Suussa sulavat suklaatoffeet (G, M, V)
Lempisuklaistani yksi on aina ollut se toffeetäytteinen. Kovan suklaakuorrutteen alta paljastuva pehmeä, suussa sulava toffee on vain yksi parhaista herkuista mitä tiedän. Ne tuli syötyä joulun suklaarasioista aina ensimmäisenä. Niitä on onneksi helppo valmistaa myös itse maidottomina versioina! Suklaatoffeet vaativat vähän näpertelyä, mutta usko pois, että ne ovat sen arvoisia!
Itse tehdyistä suklaatoffeista tuli nimittäin aivan ihania. Suklaa on tässä oikeastaan täysin toissijainen juttu, sillä juuri toffee on se elämyksen aikaansaava luomus. Suklaakuorrutteen voit valmistaa itse, mutta yhtä hyvin käyttää valmista kaupan raakasuklaata, jos haluat suoristaa pari mutkaa. Toffeetäytteen kanssa näpertelyä kyllä riittää muutenkin.
Lähdin liikkeelle ihan originaaleista, mutta seuraavaksi aion lisätä toffeeseen himpun verran lakritsijauhetta!
Toffeesta tuli muuten niin hyvää, että sitä on pakko laittaa joskus lähiaikoina myös jäätelöön!
SUUSSA SULAVAT SUKLAATOFFEET
Toffee
1rkl kookosöljyä
Ripaus suolaa
Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Madalla hieman lämpöä, mutta anna seoksen edelleen kuplia noin 20-30 minuuttia, kunnes vaahto pinnalla on laskenut ja kattilassa on paksuuntunutta toffeekastikkeen näköistä seosta.
Levitä seos leivinpaperin keskelle, anna sen jäähtyä ja taita paperin reuna toffeen päälle. Paina toffee paperin välissä littanaksi levyksi, ja laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai jopa yön yli. Toffee on jähmettynyt tarpeeksi, kun saat irrotettua leivinpaperin sen pinnalta.
Voit käyttää suklaakuorrutteessa valmista raakasuklaata, jonka sulatat vesihauteessa, tai valmistaa kuorrutteen alla olevalla ohjeella.
Suklaakuorrute
Sulata kaakaovoi ja kookossokeri vesihauteessa. Lisää muut ainekset, ja sekoita huolella tasaiseksi. Halutessasi temperoi seos lämmittämällä se ensin vesihauteessa noin 41 asteiseksi, sitten jäähdyttämällä kylmässä vesihauteessa 27 asteiseksi, ja lopuksi lämmittämällä vielä uudelleen kuumassa vesihauteessa noin 31 asteiseksi. Itse en ole kovin hyvä temperoija, vaikka ohjeita noudatankin. Temperointi tekee suklaan pinnasta kyllä kauniin kiiltävän ja rakenteesta rouskuvamman, mutta tuntuu, että itselläni se jää kuitenkin vähän vajaaksi. Aina en sitä jaksa tehdä, mutta useimmiten yritän. Harjoittelun kautta, niinhän sitä sanotaan.
| Näissä suklaissa on makea ja tahmainen toffeesydän |
Kaada suklaata pieni tippa käyttämäsi muotin pohjalle. Pilko jähmettyneestä toffeesta pieni pala ja tiputa se suklaan keskelle. Mikäli et saa toffeeta leikattua paloiksi (riippuu siitä miten hyvin se on jähmettynyt – pakastaminen toki auttaa tässä), käytä apuna kahta lusikkaa ja tiputa nokare suklaan sekaan. Kaada toffeen päälle lisää suklaata sen verran, että se peittyy ja muotti täyttyy. Toista, kunnes kaikki ainekset on käytetty.
Toffee muuttuu uudelleen juoksevammaksi, jos säilytät suklaita huoneenlämmössä tai jääkaapissa. Pakastimesta otettaessa täyte on luonnollisestikin kovempaa.
Laita muotit jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään. Suklaatoffeet ovat valmiita, kun saat irrotettua ne muotista ehjinä ja kiinteinä.
Minä tykkäsin pitää Dumleja aina pakastimessa, jolloin toffee jähmettyi herkulliseksi kylmäksi klöntiksi. Niinpä myös näitä herkkuja on napsittu suuhun suoraan pakastimesta. Huoneenlämmössä suklaatoffeita voi säilyttää muutaman päivän, mutta ei juuri kauempaa, jotta täyte ei pääse pilaantumaan.
Nämä suklaatoffeet ovat mainio jouluherkku myös muille suklaarasioiden konvehteja kaipaaville ja niiden valmistus on pienestä näpertelystä huolimatta melko vaivatonta ja hauskaa. Ne säilyvät hyvin pakastimessa, joten niitä voi valmistaa hyvissä ajoin valmiiksi jouluherkuttelua varten. Sitten kelpaa taas nautiskella hurmaavaa suklaan ja toffeen yhdistelmää!
Sitkeät gluteenittomat suklaahippukeksit
Rakastan keksien leipomista monestakin syystä. Ensinnäkin, mistä tahansa kaapista löytyy riittävästi aineksia jonkinlaisten keksien leipomiseen. Toiseksi, keksien leipominen on niin helppoa ja rentouttavaa puuhaa, että se onnistuu ihan mututuntumalla saatavilla olevia aineksia sekoitellen. Sikäli tartun usein kulhoon ja lastaan kaivatessani pientä rentoa puuhastelua, ollessani muuten vain tylsistynyt tai halutessani jotain pikaista helpotusta makeannälkään. Näin saivat alkunsa myös nautinnollisen sitkeät gluteenittomat suklaahippukeksit!
Aina kekseistä ei tule maailman parhaimpia, mutta välillä ne taas onnistuvat yli odotusten. Turvaudun usein suurin piirtein samoihin tuttuihin resepteihin, jotka tiedän varmasti toimivaksi, mutta välillä on vain kiva heitellä aineksia sekaisin ja katsoa mihin se johtaa. Nämä taivaalliset gluteenittomat suklaahippukeksit ovat saaneet alkunsa juuri tuollaisesta päähänpistosta. Aikaa leipomiselle ei juuri ollut, mutta halusin silti vimmatusti käyttää hetken aikaa keittiössä, joten tuttuun tapaan päädyin keksitaikinan äärelle.
Oheinen resepti on hieman muunneltuna ensimmäisestä kyhäelmästä, koska tällä kertaa halusin oikeasti mitata ainekset reseptiä varten. Aika hyvin onnistuin toistamaan summanmutikassa kulhoon heitellyt määrät, sillä tämä toinen satsi onnistui ihan yhtä hyvin.
Nämä gluteenittomat suklaakeksit ovat myös vegaanisia ja ilman valkoista sokeria valmistettuja. Joten niillä saa herkutella usein ja monta kerralla!
Ohjeella tulee yksi pellillinen ja keksien koosta riippuen noin 15 keksiä.
GLUTEENITTOMAT SUKLAAHIPPUKEKSIT
Liota taateleita tunnin ajan. Sulata kookosöljy. Kaada taateleista liotusvesi pois ja sekoita taatelit, kookosöljy ja vaahterasiirappi sileäksi nesteeksi.
Sekoita kuivat ainekset erillisessä kulhossa. Kaada nesteseos kuivien aineiden sekaan ja sekoita yhtenäiseksi taikinaksi.
Lusikoi taikinasta leivinpaperin päälle uunipellille haluamasi kokoisia nökäreitä ja painele tasapaksuiksi kekseiksi. Keksit eivät juuri leviä uunissa, joten tee niistä heti haluamasi kokoisia.
Paista keksejä 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Maista pari lämpimänä, mutta jätä osa odottamaan, sillä jäähtyneinä nämä keksit ovat erityisen maukkaita! Jäähtyessään keksit jähmettyvät lisää ja niistä tulee ihan täydellisen sitkeitä ja tahmaisia.
Säilytä valmiit keksit ilmatiiviissä astiassa tai pussissa. Ne säilyvät huoneenlämmössä joitakin päiviä, mutta pidempään säilytettäessä keksit kannattaa pistää jääkaappiin.
Gluteenittomat suklaakeksit ovat mainio terveellinen leipomus, jossa on makeudestaan huolimatta kelpo aineksia täyttämään mahaa vaikka välipalalla.
Olen itse rusinakeksien ykkösfani, mutta suklaakeksit maistuvat etenkin erityisinä herkkuhetkinä. Vegaaniset suklaakeksit ovat helppo tarjottava myös monenkirjavalle vierasjoukolle, jossa nykypäivänä on ainakin yksi kasvissyöjä mukana. Näitä suklaahippukeksejä ei tarvitse erikseen valmistaa vain erikoisruokavalioita noudattaville, sillä ne maistuvat taatusti ihan kaikille syömistottumuksiin katsomatta.
Erikoisruokavalioihin sopivia leipomuksia ei tarvitsekaan valmistaa jokaiselle syöjälle erikseen, kun tarjottavia voi jo valmiiksi suunnitella kaikille sopivaksi. Itse en kylään mennessäni ikinä odota tai varsinkaan oleta saavani syötävää, ja se on minulle ihan ok (tulee näitä herkkuja leivottua ihan riittävästi itsekin), mutta monet kuitenkin haluavat varata erikseen jotain. Sikäli on aina helpompaa leipoa sellaista, mikä sopii kaikille, ja erikoisruokavalioisetkin saavat ruokapöydässä vapaat kädet.
Ja hei kaikki kiinnostuneet käykää
instaGramissa osallistumassa
messulippujen arvontaan ensi viikolle!
KyseessÄ siis pop-up messut, mm. I love me ja lapsimessut.
Löytyy täälTä.


0