Hae
Saran kotikolo

Murea palapaisti punaviinikastikkeella

Murea palapaisti on pitkän kaava ruoka, mutta se muhii valmiiksi lähes itsekseen ja on sikäli ruoka sieltä vaivattomimmasta päästä. Palapaistiin sopii monenlainen liha, tai vaikka lihasekoitus, ja sekaan voi heittää myös juureksia tai muita kasviksia. Helpoiten palapaisti valmistuu haudutuspadassa, jonne sen voi jättää tekeytymään kaikessa rauhassa vaikka työpäivän ajaksi.

Tunnustan, että Crock-pot eli haudutuspata oli minulle heräteostos, mutta sitä ei ole tarvinnut katua. Arkea helpottaa huomattavasti, kun aamulla voi heittää ruuan ainekset pataan ja ateria muhii itsekseen päivän aikana valmiiksi. Illalla kotiin tullessa ruoka on valmista ja jopa kuumaa, joten sitä ei tarvitse edes lämmittää erikseen. Ja kun saa aamulla herätä yön yli muhineen puuron tuoksuun, niin päivä ei voi kuin alkaa loistavasti!

Erilaiset patalihat ovat myös yksi hyvä keino säästää arjessa, sillä ne ovat edullisia ja niin täyttäviä, että nälkä lähtee helposti. Patalihat ovat myös helppoja valmistaa, sillä alkuvalmistelujen jälkeen ne voi vaan unohtaa pataan muhimaan, eikä ajasta tarvitse juuri huolehtia. Periaatteessa mitä pidempään lihat muhivat, sitä mehevämpiä niistä tulee, joten tunti sinne tänne ei pääse pilaamaan ruokaa.

Oheinen resepti on todella simppeli eikä vaadi paljon aineksia. Näin ruoka on tarvittaessa nopea laittaa valmistumaan aamulla ennen töihin lähtöä.

 

Murea PALAPAISTI punaviinikastikkeella

 

1kg karjalanpaistilihaa tai muuta palapaistilihaa*

2 sipulia

5 laakerinlehteä

1tl meiramia

1tl maustepippuria

Katajanmarjoja

Timjamia

*jos saat käsiisi riistalihaa, kuten hirveä, aina parempi

 

Kuullota sipulit paistinpannulla rasvassa, ja lisää mukaan lihasuikaleet. Ruskista liha nopeasti, jotta lihassuomut sulkeutuvat eikä neste pääse karkaamaan.

Kumoa sipulit ja lihat haudutuspataan tai uunipataan, lisää mausteet ja sen verran vettä, että lihat peittyvät. Minulla tähän meni litra.

Hauduta pataa haudutuspadassa noin 6-10 tuntia ykköstasolla tai uunissa 150 asteessa 3-5 tuntia.

Pata toimii loistavasti ihan tällaisenaan, mutta jos haluat valmistaa siihen punaviinikastikkeen, toimi seuraavasti:

PUNAVIINIKASTIKE

Kaada padasta lihan paistoneste kattilaan, ja lisää siihen 2dl punaviiniä ja 0,5dl balsamicoa. Kiehauta seos, ja lisää 2-3rkl maissitärkkelystä. Helpoiten tämä onnistuu, kun sekoitat maissitärkkelyksen tilkkaan kylmää vettä, jotta se ei paakkuunnu kastikkeessa. Anna kiehua hiljalleen pari minuuttia. Kun kastike on valmis, kaada se takaisin pataan ja sekoita hyvin lihojen kanssa.

Palapaisti on valmis!

Pataruuat ovat minusta parhaimmillaan juuri tehtyinä, mutta kyllä kunnon padasta kelpaa lämmittää ruokaa syötäväksi vielä myöhemminkin. Pataruuat ovat nimenomaan tuhtia, lämmittävää talviruokaa, joka täyttää vatsan ja antaa energiaa pakkasen keskellä. Jos pataruuat ovat mieleesi, suosittelen hankkimaan oman haudutuspadan, sillä sille tulee todellakin käyttöä. Haudutuspata sopii niin monelle ruualle, että se on varsinainen arjen helpottaja!

 

 

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *