Nyt on kuutisen viikkoa siitä, kun sairastuin kolmannen kerran keuhkokuumeeseen. Keuhkokuumeesta toipuminen on pitkä prosessi, jossa ei auta kiirehtiä – sen muistan jo aiemmilta kerroilta. En tiedä mistä tauti tällä kertaa yhtäkkiä pukkasia, yleensähän keuhkokuume on jälkitauti, mutta toisaalta en ole sitö jälkitautina itse sairastanut koskaan. Miten keuhkokuumeesta toipuminen tässä vaiheessa etenee?

Kolme erilaista kokemusta

Monella tapaa tunnen päässeeni tällä kertaa helpolla. Sairastuin keskiviikkona illalla, ja sain täyden annoksen antibiootteja jo perjantaina, joten parantuminen käynnistyi ennen kuin tilanne pääsi liian rajuksi.

Ensimmäisellä kerralla kuume huiteli liki 40 asteessa, eikä ensimmäisestä antibiootista ollut apua, joten parin päivän jälkeen rinnalle tuli vielä toinen merkki, ennen kuin ne alkoivat tehota. Eivätkä keuhkot kunnolla toipuneet, koska siitä asti on ollut kroonista yskää. Se talvi meni aika heikosti, ja kunto oli kehno. Toisella kerralla tunsin voivani paremmin, mutta tulehdusarvot olivat yli 200 ja antibioottia piti laittaa suoraan suoneen. Pääsin onneksi kotisairaanhoitoon ja hoitaja tuli antamaan pistokset 3 kertaa vuorokaudessa, enkä siten joutunut sairaalaan.

Tilanne oli sikäli vakavampi, mutta itseään piti muistuttaa ottamaan rauhallisesti, koska olo ei muuten ollut yhtä sairas ja pelkkä makoilu ärsytti. Kunto oli jo valmiiksi huono, eikä tilanne tietenkään sitä parantanut. Mutta onneksi tuli kesä, loma ja lämmintä, mikä edesauttoi toipumista huimasti. Aloin pystyä taas lenkkeilemään ja vähitellen saamaan fyysistä kuntoa paremmaksi. Seuraavana talvena jumpissa alkoi jaksaa paremmin ja tuntui, että kyllä se siitä.

Kärsivällisyyttä toipumiseen

Keuhkokuume vie keuhkokapasiteetin varsin alas. Nytkin, vaikka muuten en tuntenut olevani niin sairas, sellainen syvä keuhkoista asti kumpuava yskä on seurannut siitä asti. Hengitys rohisee ja naksuu, ja esimerkiksi nauraessa alkaa helposti yskittää. Silti tilanne tuntuu paljon helpommalta kuin edellisillä kerroilla, varmasti suurelta osin koska sain lääkkeet niin nopeasti. Vaikeinta olikin malttaa mieli tarpeeksi pitkään ja todella ottaa rauhallisesti.

Varasin myös aikaa keuhkolääkärille ja hän ohjasi erilaisiin tutkimuksiin, joista juuri sain pef-seurannan tehtyä. En usko, että tässä mitään astmaa on taustalla, mutta ymmärrän että tutkimuksia tehdään sulkemalla asioita pois. Labrakokeita otettiin laajalla skaalalla ja seuraavaksi lienee vuorossa keuhkojen tietokonekuvaus. Katsotaan miten asia etenee. Lähinnä vain haluan saada selvyyttä siihen, miksi se yskä ei ole koskaan loppunut ja miksi minulle keuhkokuume helposti iskee. Puhelimessa keuhkolääkäri mietti, että kyseessä voi olla jonkinlainen arpikudos tai laajentuma, mikä ensimmäisestä kerrasta on jäänyt.

Liikuntaa vähitellen mukaan

Lääkäri sanoi, että marraskuun aikana ei saanut hengästyä eikä missään nimessä harrastaa liikuntaa. Tein vähän rauhallista kävelyä ja otin kyllä iisisti, mutta yritä nyt saada lapsi aamulla päiväkotiin hengästymättä. Monesti tuli vähän kiire. Kävely teki hyvää ja kun kovat pakkaset iskivät, oli aika helppoa ottaa rauhassa, kun kylmä ilma sai yskimään kiivaammin. Sikäli oli kiva, että hetkeksi lämpeni, vaikka ei tuo märkä plussakeli muuten mukava olekaan.

Pääsimme yhdessä vihdoin ratsastamaan ja kyllä löytyikin taas uusia lihaksia. Nyt olen käynyt nyt pari kertaa lenkillä, ja ilokseni huomasin että se sujuu todella hyvin. Siitäkin kyllä sai reisilihakset helläksi. Ensimmäisen kerran kävin naperon kanssa juoksurattailla, ja toisen kerran itsekseni jäisillä teillä luisuen. Rauhallista vauhtia ja ihan ilman suorittamista sillä mielellä, että menee sen aikaa kun hyvältä tuntuu. Ja jestas että on tehnyt hyvää! Heti paljon skarpimpi ja pirteämpi olo.

Nyt näyttää taas ensi viikolla pakastuvan aika lailla, joten juokseminen jäänee. Toivottavasti kova pakkanen ei jatku kovin kauaa, mutta jouluna olemme muutenkin mökillä eikä siellä lumisillä mökkiteillä oikein juosta, kun hangessa joutuu kahlaamaan. Kävelylle siis sielläkin, ja toki pulkkamäkeen, ja jospa sitten taas vähän lauhtuisi. Mutta onhan tämä talvi otettava varovaisesti. Moneltakin kantilta. En todellakaan halua juuri nyt kokeilla miten koronaan sairastuminen vaikuttaisi, kun keuhkot muutenkin toipumassa. Joten pitää iloita siitä mihin nyt pystyy ja ajatella pitkällä tähtäimellä, että kesään mennessä toipuminen on jo paljon pidemmällä ja kenties taustalla olevia syitä saatu myös selvitettyä.

Tässä vaiheessa olemme nauttineet joulujutuista ja muun muassa leiponeet, askarrelleet, paketoineet lahjoja ja katselleet jouluelokuvia. Joskus tekee todella hyvää joutua pakon edessä pysähtymään ja laskemaan irti rutiineista. Sitten on taas helpompi erotella onko kyse silkasta rutiinien hoitamisesta vai asioista, joista ihan aidosti nauttii ja joita haluaa osaksi arkeaan.

Jännitin koko viikon saammeko synttäreitä pidettyä ja pelkäsin jo etukäteen miten pettynyt lapsi olisi jos juhlat pitäisi perua. Se joulukuun lapsen kannalta on haastavaa, että juhlat ajoittuvat aina aikamoisen tautimylläkän keskelle. Tuntuu, että joka perheessä on joku kipeänä. Ja tietysti tällaisina aikoina se vain korostuu, kun kaikki nenän valumiset pitää eristää kotiin siinä missä ennen nenä vain pyyhkäistiin ja meno jatkui. Mutta saimme kuin saimmekin juhlat aikaiseksi ja vitsi miten onnellinen sankari olikaan! 3v synttärit olivat super hauska päivä ja vieraat kiittelivät kovasti.

Porrastamista ja perumisia

Aiemmin viikolla pari kaveria joutui perumaan, ja samana aamuna kummitäti kertoi vielä heidän olevan kipeinä ja joutuvan jättämään väliin. Siitä lapsi pettyikin, koska odotti kaveriaan kovasti paikalle. Myös toinen kaveriperhe perui vielä samana päivänä. Olimme porrastaneet kävijöitä, jotta samaan aikaan ei olisi paljoa paikalla, mutta lopulta perumisten myötä illalla ei juuri porukkaa enää käynytkään. Juhlat olivat pienet, mutta viime vuosien mittakaavassa ne tuntuivat oikeasti juhlilta! Eihän tässä ole mitään juhlia tai kokoontumisia ollut sitten juhannuksen. Viime vuonna kaksivuotissynttäreitä juhlittiin vain isovanhempien ja siskoni perheen kanssa, ja hekin kävivät eri aikaan.

Teimme lapsen kanssa yhdessä tarjoiluja valmiiksi ja kävimme vähän ulkoilemassa kovassa pakkasessa ennen vieraiden tuloa. Kun ovikello tasan kahdelta soi, napero ei meinannut pysyä nahoissaan. Pakettia tuli avattavaksi saman tien ja meno alkoi yltyä. Oli ihana seurata miten innoissaan toinen oli, ja lahjaksi tuli paljon sellaista mitä hän oli toivonutkin tai mikä osui muuten vaan nappiin – esimerkiksi uudet lääkärikamppeet ja pieni paristoilla toimiva pinkki koira, jonka sanoinkin olevan ihan kuin meidän entinen koiramme aina räksytystä myöten.

Herkullinen juhlapöytä

Olin hurjan tyytyväinen meidän tarjoiluihin, ja kerrankin ruokaa oli juuri sopivasti! Jäljelle jäi vähän rypäleitä, melonia, leikkeleitä ja karkkeja, mutta sehän ei ole mikään ongelma. Tärkeintä, ettei mitään mene hukkaan, ja emme me esimerkiksi kakkua tule montaa päivää syöneeksi. Kakku katosi kokonaan, mikä oli muutenkin kiva huomata, koska en ollut sen onnistumisesta ollenkaan varma.

Koko pöytä oli gluteeniton ja maidoton, suurin osa myös vegaanista. Tarjolla oli tosiaan viinirypäleitä, kahta melonia, erilaisia gourmet leikkeleitä, kasvipohjaisia homejuustoja, suolakeksejä, minipretzeleitä, pipareita, hilloja, pensasmustikoita, karkkeja, porkkanoita ja tietysti synttärikakku. Pöydän kohokohta oli kuitenkin super hieno tikkarilankku!

Lankku oli tehty vanhasta kelopuusta, jonka isäni pisti mökillä etukäteen kuntoon ja porasi siihen valmiit reiät tikkareille. Muutama valmis tikkarikin telineeseen pääsi,  mutta pääosin teimme lapsen kanssa tikkareita itse erivärisistä Finlandia kuulista, vegaanisista suklaakuorrutteisista vaahtokarkeista ja täytekekseistä (niistä Dominon kaltaisista). Lankku oli ihana koriste pöydässä ja erittäin suosittu vieraiden keskuudessa.

Kakkukin oli ihan jees, vaikka ei mielestäni viime vuotisen veroinen yksisarviskakku. Sen lapsi tosin tyrmäsi silloin täysin ja kertoi joulupukillekin kakun olleen pahaa. Tein vegaanisen ja gluteenittoman täytekakun, johon tuli mansikkatäyte ja samaa täytettä myös koristeeksi sokerimassan oheen. Lapsi halusi lumiukkokakun, joten päälle tuli pari posliinista lumiukkokoristetta ja lisäksi Bambi, josta napero on ollut viime aikoina innoissaan. Kaikki tosiaan katosi pöydästä kuitenkin, joten eiköhän sitä onnistuneeksi voi sanoa.

Ensimmäinen onginta

Mietin että onko ongintaa mitään järkeä pitää, kun paikalla oli vain muutama pienempi lapsi. Olin tarkoittanut sen illemmalle, kun kavereiden mukana piti tulla useampi pikkutyyppi. Mutta kyllähän se siitä kuitenkin järjestyi. Isommatkin leikkivät kivasti mukana, vaikka yllätyspussi ei ihan heitä varten ollutkaan.

Pistin pusseihin siirtokuvatatuointeja, tarroja, muumipatukat, muumitikkarit, Ryhmä Hau värityskuvat ja Pipsa Possu minikirjat, jotka hankin ovelasti ostamalla kirjajoulukalenterin puoleen hintaan. Hauska ohjelma onginnasta saatiin ja lapset olivat innoissaan, etenkin ne vähän pienemmät. Pidimme uusintakierroksen vielä parille lapsivieraalle sitten illalla.

Oikea synttäriaamu

Iltaa kohden kävi pari kaveria lapsineen, mutta hekin eri aikaan, joten meno alkoi rauhoittua. Ja se oli ihan hyvä, koska lapsikin alkoi hyytyä. Hän oli muutenkin koko viikon aika väsynyt, koska heräsi joka aamu liian aikaisin malttamattomana joulukalenterin avaamisen takia. Olimme luvanneet, että hän saa nukkua synttäriyön meidän sängyssämme.

Ilta vähän venähti ja tyyppi oli elänyt koko päivän sokerilla, joten nukkumaan menossa kesti hetki. Hän kokosi sylillisen tavaraa mukaansa ja teki oman pesän meidän sänkymme keskelle. Luimme lahjaksi saadun Tatun ja Patun joulu – kirjan, missä kestikin jonkin aikaa. Kerroin myös tarinaa siitä kun hän kolme vuotta sitten syntyi. Vähän rauhoittumisessa kesti kovan menon jälkeen, mutta sinne hän kuukahti ja huoneessa kävi koko yön sellainen kuorsaus, että mies vaihtoi työhuoneeseen nukkumaan.

Aamulla saimme toivottaa heti hyvää syntymäpäivää ja miehen jäädessä nukkumaan, me vietimme synttäriaamua syöden vohveliaamupalaa sohvalla ja katsellen Tarzania. Annoimme miehen kanssa omat lahjamme vasta oikeana synttäripäivänä, ja minun lahjani oli hartaasti toivottu poikanukke, jolla menee silmät kiinni ja jolla on pippeli. Hankin Baby Bjornin, ja sitä käytettiin potalla pissalla, illalla suihkussa ja pöydässä syömässä jo useaan otteeseen. Mukana oli ihania itse tehtyjä nukenvaatteita, joita löysin Torista, muun muassa pyjama ja aamutakki.

Vietimme itsenäisyyspäivää ja synttäreitä syömällä raclettea miehen vanhempien luona. Illalla ehti vielä vähän kotona leikkiä uusilla leluilla ja sitten olikin taas paluu arkeen, ja saman tien päiväkotiin isompien ryhmään.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit