En enää jaksa tätä kylmyyttä!
0Saako vähän valittaa, koska nyt en enää jaksa tätä perhanan tilannetta? Monta viikkoa meni ihan kivasti. Tekemistä riitti, mieli pysyi positiivisena ja päivät vierähtivät nopeasti. Lupaus lämpimästä keväästä loisti edessä ja sen piti tuoda mukanaan vaikka mitä kivaa tekemistä. Vaikka ilmassa on vallinnut epävarmuutta, huolta ja ikävää, kesää kohti mennessä tätä poikkeusarkea vielä jaksoi. Olen koko ajan ajatellut, että kesä menee mukavasti ulkoillessa, koska kesällähän ollaan koko ajan ulkona joka tapauksessa, ja syksyllä näemme mikä tilanne on silloin. Mutta kuinka kävi? Ennätyskylmä kevät, räntää, lunta maassa, vettä, muutaman asteen lämpötiloja ja ennusteet, jotka eivät vala minkäänlaista toivoa paremmasta.
Täytyy sanoa, että nyt en enää jaksa!
Tässä on nyt ollut useampi riivatun päivä, kun on tehnyt vain mieli itkeä ja piiloutua peiton alle. Tämä pirun kylmä toukokuu yhdistettynä korona-arkeen on todella koetellut jaksamista. En enää kestä herätä aamuisin ja kohdata ulkona valkoisena hohtavaa maata, lenkkeillä päin näköä satavassa räntämyräkässä, pukea lapselle villahaalaria, hupparia, lapasia, rukkasia, softshelliä, kurahousuja, kumppareita ja ties mitä kerroksia. Vuosi sitten grillasimme omalla terassilla kesävermeet päällä ja huolehdimme ettei pieni vauva läkähdy. Tänä vuonna mietitään pitääkö talvihaalari ottaa vielä takaisin käyttöön.
Ilmasta valittaminenhan on täysin turhaa. Säälle ei mahda mitään, mutta omalle asenteelleen kyllä. Tässä vaiheessa omaa asennetta alkaa olla vaan aika mahdotonta parantaa. Olen vain odottanut mahdollisuutta retkeillä, tehdä piknikkejä, leikkiä rannalla, käydä ulkojätskillä. Viettää aikaa ulkona auringonpaisteessa ilman palelua. Kyllähän ne sadepäivät normaalisti saisi kulumaan, onhan Helsingissä tekemistä. Ja kavereille voisi mennä kylään, ravintolaan syömään tai jestas, kutsua ihmisiä meille peräti sisätiloihin. Kun kaikki normaali tekeminen on viety pois, ulkoilu on se ainut juttu. Ja perhana, kaiken tämän keskellä me ansaitsemme lämpöä, aurinkoa ja nautintoa siihen ulkoiluun!
Hyviä puolia
on ollut se, että meidän napero viihtyy ulkona säällä kuin säällä. Hän rakastaa sadevaatteita ja ottaa mielellään kurahousut jalkaan, eikä vesisade kunnon varusteissa tunnu missään. Hän on myös voinut edelleen nukkua päiväunet rattaissa terassilla, koska no eipä ole ollut liian kuuma. Ilma on myös puhdasta ja hapekasta, minkä itsekin huomaan lenkkeillessä. Lenkkeily onkin ollut henkireikä, joka parantaa mieltä välittömästi. Vaikka taivaalta sataisi pieniä puukkoja, ei tulisi mieleenkään jättää sitä väliin.
Vaikka se säästä valittaminen on tosiaan turhaa, puran tätä harmitusta nyt yleisesti universumiin ja toivon, että se helpottaa. Hoidin ärtymystä myös päiväunilla ja sepäs vasta hellikin mieltä. Pidän myös mielessä, että kesä on vasta edessä ja siitä ehtii tulla lämmin. Enkä edes vaadi liikoja, ei tässä olla niin hulluja että helteistä puhuttaisiin. Mutta edes se mukava +15, ei jatkuvaa jokapäiväistä sadetta ja kylmää tuulta. Niin, että ulos voisi vihdoin mennä ilman hanskoja ja pipoja ja kaikkia välikerroksia. Istua ihan vain aloillaan, eikä tehdä haarahyppyjä lämmitelläkseen. Ei kai se voi olla liikaa vaadittu? Joten joku sään henki, jos luet tämän, anna vähän lohtua. Kun Kroatian reissu jo peruuntui eikä lämpöön pääse matkaamaan pitkiin aikoihin (voi olla ettei todella pitkiin aikoihin), me tarvitsemme lämpöä tännekin. Sitä lämmön tuomaa lohtua, energiaa ja positiivisuutta. Sen aistii ilmassa heti kun aurinko paistaa ja lupailee vähän paremmasta.
Pakkohan kesänkin on edes hetkeksi tulla, eikö?
SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?
Maaliskuun top 3
Alkuvuosi on ollut aika järisyttävää aikaa, ja hurjemmaksi vain menee. Jotta ei kuitenkaan hautauduta liikaa ahdistaviin ja joka puolelta pursuaviin koronauutisiin, mietitäänpä mitä ihanaa tässä on tapahtunut. Koska tässä pysähtyneessä elämässä huomaa entistä paremmin ne pienet ihmeelliset asiat, ja siitä syystä tässä meidän maaliskuun top 3 jutut.
Maaliskuun top 3
Lapselle puhkesi ensimmäinen hammas. Heh, voitteko uskoa, vihdoin se tuli! Kun ensimmäisen kerran mietti jo vuosi takaperin liittyikö jokin itku hampaiden tuloon ja olin niin näkevinäni miten ikenen alla jotakin tapahtuu, ensimmäinen hammas puhkesi tosiaan vasta nyt 1v 3kk ikäisenä. Siinä jos missä on syy isoille bileille! Lisäksi kuun lopulla tuli läpi myös toinen alahammas. Seuraavista ei sitten näy vielä jälkeäkään, joten saa nähdä kauan niissä kestää.
Super pitkä mökkiloma. Menimme mökille sattumalta maaliskuun alussa, juuri ennen kuin ensimmäiset rajoitukset iskettiin päälle. Siitä se mökkiloma sitten vähän piteni. En ole pitänyt meitä osana näitä mökille pakenevia uusimaalaisia, koska olimme siellä jo valmiiksi. Ja kerta meillä oli mahdollisuus jäädä, se hyödynnettiin. Mökillä elämä jatkui ihan ennallaan, omalla pihalla ja metsäpoluilla ulkoillen. Ihmiskontaktit oman perheen ulkopuolella olivat olemattomia. Tällä hetkellä meille on riski vain juuri kotiinpaluu, kun siirryimme suojaisalta metsämökiltä keskelle tautipesäkettä.
Ulkoilu. Upeat keväiset ilmat ja raitis järvi-ilmasto, parasta! Ipanaa ei pitele sisällä sitten mikään, ja ulos pitäisi päästä koko ajan. Se onkin mahtavaa, sillä olemme halunneet hänen nimenomaan viihtyvän ulkona ja luonnossa. Koiran taluttaminen ja hiekan lapioiminen ovat silkkaa parhautta. Rattaissa sen sijaan on hirveintä ikinä. Onneksi tämä pysähtyneisyys tekee elämästä kiireetöntä, ja voimme liikkua hänen askeltensa tahdissa. Itse olen päässyt juoksemaan paljon ja uppoutumaan samalla äänikirjoihin. Ulkona on ihmetelty auringonlaskuja, tehty eväsretkiä ja mökillä myös katseltu norppia. Minäkin nimittäin viimein onnistuin sellaisen näkemään, ja kaksin verroin! Eihän siihen mennytkään kuin reilut 33 vuotta.
Millaisia hyviä juttuja teidän poikkeusarkeen on kuulunut?