Hae
Saran kotikolo

Vapaapäivän kahvi-jäätelö-suklaakarnevaali!

Olimme sunnuntaina kavereiden kanssa tapahtumassa, jossa yhdistyivät suurimmat nautintoni kahvi, jäätelö ja suklaa. Mitä paras tapa viettää vapaapäivää! Kahvi-jäätelö-suklaakarnevaali oli samalla synttärilahja yhdelle kavereista, sillä keksimme aina porukassa yllätysohjelmaa kolmannelle synttäreiden aikaan. Näiden herkkujen maistelu sopi varsin hyvin kaikille kolmelle.

Karnevaalit järjestettiin Kaapelitehtaalla kolmena päivänä perjantaista sunnuntaihin. Kaikki päivät olivat loppuunmyytyjä, mutta käytävillä riitti silti ihan mukavasti tilaa. Yksi kapeampi väli oli aika täynnä. Tapahtuma tuntui ihanan normaalilta. Ihan muutamalla vain näkyi maski, ja muuten siellä mentiin ja seurusteltiin kuin ennen muinoin. Itse aloitin maski naamalla, mutta kun koko ajan oli maisteltavaa, poishan se lähti. Vähän vielä koin tilanteen epämukavaksi, koska en ole vielä koronaa sairastanut, mutta pikku hiljaa kai tässä on alettava palaamaan normaaliin. Ja jätskiannosta syödessä onneksi suuremmat huolet unohtuvat. Kaiken kaikkiaan tuntui todella hyvältä viettää aikaa ilman rajoituksien miettimistä.

Tapahtuma oli verrattain pieni, mutta silti runsas.

Kahvi-jäätelö-suklaakarnevaali kokosi esittelijöitä paljon, ja maistiaisia sai ihan joka paikasta. Oli myös teetä ja pieniä keittiökoneita esillä. Hallissa soi hyvä musiikki taustalla ja tunnelma oli mukavan hämyisä – aika eri fiilis kuin messukeskuksen hälinässä ja kaikuvassa ympäristössä. Kokonaisuus oli rakennettu hienosti aihepiirin mukaan, tehty kahvilamaiseksi ja tunnelmalliseksi miljööksi tunnelmaltaan.

Olimme juoneet ties kuinka kahviannosta ja maistelleet vaikka miten paljon jäätelöä siinä vaiheessa, kun teimme ostoksia kotiin. Kahvien kannalta ongelmana olivat pavut, sillä vain harva koju tuntui tarjoavan papujen jauhamista kotiin vietäväksi. Saisihan ne Vitamixillä jauhettua itsekin, mutta ei se aamun hiljaisina tunteina kovin kätevää ole. Pitäisi kyllä hankkia edes se käsin veivattava väline papujen jauhamiseen, jotta saisi aina vain tuoreempaa laatua.

Minähän olen sellainen kahvinjuoja, joka haluaa kahviin mieluiten ihanaa makua, kuten vaniljaa tai jotain pähkinää, ja lisäksi paksun kerroksen vaahdotettua kauramaitoa. En siis ehkä se ykköstyyppi maistelemaan erilaisia laatuja Kolumbiasta tai Keniasta. Mutta toisaalta, minun makunystyräni ovat aika viattomat vielä. Sanoinkin, että jos joku kahvi maistuu pehmeältä ja tummalta ilman maitoa, sitä minä haluan. Ja olihan niitä. Osa oli aika lailla kitkerää mustana, mutta esimerkiksi pari perulaista alkuperää olevaa papua antoivat hurmaavan lempeää ja samettista makua. Joissain laaduissa maistui yllättävän vahvasti hedelmäinen vivahde, kun taas toiset olivat pikemmin suklaisia.

Minä haluan kahvilta vahvaa makua ja korkeaa laatua, minkä vuoksi ostamme kotiin usein kahvia erikoisliikkeistä tai ainakin sitä kaupan laadukkainta saatavilla olevaa. Juhla Mokkaa ei mene, se maistuu lähinnä kitkerältä vedeltä. Koska laitan sekaan maitovaahtoa, kahvi saa olla hyvinkin tummaa ja keitänkin sen aina melko vahvana.

 

Jäätelöä joka makuun

Jäätelöistä löytyi tuttuja merkkejä sekä ihania italiaisia gelatoja, joita löytyi kaikkia hyvin myös vegaanisina. Se jos mikä kannustaa maistelemaan. Ja ihanaa vegaanista rullajäätelöä Rolling Ice – nimiseltä valmistajalta, joka parkkeeraa kesäksi kuulemma kauppakeskus Redin eteen. Joten sinne vain maistelemaan. Oli nimittäin tosi hyvää sitruuna-lakritsi jäätelöä, mihin tuli päälle vielä lakritsikastiketta ja sekaan rouskuvia lakritsisattumia.

Kaiken maistelun jälkeen ostettiin kukin kotiin vähän tuomisia, minä vegaanisia suklaakonvehteja pienen pussin ja miehelle kenialaista kahvia sekä itselleni muutaman makukahvin. Jäätelöhän olisi ollut ihana, mutta en keksinyt miten olisin ikinä saanut sen sulamatta kotiin. Kenties se olisi sitten kylmäkassi varattava erikseen ja pikavauhdilla kotiin. Ennen kotiinlähtöä haimme kuitenkin vielä sushia matkaan ja söimme ne Ruoholahden rannassa auringossa. Aika paras vapaapäivä. Kahvi-suklaa-jäätelökarnevaali kannattaa ehdottomasti muistaa ensi vuonna.

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *