Hae
Saran kotikolo

Syksyinen omena-kaneli jäätelö

Omena-kaneli jäätelö valmistui ystäväni kanssa viettämään herkkuiltaan. Makuyhdistelmä oli itse asiassa juuri ystäväni idea, kun kyselin häneltä makutoiveita jäätelön suhteen. Koska omena ja kaneli on makuparina myös omia suosikkejani, tartuin ehdotukseen innolla. Ja tässä tulee ihana syksyinen jäätelöohje.

Suomalaiset syövät runsaasti jäätelöä ympäri vuoden, mikä kylmän ilmaston huomioon ottaen on melko erikoista. Kesällä jäätelön kulutus luonnollisesti kiihtyy, mutta kyllä niitä rasioita kannetaan kaupoista kotiin säännöllisesti muutenkin. Itsehän ymmärrän tuon tarpeenparemmin kuin hyvin, sillä jäätelö on aina ollut yksi suosikkiherkuistani. Se maistuu mainiosti myös talviaikaan, etenkin kotona herkuteltuna, kun voi vaikka piiloutua peiton alle nautiskelemaan. Jäätelö on mielestäni mitä parhain jälkiruoka, sillä kermaisuudestaan huolimatta se jättää raikkaan olon aterian jälkeen. Jäätelöä on kaiken lisäksi hauska valmistaa, sillä makuvaihtoehtoja riittää kokeiltavaksi vaikka kuinka!

Tähän omena-kaneli jäätelöön päätyi lopulta sekaan myös maapähkinävoita, koska ajattelin sen tekevän jäätelön koostumukselle hyvää. Lisäksi minulla on menossa aika voimakas maapähkinävoi-kausi, enkä saa tuosta ihanasta tahnasta tarpeekseni! Välillä minun ei tee niinkään mieli aamupuuroa, vaan nimenomaan sitä pähkinävoisydäntä puuron seassa. Ihan paras tapa aloittaa aamu, etenkin kylmään aikaan vuodesta.

Tämä jäätelö on vegaaninen, maidoton ja gluteeniton, joten se sopii moneen eri ruokavalioon. Myös makeutuksena on käytetty luonnon omaa vaahterasiirappia, joka muuten sopiikin tähän makuyhdistelmään kuin nappi silmään.

Ohjeessa mainitut omenarenkaat eivät ole suinkaan välttämättömiä jäätelön onnistumisen kannalta, mutta jos haluat sekaan maukkaita sattumia, niin omenanpalaset antavat jäätelölle maukkaan pikku lisän. Itse vedin vielä paremmaksi, ja lisäsin maidottomalla tummalla suklaalla kuorrutettuja omenarenkaita. Ne ovat taivaallisen hyviä, sitä myötä jäätelöön pääsi mukaan myös suklaanpalasia.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä ohje aivan ihanaan omena-kaneli jäätelöön, jota kannattaa kokeilla valmistaa heti!

OMENA-KANELI jäätelö

1 purkki omena Bonnea tai 5dl makeuttamatonta omenasosetta
1,5dl makeuttamatonta maapähkinävoita
4dl kookosmaitoa
1/2dl vaahterasiirappia
1tl Ceylon kanelia
(4 pehmeää kuivattua omenarengasta)

Pilko omenarenkaat pienemmiksi paloiksi.

Sekoita tehosekoittimella tai sauvasekoittimella kaikki ainekset omenarenkaita lukuun ottamatta. Kun ainekset ovat kunnolla sekaisin, lisää omenarenkaiden palaset.

 

 
 

Kaada jäätelömassa pakastuksen kestävään kulhoon tai jäätelökoneen kulhoon.

 

Anna jäätelökoneen pyöriä noin 45 minuuttia, ja sen jälkeen kaavi massa erilliseen kulhoon ja pakasta vielä hetkeksi, jos haluat jäätelöstä kovempaa. Jäätelö on myös valmista syötäväksi heti jäätelökoneesta ottamisen jälkeen, mutta sen koostumus on vielä pehmismäinen.

Jos et käytä jäätelökonetta, pakasta massaa kulhossa noin 3 tunnin ajan, kunnes jäätelö on saavuttanut haluamasi koostumuksen. Sekoita massaa pari kertaa tunnissa pohjaa myöten, jotta jäätelöön ei muodostu jääkiteitä.

Omena-kaneli jäätelöstä saa koottua vaikka maukkaan jäätelöannoksen, johon sopivat lisukkeeksi esimerkiksi omenasose, kinuskikastike, keksit, karamellisoidut pähkinät tai suklaarouhe.

Meillä koottiin annokset nyt ihan pelkällä jäätelöllä, mutta täytyy sanoa, että super hyvää se oli näinkin! Loistava jälkiruoka herkkuillalle, jonka aikana syötiin myös salaattia, tapas-tyylisiä pikku naposteltavia, juureslastuja ja kotitekoista näkkäriä.

 

Lisää jätski-ideoita TÄÄLLÄ.

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *