Hae
Saran kotikolo

Vegaaninen ja gluteeniton piparimoussekakku

Näin tämän kakun silmissäni, ja tiesin, että onnistuessaan se olisi mielettömän herkullinen. Piparkakkua ja juustokakkumaista moussea – eihän se voi olla huono?! Lisäksi että kakku on vegaaninen, gluteeniton ja ilman valkoista sokeria valmistettu, piparimoussekakku on kuin ihana kakkupalaan tiivistetty kokoelma joulun parhaita jälkiruokamakuja!

Halusin tehdä kakun ilman pähkinää, jotta se sopisi mahdollisimman monelle, ja mousseen saisi  juustokakkumaisemman koostumuksen. Raakakakusta ei ihan voida puhua, koska piparit on totta kai paistettu uunissa, mutta pipareita lukuun ottamatta ainekset on käytetty raakoina ja siten saatu säilytettyä niiden kullanarvoiset ravinteet.


Tein piparit myös ilman kananmunaa, jotta kakku sopisi vegaaneille. Voit leipoa piparit myös tällä ohjeella, tai käyttää oheista. Tämä taikina murenee helposti, ja sopii siksi erinomaisesti kyseiseen kakkuun. Voit hyvin myös oikaista pari mutkaa ja käyttää valmista taikinaa (esim. Moilas) tai valmiita pipareita.

Joten piparista moussekakkua pöytään ja ravitsemaan itseään joulua kohti!

 

Piparit
 
1dl kookosöljyä tai muuta maidotonta rasvaa
1,5dl vaahterasiirappia
2dl tattarijauhoa
1,5dl täysjyväriisijauhoa
1rkl piparkakkumaustetta
1tl raakakaakaojauhetta
1tl psylliumia
1rkl leivinjauhetta
Ripaus inkivääriä
Ripaus suolaa
 

Sulata rasva kattilassa ja lisää vaahterasiirappi. Anna seoksen kuplia sen aikaa, kun sekoitat kuivat ainekset erillisessä kulhossa. Lisää sekaan rasvaseos, ja työstä taikina tasaiseksi yleiskoneella tai käsin. Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa puolisen tuntia, jos on aikaa. Jos ei, kaulitse se kahden leivinpaperin välissä ohueksi levyksi.

Kookosöljy kovettuu kylmässä paljon margariineja ja voita enemmän, joten taikinaa ei tarvitse seisottaa kylmässä kauaa. Itse tein taikinan jo edellisenä päivänä, jotta saan kakun tehtyä nopeammin. Nostin taikinan hyvissä ajoin seuraavana päivänä takaisin huoneenlämpöön, jotta se pehmenee leivottavaksi.

Koska piparit on tarkoitus murustaa, taikinalevystä ei tarvitse tehdä kuin muutama pinnalle tuleva piparkakku muotilla. Kaulitse siis pieni osa taikinasta levyksi ja tee haluamasi määrä koristepipareita. Lopun taikinan voit murustaa pellille – taikina onkin todella murenevaa, joten se murenee melkeinpä itsestään. Mikäli paistat taikinan heti, paista se levynä ja murenna piparimuruksi jäähtyneenä.

Paista taikinaa 200 asteessa noin 10-15 minuuttia, kunnes taikina on ruskettunut ja rapeutunut. Anna jäähtyä täysin ennen pohjan valmistusta, jotta keksimuru ehtii kovettua.

 

VEGAANINEN JA GLUTEENITON PIPARIMOUSSEKAKKU

 

Pohja
4dl piparimurskaa
1/2dl kookosöljyä
1dl raakakaakaovoita

Mikäli paistoit taikinan valmiina muruna, se on jäähdyttyään käyttövalmista. Muussa tapauksessa murskaa ensin piparit murusiksi. Älä pyri tekemään pipareista jauhoa, vaan keksimurua.

Sulata kookosöljy ja kaakaovoi vesihauteessa, ja sekoita keksimurun joukkoon. Kaavi seos vuoratun irtopohjavuoan pohjalle, ja anna jähmettyä jääkaapissa.

 

Piparimoussetäyte

2 tölkkiä kookosmaitoa
1/2dl kookosöljyä
1dl kookossokeria
1/2dl raakakaakaovoita
1rkl piparkakkumaustetta
1/4tl inkivääriä
Ripaus vaniljajauhetta

 

Sulata kookosöljy ja kaakaovoi vesihauteessa. Käytä kookosmaitotölkistä pinnalla oleva paksu, valkoinen osa ja käytä pohjalle jäävä neste esimerkiksi smoothieen.

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi, sileäksi massaksi tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle, ja laita kakku jääkaappiin jähmettymään. Pinnan on oltava kiinteä, jotta se ei hajoa vaniljakerroksen alla. Vaniljakerroksen voi myös tehdä vasta seuraavana päivänä.


Vaniljamoussetäyte

 

2 tölkkiä kookosmaitoa
2dl muuta nestettä*
1dl kookosöljyä
1/2dl agavesiirappia
1/2tl vaniljajauhetta

 

* Käytin itse ihan pahvitetrassa olevaa juoksevaa kookosmaitoa. Voit myös käyttää muita kasvimaitoja tai vettä, kunhan se on juoksevaa. Myös kookosmaitotölkin pohjalla oleva neste käy hyvin.
 

Sulata kookosöljy vesihauteessa. Käytä kookosmaitotölkistä vain pinnalla oleva paksu, valkoinen osa. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi, ja kaada täyte vuokaan piparitäytteen päälle, mutta vasta, kun piparitäyte on jähmettynyt.

Pinnalle


Pipareita
Kanelia tai raakakaakaojauhetta

 

Kakku on valmis, kun se on täysin hyytynyt ja pystyt irrottamaan sen vuoasta. Suosittelen jähmettämään yön yli.

Koristele kakku piparkakuilla ja säilytä valmis kakku kylmässä.

Olen tehnyt tämän kakun useampana vuonna ja aina se on saanut runsaasti kehuja. Itsekin oikein yllätyin ensimmäisellä kerralla miten herkullista siitä tuli – kermaista ja silti raikasta, täydellisen piparista ja täyteläistä herkkua! Tätä kakkua on tehtävä joka vuosi uudelleen etenkin näin piparisesongin kuumimpana aikana! Sopii niin joulun ajan ykkösjälkiruuaksi kuin uudelle vuodelle.

 

Toivottavasti kakku maistuu myös sinulle yhtä hyvin.

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *