Meidän koira ja kokemuksia chihuahuasta
2
Nyt kerron meidän perheen kokemuksia chihuahuasta. Jutuissa esiintyy välillä mukana myös perheen eläinjäsen, joten ajattelin antaa hänelle nyt vähän huomiota myös blogissa. Tässä siis Vilho.
Meillä on chihuahua
Olin halunnut oman chihuahuan niin kauan kuin muistan. Kokemuksia chihuahuasta ei ollut, enkä tuntenut ketään jolla sellainen koira olisi. Mielikuvani oli hyvin kliseinen – hauska pikkukoira, joka kulkee helposti mukana ja on täynnä asennetta. Koirakokemusta minulla oli, koska perheellämme on kyllä ollut koiria ja muitakin lemmikkejä. Meillä oli kultainen noutaja kun olin pieni, ja sen jälkeen toivoin omaa koiraa vuosikausia, tai siltä se ainakin tuntui. Käytin naapurin koiraa lenkillä ja halusin silittää jokaista vastaantulevaa koiraa. Eräänä iltana isäni tuli kotiin mukamas päivävisiitiltä Viipurista, mutta kun säntäsimme hakemaan tuliaiskarkkeja tulikin isoveljeni ovesta beaglen pentu sylissään. Tuo beagle oli meidän perheenjäsenemme 15 vuotta. Sinä aikana ehdin asua vuoden Yhdysvalloissa, muuttaa Helsinkiin ja hankkia sen oman chihuahuan.
On aivan eri asia hankkia koira yksin kuin osaksi isompaa perhettä. Niin hyvässä kuin pahassa. Vaikka olin miettinyt oman koiran ottamista pitkään, lopulta tämä yksilö päätyi minulle hyvin nopeasti. Kävin katsomassa pentua maanantaina, ja hain sen kotiin saman viikon perjantaina. Kannoin sen pienen oravan kokoisen otuksen kotiin lähijunassa takkini alla ja katselin kuinka se nukahti omaan petiinsä. Siitä tuli paitsi minun koirani, myös minusta sen ihminen. Koiraa ottaessa pitäisikin aina muistaa se, että oma ihminen on sille koiralle kaikki kaikessa. Vaikka tapasin mieheni jo vuotta myöhemmin ja hänkin on ollut mukana 12 koiran 13 elinvuodesta, minä olen aina se koiran ensimmäinen ihminen.
Kasvamista yhdessä
On paljon asioita mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Pieni koira on helposti äkäinen, ja sellainen meillä on ollutkin. Ei sitä vieraiden ihmisten kannata tuosta vain lähestyä. Lasten kanssa oli pitkään vaikeaa, ulkona koira räksytti hihnassa ja vanhempieni luona toisen koiran reviirillä pissi sisälle sittenkin, kun oli muuten oppinut sisäsiistiksi. Sitä olisi pitänyt kouluttaa enemmän, totuttaa lapsiin ja vieraisiin ihmisiin. Sitten taas toisaalta se oli sellainen lapsuuden unelma, joka nukkui kanssani samassa sängyssä peiton alla, seurasi perässäni ihan joka paikkaan ja oli vaan niin saamarin söpö että sydän suli sen menoa katsellessa. Olin 21-vuotias ja umpirakastunut ikiomaan koiraani, ja se myös minuun.
Vaikka paljon olisi varmasti pitänyt tehdä toisin, en voi katua tuon koiran kanssa mitään. Me olemme kasvaneet yhdessä, ja se on myös ensimmäinen koira, jonka lapseni oppi tuntemaan. Ja miten hienosti he tulevatkaan toimeen! Molemmat ovat toisilleen kilttejä, lapsi on aina kohdellut koiraa luonnostaan hyvin, ja koira ollut uskomattoman kärsivällinen. Myönnän, että etukäteen mietin mitä lapsiperhearjesta Vilhon kanssa tulee, koska se ei ole ikinä ollut lapsiystävällinen koira. Siskon lapset pelkäsivät sitä pienempinä ja ovat nykyään kovin iloisia, kun se hakeutuu heidän luokseen silitettäväksi.
Pidämme huolta, että se saa omassa sängyssään ja syödessään olla rauhassa. Ainut huoli on ettei pienen koiran päälle lennä leluja tai se ei jää jalkoihin, koska, kaikella rakkaudella, se on vaan älyttömän typerä kun ei tajua pysyä poissa jaloista. Vanhuksella on ollut välillä ongelmia selän kanssa, joita on yritetty hoitaa säännöllisellä hieronnalla, ja koitan todella varoa ettei se venäytä mitään koheltaessaan. Sen molemmat polvet on leikattu vuosia sitten patellaluksaation vuoksi, mikä on chihuilla hyvin yleinen vaiva. Nykyään sillä on myös kolme eri lääkettä sydänvaivoihin. Kunto on onneksi edelleen hyvä, joten lääkkeet toimivat niin kuin pitääkin. Ikää on jo 13 vuotta, joten lähinnä se nukkuu tyytyväisenä päivät, kerjää ruokaa ja huomiota.
Kokemuksia chihuahuasta
Sitten kokemuksia chihuahuasta niin kuin yleisesti. Monet ennakkoluulot ovat meillä pitäneet paikkansa. Vilho on egoistinen, ärhäkkä, kova räksyttämään ja herkkä näykkimään. Mutta sen on saanut opetettua käyttätymään, ainakin useimmiten. Vieraille pitää sanoa, ettei kannata mennä oma-aloitteisesti silittämään vaan odottaa, että koira tulee luokse jos tulee. Etenkin seisaaltaan kumartelut koiraa kohti saavat sen vain räksyttämään. Toisten ihmisten jalanjuureen se kipittää välittömästi, eikä saa rapsutuksista tarpeekseen. Toisia se ei laske lähelleen ikinä.
Fakta on, että pieni koira pitää kouluttaa ihan yhtä lailla kuin isompi. Myönnän, että omani kanssa olisi pitänyt olla tiukempi. Pienen koiran hyppiminen ei ole yhtä paha kuin isomman, mutta ei sekään kivaa ole. Hihnassa koira oppi kulkemaan hiljaa, ellei sitten toinen koira ala haukkumaan sille. Nyt syksyn tullen pimeä taas selkeästi pelottaa, ja varjoissa tuntuu liikkuvan kaikenlaista uhkaavaa.
Mökkeilyä koira rakastaa, ja sai nytkin kesällä mennä vapaana mökkipihalla pari kuukautta putkeen. Pienen koiran kanssa pitää tosin olla tarkkana. Nuorempana sillä oli tapana seikkailla, ja vaikka nykyään se pysyy kiltisti pihassa, on metsä läsnä ja pöllöjä, kanahaukkoja ja muita petoja liikkuu ympäristössä säännöllisesti. 2,5kg koira olisi niille helppo saalis. Pieni siro koira in myös altis onnettomuuksille, mitä se ei itse ymmärrä ja meinaa hyppiä aivan liian korkealle ja liian korkealta alas. Märkä ja kylmä inhottavat sitä enemmän, mitä vanhemmaksi se tulee. Vaikka olemme aikanaan käyneet yhdessä juoksemassa ja tuo pieni koira on ollut ihan uskomaton energiapakkaus, ei 13-vuotiaan lenkkeilystä tarvitse enää stressata. Etenkin kun kylmenee, sitä on käytettävä ulkona usein, mutta ei pitkiä pätkiä. Lapsentahtinen ulkoilu on sille nykyään parasta, ja se helpottaakin arkeamme suuresti.
Haasteet
Haasteet chihun kanssa ovat sen pieni koko, vaikka se on toki myös etu. Itse kuitenkin kaipaan koiralta enemmän kestävyyttä, jotta ei tarvitse miettiä joutuuko se haukan suuhun vai menettääkö tajunsa kädestä lipsahtavasta puhelimesta. Vilho on jaksanut lenkkeillä ja se on ollut mahtavaa, kuten myös se, ettei sen lenkkien pituudesta tarvitse enää nykyään murehtia. Se on ilman muuta seurakoira, mutta saisi olla luottavaisempi myös vieraita kohtaan. Räksyttämistä en jaksa, ja vahtivietti onkin chihun rasittavin piirre. Mutta on sillä luonnetta, se on eläväinen ja selkeä persoona. Se on ollut aivan ihana koira, jota rakastan suuresti. Mutta minulle riitti tämä yksi chihuahua, ja jos joskus meille tulee vielä uusi koira, se on jotain muuta rotua.
Lapsen myötä moni asia koiran kanssa muuttui, ja siitä kannan syyllisyyttä. Välillä kun pinna kiristyy, koira tuntuu aina olevan siinä tiellä ja haukkuvan juuri väärään aikaan. Se kärkkyy lapselta pöydän alle tippuvia ruokia ja meinaa kieltäytyä ulkoilemasta kun sataa. Mutta sitten taas se on aina iloisena vastassa kun tulemme kotiin, jaksaa edelleen leikkiä ja kulkea menoissa mukana. Lipaisee lapsen kättä kun se silittää. Se on osa meidän porukkaa, enkä osaa kuvitella tilannetta toisin. En hankkisi koiraa pienen lapsen kanssa, mutta olen todella onnellinen, että meillä oli koira jo ennestään ja lapsi on saanut heti syntymästään siteen eläimiin.
Allekirjoitan kaiken mitä kirjoitit chihuista. Omani kuoli kahdeksan vuotiaana sydänvikaan useita vuosia sitten. Edelleen kaverit ja sukulaiset muistelevat sitä pirullisen ihanaa lumen valkoista rääpälettä joka kuvitteli olevansa vähintään dobermanni ??.
Se näistä täytyy sanoa että luonnetta tosiaan on. Harvalla koiralla on niin selkeä persoona ja tapa ilmaista omat halunsa. Se vilkkaus, vipinä ja silmien tarkkaavaisuus näyttävät että päässä raksuttaa. Hyvässä ja pahassa! Harmillista että sydänvaivat on niin yleisiä, mutta kaikilla roduilla on omat juttunsa. Ihana että sait nauttia omasi seurasta kuitenkin niin kauan. Muistot jää ikuisesti.