Hae
Saran kotikolo

Maidoton persimon jogurtti (G, M, V)

Jaanpas uudelleen yhden oman suosikki ohjeeni! Maidoton persimon jogurtti oli ollut to do – listallani pitkään, ennen kuin sain sen ensimmäisen kerran tehdyksi. Ja se olisitten menoa! Olen tutustunut persimoneihin vasta pari vuotta sitten. Ja miksi ihmeessä vasta silloin, koska nuo erikoisen näköiset loppuvuoden satokausihedelmät ovat mielettömän hyviä! Ne näyttävät oransseilta tomaateilta, ja muistuttavat maultaan lähinnä persikan, mangon ja keltaisen luumun sekoitusta.

Persimoneja käytetään hedelmien tapaan, ja sellaiseksi sen itsekin miellän, mutta se onkin tosi asiassa eebenpuiden sukuun kuuluvan kaki-kasvin marja. Persimon tunnetaan myös nimillä kaki ja sharon – nimi riippuu sen kasvupaikasta. Persimonit ovat espanjalainen lajike, sharon tulee Israelista ja kaki puolestaan Japanista tai Kiinasta. Yhtä kaikki, ne ovat herkullisia! Ja koska kausi on verrattain lyhyt, kannattaa tuosta ihanasta mehukkaasta hedelmästä ottaa nyt kaikki irti!

En ole tehnyt itse jogurttia pitkään aikaan, ja mieleni teki suunnattomasti kokeilla tuota mehukasta hedelmämarjaa jogurtin osana. Tein jogurttipohjan kookosmaidosta, mutta sen voi hyvin valmistaa myös esimerkiksi cashewpähkinöillä, mikä varmasti sopii erinomaisesti persimonin pariksi. Ohjeen helppoon cashewjogurttiin löydät muun muassa täältä.

Kookosmaitoa käyttäessäsi valitse nimenomaan kookosmaitotölkkejä, joista käytät vain pinnalla olevan paksun, valkoisen osan. Mikäli haluat oikein paksua jogurttia, älä lisää ollenkaan nestettä, sillä sitä irtoaa jonkin verran myös persimoneista. Mikäli haluat ohuempaa, voit lisätä muutamasta ruokalusikallisesta puoleen desilitraan joko vettä tai kookosmaitotölkin nestettä.

Käytän kookosmaidon itse huoneenlämpöisenä, jotta jogurtti lähtee happanemaan tehokkaammin. Lisäksi huoneenlämpöinen kookosmassa on huomattavasti helpompi kaapia tölkin pinnalta kuin jääkaapissa kovettunut.

 

MAIDOTON PERSIMON JOGURTTI

 

1 iso tai 2 pientä kypsää persimonia

2 tölkkiä kookosmaitoa

1 probioottikapseli

1rkl agavesiirappia tai hunajaa

1/4tl Bourbon vaniljajauhetta

(1/4tl kurkumaa)

 

Kaavi kookosmaitotölkkien pinnalla oleva valkoinen, paksu osa puhtaaseen lasipurkkiin. Lisää makeutus sekä jauhe probioottikapselin sisältä avaamalla kapseli, ja sekoita jauhe varovasti lastalla jogurttiseoksen sekaan.

Kaada seos lasipurkkiin ja peitä esimerkiksi liinalla tai toisella astialla niin, että seos pääsee hieman hengittämään. Nosta tasalämpöiseen paikkaan, kuten uuniin tai ovelliseen kaappiin, ja hapata 12-24 tuntia. Mitä pidempään jogurttia seisotat, sitä happamampaa siitä tulee. Omaani pidin uunissa iltapäivästä alkaen yön yli, yhteensä noin 16 tuntia.

Hapattamisen jälkeen kaada seos blenderiin tai erilliseen kulhoon, lisää kuoritut ja paloiksi pilkotut persimonit, makeutus, kurkuma sekä vaniljajauhe ja sekoita tasaiseksi. Kurkuma ei ole pakollinen ainesosa, mutta sillä saat jogurttiin hauskaa keltaista (lue:hedelmäistä) väriä. Myös makeutus on toki täysin vapaaehtoinen. Persimonit makeuttavat jogurttia hieman, mutta itse tykkään lisätä myös hieman muuta makeutusta, jotta jogurtti ei maistu liian happamalta.

Kaada seos sopivaan säilytysastiaan ja nosta astia jääkaappiin. Jogurtti on periaatteessa valmista syötäväksi heti, mutta itse tykkään nauttia sitä jääkaappikylmänä. Ajoitan valmistuksen yleensä niin, että saan jogurtin illalla jääkaappiin seuraavan aamun aamupalaa varten. Kylmässä jogurtti myös paksuuntuu lisää.

Täydellisen raikasta, ravitsevaa, hedelmäistä jogurttia yhdestä suosikkihedelmästäni! Persimonit ovat valitettavasti sellaista kausiruokaa, ettei niitä saa vuoden ympäri, kuten banaaneita. Mutta ehkä juuri siksi ne maistuvat näin satokauden aikana niin tavattoman hyvältä!

Mitä kaikkea sinä olet persimoneista valmistanut?

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

Itse tehty glögi vaaleana ja tummana versiona

Glögi on tärkeä osa joulua, ja vaikka kauppojen hyllyt ovat erilaisia glögitölkkejä pullollaan, keitän mielelläni oman glögini itse, jotta saan päättää alusta asti millä mausteilla ja makeutuksella oman joulujuomani nautin. Vaalea ja tumma itse tehty glögi luovat rauhallista ja lempeää joulutunnelmaa pimeään vuodenaikaan jo hyvissä ajoin. Eikun kattila porisemaan, villasukat jalkaan ja kynttilät palamaan – nyt on aika nauttia!

Kotitekoisenkin glögin voi valmistaa silti hyvin helposti, kun käyttää kaupan maustehyllyn valmista glögimaustesekoitusta. Pussissa on sekoitus kanelia, neilikkaa, kardemummaa, pomeranssia ja inkivääriä, eli glögin keskeisiä mausteita.

Koska kyseessä on glögimehutiiviste, eikä sellaisenaan juotava juoma, olen lisännyt mausteiden määrää, mutta valmista sekoitusta käyttämällä et joudu keräilemään jokaista maustetta erikseen. Glögin valmistus ei siis vaadi edes juuri vaivannäköä, minkä vuoksi suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Liedellä kupliva mausteseos levittää kotiin hurmaavan joulun tuoksun ja kuuma juoma maistuu valmiina sitäkin paremmalta.

Molemmat ohjeet ovat vahvalle mehuseokselle, jota on tarkoitus laimentaa kuumalla vedellä tai halutessaan viinillä tai muulla alkoholilla. Mehuseos säilyyhyvin jääkaapissa koko joulun ajan, joten kerralla keitettynä itse tehtyä glögiä on nopeasti saatavilla.

Itse tehty glögi

 

Tumma glögi

 
1/2l tummaa sokeritonta mehua (karpalo, mustaherukka, puolukka…)
4 kanelitankoa
1 pussi glögimaustetta
1tl jauhettua kardemummaa
8 kokonaista mustapippuria
1 luomuappelsiini + appelsiinin raastettu kuori
1/4dl vaahterasiirappia

Raasta appelsiinin kuoresta irti sen verran kuin lähtee. Pilko sen jälkeen appelsiini palasiksi. Sekoita kattilassa kaikki muut ainekset paitsi vaahterasiirappi. Kiehauta seos ja sen jälkeen madalla lämpöä. Anna seoksen hautua hiljalleen 30 minuuttia. Keittämisen jälkeen lisää vaahterasiirappi ja anna glögin jäähtyä.

Siivilöi glögistä pois mausteet ja säilytä valmis glögimehu kylmässä. Kun haluat lasillisen, kaada lasin pohjalle tilkka mehua ja päälle kuumaa vettä tai punaviiniä ja ripottele sekaan rusinoita ja manteleita.

Glögin vahvuus riippuu käytetystä mehusta. Mustikka on miedompaa kuin karpalo tai mustaherukka. Omaa mustaherukkapohjaista glögiä laimensin ihan reilusti – lasin pohjalle meni vain tilkka mehua ja kiehuvaa vettä päälle.

Vaalea glögi

 
1l sokeritonta omenamehua
5 kanelitankoa
1 pussi glögimaustetta
Pieni pala inkivääriä
1 vaniljatanko halkaistuna
1/2dl kookossokeria

Yhdistä kattilassa kaikki muut ainekset paitsi kookossokeri, kiehauta seos ja anna sen jälkeen hautua miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia.

Anna seoksen jäähtyä, ja siivilöi sen jälkeen mausteet pois. Valuta siivilöity mehu lasipulloon, ja lisää sekaan vielä kookossokeri. Ravistele sekaisin.


Säilytä valmis glögimehu kylmässä. Käytä glögijuomaan puolet glögimehua ja puolet kuumaa vettä tai valkoviiniä. Vinkki: vaalean glögin sekaan sopii todella hyvin tilkka vaaleaa rommia!

Glögiä voisi juoda ympäri vuoden, mutta maistuisiko se enää yhtä erityiseltä? Itselleni glögi kuuluu ehdottomasti osaksi vuoden viimeisiä viikkoja ja joulunaikaa.

Glögin keittely on nautinto ja todellista terapiaa jouluhulinan keskellä. Ja kun sen kuuman kupin saa lopulta käsiinsä, niin kyllä kelpaa.

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi