Ei tässä voi muuta kuin toistella kliseitä. Talossa on nyt kaksivuotias. Aika on todellakin mennyt ihan kamalan nopeasti, ja nyt tuli töyteen jo kaksi vuotta siitä, kun tuo tyyppi ilmestyi elämäämme mahan ulkopuolella. Jopa näin koronan aikana kun ajoittain on tehnyt vain mieli ryömiä sängyn alle piiloon saadakseen hetken rauhaa, päivät, viikot ja kuukaudet ovat vain rynnineet eteenpäin. Jopa nopeammin kuin vauvavuonna, kun jokainen täysi kuukausi oli eri tavalla ”meriitti”.

Lapsiperhearki

Nyt olemme eläneet tämän lapsiperhearjen viimeisiä hetkiä, kunnes arki muuttuu ja lapsi menee päiväkotiin. Tai se muuttui suuresti jo lokakuun lopussa, kun aloitin työt ja mummo alkoi hoitaa naperoa päivät. Sen on tuntunut todella haikealta, ja siihen on reagoitu yllättävän voimakkaasti. Olen valtavan iloinen, että pystyin olemaan kotona näin pitkään. Töihin paluussa on aivan eri fiilis, kun sinne todella haluaa palata. Kesä vielä meni mökkeillessä, mutta kyllä heti kotona arjen jatkuessa aloin olla todella turhautunut. Oli aika, olin siihen valmis.

Mieheni on pitkäaikaissairas emmekä pysty jakamaan lapsen hoitoa 50/50, vaikka hän jatkuvasti tekee enemmän kuin oikeasti jaksaisi. Heilläkin on ihan omat juttunsa, joihin minä en kuulu. Uimakouluun pääsen mukaan lähinnä silloin, kun isi ei jostain syystä pääse, ja silloinkin minut hyväksytään vähän otsa kurtussa. Isi lukee pääasiassa iltasadun ja käyttää suihkussa tai kylvyssä. Koska olen itse kaiken päälle nynny, kaikki noiden hurjapäiden jutut vuoristoradoista vesipuistoihin jäävät minulta väliin, ja niihin saavat mennä keskenään.

Tiesin jo ennen raskaaksi tuloa, että lapsen hoito olisi suurimmaksi osaksi minun vastuullani. Ehkä osin sen takia, ja myös koska olin toivonut lasta niin pitkään, meillä on aivan erityinen side, me olemme kavereita, me olemme tiimi, kaksikko. Olemme silti ennen kaikkea äiti ja tytär, ja jotta tältä äidiltä ei poksahtaisi pää, luojan kiitos meillä on elämässä mukana perheet ja ystävät. Isovanhemmat molemmin puolin, jotka ovat aina valmiita auttamaan ja joiden kanssa naperolla on ollut alusta saakka aivan oma erityinen suhteensa. Etenkin nyt, kun mummo hoitaa viisi päivää viikosta. Mummon perään kysellään joka aamu ja ilta. Serkut ovat kaikki kaikessa, ja myös sen verran isompia, että voivat oikeasti auttaa vahtimisessa. Kavereiden kanssa vauvakuplassa vietetyt päivät, samanikäisten lasten asioista jauhaminen ja toisaalta ne kaverit, joiden kanssa on saanut puhua ihan muista asioista.

Mutta entä se meidän kaksivuotias?

Meillä asuu vauhdikas, temperamenttinen, herkkä ja hellä pikku tyttö, joka rakastaa hevosia, nukkeja, lukemista, pinkkiä ja vauvoja. Hän osaa olla valtavan iloinen ja todellinen pelleilijä, mutta yhtä lailla vinkuu, valittaa ja raivoaa. Tunteet näytetään hyvin voimakkaasti. Järjetön raivokohtaus voi alkaa siitä, että puuron seassa on mustikoita, kun niiden pitäisi olla erikseen pöydällä. Hän otti itselleen käyttöön lempinimen Mimma, joka on tullut käyttöön myös meille muille. Jos erehtyy käyttämään sitä oikeaa nimeä, hän kyllä korjaa nopeasti. Nyt mukaan on tullut myös lisäliite vauva. ”Kiltti Mimma”, ”Mimma vauva”, ”pikku vauva”. Liekö ensimmäinen ikäkriisi jo tässä iässä.

Ja sitten taas hän jakelee voimapusuja kun äitiä väsyttää ja pötköttää mahallaan lattialla lohduttamassa koiraa, jota pisti ampiainen. Nukkeja hellitään ja eläimiä rakastetaan yhtä lailla ovat ne sitten kissoja tai kärpäsiä. Kaduilla luikertelevat kastemadot pitää siirtää turvallisesti suojaan. Hevosia ei taida olla päihittänyttä. Ponitalutuksessa on käyty säännöllisesti, kirjastosta kannettu kaiken maailman hevoskirjoja ja liimailtu hevostarroja myös sinne minne ei saisi. Myös Franklin kilpikonna ja Muumit ovat olleet hitti. Ja hän rakastaa vauvoja. Miten kauniisti hoitaa ja silittää ja suukottaa Peppi-nukkea (alkoi jossain vaiheessa vaan kutsua sitä Pepiksi – samoin kaikkia muita nukkeja). Oikeita vauvoja katselee lumoutuneena, toistelee ”oih” ja on maailman onnellisin jos saa sellaisen syliinsä.

Hän jaksaisi kuunnella kymmenen kirjaa putkeen. Luemme paljon, joka päivä ja joka paikassa. Se on aivan ihanaa! Olen itse opiskellut pääaineenani kirjallisuutta ja rakastanut kirjoja ja lukemista koko ikäni, joten tämä on todellakin unelmien täyttymys. Suosikki kirjoja ovat jo tovin olleet Franklin-kilpikonnasta ja Putti-ponista kertovat.

Ruoka maistuu, mutta ei jos se ei ole mieluista. Pastat ja erilaiset keitot ovat suosikkeja, ja välillä herkutellaan sushilla, oliiveilla tai ravuilla. Kasviksia pitää jemmata smoothieen, tomaattiin ei kosketa kuin ketsupissa ja leipä on ihan ykkönen. Mutta ei ole syömisestä tarvinnut huolehtia, kyllä sinne kaikenlaista uppoaa niin, että ei ole väliksi vaikka välillä menisi myös suklaata tai jäätelöä. Olenpa sentään opettanut tykkäämään tummasta- ja raakasuklaasta.

Keskustelukaveri

Sanoja tulee koko ajan lisää, ja myös oikein taivutettuja lauseita. ”Kova nälkä”, ”Peppi Mimman sänkyyn”, ”Äiti lukee tätä”, ”Mimma pelkää huhuu” – kyllä kaksivuotias ihan todella nykyään puhuu lausein. Ymmärrystä on ollut jo alle vuoden ikäisenä siinä määrin, että itsestäni tuntuu kuin olisimme puhuneet oikeastaan aina. Tämän lapsen kanssa kommunikointi on aina ollut vahvaa ja erittäin tärkeä osa suhdettamme. Jo hyvin pienenä vauvana hän on seurannut silmillään tarkasti mitä tapahtuu, ottanut katsekontaktia ja reagoinut siihen mitä hänelle sanotaan.

Edelleen se reagointi on hänen kohdallaan iso asia. Lapset tulee kohdata ihmisinä, jotka ymmärtävät asioita ja ansaitsevat keskustelua siinä missä kaikki muutkin. Kyllä he ymmärtävät, mitä heille puhutaan. Meillä on alusta asti puhuttu avoimesti, kerrottu missä mennään ja mitä tapahtuu. Keskustelu on todella iso osa suhdettamme. Lapsi vastaa sen mitä osaa, mutta ymmärtää täysin. Ja osaa myös näyttää ne asiat, joihin ei vielä osaa lausua sanoja. Jokin hokema on usein, tällä hetkellä ”kova nälkä”, sitä ennen ”äitiii, apuaa!”.

Päivävaipat jätettiin pois juhannuksena, ja niitä pidetään enää vain öisin ja poikkeuksellisesti pidemmillä automatkoilla tai päiväunilla muiden nurkissa. Vahinkoja tulee välillä, mutta se kuuluu asiaan. Potalle osataan myös mennä itse kun käsketään ja housutkin saadaan alas. Usein siellä käy myös nuket. Vessassa käyminen on ollut iso osa kommunikaation rakentumista välillämme, kun aloimme käyttää lasta vessassa jo parin viikon ikäisenä. Se on ollut valtava osa vuorovaikutussuhdetta ihan alusta asti. Kaksivuotias tekee kommunikoinnista jo syvempää ja muistaa asioita pitkälle.

Vieläkin usein katselen tuota kotonani juoksentelevaa tyyppiä ja ihmettelen että hän on tosiaan siinä. Ja nyt kaksivuotias. Minkä kunniaksi sai vihdoin sen oman tikkarin, kuten oli luvattu.

LUE MYÖS

Meidän lapsen 1v synttärit

Kokemukseni vauvan vessattamisesta

Puuroa sukassa ja muita äitiyden haasteita

Koronasynttärit

Näytti jo pahasti siltä, ettei minkäänlaisia kaksivuotissynttäreitä saada aikaan. Isoja ei ollut tarkoitus pitää alunperinkään, vaan kutsua kummit perheineen (kummeja on 2) käymään perjantai-iltana ja perheet lauantaina, jolloin varsinaiset ”juhlat” olisivat. Koronasynttärit ovat aikamoinen tabu. Kummien tulosta jouduttiin luopumaan, mutta isovanhemmat ja siskoni perhe tulivat syömään kakkua lauantaina. Isovanhemmat ensin, siskon perhe erikseen illemmalla. Riski? Onhan siinä aina riski. Mutta nämä ovat ihmisiä joita olemme nähneet muutenkin. Miehen vanhempia näkee lähes päivittäin ja olimme juuri viikon mökillä minun vanhempieni luona. Ketään muita me emme sitten oikeastaan näekään, joten riski tuntui kuitenkin hallittavissa olevalta. Ja olipa ihanaa saada lapselle pienet juhlat! Serkkujen kanssa oli kova meno ja illalla simahti kuin saunalyhty. Kokoonpano riitti hänelle aivan täysin, ja hän odotti juhlia koko viikon. Tai pikemmin, hän odotti sitä kakkua koko viikon.

Kakkuun pinkkiä ja hevosia

Kun alustavasti kyselin millainen kakku olisi toiveissa, vastauksena oli ”pinkki ih-hah-haa”. Jep, äitipäs leipoo.

Muutama vuosi sitten Unicorn oli isosti esillä synttäriteemoissa. Ja tuntuu trendi elävän vieläkin. Ihastuinkin Kinuskikissan Yksisarviskakkuun (katso täältä) ja mietin saisinko sellaisen toteutettua. Haasteena oli, etten ole koskaan leiponut perinteistä täytekakkua. Toisena haasteena oli, että sen pitäisi olla gluteeniton ja vegaaninen. Ja kun kakkupohjasta viedään pois vehnäjauhot sekä kananmuna, ollaan lievästi sanoen kusessa.

Ensimmäinen pohjataikina oli täysi floppi. Se oli painava, tiivis ja kaikkea muuta kuin kuohkea. Siinä vaiheessa meinasin vähän panikoida. No, kokeilin sitten uudestaan eri jauhoilla. Seurasin molemmissa versioissa Kaapista puuttuu kakku – blogin helpon kuuloista ohjetta omilla muunnoksilla. Ja jessus sentään, meinasi itku tulla kun otin tämän taikinan pois uunista! Se tuoksui, näytti ja tuntui ihan täydelliseltä! Se oli kuohkea,  maukas ja pehmeä. Se näytti ja tuntui täytekakkupohjalta.

Sitten se täyte. Siitä piti tulla pinkki. Ja siitä tulikin todella pinkki, kuin hattaraa olisi valellut väliin. Koristeet eli sarven, korvat ja silmät olin tehnyt jo aiemmin. Sarvesta oli tarkoitus tulla kaksivärinen, mutta muokkasin massaa niin kauan että lopulta valkoinen hukkui punaisen joukkoon. Mutta ihan hyvä näinkin.

Hyvä paha kakku

Lopputuloksena siis tuli kuin tulikin pinkki ih-hah-haa, Unicorn kakku, yksisarviskakku, josta synttärisankari oli aidosti haltioissaan – aluksi. Sitten lopulta eka pala pääsi suuhun, se sylkäistiin pois ja todettiin ”paha kakku. Lisää keksiä”. Jepjep. Ensi kerralla ehkä teen vain sen mangojuustokakun, vaikka sitä ei näin prameasti koristeltaisikaan.

Tässä kakussa joustin huomattavasti niistä säädöksistä joiden puitteissa yleensä leivon, lähinnä sokerin kohdalla, mutta lapsella on synttärit kerran vuodessa ja silloin hän saa sellaisen kakun kuin haluaa (äidin kykyjen rajoissa). Lisäksi sokerimassasta muovailu ja pastavärien käyttö oli todella hauskaa, kun sellaisia ei yleensä pääse hyödyntämään!

Yksisarviskakkuja googlettaessa (ja nimenomaan näitä vaihtoehtoversioita) törmäsin muun muassa erään paleo äidin tekemään kakkuun, jossa yksisarvisen sarven virkaa toimitti kokonainen palsternakka. Siis oikeasti, palsternakka. Siihen vedän rajan. Me vältämme valkoista sokeria ja pyrimme syömään terveellisesti, mutta mieluummin tarjoan synttärikakkuna vaikka pelkkiä sokeripaloja kuin palsternakkaa. Ellei lapsi sitten varta vasten joskus itse toivo juureksista tehtyä kakkua. Koronasynttärit ovat ihan tarpeeksi, ainakin kakkuun nyt panostettiin. Vaikka se ei sitten maistunutkaan. Keksit ja minikokoiset tikkarit olivat näiden bileiden juttu.

Gluteeniton ja vegaaninen yksisarviskakku löytyy ohjeena lähipäivinä blogista, jos haluatte kokeilla!

Koronasynttärit niinku yleisesti

Muuta tarjottavaa oli äitini tekemä sienipiirakka, salaatti, Kartanon perunalastut, vegaaniset vaahtokarkit ja suklaarakeet sekä pienet tikkarit, täytekeksit, kahvia ja pillimehua. Aika perusjuttuja. Eikä paljoa, koska ylihän niitä vaan jää kuitenkin. Kaikki gluteenitonta ja vegaanista, jotta sopii kaikille.

Miehen serkku sai hankittua töistä upean yksisarvisilmapallon, joka koristi juhlapöytää. Sitten vain juteltiin, herkuteltiin, saatiin hetkeksi unohtaa kaikki muu ja viettää aikaa yhdessä. Tuli todella hyvä mieli, että pienen tilaisuuden sai pidettyä turvallisesti. Ipanakin ymmärtää juhlien päälle jo ja osasi odottaa, että vieraita tulee häntä juhlimaan. Kaikki muu suunniteltu pitikin perua, kuten lasten pikkujoulut, joten koronasynttärit olivat sitäkin tärkeämmät. Kaikille meille. Tuli myös kivoja lahjoja, kuten ihanat puuvaunut nukelle. Nuket ovat rakkaita leluja, joita hoidetaan hellästi, joten kiva saada niille myös hoitotarvikkeita. Minä annoinkin lahjaksi aivan upean Antonio Juan – nuken, ja joululahjaksi sille tulee vielä vaatteita ja hoitotarvikkeita. Isi antoi keppihevosen, joka haettiin Tingelingistä jo aikaisemmin.

Nyt sitten ollaankin eristyksissä taas, että päästään miehen vanhemmille joulun viettoon. Minullakin on seuraavat viikot vapaata, ja ehdin viettää lapsen kanssa kunnolla laatuaikaa. Töissä on ollut pitkää päivää ja yhteiset ulkoilut ja leikit ovat jääneet vähiin. Ajattelin tehdä metsäretkiä eväiden kanssa, käydä katsomassa jouluvaloja keskustassa ja olla vaan paljon läsnä. Tuntuu välillä niin surkealta kun toinen kantaa kirjaa sylissä ja pyytää lukemaan, mutta itse onkin aloitettava työt.

Mutta, kaikista rajoituksista ja leviämisistä huolimatta, nyt on ihan hyvä ja positiivinen fiilis. Joulukuu jatkukoon, nautitaan joulun odotuksesta ja jospa välillä tulisi edes hetkeksi luntakin maahan.

Laitan lähipäivinä sen kakkuohjeen!

LUE MYÖS

Miksi jouluvauva on ihan paras

Lasten pikkujoulut

Meidän lapsen 1v synttärit