Mökillä palautumassa
0Lähdin lapsen kanssa saikkuviikolla äitini kyydissä mökille. Ensin lepäilin sairaslomaviikon rauhassa loppuun, ja sitten aloin alkuviikosta taas tehdä töitä. Leppoisasti mökillä ollessa päivät sujuvat. Napero sai olla isovanhempien hoidossa ja kun kodin velvoitteet pitkälti puuttuvat, sai itsekin ottaa iisin alun työarkeen taas. Mökki on kyllä sellainen, että ei ole parempaa paikkaa kuin olla mökillä palautumassa. Ympärillä korkeat hanget, täysi rauha ja vielä äidin hoivaamana ruoka valmiina pöytään, niin ai että.
Saikkuviikolta töihin
Saikkuviikon aikana olo oli vielä aika väsynyt, osin varmasti myös lääkkeiden takia. Alkuun oli myös kova pakkanen, enkä viitsinyt ulos vielä mennä, mutta viikonlopun myötä pakkanen lauhtui sen verran että aloin vähän kokeilla myös ulkoilua. Lähinnä lapsen leikkejä katsellen. Vähän sitä on varovainen nyt sen suhteen ettei vahingossakaan tee mitään liikaa, varsinkaan tässä vaiheessa, kun toipuminen on vasta käynnissä. Ja kuitenkin pitää alkaa myös rohkeasti liikkumaan, sillä se osaltaan edistää toipumista. Rauhassa kävellen ja joogaten nyt alkuvaiheessa. Kylmää ilmaa pitää myös varoa, mutta onneksi tässä ollaan jo helmikuussa ja kevät on pian edessä.
Olisipa ihanaa päästä nyt etelän kosteaan lämpöön muutamaksi viikoksi!
Mökillä pelailtiin pelejä, luettiin, leivottiin ja katseltiin leffoja. Käytiin kevyesti saunassa ja syötiin hyvin. Aika mukavaa yhdessä olemista. Päivisin piipahdin vähän ulkona, muuten tein töitä ja lapsi touhusi isovanhempien kanssa. Töiden parissa jatkaminen oli alkuun vähän kankeaa, kun pää tuntui olevan ihan jumissa, mutta kyllä se siitä vähitellen alkoi sujua ja tuntuikin mukavalta päästä taas töihin kiinni.
Koronaa piilossa
Suurin syy mökille lähtemiseen nyt oli päiväkodissa riehunut korona. Kun itse olin keuhkokuumeessa ja kuulimme, että päiväkodissa on useampi lapsi nyt koronan takia poissa, päätimme siltä seisomalta pitää lapsen seuraavat pari viikkoa poissa. Ei koronalta varmaan voi kovin kauaa enää välttyä, mutta nyt samaan aikaan sitä ei halunnut enää sairastaa. Ehtisi nyt ainakin jossain määrin toipua aiemmasta.
Naperohan otti loman aika riemulla vastaan. Päiväkodin jatko menee nyt alkuvuoden osalta ihan pipariksi, kun tässä muutenkin vasta totuteltiin arkeen yli kolmen viikon joululoman jälkeen. No, tämän jälkeen totutellaan arkeen sitten taas ihan rauhassa. Päiväkotipäivät selkeästi väsyttävät, ja vaikka siellä hyvin menee, ei hän sinne ikinä haluaisi mennä ja usein siitä puhuminenkin aiheuttaa itkua. Kai siinä aika ja ikä sitten auttaa. Ja tärkeintä, että päivisin on kuitenkin reippaalla ja iloisella mielellä, puhelias ja mielellään touhussa mukana. Tietää, että hyvin siellä kuitenkin sujuu.
Mutta nyt vielä nauttien lomatunnelmasta mökillä.
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Se kun huomaa toivovansa enterorokkoa
Jotenkin nykyään kun päiväkodista kuuluu, että siellä on nyt liikkeellä sitä ja tätä ja tota, odottelen että no loppuviikosta se on vissiin sitten meilläkin. Tällä kertaa sellainen hauska kuin enterorokko. Ensin lapsella, ja kun luulin meidän jo selvinneen säikähdyksellä, vaikutti sen iskeneen minuunkin. Vaikka rakkuloiden määrä ja oireet kauhistuttivat jo etukäteen, tässä olikin pian pisteessä kun huomasi toivovansa että olisi nyt vaan sitä enterorokkoa – eikä mitään muuta…
Taudista toiseen
Lapsi sairasti enterorokon todella lievänä – en olisi varmaan edes osannut yhdistää kyseiseen tautiin jos päiväkodista ei olisi varoiteltu. Hän valitteli muutaman päivän kipeää kurkkua, missä rakkuloita näkyikin. Maistui vain lämmin ruoka ja juoma. Kuumetta oli yhtenä päivänä, muuten ihan normi meininki. Suun ympärille ja peffaan tuli ihan muutama rakkula. Mutta that’s it.
Meidän piti lähteä perjantaina mökille ja lapsen olla seuraava viikko lomalla, mutta torstain ja perjantain välisenä yönä minulle nousi kuume ja tuli ikävä yskä. Oli niin paha mieli koko yön, kun tiesin että lapsen loma pitää perua emmekä pääsekään lähtemään. Ja muutenkin viikonloppu edessä, kun olisin halunnut viettää hänen kanssaan kunnolla aikaa. Todella harmitti. Lisäksi mielessä kauhutarinoita joka suuntaan, aina siihen asti, että iho kuoriutuu vielä kuukausien päästä ja kynnet irtoavat.
No, lauantaina oma olo olikin sitten vielä pahempi, vuoronperään palelin kuumeen noustessa tai hikoilin itseni läpimäräksi sen laskiessa. Sen aikaa kun lääke vaikutti, olo oli ihan ok, eikä vielä merkkiäkään näppylöistä. Jaksoi syödä ja käydä suihkussa. Lapselle oli sitten mummon luona iskenyt mahatauti, mikä lisäsi oman osansa tähän soppaan. Hän lepäili isovanhempien luona iltapäivään ja kun olo vaikutti tasaantuneen ja oksentelu loppuneen, mies haki hänet autolla kotiin talvimyrskyn jyllätessä. Olipa ihana hetki saada hänet kainaloon! Siinä sitten yhdessä lepäiltiin sohvalla ja katseltiin elokuvaa. Yöksi vielä varuilta ämpäriä sängyn viereen, mutta oksentelu oli onneksi ohi ja vaikka ruoka maistui vähän tavallista huonommin, kunto oli ihan kohdillaan ja touhu jatkui normaaliin tapaan.
Sahaava kuume ja paheneva yskä
Itselläni ei niitä näppyjä vaan näkynyt, yskä paheni ja kuume sahasi edelleen palelun ja hikoilun tyyliin kellon ympäri. Kävin koronatestissä, ihan vain sulkemassa senkin vaihtoehdon pois ja että pääsen helpommin lääkäriin. Maanantaina kävin sitten lääkärissä tietäen jo valmiiksi, mistä tässä varmaan on kyse.
Jep. Keuhkokuume. Taas.
Nyt on siis menossa neljäs keuhkokuume. Mitä hittoa. En ymmärrä mistä näitä tulee ja miksi. Ehkä nyt oli alkuun enterovirus, en tiedä. Mutta teen töitä etänä kotona, en ole nähnyt ketään tai käynyt missään. Mistä tämän on voinut taas saada. Alkaa oikeasti pelottamaan mistä tässä on kyse tai mitä kaikesta vielä seuraa. Miten monta keuhkokuumetta sitä voi sairastaa, ennen kuin ei enää voikaan?
Lue aiemmasta Kolmas keuhkokuume ja Keuhkokuumeesta toipuminen.
Yskä on aika ikävä tällä kertaa, alkuviikosta oli välillä vaikea puhua ilman hirveää yskäkohtausta. Olen hengitellyt Wello2-laitteella joka välissä ja koittanut saada limaa irtoamaan. Mutta antibiootit alkoivat myös heti tehota, sen huomasi, kun vihdoin sai jättää edes särkylääkkeet ja nukkua yön ilman kamalaa palelua ja likomärkiä lakanoita. Mutta ei silti paljon naurata.
Eipä tässä auta kuin taas kerran aloittaa toipuminen alusta. Maltilla. Kärsivällisesti. Onhan tätä tehty ennenkin.
Enpä olisi uskonut olevani pisteessä, kun ihan huomaa toivovansa enterorokkoa. Ei varmaan kiva tauti sekään, mutta olisi se edes kiva joskus saada joku muu diagnoosi kuin tämä.