Hae
Saran kotikolo
Kaupallinen yhteistyö

Lapsen ihanat 4v synttärit

Kaupallinen yhteistyö: Gluteeniton leipomo Ilona

Saimme viimein sunnuntaina järjestettyä lapselle 4v synttärit. Ne piti järjestää jo viikkoa aiemmin, mutta tässä on taas kaikenlaista tautia pukannut päälle ja juhlia piti siirtää. Onneksi nyt saatiin pidettyä, ja toisaalta ne vähän pidempään odotetut juhlat olivat sitäkin mukavammat!

Juuri sopivat synttärit

Odottaminen oli tietysti raskasta, kun aamupäivä oli pitkä ja ensimmäiset vieraat kutsuttu vasta kahdelta. Äitini oli auttelemassa ja pistettiin siinä yhdessä tarjoiltavat valmiiksi, ja yhtäkkiä ukki saapuikin ovesta sisään ja muut vieraat vähitellen perässä. Vielä samana päivänä moni joutui perumaan sairasteluiden vuoksi, mutta vieraiden määrä oli oikeastaan täydellinen. Juuri sopivasti tilaa kaikille istua ja jutella, ja lapsikin ehti keskittyä leikkimään muiden lasten kanssa ilman hirveää hälinää.

Moni joutui jättämään juhlat myös väliin niiden siirtämisen takia, kun menot tietysti kasaantuivat samalle päivälle. Sikäli moni lapsivieras jäi pois. Sukulaisten joukossa muita lapsia olivat vain siskontytöt ja lapsen pikkuserkku, ja muutama päiväkotikaveri saapui neljältä mukaan juhlimaan. Siinä vaiheessa napero pistikin oven kiinni ja lapset leikkivät keskenään hänen huoneessaan. En tiedä olisiko mukaan enempää tyyppejä sitten mahtunutkaan, joten hyvä näin.

4v synttärit ja tarjoilut

Meillä oli juhlissa kaikki tarjoilut saatu yhteistyönä Gluteeniton leipomo Ilonasta – ja voin todellakin suositella tätä leipomoa ihan täydestä sydämestä! Kaikki tarjottavat olivat aivan ihania. Eikä vain meidän, vaan kaikkien mielestä. Ja kaikki oli tosiaan gluteenitonta, suurin osa myös vegaanista, joten kaikkien vieraiden ruokavalioon sopivaa. Tarjolla oli suklaakakkua, wilhelmiina-keksejä, Bebe-leivoksia, mokkapaloja ja hodareita.

Lisäksi pistin pöytään suolakeksejä ja vegetuorejuustoa, hedelmätikkuja ja karkkibuffeen, josta vieraat saivat vielä lähtiessäänkin kerätä karkkipussit matkaan mukaan.

Lisäksi leivokset olivat hurjan kauniita, ja pöytäkin näytti upealta kattauksessa. Kirjoitan leipomosta ja tarjoilusta vielä oman juttunsa erikseen. Mutta jo nyt sanon että jos tarvitsette tarjoiluja juhliin tai haluatte muuten vain laadukasta, maukasta ja söpöä erikoisruokavalioihin sopivaa herkkua, niin Gluteeniton leipomo Ilona on varma valinta. Leipomolla on oma myymälä, ja tuotteita myydään myös monissa ruokakaupoissa kautta maan. Omat leipomukset tilasin toimitettavaksi Itä-Pasilassa toimivaan Gluteeniton Unelma – kahvilaan, jossa leipomon tuotteita myös myydään.

Leikkiä ja herkkuja – parasta!

Ohjelmaa synttäreillä ei sen suuremmin ollut. Vapaata seurustelua, leikkiä ja herkkujen syömistä. Päiväkotikavereiden kesken oli pinjata, jonka kuului aueta naruja kiskomalla. Mutta eipä se mihinkään auennut, mikä olikin oikeastaan ihan hauska vitsi. Sitten itse revin pohjan rikki ja annoin karkkien sataa lasten päälle. En tiedä mikä oli vikana – onko teillä kokemusta? Toimiiko ne narupinjatat ollenkaan vai pitäisikö hankkia aina vaan se hakattava malli?

Illalla juhlien jälkeen meillä oli ihan yliväsynyt sankari, jonka silittelin sänkyyn uneen että malttoi olla sen aikaa aloillaan että uni ehtii tulla. Väsynyt oli kyllä itsekin. Juhlat on ihania, ja synttärit olivat erittäin onnistuneet, mutta kyllä se päivän jälkeen aina painaa.

Parasta on, että kakkua jäi vähän jääkaappiin jäljelle ja sitä sai nauttia vielä maanantaina illalla peiton alla lumimyrskyn riehuessa ulkona. Nam!

Lue myös

Lapsen 1v synttärit

Lapsen 2v synttärit

Lapsen 3v synttärit

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit

Kaupallinen yhteistyö: Gluteeniton leipomo Ilona

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *