Muutosten joulukuu
0Niin ihana kuin kesä onkin, tämä aika vuodesta on aina täynnä taikaa ja tunnelmaa mikä nostaa sen kuitenkin suosikki ajakseni vuodesta. Joulukuu on alkanut ja se vasta on ihanaa! Tämä on todellinen muutosten joulukuu, johon kuuluu paljon uutta.
Vuoden päätös
Meillä joulukuu tuntui alkavan oikeastaan heti, kun palasimme mökiltä kotiin. Kävimme heti marraskuun viimeisenä lauantaina katsomassa Kansallisteatterin Hölmölän joulun ja sen jälkeen kiertelemässä Tuomaan markkinoilla. Ihanaa, että joulumarkkinoita ja -tapahtumia järjestetään taas pitkästä aikaa. Toisaalta taas tämän hetkinen tilanne tekee todella levottomaksi. Ja turhauttaa myös. Tämän piti vihdoin olla se huolettomampi joulukuu, kun voi rauhassa käydä paikoissa ja tehdä asioita. Nyt taustalla on koko ajan huoli ja varovaisuus. Tähän alkaa tosiaan väsyä.
Joulukuu alkaa meillä malttamattomalla synttäreiden odotuksella, sillä lapsi täyttää kolme vuotta tänään 6.päivä ja synttärijuhlia vietettiin sunnuntaina. Ihan mahtavaa miten hän vuosi vuodelta osaa odottaa enemmän ja innostua suunnitelmista. Myös joulun kohdalla. Se tuo juhlamieltä itsellekin ihan uudella tavalla, kun lapsen välitön into tarttuu.
Juhlakuukausi ja muutoksia
Joulukuun ensimmäinen viikko on siis valmistauduttu synttäreihin ja samalla lapsen siirtymiseen isompien ryhmäön päiväkodissa. Siirtymä tulee heti synttäreiden jälkeen tiistaina, mikä tuntuu vähän hassulta juuri ennen pitkää joululomaa. Mutta toisaalta ehtiipä tottua paikkaan ennen taukoa, ja päiväkodissa on ihanasti huomioitu siirtymäön totutteleminen viemällä lasta alakertaan isompien kanssa jo etukäteen. Hän on kovin tarkka rutiineista ja siitä, että asiat tehdään tietyllä tavalla, joten tällaiset muutokset ovat hänen kohdallaan isoja.
Valitettavasti myös alakerran aikuisissa tapahtuu nyt paljon vaihtoja. Siitä olen vähän huolissani, että hän loisi nopeasti suhteen uusiin hoitajiin ja heidän välillään vallitsisi sama luottamus kuin nykyisten kanssa. Hän on nimittäin kova tsemppaamaan, mutta sitten taas pitääkin surun ja epävarmuuden itsellään, ja se on kovin kuormittavaa. Että uskaltaa esimerkiksi vessahädästä kertoa uusille ihmisille. Mutta kyllä se siitä. Hän on hurjan sosiaalinen ja reipas uusien ihmisten kanssa.
Näen tämän kuitenkin positiivisena muutoksena, sillä isompien kanssa lapsi saa enemmän tasoonsa sopivaa virikettä ja leikkikavereita, jotka osaavat leikkiä esimerkiksi nukkekodilla ja eri hahmoilla paremmin kuin ihan pikkuiset. Kyllä siihen tottuu eikä pidä itse olla liian herkkis, vaikka toki lapsensa haluaisi aina säästää kaikelta pahalta mieleltä, ikävältä ja harmitukselta. En onneksi usko, että niitä tästä asiasta juuri tulee.
Vihdoinkin ohjelmaa
Odotin joulukuuta valtavasti, koska vihdoin edessä oli paljon kaikkea kivaa ohjelmaa. Koronatilanne pisti vähän jarruja peliin taas ja on pitänyt miettiä mitä voi lopulta tehdä, mutta on tässä onneksi ollut ihania juttuja. Kävimme Kansallisteatterin Hömölän joulu – esityksessä jo ennen kuun vaihtumista, yhdessä ratsastamassa ja Musiikkitalossa Mauri Kunnaksen Joulutarinat – konsertissa. Musiikkitaloa mietin vähän ahdistuneena, mutta oli kiva konsertti ja paikan päällä mielikin vähän rauhoittui. Käytössä oli koronapassi, maskit näkyivät olevan hyvin naamoilla ja omakin lapsi piti maskia koko esityksen ajan. Se oli upeaa huomata, sillä ei hän ole maskia aiemmin käyttänyt. Ja näytti se totta puhuen niin väärältä noin pienellä, että toivottavasti elämä tästä palaa normaalimpaan lopulta eikä tarvitsekaan pitää.
Edessä on vielä yksi jouluesitys ja haluan ehdottomasti myös piipahtaa joillakin joulumarkkinoilla. Tuomaan markkinoilla on jo käyty, mutta onhan niitä muitakin lyhytkestoisia vielä tulossa esimerkiksi Teurastamolle.
Ihana, ihana joulukuu❤️
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Yhdessä ratsastamassa – iso unelma kävi toteen!
Vihdoin iso haave toteutui ja pääsin eilen lapsen kanssa yhdessä ratsastamaan. Olen itse ollut nuorempana henkeen ja vereen heppatyttö, käynyt tunneilla, leireillä ja hoitanut omaa hoitohevostani, ihanaa järkälettä nimeltä Vellu. Sitten se suurin into vähän hyytyi, osin siksi että painostusta kilpailemiseen tuli koko ajan enemmän, ja minä halusin ihan vaan ratsastaa. Säännöllisyys jäi, mutta aina välillä olen käynyt ratsastamassa tilanteen tullen. Yleensä maastolenkillä ja mieluiten juuri islanninhevosella. Nyt viime kerrasta oli itselläni jo pari vuotta ja heti tuli taas olo, että pitää tulla pian uudestaan. Oli aivan ihanaa jakaa kokemus lapsen kanssa ja käydä yhdessä ratsastamassa.
Talli Fageräng ja fafa
Napero on käynyt talutusratsastuksessa 1v 8kk ikäisestä lähtien, yleensä kerran kuussa. Hän rakastaa niitä pikkuponeja ja ratsastaa sujuvasti sen koko puolituntisen. Voi tosin olla, että nyt pakkasten iskettyä ihan vartti riittää. Meillä oli ollut puhetta yhdessä ratsastamisesta ja laukkaamisesta ja itse asiassa tarkoitus oli mennö jo aiemmin, mutta silloin itse sairastuin ja kävin vielä sen päälle poistattamassa luomen, enkä halunnut testata repiikö hevosen selässä keikkuminen tikit auki. Niinpä se siirtyi. Mutta viimein eilen pääsimme yhdessä ihanan, itsepäisen Fafan selkään! Vitsi olen katsellut kuvia ja videoita niin hymy huulilla.
Onneksi pakkanen oli vähän laantunut juuri lauantaiksi, eikä sitä ollut aamupäivällä kuin neljä, viisi astetta. Otimme mummon mukaan auttamaan ja ajoimme Kauklahteen Talli Fagerängiin. Tallilla on ohjattuja maastotunteja sekä mahdollisuus vuokrata hevonen ihan itsenäiseen ratsastukseen. Me saimme ratsuksi ison mustan Fafan, jonka selkään saa mennä kaksi. Onneksi olemme molemmat aika pienikokoisia ja mahduimme kyytiin hyvin.
Yhdessä selkään!
Kiipesimme selkään tallipihassa ja siirryimme ratsastuskentälle. Alkuun tuntui vähän huteralta olla selässä kaksin, mutta nopeasti siihen alkoi tottua. Napero hihkui saman tien että ”laukataan! Milloin laukataan?” Fafa ei ollut ollenkaan niin innoissaan kentällä pyörimisestä ja sainkin tehdä töitä että jonkinlaista yhteistyöhalukkuutta syntyi, mutta kyllä me pääsimme kokeilemaan tölttiä, ravia ja laukkaakin! Mummo räpsi kuvia ja videoita minkä ehti, ja vitsi miten siistiltä tuntui laukata yhdessä!
Ensi kerralla otetaan suunnaksi sitten maastopolut ja metsätiet, että hevonenkin innostuu vähän vauhdikkaampaan menoon. Vähän arveluttaa miten lapsen kanssa kaksin siellä pärjää, kun kuulemma alueella asuu kettuja, ilveksiä, hirviä, karhuja, susia ja vieläpä ilveksiäkin, heh. Olisihan se huono tuuri, jos sellainen juuri silloin eteen osuisi, mutta onhan siinä aina riskinsä. Eihän me toki ihan korpeen oltaisi menossakaan, vaan ehkä jonkin matkaa tietä pitkin ja sitten samaa reittiä takaisin. En tunne aluettakaan niin että osaisin seikkailla kovin pitkälle. Vaikka kyllähän nuo hevoset osaavat ihan itsekin tallille takaisin, jos sattuisi eksymään.
Maastoreissu saa odottaa kaiketi kevättä ja lämpimämpää. Vaikka itsellä ei tullut tippaakaan kylmä, lapsi oli tunnin jälkeen ihan jäässä istuessaan vain paikoillaan kyydissä. Evääksi otetut kaakao ja piparit syötiinkin vasta kotona. Hauskaa kyllä oli ja aika ainutlaatuinen kokemus molemmille.
