Lapsen joulukalenteri vuosimallia 2024
Taas tuli se hauska vaihe, kun on oli aika täyttää lapsen joulukalenteri! Ja taas kerran muistin, miten vaikeaa se on. Olin ajatellut, että tällä kertaa hankin oikeasti yllätyksiä, jotka mahtuvat niihin pirun pieniin sukkiin, mutta ehei. Tilaisin omalle lapselle ja kummipojan kalenteriin muutamat yllätykset verkkokaupasta, ja kappas kummaa ne olikin taas sen kokoisia, ettei ollut mitään toivoa saada niitä itse kalenteriin. Joten väkisinkin mukana on taas jokunen lappu tyyliin ”yllätys odottaa keittiössä” tai vastaavaa. Lisäksi muutama pussi jäi nyt tyhjäksi, koska ajatus on viettää lapsen synttäriviikonloppua mökillä ja niiden päivien kalenteritäytteet lähtevöt mukaan erikseen. Toisaalta, juuri niille päiville olikin hyvä varata juttuja, jotka eivät kalenteriin mahdu!

Mukana on myös muutama tekemisjuttu, jotka olisi tehty muutenkin, mutta kalenterista ne löytyvät sitten iloisina yllätyksinä juuri sille päivälle! Odotan itsekin teatteria ja Saiturin joulua aika lailla.
Synttärilahjaksi on tulossa uusi Torista löytynyt nukkekoti, johon kalenterista löytyy vähän täytettä.

Tällaisia juttuja löytyy lapsen joulukalenterista tänä vuonna!
- Joulusuklaata
- Jouluaiheisia magneetteja
- Palapelin paloja Leijonakuningas-palapeliin
- Prinsessa Ruusunen – Paluu tulevaisuuteen teatteri-ilta
- Jääkaappimagneettien askartelusetti
- Joulupallojen askartelusetti
- Schleich tiikerinpentu ja -emo
- Joulukuusenkoriste
- Piparimuotteja
- Saiturin joulu baletti-ilta
- Jouluaiheisia pyyhekumeja
- Lamppuja uuteen nukkekotiin (Lundby)
- Nukkekodin joulukuusi
- Pieni takka ja halkoja nukkekotiin (Lundby)
- Karkkeja ja herkkuja (tikkari, Mentos-pötkö, vaahtokarkki joulupukki)
- Tatuointikyniä (joilla ilmeisesti voi itse piirrellä tatuointeja)
- Minihammastahna
- Leffareissu katsomaan uusi Vaiana-elokuva
- Joulukortti värityskuvia

Olikohan tuossa kaikki? Pääosin ainakin. Palapelit on naperolla suosittuja, mutta tuollaisesta palapelistä tuli jo sen verran paljon paloja, etten kaikkia laittanut. Useampana päivänä löytyy iso kasa paloja, jotka pitää sitten ottaa jemmaan. Ja ajoitin koko palapelin saamisen erillisellä lapulla, joka tulee sitten joululomalla – sitten ehtii kaikessa rauhassa väkertää sen parissa!

KATSO MYÖS


0

