Aloitimme vauvauinnin kun napero oli päivää vaille 3kk vanha. 3kk on se virallinen raja, milloin uinnit voi aloittaa. Siitä asti olemme käyneet uimassa säännöllisesti, mitä nyt viime keväänä sattuneesta syystä uintiin tuli tauko, ja molempina kesinä on ollut pitkä tauko lomien ja mökkeilyn aikana. Mutta tulee siitä kuitenkin jo aika pitkä harrastus, kun lapsi täyttää joulukuun alussa kaksi. Mutta siis, tämän kokemuksen perusteella, kannattaako vauvauinti?

Itsestäni sanoisin että en ole uimahallissa viihtyvä ihminen. Olen aina tykännyt uida kesäisin ja läträtä vedessä, mutta viihdyn pikemmin kylpylän porealtaassa kuin varsinaisessa uimahallissa. Uinti olisi hyvää treeniä, mutta vaikka pinnalla pysynkin, en ole teknisesti mikään vahva uimari että jaksaisin kilometritolkulla uida altaan päästä päätyyn. Plus se tuntuu ajatuksenakin tylsältä. Jos voisin uida ulkona maisemien vaihtuessa vaikka pitkää ympyrän muotoista rataa, innostus voisi kasvaa. Mieheni sen sijaan on aina tykännyt uida ja normaalisti käy paljon esimerkiksi uimastadikalla kesäisin. Korona toki toi muutoksen siihenkin.

Meidän oli tarkoitus jatkaa vauvauintia viime kevään loppuun, ja sen jälkeen alkaa käymään ihan uimahalleissa keskenämme. Kun maaliskuusta uinnit sitten lopetettiin, se tuli ihan yllättäen ja etukäteen maksettuja uintejakin jäi käyttämättä. Kesän olimme poissa, mutta jatkoimme harrastuksen parissa taas syyskuun alussa. Erona vanhaan oli, että ohjaajilla on visiirit, saunat ovat poissa käytöstä ja yleisissä tiloissa tulisi olla maski. Lisäksi mukaan voi mennä vain toinen vanhempi, mikä on todella sääli, koska aloitimme vauvauinnin nimenomaan koko perheen yhteisenä harrastuksena. Nyt mies käy siellä enemmän kuin minä, vaikka ipana vähän kulmat kurtussa joskus hyväksyy minutkin tilalle. Mutta ihanaa, kun heillä on oma juttunsa. Itse olen päässyt tekemään lapsen kanssa niin paljon asioita kahdestaan, että suon mielelläni heille tämän yhteisen harrastuksen. Pääsenhän itse vaikka samaan aikaan lenkille.

Miten vauvauinti on mennyt?

Aloitimme uinnit tosiaan hurjan pienen vauvan kanssa, vaikka ei se silloin niin hurjalta tuntunut. Nykyään kun näkee altaassa niitä pikku makkaroita liian isoissa uikkareissa ei voi kuin ihmetellä, että onko meilläkin todella ollut joskus noin pieni vauva?! Alkuun uinti oli vauvalle aika jännittävää. Meillä on myös aina ollut sama uintiaika klo18, joitakin korvauskertoja lukuun ottamatta, ja se oli alkuvaiheessa aivan liian myöhään. Oli kriittistä, että vauva nukkui uimahallin pihaan saakka, tai muuten uinnista ei tullut mitään. Puolituntinen oli vauvalle raskas ja väsyttävä, ja uinti oli vähän itkuista. Yritin vaihtaa aiempaan ryhmään, mutta tilaa ei ollut.

Kesällä pidimme tosiaan pidemmön tauon, ja jatkoimme uinteja elokuussa lomien jälkeen. Vauva oli silloin 8kk. Muutos oli valtava! Kellonaika olikin yhtäkkiä ihan täydellinen, ja uimari jaksoi tunnin hienosti läpi. Sitten vaan kotiin iltapalalle ja nukkumaan, ja kylläpä uimisen päälle nukutti hyvin. Sukeltaminenkin sujui leikiten. Sukeltaminen aloitettiin heti alkuunsa ensin kaatamalla lapsen päälle vähän vettä, ja sitten vähitellen käyttämällä pinnan alla. Vauvoilla on luontainen sukellusreflekti noin 6-8kk asti, ja vasta sen jälkeen lapsi joutuu opettelemaan tahdonalaisen hengityksen pidättämisen.

Tällä kaavalla jatkettiin sitten koronan alkuun saakka. Sukeltaminen alkoi tosin viimeisinä kuukausina olla vähän taistelua, kun sukellusrefkeksi ilmeisesti katosi ja sukeltaminen alkoi jännittää. Lapsi viihtyi edelleen altaassa, mutta sukeltamaan häntä ei meinannut saada millään. Se oli ajoittain turhauttavaa, mutta mies on onneksi noissa asioissa hyvin rento ja tuhahteli minun kärsimättömyydelleni sanoen, että tärkeintä on pitää hauskaa. Ja niinhän se on. Tärkeintä on luoda positiivinen suhde veteen, oppimiseen ja harrastamiseen. Uskon vakaasti siihen, että hauskapito on se harrastuksen tärkein puoli, eikä mitään sellaista kannata harrastaa mistä ei nauti.

Kannattaako vauvauinti ja miten nykyään menee?

Kesällä huomasimme lapsessa ison muutoksen. Uimisesta oli taukoa maalis- ja toukokuun väli, ja kun lapsi seuraavan kerran pääsi uimaan mökillä paljussa, hänestä paljastui todellinen vesipeto. Yhtäkkiä vedessä koheltaminen, sinne hyppiminen ja sukeltu olivat parasta ikinä. Tätä jatkui läpi kesän. Aika viileäänkin järviveteen hypeltiin laiturilta ja uimassa piti käydä monta kertaa päivässä.

Vauvauinti jatkui osaltamme sitten syyskuun alussa, ja sama meininki paistoi sielläkin. Ero alkuvuoteen oli huima. Sukeltamista jännittänyt lapsi lähti sylistä omatoimisesti veden alle, hyppeli altaan reunalta veteen niin ettei kiinni meinannut ehtiä ottamaan, ja valitti aina puolituntisen loputtua kun olisi halunnut vielä jatkaa. Kun sukeltamaan saa lähteä itse sillä hetkellä kun on valmis, sekin sujuu hienosti. Ja ymmärrän sen hyvin, sillä en itsekään haluaisi jonkun muun painavan minua veden alle mielensä mukaan. Nykyään pitelen lasta ikään kuin istumassa kämmenteni päällä, kerron mitä hänen kuuluu tehdä (esim. lähdet tästä uimaan kaidetta kohti/renkaan läpi tms.) ja kehotan lähtemään kun hän on valmis. Välillä hän ei halua, vaan takertuu kiinni tai yrittää mennä tekemään jotain muuta, kuten hakemaan leluja tai hyppimäön altaan reunalta veteen, mitä hän jaksaisi tehdä koko tunnin. Mutta kun on kerran kokeillut, sen jälkeen sama tehdäänkin monta kertaa.

Omat ilmeet kertoo aina paljon?

Vauvauinnissa on ollut ihanaa seurata lapsen suhdetta veteen. Pidän uimataitoa todella tärkeänä, ja vedestä tykkäävälle lapselle uimisen opettelu on varmasti mieluinen harrastus. Kenties hän haluaa vielä uimakouluun, tai sitten käymme uimassa keskenämme. Vietämme kuitenkin niin paljon aikaa mökillä rannan äärellä, että uimataito on tärkeä paitsi turvallisuuden kannalta, myös ihan sen nauttimisen. Onhan se nyt mahtavaa, että mökillä pääsee helposti uimaan. Ja tuli tänä kesänä vietettyä enemmän aikaa uimarannoilla kuin ikinä ennen, etelänlomia lukuun ottamatta.

Kun yleisiin uimahalleihin ei vielä viitsi mennä, vauvauinti saa nyt toistaiseksi osaltamme jatkua. Se että kannattaako vauvauinti on toki tilannekohtaista, mutta meidän osaltamme se on etenkin nyt todella hyvä juttu. Se on nimittäin ainoa harrastus mitä nyt on, ja todella toivon, ettei tilanne taas pahene siihen pisteeseen että kaikki joudutaan lopettamaan.

Mitä sanoisin vauvauinnista sitä harkitseville?

Minä ehdottomasti suosittelen vauvauintia. Voihan sitä käydä vauvan kanssa uimahallissa muutenkin, mutta pienen vauvan kanssa voi paremmin luottaa altaan hygieniatasoon järjestetyssä vauvauinnissa ja muutenkin saada itselleen sitä varmuutta mitä vauvan kanssa voi vedessä tehdä. Esimerkiksi juuri sukeltamisen opettelu on turvallista, kun siinä opastaa koulutettu ohjaaja. Ohjaaja osaa kertoa mitä vauvan kanssa on turvallista tehdä ja miten voittaa tietyt esteet, kuten se sukeltamisen jännittäminen. Itsenäisesti olisin vain heilutellut vauvaa vedessä sen sijaan, että osasin alkaa jo siitä 3kk ikäisestä opettamaan niitä uimataitoja.

Vauvauinti on melko kallis harrastus. Hinnat eri järjestäjillä vaihtelevat, ja meillä yhden kuukauden uinnit maksavat 68€. Uintia on kerran viikossa 30min kerrallaan. Jos jonkun kerran joutuu jättämään väliin, korvausajan saa varattua helposti, joten näin koronankin aikana esimerkiksi sairastumisen takia missattu kerta on helppo vaihtaa toiselle päivälle.

Aloittaisin vauvauinnin ehdottomasti uudestaan, jos tilanne tulisi eteen. Mutta en tiedä kannattaako vauvauinti aloittaa yhtä aikaisin kuin me aloitimme. Se on toki lapsesta kiinni miten veteen suhtautuu. Näkisin varhaisen aloittamisen hyvänä juttuna, kunhan malttaa mennä lapsen ehdoilla ja lähteä tunnilta vaikka aikaisemmin pois, jos vauva on itkuinen. Ja jos tuntuu ettei uinti suju ja on kaikille stressaavaa, kannattaa vaan ottaa tauko ja kokeilla myöhemmin uudestaan. Meille keväällä tullut tauko teki todella hyvää, ja nyt ipana on uinnista niin innoissaan että olisi lähdössä sinne jo heti aamulla asiasta puhuttaessa. Mutta isommankin lapsen kanssa ehtii hyvin pääsemään sisälle uinnin iloihin. Varhaisen aloittamisen etuna on sukellusrefleksi. Kun vauva ehtii tottua veteen ja sukeltamiseen jo varhain, ei moni edes huomaa refleksin katoamista. Meillä huomattiin, mutta sikäli juuri epäilen, että sukeltaminen olisi ollut todella hankalaa opetella myöhemmin refleksin jo kadottua.

Entä jatkossa?

Luulen, että jatkamme uinteja ainakin talven yli – sikäli mikäli niitä voidaan jatkaa. Kesällä taukoa tulee joka tapauksessa ja uiminen siirtyy luonnonvesiin, ja sen jälkeen mietitään uudelleen. Koronatilanteestakin riippuu käymmekö vain omatoimisesti uimassa vai olisiko hyvä jatkaa järjestetyn toiminnan parissa. Uskoisin, että uimakoulu on jossain vaiheessa ajankohtainen, mutta jatkuuko se suoraan vauvauinnin jälkeen vai sitten vasta isompana jää nähtäväksi.

Yhtä kaikki, minä voin lämpimästi suositella vauvauintia kaikille hauskaa yhteistä harrastusta etsiville. Kun siihen suhtautuu avoimesti, joustavasti ja lasta kuunnellen, uiminen yhdessä on todella hauskaa ja opettavaista. On todella upeaa seurata miten oma alle kaksivuotias lähtee omatoimisesti sukeltamaan ja nappaa altaan reunalla olevasta kaiteesta kiinni vetääkseen itsensä pinnalle. Seuraavaksi aletaan harjoitella muun muassa altaan pohjaan sukeltamista ja vedessä ryömintää. Jos minulta kysytään kannattaako vauvauinti niin sanoisin, että ehdottomasti kannattaa! Miten taitavia lapset ovatkaan kun heille antaa mahdollisuuden tehdä ja yrittää!

Millaisia kokemuksia teillä on vauvauinnista?
Miten isompien lasten kanssa uinnit jatkuivat vauvauinnin jälkeen?

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit 

Olen tällä hetkellä hoitovapaalla ja vietän menevää arkea 1v 9kk ikäisen tyttäreni kanssa. Olemme yleensä aika paljon menossa, näemme kavereita ja pyrimme olemaan liikkeellä. Myös nyt meidän viikko on ollut täynnä touhua! Korona pistikin keväällä elämän aika uusiksi, ja totutut menot vaihtuivat lennosta enemmän kotipiirissä olemiseen. Edelleen elämme varovaisesti, mutta ihmisiä tavaten. Vältämme julkisia liikennevälineitä ja liikumme pääasiassa pyöräillen ja myös autolla. Toivon todella, että saamme myös jatkaa tätä arkea syksyn ja talven tullen ilman uusia tiukkoja eristäytymisiä. Sitä kestää vielä ilman elokuvissa ja ravintoloissa käyntiä, mutta ei ilman ihmisiä.

Ihan pienestä pitäen meidän palleromme on ollut tyytyväisimmillään saadessaan olla liikkeellä. Viime talvena kävimme paljon tapaamassa kavereita lounaan tai kahvittelun merkeissä, työntelin vauvaa rattaissa kävelyllä tai juoksulenkillä, kyläilimme ystävien luona… Aktiivinen arki rytmitti päiviämme mukavasti ja vauva sai ihmetellä ympäristöään yllin kyllin. Nyt isompana hän pääsee touhuamaan jo eri tavalla, ja hiekkalaatikolla saattaa mennä pitkä tovi. Koska itse kaipaan menevämpää tekemistä, pyöräilemme usein tutustumaan hiekkalaatikoihin vähän kauempana tai retkeilemme muuten vain ympäriinsä. Aktiivisen arjen parissa olemme siis myös jatkaneet, vaikka poikkeusaika on väkisinkin muutoksia saanut aikaan, ja tässä vähän meidän viikko esimerkkiä siitä millaisissa menoissa ne päivät kuluvat. Tällä viikolla kavereita tuli harvinaisen vähän, koska flunssat pakottivat taas perumaan. Onneksi muita sosiaalisia kontakteja sentään oli!

Kyseessä siis viime viikko.

Meidän viikko

Maanantai

Aamulla olin itse vähän koomassa, ja ajattelin että piristystä voisi tuoda retki Falkullaan. Mutta enpä sitten ottanut selvää minne Google Maps yritti ohjata, ja totesin kellon olevan jo sen verran että meidän on turha pyöräillä sinne vain kääntyäksemme heti takaisin. Pyöräilimme sitten hetken ympäri Vallilaa jonka jälkeen pysähdyimme vielä hetkeksi oman pihan leikkipaikalle, kunnes alkoi satamaan.

Päiväunet jäivät jostain syystä kovin lyhyiksi. Olimme hetken omalla pihalla koko perhe, kunnes mies lähti hakemaan Prismaan tehtyä ruokatilausta. Ja taas alkoi satamaan, joten päädyimme sisälle leikkimään. Miehen kaveri tuli kylään ja päätyi leikkimään lapsen kanssa nukkekodilla. Söimme yhdessä tacoja, ulkoilimme vielä koiran kanssa ja iltapuuhien kautta nukkumaan.

Tiistai

Aamupalan jälkeen leivoimme pikaisesti mustikkapiirakkaa ja, koska taikinaa tuli tehtyä turhan reilusti, muutamat muffinssit. Sen jälkeen lähdin lapsen kanssa lenkille Töölönlahdelle. Hölkkäilyn lomassa pysähdyimme katselemaan lintuja. Kotona jäimme leikkipaikalle, ja lapsen touhutessa hiekkalaatikolla itse vielä vähön kyykkäsin, punnersin ja venyttelin.

Päiväunien jälkeen kaverini tuli käymään. Söimme mustikkapiirakkaa ja menimme vielä ennen ruokaa ulos. Kaverin lähdettyä söimme, ja menimme koko perhe käymään yhteisen ystävän luona, jolla on puolisen vuotta vanhempi lapsi ja toinen tulossa päivänä minä hyvänsä. Miten ihanan normaalilta tuntuukaan nähdä ihmisiä sisätiloissa, antaa lasten leikkiä, istua itse toisen sohvalla! Aiemmin meidän viikko olisi ollut täynnä vastaavia leikkitreffejä, mutta se pirun korona.

Keskiviikko

Keskiviikkona vaihdoin lapsen hetkeksi isompaan, kun omani meni päiväksi mummon ja vaarin hoitoon iloisesti vilkutellen, ja vietin kahden keskistä aikaa siskoni nuoremman lapsen kanssa. Oli aika virkistävää olla päivä viisivuotiaan seurassa. Olin pakannut meille reppuun lounaseväät, ja lähdimme pyöräillen retkelle. Kävimme Lammassaaressa ja Kuusiluodossa missä oli evästauko, söimme ex tempore matkalla kohdalle osuneet vohvelit, kävimme katsomassa Vanhankaupunginkoskea ja pyöräilimme takaisin karkkikaupan kautta. Meille sattui mieletön tuuri ilman kannalta, sillä koko aamupäivän paistoi aurinko ja oli ihanan kesäistä, ja heti päästyämme sisälle alkoi sataa kaatamalla. Toiveissa oli elokuva, ja katsoimme yhdessä Lumikin.

Oma napero tuli kotiin illansuussa, ja ehti vielä leikkiä serkkunsa kanssa. Mies oli lähtenyt aamulla mökille ja olimmekin loppuviikon kahdestaan. Käytimme koiran lenkillä ja vaikka matka ei ollut pitkä, siinä kesti tovin. Lapsen suosikkijuttuja on nyt hyppiä, ja kun jokaiselta kadun kynnykseltä ja kiveltä hypellään alas useamman kerran, matkaan kuluu aikaa. Mutta se on koiravanhuksellekin ihan hyvä juttu.

Torstai

Lapsi heräsi poikkeuksellisesti itkuisena jo ennen puoli seitsemää. Kenties oli nähnyt pahaa unta. Kävin pari kertaa peittelemässä uudelleen ja rauhoittelemassa, ja sen jälkeen unet jatkuivatkin yli puoli yhdeksään. Yleensä hän nukkuu puoli kahdeksaan, kahdeksaan. Aamutoimet ripeästi pois alta ja koira ulos. Vastaan tuli pieni yllätys, nimittäin karannut kana. Yritimme käydä koputtelemassa omistajien ovelle, mutta siellä ei taidettu olla kotona. Jospa kana löytäisi takaisin kotipihalle. Joka tapauksessa se oli meistä aika hauska sattuma. Harvemmin tuolla kanoja tepastelee vastaan.

Aamu oli kylmä ja harmaa, ja lähdimme käymään Linnanmäen Sea Lifessa. Sinne piti ostaa lippu etukäteen tietylle ajalle. Minulla oli maski mukana, mutta koko paikassa oli samaan aikaan vain toinen äiti ja tytär ja he menivät omia menojaan, joten saimme käytännössä kierrellä paikassa kahdestaan. Hait olivat selkeästi vaikuttavia ja merihevoset. Kaupasta löytyi sitten vielä pieni merihevonen illan kylpyleluksi.

Matkalla kotiin käytiin nopeasti kaupan kautta hakemassa herkkuja seuraavalle päivälle. Täytyy sanoa että näinä aikoina paperihaavat käsissä ovat vihoviimeinen juttu, kun käsiä desinfioi viiden minuutin välein.

Päiväunien aikana tein itse pihahommia ja raivasin muun muassa kahdeksan viikon mökkeilyn aikana kuolleet kasvit pois. Kaipaan kuollakseni pihalle vesiletkua ja porttia, jotta siivoaminen olisi helpompaa. Ei ole kätevää kantaa kahta jätesäkillistä vanhaa multaa sisäkautta pihan toisella puolella olevaan roskikseen.

Päiväunien jälkeen veimme koiran ulos ja lenkkiin menikin pidempi aika. Kävimme sisällä syömässä ja menimme vielä pihan leikkipaikalle. Illalla kylpy pitkän kaavan mukaan, kun uusi merihevonenkin sukelsi veteen.

Perjantai

Heräsin itse jo ihan täpinöissäni, sillä edessä oli kauan odotettu ilta. Kävimme lapsen kanssa aamulenkillä juoksurattaiden kanssa, ja jäimme vielä vähäksi aikaa kotipihalle leikkimään. Päiväunien jälkeen koira nopeasti pissalle ja jäimme pihalle odottamaan serkun tuloa.

Siskoni vanhempi lapsi tuli meille yökylään, ja viiden aikaan miehen vanhemmat hakivat oman naperon heille yöksi. Käytimme siskontytön kanssa koiran lenkillä, tilasimme Woltista pizzaa ja kasasimme sohvan täyteen kaikenlaisia herkkuja. Meillä oli nimittäin Harry Potter – maraton, josta on ollut puhetta pitkään ja jota olen itse odottanut siitä saakka kun tuo lapsi syntyi. Olimme molemmat aika innoissamme, ja olipas muuten super kiva ilta!

Lauantai

Heti herättyämme jatkoimme Pottereiden katsomista aamupalan ohessa. Itse olin vähän koomassa, mutta mikäpä siinä kahvikupin kanssa sohvalla heräillessä. Milloin olisi viimeksi tullut vain lojuttua sohvalla katsomassa leffoja? Varmaan joskus ennen lapsen syntymää kun olen ollut kipeänä. Teki niin hyvää, ja seura oli mitä parasta. Siskontyttö sanoi että hänestä tuntuu ihan kuin olisi kaverin luona, ja täytyy sanoa että niin minustakin. Voiko tätinä parempaa palautetta enää saada?!

Kolme Potteria ehdittiin maratonin aikana katsoa.  Jäin puolen päivän aikaan yksin ja kaipasin kaiken löhöilyn jälkeen liikuntaa. Kävin heittämässä pikaisen reilun 5km lenkin ja tulin kotiin jumppaamaan kuminauhoilla, jotka vastikään hankin. Vähän loppui luovuus kesken enkä lopulta keksinytkään mitä olisin vielä niiden kanssa tehnyt, mutta tulipahan jotain heiluttua. Söin lounaan ja lähdin koiran kanssa hakemaan omaa lasta kotiin. Siellä odoteltiin päiväunien jälkeen hiekkalaatikolla ja juostiin iloisesti vilkuttaen syliin.

Kävelimme kotiin Laakson ratsastuskentän kautta, missä oli kouluratsastuskilpailut. Miehen vanhemmat kävelivät mukana. Syömisen jälkeen pyöräilin vielä lapsen kanssa uudestaan katsomaan hevosia.

Sunnuntai

Aamu oli niin synkän harmaa ja tihkusateinen, että päätin välttää hiekkalaatikon ja lähteä lenkille. Juoksemiseen kostea ilma sopi loistavasti. Kotona pistin saunan päälle ja kävimme naperon kanssa päiväsaunassa ja kylvyssä ennen lounasta. Päiväunien aloitus vähän venähti, mutta saunan ja ruuan päälle ainakin nukutti. Meitä molempia.

Iltapäivällä kävimme Ruskeasuon Keskustallilla ponitaluksessa. Kävimme siellä ensimmäisen kerran viikkoa aiemmin, enkä ollut lainkaan varma miten ipana siihen suhtautuisi. Hän tykkää hevosista ja halusi totta kai mennä selkään, mutta odotin hänen haluavan sieltä myös pian pois. Mutta mitä vielä, siellä pysyttiin koko 10 minuutin kierros ja kiinni ei olisi saanut edes pitää. Ainut itku tuli kun vuoro piti luovuttaa seuraavalle. Tällä kertaa vähän valmistelin etukäteen ja selästä tultiin myös reippaasti pois.

Sitten loppuillaksi tulikin kunnon kaatosade. Sadekamppeet siis päälle ja koira ulos. Ei ihan suosikkikeli, mutta napero juoksenteli innoissaan lätäköissä. Kivahan sitä oli seurata. Koiraa sen sijaan jurppi.

Lapsen mentyä nukkumaan hyödynsin vielä viimeisen illan yksin ennen miehen kotiinpaluuta, vuokrasin leffan ja napsin (vähän liikaa…) Potter-illasta jääneitä herkkuja.

Siinä meidän viikko pähkinänkuoressa. Perusarkea, mutta paljon kivoja juttuja. Tällä viikolla on sovittu kavereiden kanssa treffejä, koiran eläinlääkäriä ja pitkästä aikaa myös paluu vauvauintiin!