Hae
Saran kotikolo

Herkullinen marjaisa vadelmaleipä

Tässä on sellainen ohje mikä pisti miettimään, että kaikkea sitä tuleekin kokeiltua. Vadelmaleipä, joka sai alkunsa ihan vain hävikin välttämiseksi.

Meillä iski loppukesästä kamala pakastinkriisi. Olimme keränneet marjoja kuin hullut, ja oikein hykertelin miettiessäni miten ihanan täynnä marjoja pakastinarkku on koko talven. Sitten kotona ihmettelin, kun appivanhempien edeltä tuomat marjat eivät olleet neljässä päivässä jäätyneet. Ja ne mitkä oli pakastettu jo mökillä, olivat alkaneet pehmetä. Iski paniikki. Pakastin päätti sitten hajota kriittisellä hetkellä. Ajettiin aika äkkiä ostamaan uusi. Marjoja ei onneksi tarvinnut heittää menemään, mutta osa pitäö käyttää varmuuden vuoksi vain kuumennettuna. Jos ne olivat ehtineet sulaa liikaa ja niin edespäin. Olen tehnyt itse sosetta, hilloa ja kiisseliä. Muffinsseja ja moussea.

Sitten tulin ajatelleeksi leipiä. Makeita, marjaisia leipiä, joita voisi syödä tuorejuuston, tofu-maapähkinävoitahnan tai hillon kanssa. Valmistaa köyhiksi ritareiksi aamupalalle tai herkutella makealla leivällä välipalalla. Ja oi että, vadelmaleipä on siihen tarkoitukseen täydellinen!

Vadelmaleipä on tosiaan makea leipä, eikä sitä nyt kannata ajatella perinteisen leivän mukaisena. Mutta voisin kuvitella, että se maistuisi Oltermannin kanssa törkeän hyvältä. Meillä sitä on nautiskeltu muun muassa vegaanisen tuorejuuston kanssa. Ja teinpäs myös aamupalalle oman versioni köyhistä ritareista. Leivän paahtaminen pannulla kookosöljyssä, päälle iki-ihanaa tofu-pähkinävoitahnaa, marjoja ja karppisokerista tehtyä tomusokeria. Ei varmaan tarvitse edes sanoa, että HYVÄÄ!

Ohjeeseen on merkattu leivän olevan vegaaninen. Sitä se onkin, kun ei käytä makeutuksena hunajaa. Mutta jos sillä ei ole väliä, juokseva hunaja sopii hyvin.

Ohjeella tulee yksi normaalikokoiseen leipävuokaan mahtuva leipä.

 

Vadelmaleipä (G, M, V)

 

5 dl vadelmia (käytin pakastettuja)

50 g kasvimargariinia

2 dl vettä

1,5 rkl ruokasoodaa

2 dl kaurahiutaleita

1,5 dl tattarihiutaleita

2,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (käytin Myllärin)

1/2 dl juoksevaa makeuttajaa, kuten hunajaa tai agavesiirappia

 

Sulata rasva juoksevaksi. Sekoita keskenään vadelmat, rasva ja vesi, ja sekoita huolella. Lisää myös loput ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina leipävuokaan.

Paista leipää uunissa 175 asteessa 45 minuuttia. Itse jätin leivän vielä muhimaan uuniin sen sammuttamisen jälkeen, mutta kypsä se oli jo paistoajan jälkeen.

Anna leivän jäähtyä ennen sen poistamista vuoasta. Leipä on kosteaa ja hajoaa helposti leikatessa, jos se ei ole ehtinyt jäähtyä kunnolla.

Säilytä valmis leipä ilmatiiviissä pussissa tai astiassa ja mielellään kylmässä. Sen maku paranee päivä päivältä! Leivän voi myös pakastaa.

Kokeile esimerkiksi kuvan herkkuleipää! Päällä tofu-maapähkinävoitahnaa (pelkkä pähkinävoikin tosi jees), banaania, vadelmia, ceylon kanelia ja tomusokeria (tehty karppisokerista, ei tule mitään sokeripiikkiä jos syö vaikka heti aamusta).

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook   

Parhaat ruokablogit  

2 kommenttia

  1. Maiju kirjoitti:

    Näyttää niin hyvältä, että pitää joskus kokeilla. Gluteenittomia ohjeita ei koskaan ole liikaa.

  2. sarankotikolo kirjoitti:

    Kiva että houkuttelee! Näin se on, gluteenittomia ohjeita tulee aina vaan etsittyä/kokeiltua lisää. Tästä tuli kyllä hyvää, ihanan muhevaa leipää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *