Hae
Saran kotikolo

Terveelliset kvinoalastut

Kvinoalastut ovat saaneet alkunsa kaurahiutaleiden loppumisesta. Kun teki mieli leipoa, ja kuivakaapista puuttui yksi tärkeimmistä perustarvikkeista, piti heittäytyä luovaksi. Kaurakeksit ovat suosikkikeksejäni. Missä muodossa tahansa, aina herkullisia, piste. Mutta täytyy sanoa, että nämä ihanan ohuista, rapeista kauralastuista inspiraationsa saaneet kvinoalastut ovat myös super herkullisia! Ne on kyllästetty terveellisellä kookosöljyllä ja tehty ilman valkoista sokeria tai vehnäjauhoja.

 

Paras ohje kun herkkunälkä ei anna odottaa!

Lastut mukailevat perinteisiä kauralastuja, mutta kvinoahiutaleet tuovat niihin uutta, ihanaa makua, sekä kaiken lisäksi vaihtelua. Kun keksejä tulee leivottua harva se viikko, välillä pitää kokeilla uutta ja erilaista. Miten ihanaa, että siitä seuraa jotain näin maukasta!

 

KVINOALASTUT

(noin yksi pellillinen eli 10-12 keksiä)
 
4rkl  kookosöljyä
2rkl vaahterasiirappia
2 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
3dl kvinoahiutaleita
1rkl riisijauhoa

 

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sulata kookosöljy juoksevaksi, lisää munat sekä makeutus ja sekoita tasaiseksi. Lisää hiutaleet, riisijauho ja leivinjauhe. Kun seos on valmis, nostele siitä pieniä nokareita leivinpaperille. Itse painelin keot littanoiksi, mutta se ei ole välttämätöntä ellet halua nimenomaan super ohuita lastuja. Jonkin verran ne nimittäin litistyvät myös paistuessaan.

Paista kvinoalastuja uunin keskitasolla noin 10 minuuttia tai kunnes ovat kauniin vaaleanruskeita. Anna jäähtyä ennen syömistä – jos kiire, niin jääkaapissa.

Taikinaan voi halutessaan sekoittaa esimerkiksi rusinoita tai kuivattuja karpaloita, tai mausteeksi sopii erinomaisesti kaneli ja kardemumma. Suklaakeksit syntyvät vaivattomasti kun lisäät lastujen päälle aavistuksen suklaarouhetta, tai sekoitat sokeritonta kaakaojauhetta suoraan taikinaan.

Nämä kvinoalastut ovat tällä kertaa ihan naturelleja, ja täytyy sanoa että mielettömän hyviä! Kvinoalastut säilyvät hyvin huoneenlämmössä tai jääkaapissa, mutta ilmatiiviissä astiassa ne pehmenevät ja niiden rapeus kärsii. Parhaiten lastuja voi säilyttää avoimessa rasiassa leivinpaperilla tai muulla paperilla peitettynä. Jääkaapissa lastut säilyvät toki pidempään kuin huoneenlämmössä, mutta ainakin meillä kvinoalastut napsittiin parempiin suihin niin nopeasti, että ne säilyivät hyvin myös ilman kylmää.

 

Lue myös uusimmat jutut!

Saran kotikolo etusivu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *