Tässä on tullut uusia seuraajia, joten lienee tarpeen esitellä keitä me oikein olemme! Monesti tuppaan sen vähän unohtamaankin, koska blogi on alkanut puhtaasti ruokablogina ja kehittynyt nykyiseen muotoonsa ajan kanssa. Sitä vaan jakaa juttuja ja ruoka-ohjeita muistamatta, että ei ole lainkaan selvää keneltä ne tulevat.

Minä

Minä olen siis Sara, moi! Täytän ihan juuri 35 vuotta nyt lokakuun lopulla, mutta miksi olo tuntuu vielä kaksvitoselta?! Kummasti ikääntyminen loppuu jossain vaiheessa, ja vaikka keho voi olla eri mieltä, mieli ei ainakaan vanhene samaan tahtiin.

Olen asunut Helsingissä nyt reippaat 14 vuotta, mutta olen alunperin kotoisin Lappeenrannasta, tarkemmin sanoen vielä pikkukylästä nimeltä Kuukanniemi. Siellä asuin ikävuodet 3-16. Lukion jälkeen asuin vuoden Yhdysvalloissa työskennellen paikallisen perheen aupairina, ja ja noin vuosi sen jälkeen suunnaksi tuli Helsinki mikä on on niin minun kotini kuin vain olla voi. Ihana kaupunki, jossa on kaikki mitä voisi tarvita.

Olen ennen käynyt paljon ryhmäliikuntatunneilla, mutta nykyään tulee lähinnä käytyä juoksemassa ja joskus joogattua. Korona vei salilla käynninkin pois, mutta kenties sen saa tässä vielä elvytettyä. Haluaisin harrastaa vaeltamista ihan kunnolla, mutta jotenkin se on vielä hyvin amatööritasolla. Ajattelin tuosta lapsesta koulia vaelluskaverin, joten katsotaan miten sinne saisi jatkossa seuraa paremmin!

Tunnen olevani ennen kaikkea kirjoittaja, ja sanojen pistäminen ylös on minulle paras tapa ajatella ja prosessoida asioita. Tykkään kovasti leipomisesta, mutta olen vähän huono seuraamaan ohjeita ja monesti tulos on aika fiasko. Omiin ohjeisiin koitan pistää ohjeita tarkasti ylös, jotta ne onnistuneet jutut voisivat onnistua myös uudestaan. Kuitenkin olen huomannut, että gluteenittomissa jauhoissa on melkoisesti eroja, ja lopputulos riippuu täysin siitä millaista jauhoseosta päätyy käyttämään.

Työt

Olen valmistunut filosofian maisteriksi ja opiskelin pääaineenani yleistä kirjallisuustiedettä ja sivuaineena kirjoittamista. Tysökentelin pitkään opiskelun ohessa ja sen jälkeen kaupan alalla, ensin puhtaasti ruokakaupassa ja sen jälkeen kirjakaupassa. Sieltä jäin äitiyslomalle, ja samalla myymälän toiminta lopetettiin (ajoitus sattumaa, ei minusta johtuvaa?).

Äitiysloman lähestyessä loppuaan oli sitten aika etsiä uutta työtä. Vaikka se on raskasta ja stressaavaa, se oli myös erittäin hyvä asia, sillä päädyin tekemään aidosti sellaista työtä, jota rakastan. Parin pätkähomman kautta päädyin nykyiseen työhöni uuteen pikkufirmaan, jossa meillä on loistava kolmen hengen tiimi ja mielettömän jännitävät ajat edessä kaiken ollessa vasta aluillaan. Työskentelen itse pääasiassa markkinoinnin ja viestinnän parissa, mutta tosiaan hommat tehdään yhdessä toisiamme auttaen.

Tässä työssä saan tosiaan tehdä juuri niitä asioita, joista nautin eniten, ja työ on täydellisen joustavaa osaksi lapsiperhearkea. Teen suurimman osan ajasta töitä kotona, joten työmatkoihin ei kulu ylimääräistä aikaa eikä päiväkotiin viemisten kanssa tarvitse hosua.

Perhe

Asun yhdessä avomieheni ja meidän tyttäremme kanssa, joka täyttää joulukuun alussa kolme vuotta. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kolmetoista vuotta – tapasimme itse asiassa minun 22v synttäripäivänäni ihan puhtaasti baarissa. Yhdessäoloajastamme ehdimme elää ns. normaalia elämää vain joitakin vuosia, kun mies sairastui. Vaikka tilanteeseen on vuosien aikana monin tavoin sopeutunut, on se luonnollisesti suuri arkeamme ja elämäämme määrittävä tekijä.

Muusta perheestä vietämme paljon aikaa lähellä asuvien miehen vanhempien kanssa. Myös minun siskoni perheineen asuu ihan vain Keskuspuiston toisella puolella vartin matkan päässä, ja hänen 6- ja 10-vuotiaat lapsensa ovat oman lapseni silmissä parasta ikinä. Käymme mahdollisimman paljon myös minun vanhempieni mökillä, josta viikonloppuisin löytyy yleensä myös isoveljeni. Minä olen perheemme nuorin siskoni ollessa neljä ja veljeni 11 vuotta vanhempia. Mies on ainoa lapsi, mutta hänen puoleltaan suku on varsin tiivis ja serkkujen järjestämiä lasten synttäreitä sun muuta piisaa mukavasti.

Meidän tyttö on parasta elämässäni ja varsinkin miehen sairastamisen keskellä todellinen valopilkku. Hän aloitti päiväkodissa reilu parivuotiaana, ja tuntuu että nyt on juuri se oikea aika myös tälle vaiheelle elämässä. Saan itse hurjasti virtaa työstäni ja lapsi oppii päiväkodissa valtavasti asioita. Koitamme järjestää myös vapaapäiviä mummon hoidossa tai esimerkiksi etäviikolla mökillä, koska kyllähän se arki väsyttää. Arkipäivät viuhahtavat aika nopeasti, ja se vauhti millä vauvavuosi mentiin on väkisinkin rauhoittunut. Silti tykkään napata lapsen mukaan ja käydä tekemässä erilaisia asioita, suurin osa hänelle suunnattuja. Ihanaa, että tänä vuonna pääsee taas jouluesityksiin ja -tapahtumiin ja voi tuoda kulttuurielämyksiä osaksi lapsen elämää!

Sellaisia me. Toivottavasti tämä auttoi tuomaan parempaa käsitystä tyypistä, joka täällä kirjoittelee.

Pitkän loman jälkeen arkea on ehditty elää nyt jo kolmatta viikkoa, ja nopeastihan se lähti käyntiin ensimmäisten päivien aikana. Ekana viikkona omat työpäivät venyivät iltaan asti, kun aamulla vein lapsen päiväkotiin vasta yhdeksän aikaan ja suuntasin sen jälkeen toimistolle tai kotiin etäpäiväksi. Sitten päiväkotiin alettiin mennä jo aiemmin aamupalalle ja itsekin pääsin normaalimpaan työrytmiin.

Miten arki alkoi?

Super hyvin. Jos ensin pitkän loman jälkeen olikin vähän angstia, että voi kääk se arjen hässäkkä, aikataulutus ja vapauden menetys, niin jo heti ensimmäisenä päivänä tuli olo että jestas tämä on kivaa. Uusi työ, jossa olen viihtynyt valtavan hyvin ja joka tuntuu niin omalta jutulta. Työkavereiden kanssa on ollut hauskaa, tunnen tekeväni töitä tärkeiden asioiden parissa ja saadessani työskennellä juuri itselleni sopivilla tavoilla ja tehtävissä, joista aidosti nautin. Niin paras tunne. On haikeaa, että lasta näkee niin paljon vähemmän, mutta työpäivän aikana on toisaalta mieli niin keskittynyt tekemiseen, ettei tarvitse ikävässä piehtaroida. Ja taas huomaa miten tärkeää on saada käyttöä omalle päälleen ja tehdä aikuisten asioita. Sitten jaksaa olla iltaisin läsnä ja leikkiä antaumuksella.

Päiväkotiin paluu

Päiväkotiin paluu sujui aika lailla kuten odotin. Aamuisin itkua, että tulee ikävä eikä halua päiväkotiin mennä. Mutta päivät on menneet tosi hyvin. Itse en ole ehtinyt tässä parin viikon aikana hakemaan kuin kerran, mutta iloisena on kuulemma aina vastassa ja on kerrottu päivän menneen hienosti. Se on vaan se kotoa lähteminen, kun haluaisi jäädä vielä leikkimään. Sitähän se arki on, kun ei vaan ole aikaa kaikelle. Sama se on itselläkin. Lapsen kohdalla on toki eri asia, kun haluaisi pystyä tarjoamaan toiselle kaiken ja enemmänkin. Ja toisaalta pitää myös kasvattaa pärjäämään tässä maailmassa. Ja arki kuuluu isosti osaksi sitä.

Yritämme pitää päiviä lyhyempinä, mutta kun siellä kahdeksan aikaan aamulla ollaan ja kolmen neljän väliin haetaan pois, niin tuleehan siinä päivälle pituutta. Sitten otetaan extra vapaita kehiin.

Etätyöt pelastaa

Oma työ jakaantuu tällä hetkellä aivan täydellisesti. Olen tehnyt tiimin kanssa pari päivääviikossa toimistolla ja muuten etänä kotona. Tässä yhdistyy molempien maailmojen parhaat puolet: välillä saa lähteä liikkeelle, nähdä työkaverit livenä, syödä lounasta yhdessä ja jopa pukeutua vähän paremmin. Ja sitten taas ei tarvitse joka aamu kulkea työmatkaa, vaan saa kipaista päiväkodilta hetkessä takaisin kotiin töihin ja säästää päivästä sen työmatkoihin kulutetun ajan. Voi vaikka hakea lapsen aiemmin kotiin ja jatkaa töitä vielä sen jälkeen.

Etänä tekemisen edut korostuvat varmasti vielä enemmän talven tulon myötä, kun on pimeää, kylmää ja väsyttävää. Nyt vielä pääsee toimistolle pyörällä ja saa lisättyä matkoihin mukavan ulkoilun ja vähän aktiivisuutta, mutta liukkauden (ja kenties myös lumen) myötä matkat pitääkin tehdä bussilla, mikä vie monella tapaa enemmän aikaa. Se on vain pakollista matkustamista sen sijaan, että samalla voisi vähän liikkua. Sikäli kiva että arki alkoi pehmeästi meille molemmille, totutellen.

Mutta kun sitä ei ole joka päivä, arki on hurjan paljon helpompaa ja mukavampaa! Se jousto, ajan tehokas käyttö ja ennen kaikkea mielekäs, innostava tekeminen ovat ne juttu, mistä laadukas työarki koostuu.

Toivon, että lapsikin alkaa huomata jossain vaiheessa huomata päiväkodin edut ja ilot ja kipaisee paikalle reimusta hihkuen. Päivisin siellä selkeästi viihdytään ihan hyvin, se on vaan se omien lelujen ja vanhempien ikävä. Ja vähän tietty joutuu tsemppaamaan eri tavalla kuin kotona, mikä puolestaan väsyttää. Väsymystä on ollutkin ilmassa. Jossain vaiheessa kavereiden merkitys vielä nousee ja päiväkoti on se kiva paikka, missä saa leikkiä kavereiden kanssa koko päivän.

Ja siihen asti, onneksi on apujoukkoja kuten isovanhemmat, jotka hakevat usein kotiin ja ottavat  hoitoon, että saa vähän ylimääräisiä vapaapäiviä.

Kaiken kaikkiaan, meillä arki alkoi varsin mukavasti ja näin syksyä kohti mennessä se tuntuu varsin mainiolta.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi  

Facebook

Parhaat ruokablogit