Hae
Saran kotikolo

Maidoton lakritsijäätelö

Toteutin vihdoin pitkäaikaisen haaveeni ja hankin ikioman jäätelökoneen. Pitkään mietin onko sille todella tarvetta, tuleeko sitä käytettyä tarpeeksi tai miten usein ihmisen nyt tarvitsee sitä jäätelöä syödä, mutta lopulta kaikki vastaväitteet kumosi puhdas halu. Halu saada taas kunnon jäätelöä, herkutella kesällä (ja talvella…) jäistä hyvyyttä ja ennen kaikkea halu saada oikeasti terveellistä, aidoista raaka-aineista tehtyä jäätelöä. Esimerkiksi tämä iiiiihana maidoton lakritsijäätelö on mitä herkullista, ja täynnä pelkkiä aitoja, luonnollisia raaka-aineita!

 

Ja kyllä, on sitä nyt tullut tehtyäkin. Ei ollut turha hankinta!

Kaupan jäätelöt ovat olleet minulle mahdottomuus, sillä vaikka uusia ihania maidottomia jäätelöitä on nykyään pakastealtaat täynnä, kaikissa niissä on silti jotain sellaista mitä yritän vältellä – yleensä valkoista sokeria. Kävin aikanaan pitkän ja vaikean prosessin sokerista luopuessani, mutta nykyään reagoin siihen sen verran voimakkaasti, ettei siitä ole vaikeaa pysytellä erossa. Toki sille helposti altistuu esimerkiksi ravintolassa, eikä siinä mitään, sillä en halua olla hysteerinen. Mutta isommat määrät ja varsinkin makeat sokeriset ruuat saavat nopeasti aikaan pahan olon, verensokerin rajun piikin ja suoranaisen kiukun. Luonnolliset makeuttajat eivät tätä tee.

Tämä jäätelökone on yhdenlainen unelmien täyttymys! Tänä kesänä saan jäätelöä yllin kyllin, ja tiedättekö mitä – se on täysin ookoo! Kun jäätelön valmistaa laadukkaista, terveellisistä ja puhtaista raaka-aineista, sitä voi syödä huoletta juuri niin paljon kuin haluaa.

Kookosmaidon valintaan kannattaa kiinnittää huomiota, sillä se tekee ison eron valmiiseen annokseen ruuassa kuin ruuassa. Tuoteselosteita lukemalla on helppo löytää oikeasti aito ja laadukas kookosmaito, sillä siinä ei tarvitse olla mitään muuta kuin kookosta ja vettä. Ei mitään sakeuttamisaineita, aromeita, E-koodeja tai happamuudensäätöaineita. Sellaisissa maidoissa kookoksen maku on luotu keinotekoisesti. Suosin itse yleensä kuvassakin näkyvää Santa Marian pahvitetraa, Bionan luomu kookosmaitotölkkejä sekä Aroy-D -merkkiä.

Loppupeleissä se on kuin jäädytettyä smoothieta. Ja aika simppeleillä, mutta ravinnetiheillä aineksilla.

Tämän jäätelön valmistus onnistuu helposti myös ilman jäätelökonetta, mutta se vie toki enemmän aikaa ja vaatii hieman työstämistä myös pakastamisen aikana. Mutta suosittelen kaikkia lakritsin, jäätelön ja etenkin lakritsijäätelön ystäviä kokeilemaan!

 

MAIDOTON LAKRITSIJÄÄTELÖ

 

Jäätelömassa

 
4dl kookosmaitoa
4 kananmunankeltuaista
3rkl hunajaa
1tl vaniljajauhetta

Keitä valmiiksi iso kattilallinen vettä. Vatkaa keltuaiset ja hunaja sekaisin kattilassa. Kuumenna toisessa kattilassa kookosmaito ja vaniljajauhe. Kun neste kiehahtaa, nosta se pois levyltä ja lisää lusikallinen kerrallaan kananmunaseokseen vauhdikkaasti sekoittaen.

Kun ainekset ovat sekaisin, nosta kattila ison kiehuvalla vedellä täytetyn kattilan sisään/päälle. Anna veden kiehua hiljalleen ja sekoittele jäätelöseosta rauhassa niin kauan, että se alkaa paksuuntua ja muistuttaa koostumukseltaan jäätelöä. Tähän pitäisi kulua noin vartti.

Seoksesta tulee puuromaisen paksua

 

Anna seoksen jäähtyä ensin pöydällä ja sitten vielä jääkaapissa. Kun se on kylmennyt, kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista ohjeen mukaan, TAI kaada pakastuksen kestävään astiaan ja pakasta 2-3 tuntia. Sekoita massaa lusikalla noin puolen tunnin välein.

LAKRITSIKASTIKE

 
0,5dl kuivattuja luumuja
5rkl vettä
3tl lakritsijauhetta
1tl hunajaa

Liota luumuja tunnin verran. Kaada liotusvesi pois ja yhdistä ainekset keskenään. Hurauta sileäksi tehosekoittimella.

 

Kaada lakritsikastike jäätelökoneeseen vaniljajäätelön sekaan kun valmistusta on jäljellä noin vartti. Jos et käytä jäätelökonetta, lisää kastike viimeisellä sekoituskerralla kaatamalla kastike jäätelön päälle ja sekoittamalla se lusikalla raidoiksi vaniljajäätelön sekaan. Voit toki myös käyttää lakritsikastiketta ihan vain valmiin jäätelön päälle kaadettavana kastikkeenakin.

Jos haluat leikata jäätelöstä paloja tai pyöräyttää palloja, kaada se vielä esimerkiksi leipävuokaan ja pistä tunniksi pakkaseen kovettumaan, jolloin siitä tulee kovettuneempaa. Jäätelökoneesta otettaessa jäätelö on nimittäin valmiiksi syötävän pehmyttä, eikä sitä juuri voi muotoilla. Sitäkin parempaa se on suoraan koneen kulhosta pehmismäisenä jäätelönä lusikoituna, nam!

Kotitekoinen jäätelö kovettuu enemmän kuin kaupan jäätelöt, joiden pehmeys on taattu erinäisillä lisäaineilla. Jos jäätelöä jää yli, sen voi huoletta pakastaa, mutta ennen syömistä jäätelön kannattaa antaa pehmetä huoneenlämmössä ainakin kymmenen minuuttia. Jos jäätelöä jää joskus paljon yli, sitä kannattaa pakastaa pienissä yhden annoksen rasioissa, ettei koko satsia tarvitse sulattaa kerralla.

Annoksen koristeluun sopivat loistavasti maistuvat raakalakut.

Jäätelökesää kohti!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit  

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *