Hae
Saran kotikolo

Yrtti-valkosipuli papusalaatti

Pavuissa kiteytyvät melkeinpä kaikki suosikkijuttuni: ne ovat mukavan kokoisia suupaloja, niitä löytyy lukuisia erilaisia, niissä on mukava koostumus ja, ennen kaikkea, ne maistuvat hyvältä. Pavut ovat myös todella monipuolisia. Niitä voi käyttää tahnoissa, kastikkeissa, padoissa, naposteltavina ja, kuten tällä kertaa, salaatissa. Pavut voivat olla ruuan pääasiallinen proteiininlähde tai osana sitä, ja kaikki toimii täydellisesti. Yrtti-valkosipuli  papusalaatti  on  mielettömän  maukas,  ravitseva  ja  monipuolinen  herkkusalaatti,  jossa  pavut  pääsevät  todella  oikeuksiinsa.

Kyseinen papusalaatti on ruokaisa ja silti yksinkertainen. Sen voi syödä alkupalana, muun ruuan ohessa tai ihan pääateriana – kaikki riippuu annoksen koosta. Olen ripotellut sekaan yhtä suosikkiyrttiäni, reilulla kädellä valkosipulia sekä pinjansiemeniä, jotka nyt rehellisesti sanottuna lojuivat kaapin pohjalla ja vaativat tulla viimein käytetyksi. Mutta nehän sopivat viimeiseksi silaukseksi aivan täydellisesti!Salaattiin oli alun perin tarkoitus käyttää villiriisiä, mutta tällä kertaa sitä ei kaupasta löytynyt, ja päädyin hauskaan kvinoasekoitukseen, jossa on valkoista, punaista ja mustaa kvinoaa. Mukavaa väriä salaattiin siis! Mutta villiriisi/tavallinen riisi/tavallinen kvinoa toimivat tässä ihan yhtä hyvin.

YRTTI-VALKOSIPULI PAPUSALAATTI

 (kahdelle)
2 pakettia GoGreenin valkoisia papuja
2dl keitettyä kvinoasekoitusta
5dl vuonankaalinlehtiä
3dl itusalaattia
2rkl valkosipulimurskaa
2rkl yrttimaustesekoitusta, esimerkiksi Provencale
0,5tl sipulijauhetta
1dl tuoretta persiljaa
4rkl pinjansiemeniä
3rkl oliiviöljyä
1rkl balsamicoa
Ripaus suolaa
Mustapippuria
 
Sekoita pavut, valkosipulimurska, oliiviöljy, suola ja yrttimausteseos keskenään. Anna seoksen marinoitua ainakin pari tuntia. Jos on ajoissa liikkeellä, marinointia on hyvä jatkaa jopa yön yli. Minä laitoin ainekset purkkiin jo vuorokautta aiemmin.

Keitä kvinoa ohjeen mukaan ja anna sen hieman jäähtyä. Sekoita yhteen salaattiainesten ja balsamicon kanssa isossa kannellisessa kulhossa. Kaada salaatin päälle pavut ja marinointiliemi. Sulje kansi, ja ravistele ainekset sekaisin. Annostele papusalaatti lautasille. Silppua salaatin päälle tuoretta persiljaa ja ripottele lisäksi vielä pinjansiemeniä.

Papusalaatti on yksinkertainen, mutta niin maukas ruoka, ettei siitä saa tarpeekseen! Kaikki maut toimivat saumattomasti yhdessä, antavat salaatille koukuttavaa suutuntumaa ja saavat sekä vatsan että mielen kehräämään tyytyväisenä!

Nauti papusalaatti esimerkiksi tämän jumalaisen pataleivän kanssa!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *