattoman itsekästä, jos nyt lähtee ulkomaille lomalle. Jokainen tietää kuinka ihanaa reissuun on päästä, mutta elämme poikkeustilanteessa. Saako menetettyä lomamatkaa tai peruttuja tilaisuuksia harmitella? No totta kai. Kyllä meitäkin toden teolla harmittaa. Saa olla surullinen ja vihainenkin tilanteesta ja silti samaan aikaan ymmärtää, että terveys on tärkeintä ja tämä on vain väliaikaista. Olen itse valtavan kiitollinen siitä, että meillä on mökin kaltainen paikka jossa voimme rauhassa ja turvassa odottaa tilanteen rauhoittumista.

Koronaviruksen leviäminen on pistänyt koko maailman täysin ennen näkemättömään tilanteeseen. Jos itse tauti ei huolestuta, niin sen aiheuttamat toimet todellakin pistävät huolestumaan. Niihin ei olisi ryhdytty turhan takia, eikä vastaavaa tilannetta ole ollut edes vanhempieni elinaikana. Joten ottakaa tilanne vakavasti, mutta älkää panikoiko. Sen peffan voi pyyhkiä muullakin kuin vessapaperilla, jos se nyt todella pääsisi loppumaan. Tehkää mitä voitte pitääksenne itsenne ja läheisenne terveenä, ja toivotaan, että tilanne rauhoittuu pian ja pääsemme kaikki palaamaan takaisin siihen ihanaan normaaliin elämään.

MUISTA MYÖS OSALLISTUA UPEAN HIUSTENHOITOPAKETIN ARVONTAAN TÄÄLLÄ!