Lapsen ei pitäisi saada kaikkea. Mielestäni tärkeä asia opettaa pienestä pitäen. Mutta kun itse tekisi mieli hankkia vaikka niin mitä? Olen vakaasti sitä mieltä, että lapsen ei todellakaan pidä saada aina jotain. Ei ole hyvä oppia siihen, että aina ostetaan ja aina tulee uutta tavaraa. Uskon muutenkin elämyksiin parhaina lahjoina, ja pääasiassa keksin siskontytöillekin aina lahjaksi jotakin hauskaa yhteistä tekemistä tavaralahjojen sijaan. Siitä jää ihania muistoja itsellenikin, ja olen todella onnellinen siitä, että olen saanut viettää heidän kanssaan niin paljon aikaa ja rakennettua läheisen suhteen molempiin.

Oman lapsen kanssa olen ollut alusta asti aktiivinen menijä, ja olimme aikanaan (ah pre-korona elämä, miss you!) säännöllisesti liikkeellä kahviloissa, ravintoloissa, museoissa ja tapahtumissa. Vauva-aikana ystävien tapaaminen lounaan merkeissä oli vielä helppoa, kun parhaassa tapauksessa vauva nukkui läpi ruokailun. Tekeminen oli lähinnä itselleni mieluisaa ja oli ihanaa olla menossa vauvan kanssa kotona istumisen sijaan. Lapsen kasvaessa aloin miettiä tekemisiä enemmän yhteiseksi huviksi.

Synttärilahja 9v:lle: Harry Potter maraton kaikilla herkuilla ja yökyläily tädin luona, ihan kahdestaan!

Me teemme

retkiä, museovierailuja, kahvilareissuja… Vaikka korona on taas ikävästi kiihtynyt ja pitää miettiä minne tässä tilanteessa viitsii enää mennä, ehdimme loppukesän ja alkusyksyn aikana kierrellä muun muassa Luonnontieteellisessä museossa, Kansallismuseon Muumi-näyttelyssä ja Sealifessa sekä Tropicariossa. Kaikkiin näihin oli pääsymaksu, joten ilmaisesta tekemisestä ei ollut kyse, mutta maksoin kuitenkin elämyksestä enkä tavarasta. Sealifen museokaupasta mukaan kotiin lähti parin euron arvoinen muovinen merihevonen, ja Tropicariosta puolestaan vastaava käärme. Niitä on uitettu kylvyssä, mutta aika pian kotiin tuomisen jälkeen ne jäivät heitteille. Miksi siis ostin lapselle nuo lelut, kun ilmankin olisi pärjännyt? Koska tuntui, että hänen oli kiva saada jokin pieni muisto. Merihevosen viemistä kylpyyn odotettiin koko loppupäivä. Se oli hetkellistä hauskaa, mutta ilmankin olisi pärjännyt.

Lisäksi lapsi on vielä niin pieni, ettei osaa varsinaisesti vaatia ”saamista”. Kun vietimme miehen kanssa kahdestaan päivää Porvoossa ja kävimme vanhan kaupungin ihanassa lelukaupassa, toin tuliaisiksi pari pikku tavaraa nukkekotiin. Niitä oli hauska valita, ja ne sopivat nukkekotiin hienosti. Mietin kuitenkin miten helppoa lapsi on totuttaa siihen, että aina voi odottaa saavansa jotain, vaikka lapsen ei pitäisi saada kaikkea.

Ostan koska se on kivaa

Minä rakastan leluja. On ollut ihanaa miettiä lapselle lahjoja ja kaikkea mahdollista ihanaa, millä hän voisi päästä leikkimään. Siksi keksin jatkuvasti uusia leluja, joita haluaisin hänelle antaa. On ollut lumoavaa seurata miten oma leikki kehittyy ja omat mielenkiinnon kohteet tulevat esiin. Meillä on aika klassinen tyttö siinä mielessä, että hän rakastaa nukkeja, pehmoleluja ja nukkekotileikkejä. Häntä ei ole niiden pariin erityisemmin ohjattu, vaan lelulaatikossa lojuneet kaksi omaa vanhaa nukkeani alkoivat jossain vaiheessa kiinnostaa. Nukke viedään eteiseen rattaisiin nukkumaan, sille kannetaan ruokapöytään oma lautanen ja lusikka ja sitä hoivataan kaikella mahdollisella hellyydellä. Samoin mökillä huomasin miten innoissaan hän näperteli nukkekodin parissa, ja hankin keväällä poikkeusolojen aikana oman nukkekodin meille kotiin. Rakentelemme lisäksi usein legoja ja luemme paljon kirjoja. Luojan kiitos kirjastoista, joista saa haettua vaihtelua lukemiseen. Olisipa vielä lelulainaamoita, jotka tarjoaisivat saman!

Ruokapöytä on usein täynnä jengiä

Olen yrittänyt seurata millaisista leluista ja tekemisestä hän kiinnostuu ja parhaani mukaan tukea sitä. Sikäli olen todella iloinen nukkeleikeistä, että ymmärrän niitä itse huomattavasti paremmin kuin autoratoja. Synttärilahjaksi hän saa uuden todella hienon nuken, jolle tulee sitten vielä jouluna perästä erilaisia hoitotarvikkeita ja vaihtovaatteita. Niitä on ollut aivan ihana hankkia, enkä malta odottaa, että saan nähdä hänen ilmeensä lahjaa avatessa. Siihen se lahjojen ostaminen ja tavaran antaminen perustuukin – lapsen kasvoilla paistavaan iloon. Kuka nyt ei haluaisi ilahduttaa?

Mutta entä sitten, kun ilo ei ole enää aitoa, vaan on oppinut vaativaksi ja pahimmillaan purkautuu ulos pettymyksenä kun saatu tavara onkin vääränlainen? Kun on opittu vaatimaan, haluamaan ja saamaan liikaa, eikä mikään tunnu enää miltään? Kun huone täyttyy tavarasta, jolla ei ole mitään tunnearvoa, jolla ei koskaan leikitä ja jonka katoamista ei edes huomaisi? Kun lapsen ei pitäisi saada kaikkea, mutta itse tekisi mieli hankkia?

Vähällä pärjää parhaiten

Tässä myös pätee vanha sääntö, että vähemmän on enemmän. Meille riittää tälläkin hetkellä ne muutamat lelut, joilla lapsi pääsääntöisesti leikkii. Nyt meille riittäisi nukkekoti ja siellä asuvat pikkuotukset, yksi nukke, legot, tietyt kirjat ja unilelut. Ei muita juuri käytetä. Välillä hyllystä kaivetaan muita lelulaatikoita ja sieltä esiin palikoita, palapelin palasia tai puinen kahvinkeitin. Ne ovat olleet ihan hauska lisä. Mutta pääasiassa lelulaatikot ovat aika tyhjillään.

Olen itse sen verran järjestelijäfriikki, että yritän pitää ne muutamat lelut omissa laatikoissaan enkä kestä ajatusta, että joka paikka pursuisi tavaraa. Palapeli yhdessä, legot yhdessä ja pinottavat purkit yhdessä. Lattialla oleva isompi lelulaatikko on varattu nukkea ja sen (tulevia) tarvikkeita varten. Kun leluja kertyy lisää, vanhoista voi hankkiutua eroon. Turha säilyttää sellaisia, joita ei ikinä käytetä ja etenkin sellaisia, joista on kasvettu ohi. Kun leluja on vain vähän, leikki on keskittyneempää ja luovempaa. Etenkin nukkekoti on varsinainen aarreaitta, jossa mielikuvitusta saa käyttää. Sitä on myös helppo jatkaa esimerkiksi uusilla kalusteilla, jolloin leikki kehittyy eteenpäin lapsen kasvaessa. Nyt minimalismi on valttia, jotta kädet eivät vain huido liian ahdasta sisustusta nurin. Tuon ikäiselle riittää, että on se yksi tuoli tai sänky jolle yhtä pupua asettelee.

Korona asettaa elämälle nyt rajoitteita, mutta tulevaisuudessa meillä on varma tavoite antaa kasvavassa määrin myös omalle lapselle tekemislahjoja. Se ei tarkoita, ettei hänelle ikinä hankittaisi leluja tai annettaisi mitään ihan vain antamisen ilosta. Tavoite kuitenkin on, ettei saamisesta ja ostamisesta tule itseisarvoa, vaan saatu tavara todella merkitsee jotain. Kuten se synttärilahjaksi tuleva nukke, jonka uskon olevan todella mieluinen. Käytin paljon aikaa löytääkseni todella hyvän nuken, joka kestää aikaa ja olisi ainutlaatuinen.

Lapsi ei tarvitse uusia leluja, mutta minä tarvitsen!

Se on nimittäin yksi syy, miksi haluaisi itse hankkia lisää. Kaipaan vaihtelua. En jaksa pyöritellä käsissä niitä samoja Sylvanian Families – hahmoja, pukea niille samoja pöksyjä ja rakentaa joka päivä legoista maatilaa. Pienen lapsen kanssa joutuu hillitsemään lähinnä itseään pikemmin kuin lasta. Uskon, että se helpottaa kun lapsi leikkii enemmän itse. Eipä siinä vaiheessa ole niin väliä vaikka riisuisi ja pukisi leluja tuntikausia putkeen. Mutta kun tässä vaiheessa hän riisuu, ja minä minuutin välein puen, antaisin välillä käteen todella mielelläni uuden lelun, jonka ihmettelyyn menisi aikaa. Kun tällä hetkellä ne muut menemiset ovat aika rajallisia. Ulkoilemme kyllä paljon, mutta ei voi kieltää etteikö sekin olisi ollut helpompaa kesäaikaan.

Nukkekotiin olisi hauska kerätä tarvikkeita, hyllyt täyttää uusilla kirjoilla ja kaappeihin hankkia toinen toistaan ihanampia vaatteita. Fakta kuitenkin on, että liikoja vaatteita ei ehdi käyttää, kirjoista luetaan jatkuvasti niitä samoja suosikkeja ja liika tavara hukuttaa alleen myös ne hyvät lelut, joilla aidosti haluttaisiin leikkiä. Pistän siis aika surutta eteenpäin ne lelut, joilla ei ikinä leikitä.

Samat lelut jaksaa kiinnostaa

Lapsi haluaa toistoja, rutiineja ja tuttuja juttuja, minä haluan sitä uutta ja erilaista. Minä olen se, jonka päässä on tarve uuden hankkimisesta, ja minulta se siirtyy todella helposti myös lapselle, jos aina lelukaupan ohi kulkiessa mukaan tarttuu uusi tavara. Siltä haluan välttyä. Sen sijaan haluan tuoda iloa,  mitä seuraa teatteri-illan, elokuviin menon tai konsertin odottamisesta. Päivästä huvipuistossa tai retkestä metsään kaverin kanssa. Se ei poista iloa, mitä joululahjan avaaminen voi myös antaa. Mutta ne kaksi voivat myös kuulua yhteen. Voi avata paketin, jonka sisältä saa ”lahjakortin” ja lupauksen tulevasta. Sellainen lahja jatkuu vielä juhlapäivän jälkeen.

Kavereiden luona ja mökillä saa vaihtelua omiin leluihin, minäkin, ja kun jokin leikkivaihe menee ohi, sitten voi keskittyä leluihin sen uuden vaiheen ympärille ja hankkiutua vanhoista eroon. Niin kauan kuin nuket kiinnostavat, hankin mielelläni tarvikkeita nukella leikkimiseen, kuten tuttipullon ja vaihtovaatteet. Jos ja kun nukkevaihe menee ohi ja kiinnostus siirtyy vaikka lautapeleihin, sitten voidaan etsiä erilaisia kiinnostavia lautapelejä. Lapsi osaa kyllä kertoa hyvin pienestä pitäen mikä häntä itseään aidosti innostaa. Ja se on ollut vanhemmuuden hienoimpia puolia, seurata millainen persoona meillä kasvaa ja mistä hän on kiinnostunut. Ja se mielikuvitus! Teen kaikkeni sen eteen, että mielikuvitus ja luovuus saavat aina vain kukoistaa. Siksipä hillitsen itseni, ihailen ja ideoin, ja annan lapsen kuvitella mahdollisimman paljon.

Lue myös

Miksi jouluvauva on ihan paras

Äitienpäivä vai äiti joka päivä?

Viikko keskellä korona-arkea

Meidän viikko

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit 

Olen tällä hetkellä hoitovapaalla ja vietän menevää arkea 1v 9kk ikäisen tyttäreni kanssa. Olemme yleensä aika paljon menossa, näemme kavereita ja pyrimme olemaan liikkeellä. Myös nyt meidän viikko on ollut täynnä touhua! Korona pistikin keväällä elämän aika uusiksi, ja totutut menot vaihtuivat lennosta enemmän kotipiirissä olemiseen. Edelleen elämme varovaisesti, mutta ihmisiä tavaten. Vältämme julkisia liikennevälineitä ja liikumme pääasiassa pyöräillen ja myös autolla. Toivon todella, että saamme myös jatkaa tätä arkea syksyn ja talven tullen ilman uusia tiukkoja eristäytymisiä. Sitä kestää vielä ilman elokuvissa ja ravintoloissa käyntiä, mutta ei ilman ihmisiä.

Ihan pienestä pitäen meidän palleromme on ollut tyytyväisimmillään saadessaan olla liikkeellä. Viime talvena kävimme paljon tapaamassa kavereita lounaan tai kahvittelun merkeissä, työntelin vauvaa rattaissa kävelyllä tai juoksulenkillä, kyläilimme ystävien luona… Aktiivinen arki rytmitti päiviämme mukavasti ja vauva sai ihmetellä ympäristöään yllin kyllin. Nyt isompana hän pääsee touhuamaan jo eri tavalla, ja hiekkalaatikolla saattaa mennä pitkä tovi. Koska itse kaipaan menevämpää tekemistä, pyöräilemme usein tutustumaan hiekkalaatikoihin vähän kauempana tai retkeilemme muuten vain ympäriinsä. Aktiivisen arjen parissa olemme siis myös jatkaneet, vaikka poikkeusaika on väkisinkin muutoksia saanut aikaan, ja tässä vähän meidän viikko esimerkkiä siitä millaisissa menoissa ne päivät kuluvat. Tällä viikolla kavereita tuli harvinaisen vähän, koska flunssat pakottivat taas perumaan. Onneksi muita sosiaalisia kontakteja sentään oli!

Kyseessä siis viime viikko.

Meidän viikko

Maanantai

Aamulla olin itse vähän koomassa, ja ajattelin että piristystä voisi tuoda retki Falkullaan. Mutta enpä sitten ottanut selvää minne Google Maps yritti ohjata, ja totesin kellon olevan jo sen verran että meidän on turha pyöräillä sinne vain kääntyäksemme heti takaisin. Pyöräilimme sitten hetken ympäri Vallilaa jonka jälkeen pysähdyimme vielä hetkeksi oman pihan leikkipaikalle, kunnes alkoi satamaan.

Päiväunet jäivät jostain syystä kovin lyhyiksi. Olimme hetken omalla pihalla koko perhe, kunnes mies lähti hakemaan Prismaan tehtyä ruokatilausta. Ja taas alkoi satamaan, joten päädyimme sisälle leikkimään. Miehen kaveri tuli kylään ja päätyi leikkimään lapsen kanssa nukkekodilla. Söimme yhdessä tacoja, ulkoilimme vielä koiran kanssa ja iltapuuhien kautta nukkumaan.

Tiistai

Aamupalan jälkeen leivoimme pikaisesti mustikkapiirakkaa ja, koska taikinaa tuli tehtyä turhan reilusti, muutamat muffinssit. Sen jälkeen lähdin lapsen kanssa lenkille Töölönlahdelle. Hölkkäilyn lomassa pysähdyimme katselemaan lintuja. Kotona jäimme leikkipaikalle, ja lapsen touhutessa hiekkalaatikolla itse vielä vähön kyykkäsin, punnersin ja venyttelin.

Päiväunien jälkeen kaverini tuli käymään. Söimme mustikkapiirakkaa ja menimme vielä ennen ruokaa ulos. Kaverin lähdettyä söimme, ja menimme koko perhe käymään yhteisen ystävän luona, jolla on puolisen vuotta vanhempi lapsi ja toinen tulossa päivänä minä hyvänsä. Miten ihanan normaalilta tuntuukaan nähdä ihmisiä sisätiloissa, antaa lasten leikkiä, istua itse toisen sohvalla! Aiemmin meidän viikko olisi ollut täynnä vastaavia leikkitreffejä, mutta se pirun korona.

Keskiviikko

Keskiviikkona vaihdoin lapsen hetkeksi isompaan, kun omani meni päiväksi mummon ja vaarin hoitoon iloisesti vilkutellen, ja vietin kahden keskistä aikaa siskoni nuoremman lapsen kanssa. Oli aika virkistävää olla päivä viisivuotiaan seurassa. Olin pakannut meille reppuun lounaseväät, ja lähdimme pyöräillen retkelle. Kävimme Lammassaaressa ja Kuusiluodossa missä oli evästauko, söimme ex tempore matkalla kohdalle osuneet vohvelit, kävimme katsomassa Vanhankaupunginkoskea ja pyöräilimme takaisin karkkikaupan kautta. Meille sattui mieletön tuuri ilman kannalta, sillä koko aamupäivän paistoi aurinko ja oli ihanan kesäistä, ja heti päästyämme sisälle alkoi sataa kaatamalla. Toiveissa oli elokuva, ja katsoimme yhdessä Lumikin.

Oma napero tuli kotiin illansuussa, ja ehti vielä leikkiä serkkunsa kanssa. Mies oli lähtenyt aamulla mökille ja olimmekin loppuviikon kahdestaan. Käytimme koiran lenkillä ja vaikka matka ei ollut pitkä, siinä kesti tovin. Lapsen suosikkijuttuja on nyt hyppiä, ja kun jokaiselta kadun kynnykseltä ja kiveltä hypellään alas useamman kerran, matkaan kuluu aikaa. Mutta se on koiravanhuksellekin ihan hyvä juttu.

Torstai

Lapsi heräsi poikkeuksellisesti itkuisena jo ennen puoli seitsemää. Kenties oli nähnyt pahaa unta. Kävin pari kertaa peittelemässä uudelleen ja rauhoittelemassa, ja sen jälkeen unet jatkuivatkin yli puoli yhdeksään. Yleensä hän nukkuu puoli kahdeksaan, kahdeksaan. Aamutoimet ripeästi pois alta ja koira ulos. Vastaan tuli pieni yllätys, nimittäin karannut kana. Yritimme käydä koputtelemassa omistajien ovelle, mutta siellä ei taidettu olla kotona. Jospa kana löytäisi takaisin kotipihalle. Joka tapauksessa se oli meistä aika hauska sattuma. Harvemmin tuolla kanoja tepastelee vastaan.

Aamu oli kylmä ja harmaa, ja lähdimme käymään Linnanmäen Sea Lifessa. Sinne piti ostaa lippu etukäteen tietylle ajalle. Minulla oli maski mukana, mutta koko paikassa oli samaan aikaan vain toinen äiti ja tytär ja he menivät omia menojaan, joten saimme käytännössä kierrellä paikassa kahdestaan. Hait olivat selkeästi vaikuttavia ja merihevoset. Kaupasta löytyi sitten vielä pieni merihevonen illan kylpyleluksi.

Matkalla kotiin käytiin nopeasti kaupan kautta hakemassa herkkuja seuraavalle päivälle. Täytyy sanoa että näinä aikoina paperihaavat käsissä ovat vihoviimeinen juttu, kun käsiä desinfioi viiden minuutin välein.

Päiväunien aikana tein itse pihahommia ja raivasin muun muassa kahdeksan viikon mökkeilyn aikana kuolleet kasvit pois. Kaipaan kuollakseni pihalle vesiletkua ja porttia, jotta siivoaminen olisi helpompaa. Ei ole kätevää kantaa kahta jätesäkillistä vanhaa multaa sisäkautta pihan toisella puolella olevaan roskikseen.

Päiväunien jälkeen veimme koiran ulos ja lenkkiin menikin pidempi aika. Kävimme sisällä syömässä ja menimme vielä pihan leikkipaikalle. Illalla kylpy pitkän kaavan mukaan, kun uusi merihevonenkin sukelsi veteen.

Perjantai

Heräsin itse jo ihan täpinöissäni, sillä edessä oli kauan odotettu ilta. Kävimme lapsen kanssa aamulenkillä juoksurattaiden kanssa, ja jäimme vielä vähäksi aikaa kotipihalle leikkimään. Päiväunien jälkeen koira nopeasti pissalle ja jäimme pihalle odottamaan serkun tuloa.

Siskoni vanhempi lapsi tuli meille yökylään, ja viiden aikaan miehen vanhemmat hakivat oman naperon heille yöksi. Käytimme siskontytön kanssa koiran lenkillä, tilasimme Woltista pizzaa ja kasasimme sohvan täyteen kaikenlaisia herkkuja. Meillä oli nimittäin Harry Potter – maraton, josta on ollut puhetta pitkään ja jota olen itse odottanut siitä saakka kun tuo lapsi syntyi. Olimme molemmat aika innoissamme, ja olipas muuten super kiva ilta!

Lauantai

Heti herättyämme jatkoimme Pottereiden katsomista aamupalan ohessa. Itse olin vähän koomassa, mutta mikäpä siinä kahvikupin kanssa sohvalla heräillessä. Milloin olisi viimeksi tullut vain lojuttua sohvalla katsomassa leffoja? Varmaan joskus ennen lapsen syntymää kun olen ollut kipeänä. Teki niin hyvää, ja seura oli mitä parasta. Siskontyttö sanoi että hänestä tuntuu ihan kuin olisi kaverin luona, ja täytyy sanoa että niin minustakin. Voiko tätinä parempaa palautetta enää saada?!

Kolme Potteria ehdittiin maratonin aikana katsoa.  Jäin puolen päivän aikaan yksin ja kaipasin kaiken löhöilyn jälkeen liikuntaa. Kävin heittämässä pikaisen reilun 5km lenkin ja tulin kotiin jumppaamaan kuminauhoilla, jotka vastikään hankin. Vähän loppui luovuus kesken enkä lopulta keksinytkään mitä olisin vielä niiden kanssa tehnyt, mutta tulipahan jotain heiluttua. Söin lounaan ja lähdin koiran kanssa hakemaan omaa lasta kotiin. Siellä odoteltiin päiväunien jälkeen hiekkalaatikolla ja juostiin iloisesti vilkuttaen syliin.

Kävelimme kotiin Laakson ratsastuskentän kautta, missä oli kouluratsastuskilpailut. Miehen vanhemmat kävelivät mukana. Syömisen jälkeen pyöräilin vielä lapsen kanssa uudestaan katsomaan hevosia.

Sunnuntai

Aamu oli niin synkän harmaa ja tihkusateinen, että päätin välttää hiekkalaatikon ja lähteä lenkille. Juoksemiseen kostea ilma sopi loistavasti. Kotona pistin saunan päälle ja kävimme naperon kanssa päiväsaunassa ja kylvyssä ennen lounasta. Päiväunien aloitus vähän venähti, mutta saunan ja ruuan päälle ainakin nukutti. Meitä molempia.

Iltapäivällä kävimme Ruskeasuon Keskustallilla ponitaluksessa. Kävimme siellä ensimmäisen kerran viikkoa aiemmin, enkä ollut lainkaan varma miten ipana siihen suhtautuisi. Hän tykkää hevosista ja halusi totta kai mennä selkään, mutta odotin hänen haluavan sieltä myös pian pois. Mutta mitä vielä, siellä pysyttiin koko 10 minuutin kierros ja kiinni ei olisi saanut edes pitää. Ainut itku tuli kun vuoro piti luovuttaa seuraavalle. Tällä kertaa vähän valmistelin etukäteen ja selästä tultiin myös reippaasti pois.

Sitten loppuillaksi tulikin kunnon kaatosade. Sadekamppeet siis päälle ja koira ulos. Ei ihan suosikkikeli, mutta napero juoksenteli innoissaan lätäköissä. Kivahan sitä oli seurata. Koiraa sen sijaan jurppi.

Lapsen mentyä nukkumaan hyödynsin vielä viimeisen illan yksin ennen miehen kotiinpaluuta, vuokrasin leffan ja napsin (vähän liikaa…) Potter-illasta jääneitä herkkuja.

Siinä meidän viikko pähkinänkuoressa. Perusarkea, mutta paljon kivoja juttuja. Tällä viikolla on sovittu kavereiden kanssa treffejä, koiran eläinlääkäriä ja pitkästä aikaa myös paluu vauvauintiin!