Hae
Saran kotikolo

Marjaisa maidoton jogurttimousse (G, M)

Kaikkien makeiden reseptien testailun ja herkkujen popsimisen välissä kaipasin eräänä iltana jotakin kevyempää ja raikasta makeaa iltapalaa, joka maistuisi ihan silti silkalta herkulta. Tieni johti marjaisan jogurttimoussen pariin.

Mietin ensin jogurttimoussen valmistamista uunissa tai liivatteella jähmettämistä, mutta se olisi puolestaan vaatinut jähmettämistä erikseen jääkaapissa, eikä sellaiselle ollut aikaa. Joten hyödynsin ihan vain kookosöljyä, joka kylmään jogurttiin sekoitettuna jähmetti aineksia nopeasti. Seos ehti tekeytyä kylmässä vielä suihkun ajan, ja aamutakkiin päädyttyäni sain tämän marjaherkun käteeni valmiina jääkaapista! 

Nautin tästä iltaherkusta suuresti. Marjojen kanssa nautiskeltuna maidoton jogurttimousse on erittäin terveellinen, herkullinen ja ravitseva terveysherkku, joka valmistuu pikaisesti juuri oikealla hetkellä.

Ohjeella tuli kolme kivan kokoista annosta. Seuraavana aamuna jogurttiherkku odottikin jääkaapissa valmiina!

 

MAIDOTON JOGURTTIMOUSSE

 
2dl maustamatonta soijajogurttia
2 kananmunanvalkuaista
3rkl kookosöljyä
1/2tl vaniljajauhetta
2rkl hunajaa
Lisäksi marjoja

Sulata kookosöljy vesihauteessa. Vatkaa valkuainen sähkövatkaimella paksuksi vaahdoksi. Vaahto on valmista, kun voit kääntää kipon ylösalaisin eikä vaahto tipu.

Sekoita jogurtti, hunaja ja vaniljajauhe keskenään tehosekoittimella, ja lisää sekaan sula kookosöljy koneen koko ajan pyöriessä. Ainesten on tärkeää sekoittua samalla, kun öljy päätyy kylmien ainesten sekaan, tai se ehtii jähmettyä hileiksi koskiessaan kylmään massaan.

Lisää lopuksi vielä valkuaisvaahto käsin varovasti lastalla käännellen.

Laita tarjoilukulhon pohjalle marjoja (tuoreita tai sulaneita), kaada jogurttimousse marjojen päälle ja laita kulho hetkeksi jääkaappiin tai ihan pikkuhetkeksi pakastimeen. Ja käy odotellessa vaikka suihkussa.

Laita annoksen päälle lisää marjoja ja lusikoi hyvällä omallatunnolla!

Minun jogurttimousseeni tuli mustikoita, jotka sopivatkin mainiosti yhteen vaniljaisen jogurttiseoksen kanssa.

Nam, ihana uusi terveysherkku reseptivarastoon!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

2 kommenttia

  1. Kanelitytön kakkuparatiisi kirjoitti:

    Kuulostaapa herkulliselta! 🙂

  2. Sara kirjoitti:

    Se on! Ihanan simppeli ja terveellinen myös 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *