Hae
Saran kotikolo

Green Colada smoothie

Tiedättehän amerikkalaiset tv-ohjelmat ja elokuvat, joissa taloon tuleville vieraille kyhätään aina joku toiveiden mukainen nimikködrinkki omasta alkoholikärrystä? No, jos minulla olisi oma drinkki, se olisi ehdottomasti Pina Colada. Ananaksen, kookoksen ja rommin maaginen yhdistelmä lennättää ajatukset välittömästi Karibialle ja letkeään elämänmenoon. Ja siksi tadaa, tässäpä tulee Green Colada smoothie!

Koska kesään on vielä tovi, minä ainakin annan silloin tällöin ajatusten lentää ihan mielellään sinne Karibian suuntaan.

Arkena sitä rommia tulee litkittyä harvemmin, joten tuosta ihanasta drinksusta on tullut tehtyä muunlaisia juomia, kuten herkullista Pina Colada – pirtelöä. Koska vihreä ruoka tekee aina hyvää eikä sitä vain voi syödä liikaa, tällä kertaa vuorossa on Green Colada smoothie. Hurmaavan raikas ja makoisa juoma, jonka nautin itse ensimmäiseksi aamulla tai raikkaana päätöksenä iltapalalle!

 

GREEN COLADA SMOOTHIE

 (kaksi annosta)

 

2 kourallista tuoretta pinaattia

1 pieni tölkki säilykeananasta mehuineen

1,5dl kookosmaitoa

1 kiivi

1 pakastettu banaani

Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita tasaiseksi tehosekoittimella. Jos haluat smoothiesta viileämmän, heitä sekaan muutama jääpala.

Mikä siinä onkin, että kaikki vihreä tekee olosta välittömästi raikkaan ja puhdistuneen?! Ja hei, jos tietynlaista potkua kaipaat, mikään ei estä heittämästä tilkkaa rommia sekaan!

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *