Välimerellinen kasvispiirakka (G, M)
Eikö suolainen piirakka ole ihan hyvä ja terveellinen vaihtoehto pizzalle? En oikeastaan ole suolaisten piirakoiden ystävä, koska en oikein tiedä milloin niitä kuuluu syödä. Aamiaisella? Eeei… Lounaaksi? Ehkä, lisukkeena. Välipala? Illallinen? Piirakka ei ole varsinainen ateria, enkä keksi sille järkevää paikkaa ruokailuissani satunnaisia juhlia ja brunsseja lukuun ottamatta, kun taas makeat piirakat uppoavat milloin vain. Välimerellinen kasvispiirakka on kuitenkin ihanan ruokaisa, täyttävä ja maukas suolainen piirakka, joka maistuu koska vain!
Välimerellinen kasvispiirakka onnistui kuitenkin niin hyvin, että olen oikein odottanut hetkiä kun pääsen siihen käsiksi! Eniten piirakkaa on kulunut eväänä esimerkiksi piknikillä, mutta se maistui aika mainiolta myös eräänä aurinkoisena iltapäivänä omalla terassilla auringossa nautiskeltuna.
Välimerellinen kasvispiirakka ei ehkä ole sieltä kauneimmasta päästä, varsinkaan vegaanisella juustoraasteella viimeisteltynä. Vegaanisissa juuston korvikkeissa on se ongelma, että ne eivät sula oikean juuston tavoin, ja piirakan pinnalle jää siksi raastesuikaleita. Itseäni tuo ei niinkään haittaa, sillä vaikka vegejuustot maistuvat sellaisenaan ihan hirveältä, tällaisessa ruuassa ne toimivat mukavasti.
Jos haluat juuston sulavan kunnolla, voit kuumentaa kerma-juustoseoksen ennen vuokaan kaatamista, jolloin juusto sulaa kerman sekaan ennen uuniin menoa. Siinä tapauksessa sekoita perunajauhot tilkkaan kylmää kasvikermaa, ja kaada kiehautetun nesteen joukkoon suurusteeksi. Jos lisäät ainekset kylmänä, pelkkä sekoittaminen kulhossa riittää.
Alun perin ajattelin kokeilla juuri suolaista piirakkaa, josta saisin helppoa evästä liikenteeseen sekä kylmänä että kuumana nautittuna. Ja koska halusin piirakkaan ehdottomasti oliiveja, ajatukseni sinkosivat välittömästi Välimerelle. Joten tuloksena välimerellinen piirakka. Joka muuten maistui puistonpenkilläkin valtavan hyvälle!
VÄLIMERELLINEN KASVISPIIRAKKA
1/2tl psylliumia
1dl vettä
Kookosöljyä tai muuta rasvaa vuoan voiteluun
Sulata kookosöljy ja sekoita siihen muut ainekset. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan tai leivinpaperilla voidellulle pellille (=näyttää pizzalta, eikö?).
2,5rkl perunajauhoa
| Tässä vaiheessa kasvispiirakka on kauneimmillaan! |
Pilko tarvittavat kasvikset pienemmäksi ja ripottele ne sekä kikherneet, oliivit vuokaan pohjan päälle.
Murskaa tai pilko valkosipulinkynnet pienemmäksi.
Sekoita kasvikerma ja perunajauho keskenään. Lisää vielä juustoraaste, valkosipulimurska ja mausteet, ja kaada vuokaan täytteiden päälle.
Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes sen pinta alkaa ruskistua.
Kyllä tämä kävi pikaisesti haarukoidessa ihan kunnon lounaasta. Tykkäsin kasvispiirakasta erityisesti kiireessä nautittuna, kun sitä pystyi helposti haarukoimaan suuhunsa muun tekemisen ohessa ja kuitenkin saamaan ihan kunnon aterian vaikka lomalle pakkaamisen keskellä. Kasvispiirakka toimii sekä lämmitettynä että jääkaappikylmänä, joten se sopii myös monenlaisiin tilanteisiin.
Kokeile vegaanista kasvispiirakkaa esimerkiksi kesän juhlissa, piknikeväänä ja herkullisena lisukkeena muille maistuville kesäruuille!
Nopea ja herkullinen lohi poke bowl
Poke bowlit ovat hauska, terveellinen ja super maistuva vaihtoehto perinteisille salaateille. Ne ovat ruokaisia ja mausteisia ja silti kevyitä, viilentäviä ruokia. Aineksia voi heitellä kulhoon mielensä mukaan ja jääkaapin sisällön ehdoilla. Tämä herkullinen poke bowl valmistuu ihan minuuteissa pienellä raaka-aineiden preppauksella, ja maistuu mielettömän herkulliselta! Täydellistä kesäruokaa!
Lohen tilalle voi luonnollisesti vaihtaa minkä tahansa muun proteiininlähteen aina katkaravuista tofuun ja papuihin. Mikäli kyseessä on pienempi nälkä, proteiinin voi korvata myös esimerkiksi hedelmillä. Kokeile vaikka tuoreella ananaksella – nam!
Itse pidän poke bowlien makumaailmasta, koska ne muistuttavat jollakin tapaa sushia (kylmän riisin takia?), mutta ovat kuitenkin ihan oma juttunsa. Kastike on tärkeä osa poke bowlia, ja erilaisilla kastikkeilla saa loihdittua ihan uuden makuisia kulhoruokia samoja raaka-aineita käyttämällä. Kulhoon uppoaa helposti yli jäänyt riisi, mutta mikäli riisiä ei ole valmiina, jäähdytä se keittämisen jälkeen ennen lisäämistä kulhoon. Tämä onnistuu helposti kylmän juoksevan veden alla.
Tässä lohi poke bowlissa käytin kermaista kookosta yhdessä pirteän sitruunan ja raikkaan hapokkaan omenaviinietikan kera. Sopii muuten loistavasti juuri lohen kanssa! Mikäli kookos ei sinulle maistu, kokeile vaihtaa kookosmaito vaikka soija- tai chilikastikkeeseen.
Ohjeella tulee kaksi annosta.
LOHI POKE BOWL
Kastike
4rkl kookosmaitoa
1/4 sitruunan mehu
1/2rkl omenaviinietikkaa
Ripaus suolaa
Ripaus mustapippuria
Täytteet
300g lohta
4dl keitettyä jasmiini/sushi riisiä
1 purkki vihreitä härkäpapuja tai edamame-papuja
2 avokadoa
4 retiisiä
Kourallinen silmusalaattia
1 lime
Seesaminsiemeniä
Aloita sekoittamalla kastikkeen aineet yhteen pienessä kulhossa. Jätä kastike sivuun odottamaan.
Pilko lohi pieniksi kuutioiksi ja mikäli et halua syödä sitä raakana, kypsennä kuutiot nopeasti kuumalla pannulla.
Annostele kahteen kulhoon kasvikset, riisi ja lopuksi lohipalat. Kaada kastike puoliksi kummankin kulhon päälle, ja ripottele vielä lopuksi pinnalle seesaminsiemeniä.
Itse tykkään kulhoruuista erityisesti hävikkiruokana, sillä niihin saa upotettua kätevästi erilaisia ruuanjämiä, joista pitäisi vielä saada väsättyä ateria. Mutta aina välillä on toki kiva miettiä etukäteen mitä kulhoon haluaa varta vasten laittaa, ja hankkia ainekset nimenomaan sitä varten.
Poke bowlit ovat hauskaa seurustelusyömistä, jota voi nautiskella kaikessa rauhassa syömäpuikoilla. Herkullinen ruoka lämpimiin kesäpäiviin, ja kulkee muuten helposti mukana myös eväsrasiassa!


2