Hae
Saran kotikolo

Herkulliset vegaaniset valkosuklaapiparit

En voi ottaa tästä ohjeesta tai ideasta mitään kunniaa, koska törmäsin kuvaan ohimennen Facebookissa ja se jäi kummittelemaan mieleen. Sellaisella veden kielelle tuovalla tavalla! En tiedä oliko mukana valmista ohjetta tai mitään, mutta koska idea on niin ihanan simppeli, ei siihen kummempaa ohjetta edes tarvita. Eli vegaaniset valkosuklaapiparit on joulun uusi herkku, josta kiitän suuresti tätä kuvan Facebookissa jakanutta! Pahoittelen, etten tiedä enempää, koska hyppäsin juuri siinä samassa bussista pois enkä ehtinyt lukea enempää.

Tykkään kovasti itse tehdystä piparitaikinasta, eikä se ole edes vaikeaa tai kovin aikaa vievää. Samalla taikinan mausteisuutta ja tummuutta saa helposti säädeltyä oman maun mukaan. Nyt kuitenkin halusin tehdä helpoimman mahdollisen ohjeen, joten tähän ei tarvita kuin kaksi ainesta kaupasta valmiina ja hitunen aikaa pyörittelyyn. Joululaulut siis soimaan ja suu makeaksi! Eikä ole yhtään liian aikaista.

Paitsi vegaanisia, nämä piparit ovat myös gluteenittomia.

 

Vegaaniset valkosuklaapiparit

 

1 paketti Moilaksen pakastepiparitaikinaa

1 levy iChoc vegaanista valkosuklaata (tai muuta merkkiä)

 

Anna piparitaikinan sulaa hetki huoneenlämmössä. Leipominen on helpompaa, kun taikina on vähän kohmeinen, joten sen ei tarvitse odotella kauaa. Nappaa nokare taikinaa ja piilota pala valkosuklaata taikinapallon sisään. Paina pallo kevyesti leivinpaperille uunipellin päälle hieman littanaksi, mutta kuitenkin niin, että suklaapala jää taikinan sisälle piiloon. Toista, kunnes kaikki ainekset on käytetty.

Paista keksejä uunissa 200 asteessa 5-10 minuuttia sen mukaan miten paksuja ne ovat. Anna keksien jäähtyä hetki, jotta ne ehtivät jähmettyä eivätkä hajoa syödessä.

Omasta mielestä vegaaniset valkosuklaapiparit ovat parhaimmillaan suoraan jääkaapista, jolloin valkosuklaa taikinan sisällä on ehtinyt kovettua kokonaan. Ja samalla piparitaikinastakin tulee sitkeämpi ja sen maku vaan tiivistyy paremmaksi.

Mitä te tykkäätte? Meinaatteko kokeilla?

Valkosuklaan tilalla voi kokeilla myös muuta suklaata. Jos haluat tehdä piparitaikinan itse, voit kokeilla seuraavilla ohjeilla:

Gluteenittomat ja maidottomat piparkakut

Vegaaniset ja gluteenittomat piparkakut

Vauvan piparkakut (suklaan tilalle ehkä jotain muuta)

 

Jouluntuoksuista leipomista!

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi        

Facebook

Parhaat ruokablogit

 

Piparileipä tuoksuu joululta (G, M)

Olen hulluna erilaisiin makeisiin ja mausteisiin leipiin. Banaanileipä on vakiosuosikkeja, ja sekä porkkanakakkuleipä että omenapiirakkaleipä vievät kyllä kielen mennessään joka kerta, vaikka niitä onkin tullut valmistettua useita kertoja. Piparileipä onkin herkullinen jouluinen lisä herkkuleipien kategoriaan! Ja koska Halloweenin aika on nyt taputeltu, onkin loistava hetki kääntää katse kohti jouluisia juttuja. Ja ei, ei ole yhtään liian aikaista. Piparilta maistuvat jutut toimii aina.

Joulukuun lähestyessä ja joululaulujen pian raikuessa halusin kokeilla jouluista makeahkoa leipää. Ja makuhan on tietysti pipari, koska piparimausteesta ei vaan saa tarpeekseen. Ilman sen suurempia pohtimisia aloin sekoitella aineksia sillä ajatuksella, että katson mitä tästä tulee.

Ja tulihan siitä hurjan herkullinen piparileipä! Lempeän mausteinen ja ehdottomasti jouluinen, juuri sopivasti makeaan kallistuva leipä, jota upposi uunituoreena heti useampi siivu…

Kokeile itse ja täytä samalla koti ihanalla piparin tuoksulla!

GLUTEENITON PIPARILEIPÄ

3dl tattarijauhoa 
2dl perunajauhoa
2rkl kookosöljyä sulana
3 kananmunaa
3dl makeuttamatonta mantelijuomaa
3rkl kookossokeria
1rkl piparkakkumaustetta
1/4tl suolaa
1rkl leivinjauhetta
1tl psylliumia
1/2tl ksantaania
1/4tl jauhettua inkivääriä
Ripaus muskottipähkinää

Sekoita kulhossa kananmunat, mantelijuoma, mausteet, sula kookosöljy ja psyllium. Sekoita erillisessä kulhossa loput kuivat aineet, ja kaada nesteseos kuivien ainesten sekaan.

Kaada taikina vuorattuun tai voideltuun leipävuokaan, ja paista leipää uunissa 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.

Valmis leipä on joulumausteinen, ja toimii sekä suolaisilla että makeilla päällysteillä. Myös juustot, marmeladit ja muut makeat levitteet yhdessä piparisen leivän kanssa toimivat erinomaisesti. Vaikka etenkään uunituoreena leipä ei juuri edes päällysteitä tarvitse.

Piparileipä tuo ihanaa lisämakua joulukuiseen aamiaispöytään ja hurmaa herkullisella tuoksulla! Ah, tähän oheen ihana kahvi piparikauramaidolla niin kyllä kelpaa.

SEURAATKO JO MUUTEN MYÖS TÄÄLLÄ?

Instagram

Blogit.fi