Mitä kaksivuotiaan kanssa jutellaan?
0
Kaksivuotias napero hauskuuttaa meitä jutuillaan joka päivä. Meidän lapsen puheenkehitys on mennyt niin, että ymmärrystä muiden puheelle on ollut hyvin varhain. Siis siinä mielessä, että olen itse huomannut lapsen reagoivan sanottuihin asioihin ja ymmärtävän mitä niillä haetaan takaa. Sen lisäksi, että juttelulle hymyiltiin, liikkumaan oppinut vauva osasi viedä omat vaatteensa pyydettäessä likapyykkiin, vastasi ”namnamnam!” kun kysyin onko nälkä ja niin edespäin. Tuntuu, että olemme keskustelleet jo kauan, vaikka lapsi vastaili itse vielä jokeltaen tai äännellen muuten vaan. Mutta nyt, mitä kaksivuotiaan kanssa jutellaan?
Meidän tyttö on kova puhumaan. Hän höpisee välillä sellaista vauhtia, etteivät sanat ihan ehdi perässä. Sanavarasto on laaja, oikein hämmästelen mistä hän on kaikki ne sanat tietoonsa napannut, mutta ääntäminen on vielä epäselvää. Miehen kanssa ymmärrämme häntä hyvin, ja toki myös paljon hänen kanssaan aikaa viettävät ovat oppineet ymmärtämään. Mutta myös meiltä menee osa jutuista ohi, ja välillä pitää vähän hakea tarkennusta. Lauserakenteet ovat upeita ja ennen kaikkea lapsen into puhua ja jutella ovat huipussaan. Kyllä se ääntäminenkin sieltä kohdalleen vielä osuu. Me juttelemme ihan kuin missä tahansa ihmissuhteessa, tosin lapsen tason mukaisesti. Nyt hän on esimerkiksi kysellyt, miksi koiramme kuoli. Ei sitä voi täysin ymmärrettävästi selittää, kun ei sitä itsekään meinaa ymmärtää. Haluan olla avoin ja kertoa asioista, mutta en luoda turhia pelkoja tai avata juttuja, jotka ovat kaksivuotiaalle liikaa. Pyrin selittämään miksi joitakin asioita tehdään ja miksi ei, ja lapsi on aina tarvinnut tietynlaista perustelua. Itse näen sen myös tärkeänä. Vaikka toinen on pieni ja vanhemmat tekevät säännöt, on hänellä oikeus tietää miksi ja keskustella asiasta.
Kaksivuotiaan kanssa jutellaan jo melkein kaikesta
Tässä on muutamia hauskoja keskusteluja, joita kaksivuotiaan kanssa on käyty. En malta odottaa mitä sieltä vielä jatkossa tulee. On ihana seurata, miten lapsen huumorintaju ja veikeys tulevat juttujen kautta esiin. On super hauskaa kun on tuollainen pikkukaveri, kenen kanssa hengata, ja vielä parempaa on se miten kaksivuotiaan kanssa jutellaan!
Ja niin, napero muuten puhuu karjalaisittain mie ja sie. Itsehän olen Lappeenrannasta kotoisin, mutta en ole oikeastaan koskaan puhunut mie. Huvittavaa, että tämä syntyperäinen helsinkiläinen on siihen lähtenyt.
Lapsi kantaa jälleen kerran samaa Ryhmä Hau – kirjaa luettavaksi.
Äiti: Ei nyt tuota, ota joku toinen vaihteeksi. Tuo on luettu niin monta kertaa.
Lapsi: Mie haluan tän kirjan, tää on miun lempparikirja! Mie tykkään tästä niiiiin paljon!
Lapsi rakentaa pihalle hiekkalinnaa.
Lapsi: Tää on kummituslinna. Täällä asuu kummituksia.
Äiti: Kummituksia? Ei kai? Eihän sinne sitten uskalla tulla kylään.
Lapsi: Uskaltaa! Ne ei oo pahoja, ne on kilttejä.
Äiti: Okei, no ehkä sitten uskallan.
Lapsi: Niillä on isot hampaat.
Äiti: Pureeko ne?
Lapsi: Joo, puree!
Äiti: Apua, eihän ne saa purra. Sano niille ettei saa äitiä purra.
Lapsi: Kummituuus, ei saa äitiä purra!
Potalla käynti illalla.
Äiti: Eikö ole hätä? Muistathan sitten huudella jos tulee hätä? Kyllä sä osaat, sä oot tosi taitava näissä vessajutuissa. Taitava tyttö!
Lapsi: Isi on taitava poika!
Puistossa kävelyllä.
Lapsi: Äiti älä jätä miuta tänne!
Äiti: No en jätä. Enhän minä sinua mihinkään jätä.
Lapsi: Päiväkotiin äiti jättää.
Lapsi tulee päiväkodista kotiin ja juoksee huoneeseensa nuken luo.
Lapsi: Vauva-Peppi, mie tulin nyt! Mie tulin kotiin! Niin Vauva-Peppi! Olin päiväkodissa, nyt mie oon kotona taas! Niin, Vauva-Peppi!
Lapsi odottaa pihaterassilla ruokaa ja alkaa kiljua.
Lapsi: Äiti, hämäkäkki! Äiti täällä on hämäkäkki!
Äiti: No anna olla, tuun ihan just. Ei se mitään tee.
Kiljuntaa. Lapsi: Eiiii, äitiiiii!
Äiti: Mitä tapahtui?
Lapsi: Hämäkäkki, se tuli miuta kohti!
Vauvatoiveita ja lemmikkejä
Lapsi hieroo pulleaa mahaansa.
Lapsi: Täällä on vauva. Miusta tulee vauva isi. Mie haluan oman vauvan. Milloin mie saan äiti vauvan?
Äiti: Joskus sitten kun oot aikuinen.
Lapsi: Voi kiitos äiti!
Äiti: En minä sitä sulle anna.
Lapsi: Mie hankin vauvan isin kanssa.
Äiti: Isi on niissä hommissa jo varattu. Sun pitää löytää oma mies kenen kanssa hankit vauvan.
Lapsi: En mie halua omaa miestä. Mie haluun vauvan.
Äiti: No voit sinä sen hankkia yksinkin.
Keskustelu käyty useissa tilanteissa ja paikoissa.
Lapsi: Miulla on ikävä Vilhoa.
Äiti: Niin mullakin. Ehkä meillä on joskus uusi koira.
Lapsi: En mie halua uutta koiraa! Mie haluan Vilhon.
Äiti: Ei meille uutta Vilhoa voi tulla. Vilho oli ainutlaatuinen. Jos meille tulee uusi koira niin se on sitten joku ihan toisenlainen.
Lapsi: En mie halua uutta koiraa. Mie haluun lemmikin. Mie haluun pupun!
Jutellaan sylikkäin sohvalla.
Äiti: Kuule joskus sitten kun tää korona helpottaa, ja on taas turvallisempaa tehdä asioita, me mennään yhdessä johonkin reissuun. Tehdään sellanen tyttöjen matka. Ollaan hotellissa yötä ja vietetään oikein tyttöjen laatuaikaa yhdessä.
Lapsi: Joo! Mummo ja kaaki mukaan! (Vaari on siis kaaki)
Kaiken kaikkiaan, napero siis viihdyttää meitä jutuilllaan päivästä toiseen, keksii jatkuvasti uusia aiheita ja kasvattaa sanavarastoan laajemmaksi. Juttuihin liittyy myös paljon tilannekomiikkaa, käsieleitä ja ilmeitä, ja jestas että tuota tyttöä tulee katseltua vieläkin ihan ihmeissään. Missä vaiheessa meille oikein ilmestyi tuollainen minikoomikko, joka pölisee kuin papupata, vitsailee pilke silmäkulmassa ja saa meidät muutkin pohtimaan itsestäänselvyytenä pidettyjä asioita uudesta näkökulmasta! Kaksivuotiaan kanssa jutellaan oikeita keskusteluja, mietitään isoja ja pieniä asioita ja opetellaan ilmaisemaan mikä se on se juttu, mikä saa nauramaan, tekee olon hyväksi tai päinvastoin pistää suun mutruun.