Miten arki muuttui lapsen myötä?
0
Meidän napero on 4,5 vuotias. Niin kauan olen ollut äiti, ja meillä on asunut lapsi. Voisi siis sanoa, että tähän on tottunut ja tästä on tullut hyvinkin vahvasti uusi normaali. Ja ilman lasta ehti elää myös aikuisen ja avopuolison elämää, että lapseen oltiin täysin valmiita. Vaikka koskaan ei voi tietää millainen tyyppi sieltä tulee ja miten elämä sitä myötä muuttuu. Mutta miten arki muuttui lapsen myötä omalla kohdalla?
Työt
Vielä raskaana ollessa vuonna 2018 olin vuorotyössä kirjakaupassa. Vuorotyössä myymälässä harvoin tehdään täyttä viikkoa, koska täysillä tunneilla tehtävät sopimukset ovat harvassa. En totta puhuen edes muista millaiset tunnit omassa sopimuksessa oli, mutta viisi päivää viikossa siellä yleensä oltiin, arkena ja viikonloppuna. Vuorot sitten vaihtelivat 5 – 9 tunnin välillä.
Nykyään olen ihan toimistohommissa, jota tehdään ihanasti hybridinä, eli teen osan viikosta etänä ja osan toimistolla. Sellainen mukavan ja sujuvan arjen mahdollistaja että huh huh! Ei tarvitse körsiä ruuhkavuosifiiliksestä tai jatkuvasta riittämättömyydestä. Työn ja perheen yhdistäminen ei voisi olla helpompaa kuin tässä paikassa, ja siitä olen älyttömän kiitollinen.
Harrastukset
Olen aina tykännyt käydä leffassa, teatterissa ja erilaisissa tapahtumissa. Niihin tuli mentyä niin kavereiden kuin miehen kanssa. Ulkona syöminen on ihanaa. Kesäisin otettiin usein piknikhuopa mukaan ja hengailtiin puistossa. Se alkoi jo vähän puuduttaa, jos mukaan ei sattunut lukemista tai ruokaa. En tykännyt vain istua tekemättä mitään, ellei siihen kuulunut vaikka telkkarin katsomista. Jos oli levoton olo, ryhdyin usein leipomaan. Siinä sai kädet tekemistä ja mieli rauhoittui. Mietin jatkuvasti uusia reseptejä ja kokeiluja mitä keittiössä voisi tehdä.
Töiden jälkeen menin usein ryhmäliikuntatunneille tai kuntosalille. Siinä vaiheessa ne olivat iso osa elämää, ja kausikortin turvin saikin käydä niin paljon kuin halusi. Suosikkeja olivat BodyPump, BodyBalance ja Yinjooga. Rankemmillakin tunneilla kuten BodyAttackissa tuli käytyä vuosien ajan, mutta raskausaikana juoksu piti lopettaa aika nopeasti. Se siis myös osaltaan jo valmisti tulevaan.
Vaunulenkit tuli rutiineihin nopeasti, ja kesää kohden myös julksurattaiden kanssa lenkkeily. Alkuun kävin salilla, mutta se jossain vaiheessa jäi. Nykyään teen joogaa välillä kotona, ja nyt lumien sulettua liikun paljon pyöräilen. Jumppatunnit on jääneet, mutta odotan niiden palaavan kuvioihin joskus kun lapsi on isompi ja omissa menoissaan.
Muu elämä
Leffassa, teatterissa ja tapahtumissa tulee käytyä edelleen. Nyt mukaan on tullut myös lasten tapahtumat, joihin voidaan mennään yhdessä. Omia on vähän harvemmin, mutta niihinkin on aina järjestynyt aikaa. Kavereita näkee harvemmin, kun kaikkien aika menee töissä ja perheen kanssa. Näkemisiä pitää sopia vähän tarkemmin siinä, missä ennen saattoi vain soittaa että ”tuutko lounaalle keskustaan tänään”. Toisaalta on ihanaa katsoa, että meidän lapset siinä nyt leikkii yhdessä. Pyritäänkin järjestämään yhteistä ohjelmaa missä kaikki lapsetkin on mukana.
Miehen kanssa tuppaa välillä menemään turhan paljon arjen pyöritykseen sen sijaan, että otetaan aikaa kahden, mutta hyvä tiimi me on oltu. Tuntuu, että meidän perhe on tosi vahva. On puhuttu nyt paljon siitä, että nostetaan enemmän meidän parisuhdetta myös jalustalle. Lapsi viihtyy mainiosti myös isovanhempien hoivassa, joten se on ihan win-win kaikille.
Raha on rajallista, minkä huomaa kun kaikki ei olekaan omaan käyttöön. Kaikki tekeminen maksaa tuplasti.
Tuntuu, että oon sinänsä ihan sama kuin ennenkin. Tykkään samoista asioista, mutta osaan nauttia niistä enemmän. Puistossa piknikillä on tekemistä, kun napero hengaa mukana. Hänen kauttaan moni asia tuntuu ja näyttää kuin uudelta, ja kannustaa aktiivisesti tekemään, näkemään ja kokemaan asioita.
Täysin sen arvoista
Asiat ei tietenkään pyöri enää oman navan ympärillä. En ole vapaa menemään kuten haluan, vaan töistäkin on kiire kotiin. Samalla tavalla ei voi vaan jäädä pyörimään kaupoille tai sopimaan menoja lennosta. Jos lapsi yöllä herättää, siinä sitten pinna kireällä valvotaan vaikka omat silmät ei meinaisi pysyä auki. Ei se aina helppoa ole. Mun pinna on vielä tosi lyhyt. Kukaan ei saa peilaamaan omaa käytöstä kuten oma lapsi, eikä näky ole aina mukava. Sitten taas se on opettanut hurjasti. Miten puhutaan asioista avoimesti, pyydetään anteeksi ja sanotaan että rakastetaan.
Arki muuttui lapsen myötä, mutta sen ei tarvitse muuttaa sitä huonompaan. Minä en ikinä palaisi takaisin. Tärkeää on päästä välillä irti ja viettää aikaa myös ilman lasta että pysyy järjissään ja kiinni siinä kuka itse on.
