Hae
Saran kotikolo

Maidoton minttusuklaajäätelö

Minttujäätelön kuuluu olla vihreää, raikasta ja kermaista, ja sen seassa on oltava suklaapaloja. Piste. Silloin siitä toki tulee minttusuklaajäätelöä, mutta näin ihanan raikas minttu pääsee maistumaan päällimmäisenä ja suklaa rouskuu sen seassa herkullisina sattumina. Onneksi vihreän värin saa aikaiseksi luonnollisilla aineksilla, ja koko jäätelöstä terveellisen ja samalla erittäin herkullisen annoksen. Minttu tekee annoksesta raikkaan, avokado kermaisen ja suklaapalat tietysti suklaisen! Maidoton minttusuklaajäätelö onkin kotijäätelön parhaimmistoa!

Tämä jäätelö on tehty pikaversiona jäätelöhimon iskiessä, ja toimii vallan hyvin. Jos aikaa ja halua löytyy, voit myös valmistaa jäätelön pidemmän kaavan mukaan käyttämällä kananmunista pelkkiä keltuaisia ja lisäämällä vatkatut keltuaiset jo kuumennetun kookosmaidon joukkoon, ja hauduttaa seoksesta hitaasti paksumman massan. Valmistustapa vaikuttaa lähinnä koostumukseen, ei niinkään makuun. Pelkillä keltuaisilla ja hitaalla hauduttamisella jäätelöstä saa enemmän custard-tyylisen paksun ja rikkaan massan, kun taas pikaversiossa ainekset ovat hivenen juoksevammassa muodossa. Pikaisella kuumentamisella jäätelöön saa kuitenkin myös vastaavaa runsautta, eikä lopputulos juuri häviä pidemmän kaavan versiolle.

MAIDOTON MINTTUSUKLAAJÄÄTELÖ

 
2 avokadoa
4dl kookosmaitoa
2dl kookoskermaa (kylmää)
3 kananmunaa
Pieni kourallinen tuoreita mintunlehtiä
0,5tl viherjauhetta (ei pakollinen, mutta syventää vihreää väriä)
2rkl hunajaa
Muutama tippa minttu-uutetta
Ripaus vaniljajauhetta
Pieni levy mintun makuista raakasuklaata murskattuna
TAI
3rkl raakasuklaarouhetta

Vatkaa kattilassa kookosmaito ja munat sekaisin. Lisää vaniljajauhe ja hunaja, ja kiehauta seos nopeasti. Madalla lämpötilaa ja sekoittele hetki, kunnes seos alkaa hyytyä. Sekoita blenderillä yhdessä muiden ainesten (ei raakasuklaan!) kanssa ja kaada erilliseen kulhoon. Jäähdytä pikaisesti jääkaapissa.

Jos käytät jäätelökonetta, kaada massa kulhoon ja valmista koneen ohjeen mukaan. Loppuvaiheessa ripottele sekaan rouhitut suklaapalat. Jos haluat, sulata suklaa vesihauteessa jäätelön valmistumisen aikana ja kaada juoksevana suklaakastikkeena jäätelön sekaan jäätelökoneen vielä pyöriessä.

Jos et käytä jäätelökonetta, kaada massa pakastuksen kestävään kulhoon ja sekoita mukaan raakasuklaarouhe. Pakasta muutama tunti. Sekoita huolella pakastuksen aikana. Lopuksi lisää mukaan suklaarouhe tai sula suklaakastike. Pyörittele muutaman kerran lusikalla, jotta suklaa sekoittuu jäätelöön.

Raikas, täyteläinen, terveellinen herkku! Sisältää paljon aitoa vihreää tavaraa!

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit  

Täydellisen mehevät porsaan ribsit crock-potissa

Haudutuspata on kuin tehty juuri ribsejä varten. Niiden kypsyminen vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa, eikä uunia välttämättä halua jättää koko päiväksi yksinään päälle. Porsaan ribsit on todella kätevä pilkkoa haudutuspataan ja jättää sinne muhimaan koko päiväksi – ja illalla liha suorastaan sulaa luista irti.

Ribseistä saa vähällä vaivalla maistuvan aterian isommallekin porukalle, ja esimerkiksi mökillä valmistettaessa ne voi jättää rauhassa muhimaan ja keskittyä itse muihin asioihin, kuten ulkoiluun, köllöttelyyn, lukemiseen tai ihanaan seuraan. Liha valmistuu kuin itsestään, eikä tarvitse huolehtia kuin lisukkeista. Kokeile esimerkiksi tarjota yrttiperunoiden ja pikamajoneesin tai papusalaatin  kanssa.

Mielettömän herkullinen ateria! Tätä mureampaa ei voi liha olla.

PORSAAN RIBSIT CROCK-POTISSA

(neljälle)
    
2kg porsaan maustamattomia ribsejä
1dl vettä 
0,5dl tamarisoijakastiketta (tai muuta gluteenitonta soijakastiketta)
0,5dl omenaviinietikkaa
1tl dijonsinappia
3rkl + extraa lihan pinnalle cajunmaustetta
2rkl sipulijauhetta
1rkl valkosipulijauhetta
1rkl meiramia
0,5tl chilijauhetta

Pilko ribsit pienemmiksi osiksi ja levitä niiden pintaan kauttaaltaan cajunmaustetta. Jos cajunmaustetta ei ole, tee oma sekoitus paprikasta, juustokuminasta ja sipulijauheesta. Pinoa ribsit crock-potin kulhoon.

Yhdistä muut ainekset kattilassa ja kiehauta seos. Anna kuplia miedolla lämmöllä muutama minuutti.

Kaada kastike crock-pottiin lihojen päälle, ja laita pata päälle. Hauduta lihoja ykköslämmöllä 8-10 tuntia.

Jos haluat, voit käyttää valmiit ribsit vielä nopeasti grillin tai 250 asteisen uunin kautta.

 

Mehevää, täydellisen mureaa ja supermaukasta lihaa! Erinomainen valinta juhannuspöytään, tai kokeilun arvoinen muihin ihaniin kesäpäiviin.

Toivotan kaikille upeaa juhannusta! Vaikka puhutaan keskikesän juhlasta, tästä se kesä vasta alkaa!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram 

Blogit.fi

Facebook

Parhaat ruokablogit