Hae
Saran kotikolo

Maidoton persimon jogurtti (G, M, V)

Jaanpas uudelleen yhden oman suosikki ohjeeni! Maidoton persimon jogurtti oli ollut to do – listallani pitkään, ennen kuin sain sen ensimmäisen kerran tehdyksi. Ja se olisitten menoa! Olen tutustunut persimoneihin vasta pari vuotta sitten. Ja miksi ihmeessä vasta silloin, koska nuo erikoisen näköiset loppuvuoden satokausihedelmät ovat mielettömän hyviä! Ne näyttävät oransseilta tomaateilta, ja muistuttavat maultaan lähinnä persikan, mangon ja keltaisen luumun sekoitusta.

Persimoneja käytetään hedelmien tapaan, ja sellaiseksi sen itsekin miellän, mutta se onkin tosi asiassa eebenpuiden sukuun kuuluvan kaki-kasvin marja. Persimon tunnetaan myös nimillä kaki ja sharon – nimi riippuu sen kasvupaikasta. Persimonit ovat espanjalainen lajike, sharon tulee Israelista ja kaki puolestaan Japanista tai Kiinasta. Yhtä kaikki, ne ovat herkullisia! Ja koska kausi on verrattain lyhyt, kannattaa tuosta ihanasta mehukkaasta hedelmästä ottaa nyt kaikki irti!

En ole tehnyt itse jogurttia pitkään aikaan, ja mieleni teki suunnattomasti kokeilla tuota mehukasta hedelmämarjaa jogurtin osana. Tein jogurttipohjan kookosmaidosta, mutta sen voi hyvin valmistaa myös esimerkiksi cashewpähkinöillä, mikä varmasti sopii erinomaisesti persimonin pariksi. Ohjeen helppoon cashewjogurttiin löydät muun muassa täältä.

Kookosmaitoa käyttäessäsi valitse nimenomaan kookosmaitotölkkejä, joista käytät vain pinnalla olevan paksun, valkoisen osan. Mikäli haluat oikein paksua jogurttia, älä lisää ollenkaan nestettä, sillä sitä irtoaa jonkin verran myös persimoneista. Mikäli haluat ohuempaa, voit lisätä muutamasta ruokalusikallisesta puoleen desilitraan joko vettä tai kookosmaitotölkin nestettä.

Käytän kookosmaidon itse huoneenlämpöisenä, jotta jogurtti lähtee happanemaan tehokkaammin. Lisäksi huoneenlämpöinen kookosmassa on huomattavasti helpompi kaapia tölkin pinnalta kuin jääkaapissa kovettunut.

 

MAIDOTON PERSIMON JOGURTTI

 

1 iso tai 2 pientä kypsää persimonia

2 tölkkiä kookosmaitoa

1 probioottikapseli

1rkl agavesiirappia tai hunajaa

1/4tl Bourbon vaniljajauhetta

(1/4tl kurkumaa)

 

Kaavi kookosmaitotölkkien pinnalla oleva valkoinen, paksu osa puhtaaseen lasipurkkiin. Lisää makeutus sekä jauhe probioottikapselin sisältä avaamalla kapseli, ja sekoita jauhe varovasti lastalla jogurttiseoksen sekaan.

Kaada seos lasipurkkiin ja peitä esimerkiksi liinalla tai toisella astialla niin, että seos pääsee hieman hengittämään. Nosta tasalämpöiseen paikkaan, kuten uuniin tai ovelliseen kaappiin, ja hapata 12-24 tuntia. Mitä pidempään jogurttia seisotat, sitä happamampaa siitä tulee. Omaani pidin uunissa iltapäivästä alkaen yön yli, yhteensä noin 16 tuntia.

Hapattamisen jälkeen kaada seos blenderiin tai erilliseen kulhoon, lisää kuoritut ja paloiksi pilkotut persimonit, makeutus, kurkuma sekä vaniljajauhe ja sekoita tasaiseksi. Kurkuma ei ole pakollinen ainesosa, mutta sillä saat jogurttiin hauskaa keltaista (lue:hedelmäistä) väriä. Myös makeutus on toki täysin vapaaehtoinen. Persimonit makeuttavat jogurttia hieman, mutta itse tykkään lisätä myös hieman muuta makeutusta, jotta jogurtti ei maistu liian happamalta.

Kaada seos sopivaan säilytysastiaan ja nosta astia jääkaappiin. Jogurtti on periaatteessa valmista syötäväksi heti, mutta itse tykkään nauttia sitä jääkaappikylmänä. Ajoitan valmistuksen yleensä niin, että saan jogurtin illalla jääkaappiin seuraavan aamun aamupalaa varten. Kylmässä jogurtti myös paksuuntuu lisää.

Täydellisen raikasta, ravitsevaa, hedelmäistä jogurttia yhdestä suosikkihedelmästäni! Persimonit ovat valitettavasti sellaista kausiruokaa, ettei niitä saa vuoden ympäri, kuten banaaneita. Mutta ehkä juuri siksi ne maistuvat näin satokauden aikana niin tavattoman hyvältä!

Mitä kaikkea sinä olet persimoneista valmistanut?

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

6 kommenttia

  1. Arja kirjoitti:

    Mistä johtuu, että jugurtti juoksettui blenderissä?

  2. Sara kirjoitti:

    Valmistusvaiheessako? Se voi johtua ihan käyttämästäsi kookosmaidosta. Sama on käynyt minullekin, mutta massasta on saanut taas sileää ja tasaista kun on vaan pyörittänyt blenderiä täydellä teholla pidempään.

  3. Arja kirjoitti:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  4. Arja kirjoitti:

    Olisiko pitänyt jugurtti jäähdyttää ennen persimonin lisäystä, laitoin blenderiin juuri valmistuneen, huoneenlämpöisenä massan?

  5. Arja kirjoitti:

    Siis vasta blenderissä juoksettui.

  6. Sara kirjoitti:

    Hmm en itse jäähdyttänyt vaan sekoitin heti hapattamisen jälkeen blenderissä. Olisiko mahdollista että sinulla oli nestettä päässyt liikaa jogurtin sekaan? Kookosmassa ja vesi nimittäin helposti erottuvat toisistaan kun jogurtti seisoo, ja se voisi aiheuttaa sitten juoksettumista sekoitusvaiheessa. Toinen on toki se että olet laittanut sekä jogurtin että hedelmät huoneenlämpöisenä, ettei lämmin ja kylmä sekoitu toisiinsa.
    Itsellänikin tosiaan on joskus päässyt juoksettumaan, mutta kun vaan saa blenderiin kunnon tehot ja jatkaa sillä sekoittamista hyvän aikaa niin jogurtista on saanut taas sileää ja yhtenäistä. Koostumus saattaa jäädä juoksevammaksi, mutta kyllä se jääkaapissa jonkin verran taas paksuuntuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *