Hae
Saran kotikolo

Muutokset suunnitelmiin eli pääsiäinen kotona

Jep, tänä vuonna vietetään kuitenkin pääsiäinen kotona. Harmittaa vietävästi, mutta päätös on aika selkeä, koska lapsi on ollut tosi kipeä. Kipeämpi kuin koskaan ennen. Kuume huiteli 41 asteessa, crp oli 163 ja yleisvointi niin heikko, että olin tosi huolissani. Lääkkeillä kuumetta sai sen verran alas, että se pahin flegmaattisuus helpotti ja pystyi esimerkiksi juttelemaan, mutta nopeasti kuume lähti aina uuteen nousuun. Tässä on ollut syli aika täynnä ja kädet varattuina, kun napero haluaa vaan olla sylissä ja siliteltävänä.

Taas ilta lääkärissä

Käytiin lääkärissä heti uudestaan, ja hyvä niin, koska tulehdusarvot oli syytä mitata. Vähän jännä ettei lääkäri olisi niitä edes ottanut, jos me ei oltaisi vaadittu. Ja tosiaan, tulos oli 163, eli hurjan korkea. Selkeää syytä ei silti ollut, sillä edellisen päivän keuhkokuva oli ok ja nytkin lääkäri sanoi että keuhkot kuulostaa ihan siistiltä. Eikä lapsi juuri yski, sen sijaan nenä on tukossa. Valittaa vatsakipua, mutta sen uskon johtuvan ihan jo lääkkeistä. Huomasinkin, että nestemäisiä kipulääkkeitä on makeutettu maltitolilla. Voi miksi!? Itselläni tulee maltitiolista maha törkeän kipeäksi, joten onpa tyhmää että sitä pitää tunkea lääkkeisiinkin. En ole muutenkaan kuullut lapsesta joka tykkäisi siitä tekaistun imelästä mausta.

Parempina hetkinä telkkarin katselusta on iso apu

 

 

Itsekin alkaa olla aika poikki, kun jatkuva huoli päällä. Sitten on tullut syötyä miten sattuu ja oltua jumissa sisällä, mikä ei paranna oloa. Aamuisin on hirveä kooma. Mutta kyllä se tästä. Lääkärissä tuli tosiaan nyt antibiootit ja toivotaan, että ne tosiaan puree. Vaikka ei ollut edes tietoa mitä tässä yritetään hoitaa. Lääkäri sanoi että voi olla virustautikin, mutta ei kai ne nosta crp:tä noin paljon…? Mistä minä toisaalta tiedän, en ole lääkäri.

Joka tapauksessa, turha toivoa mitään mökille menoa enää. Ei lähdetä raahaamaan lasta mihinkään tällaisen sairastamisen päälle, vaikka olisi miten nopea toipuminen. Joten pääsiäinen kotona ja toivottavasti paremmilla voimilla. Pitää tehdä siitä sitten hyvä. Katsotaan miten parantuminen edistyy ja mennään sen ehdoilla. Se on yksi pääsiäinen, edessä koko kesä. Nyt vaan sormet ristiin että toisen olo helpottaa. Ihan karsea tunne katsoa miten huono olo lapsella on.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *